Yhdysvalloissa miltei kulttikirjailijan maineeseen nousseen Jonathan Franzenin (s. 1959) viime vuonna ilmestynyt ja tuoreeltaan suomennettu uutuusteos suorastaan huusi huomiotani heti ilmestyttyään.Teos sai kuitenkin odottaa hyvän aikaa ennen kuin siihen tartuin, sillä pienen estutkinnan jälkeen huomasin sen vaativan ympärilleen tilaa, rauhaa - ja aikaa. Sopivan rauhallinen ajanjakso löytyikin: uusisataasivuinen tiilisiviromaani teki minulle seuraa monena joulun ajan iltana - ja yönä.
Purity on kolme sukupolvea yhdistävä, vimmainen kertomus ideologioista ja niiden murtumisesta, ihmisiä hulluuden partaalle ajavista rakkauksista, vanhemmista ja lapsista, kapinasta ja petoksista, kuolemasta ja kuulista elämänasenteesta. Franzen kuljettaa lukijaansa suvereenisti nykyajan Kaliforniassa ja Boliviassa sekä 1980-luvun Itä-Saksassa ja onnistuu samalla pitämään suuren henkilögalleriansa tiukasti hyppysissään. Tarinan kannalta keskeisiä henkilöitä on kuusi: on itseään ja juuriaan etsivä nuori amerikkalainen Purity, on Itä-Saksassa nuoruutensa elänyt kapinallinen Andreas ja sattumalta hänen elämänpolkuan risteävä Tom, sekä Katya, Anagret ja Annabel, kolme hullua ja ihanaa naista, jotka ovat tämän kertomuksen tulta syöksevä polttoaine ja alkuvoima.
Miltei kaikki Franzenin naiset ovat ihmissuhteissaan kompleksisia 'lumoojatar-manipulaattoreita': he hallitsevat ympäristöään uhriuttamalla itsensä ja suistavat intohimoisella, kaiken nielevällä rakkaudellaan itsensä ja lähimmät ihmisensä sairaalloiseen läheisriippuvuuteen. Vinksahtaneiden ihmissuhteiden kuvaajana Franzen on taitava ja koukuttava - ja vaikka hänen naiskuvansa on mikä on (joku voisi kutsua franzenin tapaa kirjoittaa jopa naisvihamieliseksi), hänen kaikissa naishahmoissaan on kuitenkin sitä jotain - luonnetta, tulta ja tappuraa, sitä räiskyvää draamaa, jota tällaisissa megalomaanisissa romaaneissa tarvitaan enemmän kuin mitään muuta. Franzenin naiset ovat moniulotteisempia kuin äkkipäätään voisi ajatella, heissä on tuhansia limittäisiä tasoja, jotka laskostuvat tarinan kuluessa auki ja paljastavat heidän elämästään seikkoja, jotka saavat minut epäröimään: en enää tiedä mikä heidän kärsimyksessään on syytä ja mikä seurausta. Luulen, että Franzen on psykoanalyysinsä läpikäynyt, sillä tämä tarina on puhdasveristä psykodraamaa.
Intohimoisista ja repivistä ihmissuhdekiemuroista solahdetaan sujuvasti ideologisiin tähtisumuihin... Ollaan 1980-luvun Itä-Berliinissä, jossa nuori Andreas käy henkilökohtaista kamppailua systeemiä ja Stasin sisäpiiriin kuuluvia vanhempiaan vastaan. Hillittömyyksiä, runollisia piiloviestejä, koulusta erottaminen ja äiti, jota kohtaan poika tuntee ikuista, voimattoman vihan kyllästämää rakkautta. Andreaksen kapina kulminoituu yöhön, jonka jälkeen mikään ei tule enää olemaan entisellään.
Franzen vie lukijansa keskelle kaaosta, hetkiin, jolloin vuosikymmeniä vallalla ollut ideologia alkaa murentua, kun Itä-Berliinin kadut täyttyvät mielenosoittajista, kun yksi historiallinen aikakausi on päättymässä... Andreas juoksee kadulla Stasin arkistoista varastamansa salainen kansio kainalossaan ja päätyy uutiskuviin: näin syntyvät sankarit!
Vuosia myöhemmin Andreas on noussut maailmanmaineeseen Wikileaksiä vastaavan sivuston perustajana ja ylläpitäjänä. Vihattu salailun ideologia on vaihtunut avoimuuden ideologiaan: haluun tuoda julki kaikki esiripun takana salattu - ja sen jälkeen tulee muun maailman vuoro. Mutta Andreaksen uusi asema tuntuu yhtäkkiä tukahduttavalta, sillä hänellä itselläänkin on (yllätys yllätys) jotakin salattavaa.
Mies, joka on tähän saakka vannonut vapaan ja läpinäkyvän tiedonkulun nimeen, alkaa taistella omaa ideologiaansa vastaan. Jos Andreas kärähtää, koko projekti, joka lepää Andreaksen tahrattoman maineen varassa, on vaarassa. Purity-romaanin sisältämän pienen tutkielman ideologioiden synnystä ja tuhosta voisi hyvin tiivistää viiteen, moraalia tihkuvaan sanaan: Oi ihmistä ja hänen luontoaan.
Vanhojen politbyrojen tapaan uusikin politbyro sanoi olevansa eliitin vihollinen ja massojen ystävä, joka oli omistautunut antamaan kuluttajille mitä he halusivat, mutta Andreaksesta --- näytti siltä kuin internettiä olisi pikemminkin hallinnut pelko: epäsuosion ja epäcooliuden pelko,osattomaksi jäämisen pelko,haukutuksi tai unohdetuksi joutumisen pelko. Tasavallassa oli pelätty valtiota, uudessa järjestelmässä pelättiin luonnonlakia: tapa tai tule tapetuksi, syö tai tule syödyksi...
**
Vaikka yritän näissä kirjajutuissani välttää kaikenlaisten yleistysten tekemistä, en millään malta olla kertomatta niistä (tietenkin hyvin subjektiivisista) tuntemuksista, jotka tulivat lukiessa mieleen Purity on mielestäni hyvin amerikkalainen teos,sillä aistin siinä sellaisia, usein pseudokyynisyden alle piiloutuvia idealistisia vivahduksia, joihin olen törmännyt ennenkin yhdysvaltalaisten kirjailijoiden teoksia lukiessani. Ja tässä tulee se yleistys: nuo idealistiset vivahteet ovat mielestäni amerikkalaiselle keskiluokan kuvaukselle tyypillisiä. Ja tuolla 'amerikkalaisella idealismilla' puolestaan tarkoitan asennetta, jossa kaikuu yhtä hyvin Thomas Jeffersonin täydelliseen vapauteen pyrkivä itsenäisyysjulistus kuin pieni puritaaninen hyveellisyyskin. Lienee selvää, että yhteiskunnalliset arvot suodattuvat myös kirjallisuuteen.*
(*Tätä kappaletta muokattu 23.1. jälkeen)
Monien muiden amerikkalaiskirjailijoiden tavoin Franzen tuntuu rakastavan myös Freudia ja suuria amerikkalaisia Tarinoita. Purity on rento ja tyylikäs, nuorekas, ihanan kummallinen ja kompleksinen teos, jonka juonenkäänteisiin on äärettömän helppo eksyä.
Seuraava selittäköön kaiken: ihanaa, uuvuttavaa, hämmentävää, ärsyttävää, älysoluja kutittelevaa... Franzenia on saatava lisää!
* Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.
Jonathan Franzen:
Purity (
Purity, 2015)
Siltala 2015
Suomentanut Raimo Salminen
Alkuperäiskieli: englanti