26.2.2019

Intuition ääni...


Olen elämäni aikana oppinut sen, että omaa intuitiotaan kannattaa yleensä seurata.

Eilen illalla istahtaessani tähän koneen ääreen ja ryhtyessäni kirjoittamaan puhtaaksi jälleen yhtä uutta kirja-arviota, huomasin yhtäkkiä  miettiväni mitä tapahtuisi jos lopettaisin tähän, sulkisin muistikirjani kannet. Mitä tapahtuisi jos päättäisin lopettaa nykymuotoisen kirjabloggaukseni siltä istumalta. Ainakin muutaman kuukauden ajaksi, siksi aikaa kunnes tietäisin olisiko päätös oikea vai ei. Tippuisiko taivas niskaani? Todennäköisesti ei.
Kuuntelin intuitiotani tavallistakin tarkemmalla korvalla - ja sain vastaukseksi hyväksyvää hyrinää...

Ajatus lopettaa pitkähköjen kirja-arvioiden kirjoittaminen saattaa tuntua tässä kohtaa hivenen hassulta, puhkuinhan minä tavatonta bloggausenergiaa vielä tässä ihan muutama viikko takaperin. Kesällä olisivat tulossa ihanat, kovasti odottamani latinoviikotkin, eli: mitä ihmettä minä olen tekemässä! Ajatus tuntuu vielä tätä kirjoittaessanikin kylmäävältä ja pyörryttävältä, olenhan naputellut juttujani blogiini jo melkein kuuden vuoden ajan. Kirjabloggauksesta on tullut todella tärkeä osa elämääni.

Ja tuossa onkin syy siihen, miksi aion nyt luopua kirjabloggauksesta: vaikka itse kirjoittaminen fyysisenä tapahtumana ei vie aikaa, käsittelen tekstiä aivan huomaamattanikin ajatuksissani pitkin päivää, ja se taas vie tilaa kaikelta muulta (luovalta) ajattelulta.
Intuitioni ehdottaa nyt vahvasti, että voisin suunnata tuota  kirjabloggaukseen käyttämääni henkistä kapasiteettia muihin juttuihin.
Ja luovat prosessit ovat siitä jänniä ilmiöitä, että ne vaativat ainakin omalla kohdallani äärettömän paljon tilaa - erityisesti ajatusten tasolla.

Kirjabloggaus on ihanaa, luovuutta ja henkistä pääomaa vaativaa toimintaa (tahtoisin tässä käyttää jopa sanaa työtä). Ja jo pelkästä kunnioituksesta alaa kohtaan en tahdo jatkaa sitä himmennetyin lyhdyin.

Vaikka kirjabloggaukseni loppuu, lukeminen ei lopu! Kirjajuttujakin kirjoittelen, sellaisia muutaman lauseen pituisia miniversioita ja ne löytyvät varmimmin Instagram-tililtäni.
Blogi jatkaa olemassaoloaan, jutut muuttuvat nykyistä kuvapainotteisimmiksi, muusta en vielä tiedä...

Kiitän kaikkia ihania kirjablogiystäviäni menneistä vuosista, on ollut kunnia kuulua joukkoonne! Yhteys varmasti jatkuu edelleen, ainakin jollakin tasolla!
Ja kiitos armaille lukijoilleni, kiinnostuksesta ja tuhansista iloa tuoneista ja ajatuksia herättäneistä kirjallisuuskommenteista! Jatketaan lukemista ja kirjoista innostumista!

Kauan eläköön kirjabloggaus!
Kauan eläköön kirjat!
Kauan eläköön lukeminen!

Edit 3.3.: mietittyäni viikon verran blogini tulevaisuutta, päätän jättää blogin vähäksi aikaa lepäämään.  Haluan rauhassa miettiä, mihin suuntaan lähden tätä hommaa viemään. Yksi mahdollisuus olisi jättää tämä eräänlaiseksi 'hiljentyneeksi kirjablogiksi' ja aloittaa uudella teemalla toisaalla. Blogin nimen vuoksi  ko. ratkaisu ei kuitenkaan tunnu hyvältä.
Näkemisiin!

 


20.2.2019

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 1 & 2


Yhdysvaltalaisen Lucia Berlinin 'uudelleen löydetyt' novellit ovat jo muutaman vuoden ajan nostattaneet kirjallisia kuumeaaltoja ympäri maailmaa. Vaikka Berlin sai tunnustusta kotimaassaan jo elinaikanaan,  kirjailijan suosio roihahti ilmiliekkeihin vasta kymmenen vuotta hänen kuolemansa jälkeen, kun valikoima hänen kertomuksiaan julkaistiin uudelleen vuonna 2015. Valikoima ilmestyi vastikään myös suomeksi, hienona, kaksiosaisena  Kristiina Drevsin käännöksenä. Ja kyllä: meilläkin Berlin aiheutti ja aiheuttaa yhä ihanaa kuumetta ja hullaantumista, ainakin näissä meidän pienissä kirjallisissa piireissä!

Otin Berlinin novellikokoelman suomennoksen ensimmäisen osan lukuuni viime lokakuussa - ja  hänhän vei minua heti. Sitten kävi niin, että en ehtinytkään kirjoittaa kokoelmasta tuoreeltaan tänne blogiin. Tästä syystä tartuin Siivoojan käsikirjaan vielä uudemman kertaan ja luin heti sen perään myös kokoelman toisen osan. Olen oikeasti riemuissani siitä, että 'jouduin kertaamaan' Berliniä, sillä uusintaluennassa novellit avautuivat minulle uudella, syvällisemmällä tavalla. Jos lukisin novellit vielä kolmanteen kertaan, löytäisin kertomuksista todennäköisesti yhä uusia kerroksia ja merkityksiä.
 Jos siis olet jo lukenut Berliniä, suosittelen  lämpimästi palamaan hänen novelliensa pariin mitä pikimmin. Nämä tarinat eivät ole kertakäyttökamaa vaan haluavat monimerkityksellisyyksineen tulla luetuiksi yhä uudelleen!

Berlinin novelleissa hehkuu, tuoksuu, kuuluu ja maistuu elämän koko kirjo.

Kokoelman perinpohjaisista esipuheista ja loppusanoista saan lukea Lucia Berlinin elämästä, joka oli täynnä käänteitä ja dramatiikkaakin. Yritän useimmiten välttää lukemasta kirjailijan tekstiä hänen oman elämänsä ja kokemuksiensa suorana tai suorahkona heijastuksena, mutta tällä kertaa vertailua ei voi välttää, sillä kokoelman saatesanojen kirjoittajat tuovat hyvin voimallisesti esiin sen, että novellit ovat, jos eivät sentään täysin omaelämäkerrallisia, niin ainakin vahvasti autofiktiivisiä. Kirjailijan elämäntarinaa selailtuani tajuan tämän hyvin.

Alaskassa syntynyt kirjailija  kulki maita ja mantuja jo lapsena kaivosinsinöörinä toimineen isänsä ammatin vuoksi, ja liikkuvainen elämäntapa jatkui aikuisuudessa: tutuiksi tulivat niin New York, Los Angeles, Teksasin preeriat, Meksiko, Chile, ja nämä paikat esiintyvät myös hänen novelleissaan.
Berlin kuvailee teksteissään luontevasti eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien ihmisten elämää, osittain ehkä siksi, että hänellä oli niistä omakohtaista kokemusta: hän tiesi, miltä tuntuu olla rikas, nuori ja huoleton - ja miltä tuntuu elättää itsensä siivoamalla toisten nurkkia, olla näkymätön, asemansa tunteva palkollinen.

Berlin ehti työskennellä  muun muassa siivoojana, opettajana, sairaanhoitajana, puhelinvaihteenhoitajana ja vastaanottoapulaisena. Hän ehti suorittaa myös englannin kielen yliopisto-opinnot ja aloitti lyhyiden tarinoidensa kirjoittamisen 25-vuotiaana, joita julkaistiin ajan tavan mukaan enimmäkseen kirjallisuuslehdissä. Kirjallinen ura vei hänet lopulta  Coloradon yliopistoon, vierailevaksi kirjailijaksi ja myöhemmin professoriksi.

Berlinin yksityiselämässä näkyy sama ennakkoluulottomuus kuin työuralla: kulkeva mieli, kolme avioliittoa, neljä lasta, rakastumisia, äkkilähtöjä, elämää oman tunteen ja intuition johdattamana. Mutta oli myös sairautta, oli vaikeahko selkävamma, joka haittasi Berlinin elämää lapsuudesta lähtien. Synkän varjon elämän ylle heitti myös alkoholismi, josta kärsivät kirjailijan itsensä lisäksi myös hänen äitinsä ja isoisänsä.

Elämänkokemukset suodattuvat kirjailijan novelleihin tarkkoina tuokiokuvina. Erityisen koskettavia ovat kokoelman monet alkoholismikuvaukset: juova nainen elää niissä suorastaan pökerryttävän ristiriitaista kaksoiselämää: samaan aikaan kun sielu ja ruumis elävät vain seuraavan viinaryypyn toivossa,  pyrkii arkiminä salaamaan juopottelun, hoitamaan työn ja lapsetkin niin kuin mitään ongelmaa ei olisi olemassakaan. Näitä kuvauksia seuratessa myötätunto voittaa kirkkaasti sisältä aika ajoin  sitkeästikin kumpuavan moralismin.
 Lukurupeama herätti minut pohtimaan muun muassa sitä, millä tavoin alkoholismia - etenkin naisten alkoholismia - yleensä voi ja saa käsitellä kirjallisuudessa. Moralisoiva ote taitaa olla yhä vieläkin se turvallisin tapa käsitellä tätä vaikeaa aihetta. Lucia Berlinin novellit rikkovat tabun ympärille pystytettyjä moraalisia muureja ansiokkaasti.

Lucia Berlin kirjoittaa loistavasti, jotenkin valoa tuovasti myös silloin kun aiheet ovat raskaita. Elämänkokemus  ja -näkemys huokuvat tekstistä, joka on samaan  aikaan pelkistettyä ja hyvin aistivoimaista. Berlin vie lukijansa tapahtumien ytimeen, ja niiden yli, asioiden ja tilanteiden tuntemiseen ja aistimiseen. Hän ei kerro, vaan näyttää, avaa lukijan silmät ja korvat, sielun, nenänkin - avaa hänet näkemään, kuulemaan, kokemaan.

Kokoelmassa on läsnä koko ihmiselämä, sen ihanuus ja kurjuus: ilo ja suru, rakkaus, kuolema, läheiset ihmissuhteet ja niiden vaikeus, satunnaiset kohtaamiset ja ohikiitävät onnenhetket, muistot, toiveet ja unelmat. Lucia Berlin orkestroi laajalla skaalalla ja saa lukijan sydämen sykkimään tarinoidensa tahtiin.
 Vaikka tiesin  kertojan taustat, mieli karkasi hänen novelleitaan lukiessani enemmänkin mielikuvituksen teille, niin että lopulta unohdin tekstien yhteydet reaalimaailmaan - ja nautin kokonaisvaltaisesta kaunokirjallisesta elämyksestä... 

...sillä vaikeistakin aiheistaan huolimatta Berlinin novelleista huokuu lämpö, ällisyttävän suuri vapaus ja usein myös (erityisen hyvää tekevä) huumori, joka ei ole päällekäyvää eikä itsetarkoituksellista, vaan hyvin hienovaraista ja kokemusten marinoimaa, sellaista lempeää elämänymmärryksestä kumpuavaa hymyä, joka saa arjen tuntumaan hitusen verran siedettävämmältä, kaikkein vaikeimpinakin päivinä.


* Berlinin novelleista lisää muun muassa näissä blogeissa: KirjaluotsiKirja vieköönKirsin Book Club, Leena Lumi,  Luettua elämääRakkaudesta kirjoihin, Reader why did he marry him ja Tekstiluola



Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia  ja
Siivoojan käsikirja 2. Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia (A Manual for Cleaning Women: Selected Stories. Novellien uudelleen julkaisu vuodelta  2015
Aula & Co 2017, 2018
Suomentanut Kristiina Drevs
Alkuperäiskieli: englanti

14.2.2019

Niklas Natt och Dag: 1793


Syksyinen aamuhämärä Tukholmassa herran vuonna 1793.

Kustaa III:n sodassa vaikeasti haavoittunut ja Tukholman siveyspoliisista eläkeviran saanut Michael Gardell on äskettäin kiskaistu viinahuuruisesta unestaan Hamburg-krouvin pöydän ääreltä, ja nyt hän kahlaa kaulaansa myöten Fatburen-järven haisevassa, sontaisessa vedessä ja kiskoo sieltä ylös jotain ihmisenkaltaista. Epämääräinen, hienoon kankaaseen kiedottu mytty paljastuu silvotuksi ruumiiksi.
Monissa vesissä seilannut Gardell kiroaa elämääsä ja työtään, sillä tämän kammottavampaa ja oksettavampaa humalaherätystä hän ei voisi enää kuvitella.

Kuin sattuman oikusta Gardell joutuu mukaan tämän groteskin murhan tutkintaan - hänestä tulee juttuun perehtyvän nuoren palavasilmäisen juristin, Cecil Wingen, aisapari tai oikeammin hänen puunyrkkinsä, sanan täydellisimmässä merkityksessä.

Saamme siis todistaa jälleen uuden dekkarikaksikon syntyä. Winge on kaksikon aivot: hän on älykäs, nuori ja sivistynyt, mutta kärsii pitkälle edenneestä tuberkuloosista ja sosiaalisesta rajoittuneisuudesta  (kyllä vain, hänessä on hieman Sherlock Holmesia) ja Gordell tuo kumppanuuteen härän tarmonsa ja fyysisen voimansa, jota hän tarpeen vaatiessa empimättä käyttää - toisinaan turhankin innokkaasti.

Murhatapaus alkaa avautua hiljalleen, ja  sen myötä saamme tutustua myös tämän tarinan tärkeimpiin sivuhenkilöihin:
 Anna Stina Knappiin, älykkääseen nuoreen naiseen, joka syyttään joutuu kruunun haiden hampaisiin ja tuomitaan - määräämärrömäksi ajaksi - tuon ajan 'kasvatuslaitoksena' toimivaan kehruuhuoneeseen, sekä
seikkailunhalua uhkuvaan Kristofer Blixiin, jolle Tukholma on uusi, uljas mahdollisuus, kunnes...
*

Tarinan taustalla häälyy 1700-luvun lopun Tukholma, josta on hyvin vaikea löytää tuon ajan suosikkirunoilijan ja muusikon loihtimia, iloisen raikkaita sävyjä ja tunnelmia, saati kuninkaallisen Haagan yllä leikkisästi liihottelevia perhosia. Tämän tarinan Tukholma on täynnä lemuavaa saastetta, sairautta, syöpäläisiä, köyhyyttä ja nälkää. Näissä kurjuutta tihkuvissa ajankuvauksissaan Natt och Dag on parhaimmillaan.

Kustaa III:n murhasta on kulunut vain vuosi, ja sijaishallitsijaksi on noussut Suomen puolella syntynyt Gustaf Adolf Reuterholm, joka Ranskasta Ruotsiin hiipivien vallankumousaatteiden pelottamana ryhtyy pian tiukentamaan otettaan vallan kahvasta.
Kuten arvata saattaa, kovan hallinnon taakse kätkeytyy asioita, jotka eivät aina kestä päivänvaloa. Oman osansa tästä 'varjoteatterista' esittää Tukholman poliisi, joka suojelee silmäätekeviä ja joka tulosta tehdäkseen jahtaa kaupungin viattomampia, heittää heitä mielivalaisesti tyrmiin ja pakkotyöhön. Ja tähän uinuvaan ampiaispesään Winge ja Gardell sitten iskevät, seuraukset tietäen. Vaan onko heillä enää mitään menetettävää...

Vaikka Natt och Dag luo tarinaansa todella uskottavaa ja monikerroksellistakin ajankuvaa ja kirjoittaakin varsin mainiosti, minulle jäi kirjasta huonolla tavalla ristiriitainen jälkimaku (on olemassa myös hyvällä tavalla ristiriitaisia ajatuksia herättäviä kirjoja, mutta niistä nyt ei tämän enempää.)
Mietin aikani, mistä nämä tuntemukset tulivat, kunnes tajusin, mistä kiikastaa: Natt och Dag kirjoittaa tietyistä henkilöhahmoistaan (ainakin omaan makuuni nähden) sittenkin himpun verran liian siistejä ja psykologisesti epäuskottavia, ja tarinan groteski näyttämö vain alleviivaa tätä vaikutelmaa. Viittaan tässä erityisesti erään (tarinan kannalta keskeisen) henkilön sisäisen maailman rakentumiseen ja kehittymiseen ja hänen erityislaatuiseen, aivan yhtäkkiä pintaan hiipivän hyveellisyyteensä (ei kai sieltä nyt se kuuluisa aateluuden velvoittavuus kurkistelisi, eihän?). En voi avata asiaa tämän enempää vaikka haluaisin, sillä dekkarin juoni avautuisi silloin liiaksi.

 Ainakaan oma 'psykologinen tajuni' ei niele tarinaan ympättyjä yhtäkkisiä, sadunomaisen lohdullisia (ja hyvin hollywoodmaisia) psykologisia käänteitä, ei vaikka kuinka yrittäisin...

Kirjan tiedoista käy ilmi, että kirjailijan omintakeinen, mieleen jäävä nimi on hänen omansa ja juontuu kaukaa menneisyydestä: Natt och Dag kuuluu Ruotsin vanhimpaan elossa olevaan aatelissukuun. Nimi ja sen tarina herättävät taatusti kiinnostusta lukijakunnassa, ja itsekin mietiskelin kirjaa lukiessani, olisiko kirjailija heittänyt fiktiiviseen tarinaansa hippusellisen omankin sukunsa historiaa.

1793 on ensimmäinen osa trilogiaksi suunnitellusta sarjasta, jonka toinen osa, 1794, ilmestyy Ruotsin puolella tietääkseni ihan näillä hetkillä. Saamme lukea tuon teoksen varmasti pian myös suomeksi. Trilogian aikakausi on minusta äärimmäisen kiinnostava, ja jo siitä syystä teos kuuluu lukulistalleni - aiemmin esittämästäni pienestä napinasta huolimatta.


Lisää kirjasta muun muassa näissä blogeissa:  Kirjamerestä ongittuaKirjasähkökäyrä ja Mummo matkalla.


Niklas Natt och Dag: 1793, 2017
Johnny Kniga 2018
Suomentanut Kari Koski
Alkuperäiskieli: ruotsi