tag:blogger.com,1999:blog-12231491505300790432024-03-13T06:15:47.350+02:00Kaisa Reetta T.KIRJOISTA JA MUISTA KERTOMUKSISTAKaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.comBlogger516125tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-83400925674415768552019-02-26T12:22:00.000+02:002019-03-03T19:17:23.881+02:00Intuition ääni...<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-Ju_C4NGdXGk/UeB8owJIvRI/AAAAAAAATDQ/S1bFgLoF3GcLK4eqyCVq84qU5UPN2YoDgCPcBGAYYCw/s1600/Juhannus-kukkakimppu-yhdeks%25C3%25A4n-kukkaa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="425" src="https://1.bp.blogspot.com/-Ju_C4NGdXGk/UeB8owJIvRI/AAAAAAAATDQ/S1bFgLoF3GcLK4eqyCVq84qU5UPN2YoDgCPcBGAYYCw/s640/Juhannus-kukkakimppu-yhdeks%25C3%25A4n-kukkaa.jpg" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
Olen elämäni aikana oppinut sen, että omaa intuitiotaan kannattaa yleensä seurata.<br />
<br />
Eilen illalla istahtaessani tähän koneen ääreen ja ryhtyessäni kirjoittamaan puhtaaksi jälleen yhtä uutta kirja-arviota, huomasin yhtäkkiä miettiväni mitä tapahtuisi jos lopettaisin tähän, sulkisin muistikirjani kannet. Mitä tapahtuisi jos päättäisin lopettaa nykymuotoisen kirjabloggaukseni siltä istumalta. Ainakin muutaman kuukauden ajaksi, siksi aikaa kunnes tietäisin olisiko päätös oikea vai ei. Tippuisiko taivas niskaani? Todennäköisesti ei.<br />
Kuuntelin intuitiotani tavallistakin tarkemmalla korvalla - ja sain vastaukseksi hyväksyvää hyrinää...<br />
<br />
Ajatus lopettaa pitkähköjen kirja-arvioiden kirjoittaminen saattaa tuntua tässä kohtaa hivenen hassulta, puhkuinhan minä tavatonta bloggausenergiaa vielä tässä ihan muutama viikko takaperin. Kesällä olisivat tulossa ihanat, kovasti odottamani latinoviikotkin, eli: mitä ihmettä minä olen tekemässä! Ajatus tuntuu vielä tätä kirjoittaessanikin kylmäävältä ja pyörryttävältä, olenhan naputellut juttujani blogiini jo melkein kuuden vuoden ajan. Kirjabloggauksesta on tullut todella tärkeä osa elämääni.<br />
<br />
Ja tuossa onkin syy siihen, miksi aion nyt luopua kirjabloggauksesta: vaikka itse kirjoittaminen fyysisenä tapahtumana ei vie aikaa, käsittelen tekstiä aivan huomaamattanikin ajatuksissani pitkin päivää, ja se taas vie tilaa kaikelta muulta (luovalta) ajattelulta.<br />
Intuitioni ehdottaa nyt vahvasti, että voisin suunnata tuota kirjabloggaukseen käyttämääni henkistä kapasiteettia muihin juttuihin.<br />
Ja luovat prosessit ovat siitä jänniä ilmiöitä, että ne vaativat ainakin omalla kohdallani äärettömän paljon tilaa - erityisesti ajatusten tasolla.<br />
<br />
Kirjabloggaus on ihanaa, luovuutta ja henkistä pääomaa vaativaa toimintaa (tahtoisin tässä käyttää jopa sanaa työtä). Ja jo pelkästä kunnioituksesta alaa kohtaan en tahdo jatkaa sitä himmennetyin lyhdyin.<br />
<br />
Vaikka kirjabloggaukseni loppuu, lukeminen ei lopu! Kirjajuttujakin kirjoittelen, sellaisia muutaman lauseen pituisia miniversioita ja ne löytyvät varmimmin <a href="https://www.instagram.com/kaisa_reetta_t/" target="_blank">Instagram-tililtäni</a>.<br />
Blogi jatkaa olemassaoloaan, jutut muuttuvat nykyistä kuvapainotteisimmiksi, muusta en vielä tiedä...<br />
<br />
Kiitän kaikkia ihania kirjablogiystäviäni menneistä vuosista, on ollut kunnia kuulua joukkoonne! Yhteys varmasti jatkuu edelleen, ainakin jollakin tasolla!<br />
Ja kiitos armaille lukijoilleni, kiinnostuksesta ja tuhansista iloa tuoneista ja ajatuksia herättäneistä kirjallisuuskommenteista! Jatketaan lukemista ja kirjoista innostumista!<br />
<br />
<b style="text-align: center;">Kauan eläköön kirjabloggaus!</b><br />
<b style="text-align: center;">Kauan eläköön kirjat!</b><br />
<b style="text-align: center;">Kauan eläköön lukeminen!</b><br />
<b><br /></b>
<b>Edit 3.3.: mietittyäni viikon verran blogini tulevaisuutta, päätän jättää blogin vähäksi aikaa lepäämään. Haluan rauhassa miettiä, mihin suuntaan lähden tätä hommaa viemään. Yksi mahdollisuus olisi jättää tämä eräänlaiseksi 'hiljentyneeksi kirjablogiksi' ja aloittaa uudella teemalla toisaalla. Blogin nimen vuoksi ko. ratkaisu ei kuitenkaan tunnu hyvältä.</b><br />
<div style="text-align: left;">
<b>Näkemisiin!</b></div>
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-plCPOHPdu-A/XHUTIsqH5PI/AAAAAAAAfDs/S_2v-GCWjj44EM9NalcnSGj13ZwqdPGcACKgBGAs/s1600/pinkki-ruusu.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="817" data-original-width="1152" height="282" src="https://4.bp.blogspot.com/-plCPOHPdu-A/XHUTIsqH5PI/AAAAAAAAfDs/S_2v-GCWjj44EM9NalcnSGj13ZwqdPGcACKgBGAs/s400/pinkki-ruusu.jpg" width="400" /></a></div>
<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com25tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-54469172332549040992019-02-20T20:07:00.000+02:002019-02-20T20:07:17.460+02:00Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja 1 & 2<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-fbOL-VRSldw/XGrv83rO5kI/AAAAAAAAfCI/11uy2ctUa6YEyYc3aXYlj-l5LcIg9I65wCKgBGAs/s1600/Lucia-berlin-siivoojan-ksikirja%2B1ja2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="817" data-original-width="1152" height="451" src="https://1.bp.blogspot.com/-fbOL-VRSldw/XGrv83rO5kI/AAAAAAAAfCI/11uy2ctUa6YEyYc3aXYlj-l5LcIg9I65wCKgBGAs/s640/Lucia-berlin-siivoojan-ksikirja%2B1ja2.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Yhdysvaltalaisen Lucia Berlinin 'uudelleen löydetyt' novellit ovat jo muutaman vuoden ajan nostattaneet kirjallisia kuumeaaltoja ympäri maailmaa. Vaikka Berlin sai tunnustusta kotimaassaan jo elinaikanaan, kirjailijan suosio roihahti ilmiliekkeihin vasta kymmenen vuotta hänen kuolemansa jälkeen, kun valikoima hänen kertomuksiaan julkaistiin uudelleen vuonna 2015. Valikoima ilmestyi vastikään myös suomeksi, hienona, kaksiosaisena Kristiina Drevsin käännöksenä. Ja kyllä: meilläkin Berlin aiheutti ja aiheuttaa yhä ihanaa kuumetta ja hullaantumista, ainakin näissä meidän pienissä kirjallisissa piireissä!<br />
<br />
Otin Berlinin novellikokoelman suomennoksen ensimmäisen osan lukuuni viime lokakuussa - ja hänhän vei minua heti. Sitten kävi niin, että en ehtinytkään kirjoittaa kokoelmasta tuoreeltaan tänne blogiin. Tästä syystä tartuin <i>Siivoojan käsikirjaan </i>vielä uudemman kertaan ja luin heti sen perään myös kokoelman toisen osan. Olen oikeasti riemuissani siitä, että 'jouduin kertaamaan' Berliniä, sillä uusintaluennassa novellit avautuivat minulle uudella, syvällisemmällä tavalla. Jos lukisin novellit vielä kolmanteen kertaan, löytäisin kertomuksista todennäköisesti yhä uusia kerroksia ja merkityksiä.<br />
Jos siis olet jo lukenut Berliniä, suosittelen lämpimästi palamaan hänen novelliensa pariin mitä pikimmin. Nämä tarinat eivät ole kertakäyttökamaa vaan haluavat monimerkityksellisyyksineen tulla luetuiksi yhä uudelleen!<br />
<br />
<b>Berlinin novelleissa hehkuu, tuoksuu, kuuluu ja maistuu elämän koko kirjo.</b><br />
<br />
Kokoelman perinpohjaisista esipuheista ja loppusanoista saan lukea Lucia Berlinin elämästä, joka oli täynnä käänteitä ja dramatiikkaakin. Yritän useimmiten välttää lukemasta kirjailijan tekstiä hänen oman elämänsä ja kokemuksiensa suorana tai suorahkona heijastuksena, mutta tällä kertaa vertailua ei voi välttää, sillä kokoelman saatesanojen kirjoittajat tuovat hyvin voimallisesti esiin sen, että novellit ovat, jos eivät sentään täysin omaelämäkerrallisia, niin ainakin vahvasti autofiktiivisiä. Kirjailijan elämäntarinaa selailtuani tajuan tämän hyvin.<br />
<br />
Alaskassa syntynyt kirjailija kulki maita ja mantuja jo lapsena kaivosinsinöörinä toimineen isänsä ammatin vuoksi, ja liikkuvainen elämäntapa jatkui aikuisuudessa: tutuiksi tulivat niin New York, Los Angeles, Teksasin preeriat, Meksiko, Chile, ja nämä paikat esiintyvät myös hänen novelleissaan.<br />
Berlin kuvailee teksteissään luontevasti eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvien ihmisten elämää, osittain ehkä siksi, että hänellä oli niistä omakohtaista kokemusta: hän tiesi, miltä tuntuu olla rikas, nuori ja huoleton - ja miltä tuntuu elättää itsensä siivoamalla toisten nurkkia, olla näkymätön, asemansa tunteva palkollinen.<br />
<br />
Berlin ehti työskennellä muun muassa siivoojana, opettajana, sairaanhoitajana, puhelinvaihteenhoitajana ja vastaanottoapulaisena. Hän ehti suorittaa myös englannin kielen yliopisto-opinnot ja aloitti lyhyiden tarinoidensa kirjoittamisen 25-vuotiaana, joita julkaistiin ajan tavan mukaan enimmäkseen kirjallisuuslehdissä. Kirjallinen ura vei hänet lopulta Coloradon yliopistoon, vierailevaksi kirjailijaksi ja myöhemmin professoriksi.<br />
<br />
Berlinin yksityiselämässä näkyy sama ennakkoluulottomuus kuin työuralla: kulkeva mieli, kolme avioliittoa, neljä lasta, rakastumisia, äkkilähtöjä, elämää oman tunteen ja intuition johdattamana. Mutta oli myös sairautta, oli vaikeahko selkävamma, joka haittasi Berlinin elämää lapsuudesta lähtien. Synkän varjon elämän ylle heitti myös alkoholismi, josta kärsivät kirjailijan itsensä lisäksi myös hänen äitinsä ja isoisänsä.<br />
<br />
Elämänkokemukset suodattuvat kirjailijan novelleihin tarkkoina tuokiokuvina. Erityisen koskettavia ovat kokoelman monet alkoholismikuvaukset: juova nainen elää niissä suorastaan pökerryttävän ristiriitaista kaksoiselämää: samaan aikaan kun sielu ja ruumis elävät vain seuraavan viinaryypyn toivossa, pyrkii arkiminä salaamaan juopottelun, hoitamaan työn ja lapsetkin niin kuin mitään ongelmaa ei olisi olemassakaan. Näitä kuvauksia seuratessa myötätunto voittaa kirkkaasti sisältä aika ajoin sitkeästikin kumpuavan moralismin.<br />
Lukurupeama herätti minut pohtimaan muun muassa sitä, millä tavoin alkoholismia - etenkin naisten alkoholismia - yleensä voi ja saa käsitellä kirjallisuudessa. Moralisoiva ote taitaa olla yhä vieläkin se turvallisin tapa käsitellä tätä vaikeaa aihetta. Lucia Berlinin novellit rikkovat tabun ympärille pystytettyjä moraalisia muureja ansiokkaasti.<br />
<br />
Lucia Berlin kirjoittaa loistavasti, jotenkin valoa tuovasti myös silloin kun aiheet ovat raskaita. Elämänkokemus ja -näkemys huokuvat tekstistä, joka on samaan aikaan pelkistettyä ja hyvin aistivoimaista. Berlin vie lukijansa tapahtumien ytimeen, ja niiden yli, asioiden ja tilanteiden tuntemiseen ja aistimiseen. Hän ei kerro, vaan näyttää, avaa lukijan silmät ja korvat, sielun, nenänkin - avaa hänet näkemään, kuulemaan, kokemaan.<br />
<br />
Kokoelmassa on läsnä koko ihmiselämä, sen ihanuus ja kurjuus: ilo ja suru, rakkaus, kuolema, läheiset ihmissuhteet ja niiden vaikeus, satunnaiset kohtaamiset ja ohikiitävät onnenhetket, muistot, toiveet ja unelmat. Lucia Berlin orkestroi laajalla skaalalla ja saa lukijan sydämen sykkimään tarinoidensa tahtiin.<br />
Vaikka tiesin kertojan taustat, mieli karkasi hänen novelleitaan lukiessani enemmänkin mielikuvituksen teille, niin että lopulta unohdin tekstien yhteydet reaalimaailmaan - ja nautin kokonaisvaltaisesta kaunokirjallisesta elämyksestä... <br />
<br />
...sillä vaikeistakin aiheistaan huolimatta Berlinin novelleista huokuu lämpö, ällisyttävän suuri vapaus ja usein myös (erityisen hyvää tekevä) huumori, joka ei ole päällekäyvää eikä itsetarkoituksellista, vaan hyvin hienovaraista ja kokemusten marinoimaa, sellaista lempeää elämänymmärryksestä kumpuavaa hymyä, joka saa arjen tuntumaan hitusen verran siedettävämmältä, kaikkein vaikeimpinakin päivinä.<br />
<br />
<br />
* Berlinin novelleista lisää muun muassa näissä blogeissa: <a href="https://kirjaluotsi.fi/lucia-berlin-siivoojan-kasikirja-2-tanssia-ruusuilla-ja-muita-kertomuksia/" target="_blank">Kirjaluotsi</a>, <a href="https://kirjaviekoon.blogspot.com/2018/03/lucia-berlin-siivoojan-kasikirja.html" target="_blank">Kirja vieköön</a>, <a href="https://kirsinbookclub.com/kirjat/lucia-berlin-siivooja-kasikirja-mestarillista-novellikerrontaa/" target="_blank">Kirsin Book Club</a>,<a href="http://leenalumi.blogspot.com/2018/10/lucia-berlin-tanssia-ruusuila-siivoojan.html" target="_blank"> Leena Lumi</a>, <a href="http://luettuaelamaa.blogspot.com/2018/12/lucia-berlin-siivoojan-kasikirja-2.html" target="_blank">Luettua elämää</a>, <a href="http://rakkaudestakirjoihin.blogspot.com/2018/03/lucia-berlin-siivoojan-kasikirja-ja.html" target="_blank">Rakkaudesta kirjoihin</a>, <a href="http://readerwhydidimarryhim.blogspot.com/2018/10/ryyppaamiseen-menee-yllattavan-paljon.html" target="_blank">Reader why did he marry him</a> ja <a href="http://tekstiluola.blogspot.com/2018/01/lucia-berlin-siivoojan-kasikirja-ja.html" target="_blank">Tekstiluola</a><br />
<br />
<br />
<br />
Lucia Berlin: <i>Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia</i> ja<br />
<i>Siivoojan käsikirja 2. Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia</i> (<i>A Manual for Cleaning Women: Selected Stories. </i>Novellien uudelleen julkaisu vuodelta 2015<br />
Aula & Co 2017, 2018<br />
Suomentanut Kristiina Drevs<br />
Alkuperäiskieli: englanti<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-16855211282982414752019-02-14T22:47:00.004+02:002019-02-15T11:34:58.358+02:00Niklas Natt och Dag: 1793<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-O5Gb8qFFUOo/XGA9ytjNGwI/AAAAAAAAfAY/60nyvg58VUU1LJiLDoSCD8Beluf2YQdtQCKgBGAs/s1600/niklas-natt-och-dag-1793.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="399" data-original-width="600" height="424" src="https://3.bp.blogspot.com/-O5Gb8qFFUOo/XGA9ytjNGwI/AAAAAAAAfAY/60nyvg58VUU1LJiLDoSCD8Beluf2YQdtQCKgBGAs/s640/niklas-natt-och-dag-1793.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Syksyinen aamuhämärä Tukholmassa herran vuonna 1793.<br />
<br />
Kustaa III:n sodassa vaikeasti haavoittunut ja Tukholman siveyspoliisista eläkeviran saanut Michael Gardell on äskettäin kiskaistu viinahuuruisesta unestaan Hamburg-krouvin pöydän ääreltä, ja nyt hän kahlaa kaulaansa myöten Fatburen-järven haisevassa, sontaisessa vedessä ja kiskoo sieltä ylös jotain ihmisenkaltaista. Epämääräinen, hienoon kankaaseen kiedottu mytty paljastuu silvotuksi ruumiiksi.<br />
Monissa vesissä seilannut Gardell kiroaa elämääsä ja työtään, sillä tämän kammottavampaa ja oksettavampaa humalaherätystä hän ei voisi enää kuvitella.<br />
<br />
Kuin sattuman oikusta Gardell joutuu mukaan tämän groteskin murhan tutkintaan - hänestä tulee juttuun perehtyvän nuoren palavasilmäisen juristin, Cecil Wingen, aisapari tai oikeammin hänen puunyrkkinsä, sanan täydellisimmässä merkityksessä.<br />
<br />
Saamme siis todistaa jälleen uuden dekkarikaksikon syntyä. Winge on kaksikon aivot: hän on älykäs, nuori ja sivistynyt, mutta kärsii pitkälle edenneestä tuberkuloosista ja sosiaalisesta rajoittuneisuudesta (kyllä vain, hänessä on hieman Sherlock Holmesia) ja Gordell tuo kumppanuuteen härän tarmonsa ja fyysisen voimansa, jota hän tarpeen vaatiessa empimättä käyttää - toisinaan turhankin innokkaasti.<br />
<br />
Murhatapaus alkaa avautua hiljalleen, ja sen myötä saamme tutustua myös tämän tarinan tärkeimpiin sivuhenkilöihin:<br />
Anna Stina Knappiin, älykkääseen nuoreen naiseen, joka syyttään joutuu kruunun haiden hampaisiin ja tuomitaan - määräämärrömäksi ajaksi - tuon ajan 'kasvatuslaitoksena' toimivaan kehruuhuoneeseen, sekä<br />
seikkailunhalua uhkuvaan Kristofer Blixiin, jolle Tukholma on uusi, uljas mahdollisuus, kunnes...<br />
<div style="text-align: center;">
*</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Tarinan taustalla häälyy 1700-luvun lopun Tukholma, josta on hyvin vaikea löytää tuon ajan suosikkirunoilijan ja muusikon loihtimia, iloisen raikkaita sävyjä ja tunnelmia, saati kuninkaallisen Haagan yllä leikkisästi liihottelevia perhosia. Tämän tarinan Tukholma on täynnä lemuavaa saastetta, sairautta, syöpäläisiä, köyhyyttä ja nälkää. Näissä kurjuutta tihkuvissa ajankuvauksissaan Natt och Dag on parhaimmillaan.<br />
<br />
Kustaa III:n murhasta on kulunut vain vuosi, ja sijaishallitsijaksi on noussut Suomen puolella syntynyt Gustaf Adolf Reuterholm, joka Ranskasta Ruotsiin hiipivien vallankumousaatteiden pelottamana ryhtyy pian tiukentamaan otettaan vallan kahvasta.<br />
Kuten arvata saattaa, kovan hallinnon taakse kätkeytyy asioita, jotka eivät aina kestä päivänvaloa. Oman osansa tästä 'varjoteatterista' esittää Tukholman poliisi, joka suojelee silmäätekeviä ja joka tulosta tehdäkseen jahtaa kaupungin viattomampia, heittää heitä mielivalaisesti tyrmiin ja pakkotyöhön. Ja tähän uinuvaan ampiaispesään Winge ja Gardell sitten iskevät, seuraukset tietäen. Vaan onko heillä enää mitään menetettävää...<br />
<br />
Vaikka Natt och Dag luo tarinaansa todella uskottavaa ja monikerroksellistakin ajankuvaa ja kirjoittaakin varsin mainiosti, minulle jäi kirjasta huonolla tavalla ristiriitainen jälkimaku (on olemassa myös hyvällä tavalla ristiriitaisia ajatuksia herättäviä kirjoja, mutta niistä nyt ei tämän enempää.)<br />
Mietin aikani, mistä nämä tuntemukset tulivat, kunnes tajusin, mistä kiikastaa: Natt och Dag kirjoittaa tietyistä henkilöhahmoistaan (ainakin omaan makuuni nähden) sittenkin himpun verran liian siistejä ja psykologisesti epäuskottavia, ja tarinan groteski näyttämö vain alleviivaa tätä vaikutelmaa. Viittaan tässä erityisesti erään (tarinan kannalta keskeisen) henkilön sisäisen maailman rakentumiseen ja kehittymiseen ja hänen erityislaatuiseen, aivan yhtäkkiä pintaan hiipivän <i>hyveellisyyteensä (</i>ei kai sieltä nyt se kuuluisa<i> aateluuden velvoittavuus </i>kurkistelisi, eihän?<i>)</i>. En voi avata asiaa tämän enempää vaikka haluaisin, sillä dekkarin juoni avautuisi silloin liiaksi.<br />
<br />
Ainakaan oma 'psykologinen tajuni' ei niele tarinaan ympättyjä yhtäkkisiä, sadunomaisen lohdullisia (ja hyvin hollywoodmaisia) psykologisia käänteitä, ei vaikka kuinka yrittäisin...<br />
<br />
Kirjan tiedoista käy ilmi, että kirjailijan omintakeinen, mieleen jäävä nimi on hänen omansa ja juontuu kaukaa menneisyydestä: Natt och Dag kuuluu Ruotsin vanhimpaan elossa olevaan aatelissukuun. Nimi ja sen tarina herättävät taatusti kiinnostusta lukijakunnassa, ja itsekin mietiskelin kirjaa lukiessani, olisiko kirjailija heittänyt fiktiiviseen tarinaansa hippusellisen omankin sukunsa historiaa.<br />
<br />
<i>1793 </i>on ensimmäinen osa trilogiaksi suunnitellusta sarjasta, jonka toinen osa, <i>1794</i>, ilmestyy Ruotsin puolella tietääkseni ihan näillä hetkillä. Saamme lukea tuon teoksen varmasti pian myös suomeksi. Trilogian aikakausi on minusta äärimmäisen kiinnostava, ja jo siitä syystä teos kuuluu lukulistalleni - aiemmin esittämästäni pienestä napinasta huolimatta.<br />
<br />
<br />
Lisää kirjasta muun muassa näissä blogeissa: <a href="http://kirjamerestaongittua.blogspot.com/2019/01/1793.html" target="_blank"> Kirjamerestä ongittua</a>, <a href="http://kirjasahkokayra.blogspot.com/2019/01/niklas-natt-och-dag-1793.html" target="_blank">Kirjasähkökäyrä</a> ja <a href="https://mummomatkalla.blogspot.com/2019/01/niklas-natt-och-dag-1793-ex-libris.html" target="_blank">Mummo matkalla</a>.<br />
<br />
<br />
Niklas Natt och Dag: <i>1793</i>, 2017<br />
Johnny Kniga 2018<br />
Suomentanut Kari Koski<br />
Alkuperäiskieli: ruotsi<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-37679525915736605122019-02-09T15:36:00.000+02:002019-02-09T17:47:19.132+02:00Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-n2XEAcfrnSo/XFq96Tpq3rI/AAAAAAAAe_U/vJFEwn_XtAs5MqLq6RWdQ3D2iUqGq0-6QCKgBGAs/s1600/mia-kankimaki-naiset-joita-ajattelen-oisin.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1033" data-original-width="1600" height="412" src="https://2.bp.blogspot.com/-n2XEAcfrnSo/XFq96Tpq3rI/AAAAAAAAe_U/vJFEwn_XtAs5MqLq6RWdQ3D2iUqGq0-6QCKgBGAs/s640/mia-kankimaki-naiset-joita-ajattelen-oisin.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
<i>(Kirje lautasliinalle)</i><br />
<i><br /></i>
<i>Rakas Karen,</i><br />
<i>kirjoitan sinulle tässä pikaisen viestin KLM:n lautasliinaan. Istun lentokoneessa matkalla Kilimanjarolle ja pelkään. Pelkään niin, että tärisen. Mietin miten hemmetissä olen taas ajanut itseni tällaiseen tilanteeseen - miksi piti lähteä Afrikkaan, kun kerran pelottaa niin paljon? Enkö olisi vain voinut pysyä kotona ja katsoa Avaraa luontoa?</i><br />
<i><br /></i>
Lentokoneessa kohti tuntematonta matkaava Mia Kankimäki oli vastikään saanut edellisen urakkansa, suuren suosion saavuttaneen <i><a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/mia-kankimaki-asioita-jotka-saavat.html" target="_blank">Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -</a></i>teoksensa valmiiksi. Kaiken järjen mukaan hänen olisi juuri nyt pitänyt nauttia elämästään, olisipa hänellä ainakin minun mielestäni ollut lupa levätä hetki laakereillaankin, mutta ei. Kaikki, joille suururakat tai pitkät, elämääkin suuremmat matkat ovat tuttuja, tietävät, etteivät asiat kertakaikkiaan mene noin. Vaikka Kankimäen kirjallinen ura oli avautumassa ja lupaukset lunastettu, jokin hiersi. Elämän täytti epämääräinen levottomuus, mitä seuraavaksi? Asettuako takaisin aloilleen, palata vakituiseen työhön, turvalliseen ja rauhalliseen (ehkäpä vähän harmmaaseenkin) arkeen? Vai...<br />
<br />
Avuksi tulivat Kankimäen yönaiset, historian hämärästä esiin sukeltavat öiset seuralaisensa, joita hän oli jo pidemmän aikaa tottunut ajattelemaan unettomuuden iskiessä. Yksi heistä on Sei Shonagon, Kankimäen esikoisteoksen keskushahmo, mutta on muitakin, lukematon määrä rohkeita, sisäistä valoa ja inspiraatiota hehkuvia naisia, jotka olivat tehneet mitä olivat halunneet, välittämättä pätkääkään oman aikansa sovinnaisuussäännöistä ja naisille asetetuista rajoituksista ja odotuksista. Jälleen kerran Mia Kankimäki kääntyi yönaistensa puoleen - ja päätti lähteä seuraamaan naisten jalanjälkiä, minne ikinä ne johtaisivatkaan.<br />
Uskon, että tässä vaiheessa Kankimäen elämään hiipinyt epämääräinen levottomuuskin katosi. Suunta oli löytynyt.<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>... näiden naistutkimusmatkailijoiden jalanjäljissä tekee totisesti mieli alkaa matkustaa. Heillä ei ollut rahaa, ei fyysistä kuntoa, ei tieteellistä koulutusta, ei yhteiskunnan tukea, eivätkä he usein olleet edes nuoria ja terveitä. Ja silti he lähtivät.</i></blockquote>
Mielenkiintoisia, tarinan arvoisia naisia Minna Kankimäki tunsi pilvin pimein, ja uuden projentinsa edetessä törmäsi yhä uusiin inspiroiviin tuttavuuksiin. Tähän kirjaan heistä valikoitui yhdeksän naista, joiden joukosta löytyy sekä tutkimusmatkailijoita että taiteilijoita. Yksi heistä, legendaarinen japanilainen nykytaiteilija Yayoi Kusama on vielä keskuudessamme, muut kahdeksan ovat syntyneet enimmäkseen 1800-luvulla, ja onpa joukkoon hypähtänyt eräs taitava renessanssitaiteilijakin.<br />
<br />
Mia Kankimäki lähti tutkimaan yönaistensa elämää ja heidän jalanjälkiään samalla asenteella kuin innoittajansa, ilman minkäänlaista varmuutta tulevasta. Suuren riemun ja suuren epävarmuuden värittämä seikkailu oli alkanut!<br />
<div style="text-align: center;">
***</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Matkalle lähtö oli ennen vanhaan aina erittäin riskialtista, erityisesti naisille ja erityisesti silloin kun he matkasivat yksin. Tarvittiin jokin yleisesti hyväksyttävä (teko)syy sille, että nainen kykeni irrottautumaan kodin piiristä ja syöksymään seikkailuihinsa. Hyväksyttäviä syitä ei ollut paljon, mutta nämä yönaiset osasivat muotoilla sanansa oikein. Yksi käytetyimmistä (teko?)syistä oli terveyteen ja sen hoitoon liittyvä matkustaminen. Terveysmatkat avasivat hiljaista elämää viettäneiden vanhojen piikojen (tätä sanaa käyttää kirjassaan myös Kankimäki), leskien ja muiden sukulaistensa hyyryläisinä elämään tuomittujen naisten silmät. Ja kun maailmalle oli kerran päästy, seikkailunhaluisimmat naiset keksivät syyn jatkaa matkaa...<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Yönainen nro 2: Isabella Bird. Ammatti: Vanhapiika, myöh. maailmanmatkaaja ja matkakirjailija. Kärsi masennuksesta, selkävaivoista ja unettomuudesta, kunnes lääkäri ehdotti hoidoksi pientä merimatkaa. Päätyi kiertämään yksin koko maapallon, eikä kerran lähdettyään kyennyt enää lopettamaan. </i></blockquote>
Mistä nämä, monesti varsin iäkkäät ja joskus terveytensä(kin) menettäneet naiset saivat voimansa lähteä - tehdä asioita, jotka saisivat useimmat terveet ja raavaat nuoret miehetkin perääntymään: naiset tekevät maailmanympärysennätyksiä, kiipeävät tulivuorille, vaeltavat Kalliovuorilla kera lainsuojattomien, kulkevat Siinain autiomaan halki ainoana naisena beduiinien seurassa, ystävystyvät ihmissyöjäheimojen kanssa, vaeltavat nälkäkuoleman partaalla Tiibetin kiellettyyn kaupunkiin, keräilevät luonnonhistoriallisia näytteitä vaaroja kuhisevissa vesissä... Listaa voisi jatkaa loputtomiin.<br />
<br />
He lähtevät matkaan usein yksin, ilman kunnon rahoitusta ja koulutusta, muuntautuvat kodin piirissä viihtyneistä (tai siihen kahlituista) tavisnaisista seikkailijattariksi heti kun laiva irtoaa satamasta. Siltä ainakin tätä kirjaa lukiessa tuntuu:<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>"Olen täydellisen hullaantunut. Tämä on kuin uusi maailma, niin vapaa, raikas, elinvoimainen ja vailla kahleita, niin täynnä mielenkiintoisia asioita, ettei tekisi mieli edes nukkua. -- Ei ovikelloja, ei 'olkaa hyvä rouvia' ei palvelijoita, ei laskuja, ei minkäänlaisia vaatimuksia, ei yrityksiä saada aikaan kaikki se mikä pitäisi tehdä..."</i></blockquote>
Mutta yhdestä asiasta he evät näytä luopuvan: toisin kuin miestutkimusmatkailijat, jotka saattoivat pukeutua matkaolosuhteiden vaatimalla tavalla, heidän naispuoliset kollegansa eivät luovu 'naisellisuudestaan ja siveydestään' edes kuumimmalla aavikolla. (Tai näin he ainakin päiväkirjoissaan melkoisen alleviivaavastikin ilmoittavat.) He pukeutuvat korsetteihin(!), pitsisomisteisiin muhvihihapaitoihin, ja paksuihin, pitkiin ja mustiin hameisiin, aivan kuin olisivat viidakkoretken sijasta astumassa kotipitäjänsä sunnuntaijumalanpalvelukseen.<br />
<br />
Yksi tämän teoksen viehättävimmistä piirteistä on se, ettei Kankimäki missään vaiheessa glorifioi henkilöitään ylettömästi, vaan esittelee heidät aitoina, kokonaisina ihmisinä hyvine ja huonoine päivineen -ja puolineen. Yönaisten elämä ei ollut pelkkää autuutta ja juhlaa senkään jälkeen kun päätös elämänmuutoksesta oli tehty; arki ja vaikeudet kolahtivat kovaa matkallakin, eikä ärräpäiltä, yksinäisyydeltä, väsymykseltä, kertakaikkiselta kettuuntumiseltakaan aina vältytty - ei tietenkään. Itsensä likoon laittaminen, omien rajojen etsiminen - joskus terveydenkin uhalla - oli heistä kuitenkin monin verroin palkitsevampaa kuin entinen, usein neljän seinän sisällä vietetty elämä. Vastoinkäymiset, esimerkiksi vakava sairastuminenkaan, eivät saaneet heitä palaamaan entiseen.<br />
<br />
Sillä samalla ultrarehellisyydellä, jolla Kankimäki tutkii ja kuvaa yönaisiaan, hän kertoo lukijalleen myös tämän kirjaprojektinsa etenemisestä. Tämä tyyli ilahdutti minua kovasti jo hänen edellisen kirjansa kohdalla, jonka erikoinen päiväkirjaa, matkakirjaa ja tutkimusraporttia yhdistävä rakenne toistuu myös tässä teoksessa.<br />
<br />
Vaikka Kankimäki itse matkustaa projektinsa aikana lentoteitse, on tämä teos silti hitaan matkanteon ylistys, kiitos yönaisten.<br />
Ennen vanhaan todellakin lähdettiin <i>matkalle</i>, toisin kuin nykyaikana, jolloin matkustaminen tarkoittaa oikeastaan vain mahdollisimman nopeaa siirtyilyä paikasta a paikkaan b. Varmaa on, että ilmastonmuutoksen ja sen torjuntatoimien myötä tilanne muuttuu, ehkä piankin.<br />
Tähänkin viitaten olisi ihanaa, jos Kankimäki liittäisi seuraavaan projektiinsa ajatuksen hitaasta matkanteosta - myös konkreettisesti. Se ihmiskoe, josta hän nyt kuin ohimennen mainitsee, kiinnostaisi minua kovasti!<br />
<br />
Teosta on luettu myös muun muassa täällä: <a href="https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2019/01/27/mia-kankimaki-naiset-joita-ajattelen-oisin/" target="_blank">Annelin kirjoissa</a>,<a href="http://suketus.blogspot.com/2018/12/mia-kankimaki-naiset-joita-ajattelen.html" target="_blank"> Eniten minua kiinnostaa tie</a>, <a href="https://kirjaluotsi.fi/mia-kankimaki-naiset-joita-ajattelen-oisin/" target="_blank">Kirjaluotsi</a>, <a href="https://kirjaviekoon.blogspot.com/2018/10/mia-kankimaki-naiset-joita-ajattelen.html" target="_blank">Kirja vieköön</a>, <a href="http://www.kirsinkirjanurkka.fi/2018/12/mia-kankimaki-naiset-joita-ajattelen.html" target="_blank">Kirsin kirjanurkka</a>, <a href="http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2018/12/mia-kankimaki-naiset-joita-ajattelen.html" target="_blank">Kulttuuri kukoistaa</a> ja <a href="https://tuijata.com/2018/09/26/mia-kankimaki-naiset-joita-ajattelen-oisin/" target="_blank">Tuijata. Kulttuuripohdintoja</a>.<br />
<br />
<br />
Mia Kankimäki:<i> Naiset joita ajattelen öisin</i><br />
Otava 2018<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-58835767041772169692019-02-03T19:05:00.001+02:002019-02-06T13:27:12.252+02:00Elena Ferrante: Napolisarja 3-4. Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät & Kadonneen lapsen tarina<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-4PjHh3Uevjc/XFQZc3AomlI/AAAAAAAAe-M/hHJbtP0E45IEBBQLgWr6uQHrO3OBVEoUACKgBGAs/s1600/elemna-ferrante-napolisarja-3-4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1177" data-original-width="1600" height="468" src="https://3.bp.blogspot.com/-4PjHh3Uevjc/XFQZc3AomlI/AAAAAAAAe-M/hHJbtP0E45IEBBQLgWr6uQHrO3OBVEoUACKgBGAs/s640/elemna-ferrante-napolisarja-3-4.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Napolisarja, tuntemattoman italialaisen pseudonyymin kirjoittama kirjallinen ilmiö on valloittanut muutaman viime vuoden aikana maailmaa kevätmyrskyn lailla. Ensin lakoontuivat kirjallisuuspiirit, ja nyt Ferrante-huuma rantautui myös tv:n puolelle, kun tetralogian ensimmäisestä osasta (<i>Loistava</i> <i>ystäväni</i>) muokattiin tv-sarja.<br />
<br />
Tämänkaltaiset, hurmokseen kääntyvät kirjalliset tapaukset aiheuttavat minussa useimmiten ainakin keskivaikeaa torjuntaa, niin etten millään haluaisi hypätä mukaan hypetykseen. Vaan tällä kertaa ei käynyt niin, vaikka toki yritin pitää pintani mahdollisimman pitkään: otin <i><a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2017/03/elena-ferrante-loistava-ystavani.html" target="_blank">Loistavan ystäväni</a></i> lukuuni vasta vuotta myöhemmin sen ilmestymisestä, ja sitten kävi niin kuin odottaa saattaa: Ferrante tyrmäsi minut jo ensimmäisessä erässä 6-0, ja siitä lähtien olen ollut hänen suuri ihailijansa.<br />
<br />
Sain sarjan neljännen osan päätökseensä toissapäivänä ja minulle iski hirvittävä halu aloittaa kierros uudelleen, palata heti siltä istumalta kaiken alkuun, Napolin pahamaineisissa työläiskortteleissa kasvaneiden Lenun ja hänen ystävänsä Lilan lapsuuteen. Hädin tuskin sain taltutettua aikeeni, sillä tällaisen lukurupeaman jälkeen tiedän tarvitsevani aikaa kaiken lukemani ja kokemani sisäistämiseen ja jäsentämiseen. Sarjan pariin palaamisen aika tulee myöhemmin. Jo se, että ryhdyin kirjoittamaan tätä blogitekstiä heti, tuntuu jotenkin väärältä ratkaisulta. Tuntuu siltä, että saan itsestäni irti nyt vain täysin suodattamattomia ja jäsentymättömiä haja-ajatuksia. Sulatan lukemaani vielä kauan - ja tiedän palaavani Ferranten pariin vielä sekä lukijana - että (<span style="font-size: x-small;">kirjoittajana</span>) täällä blogin puolella.<br />
<br />
Napolisarjan kolmannessa ja neljännessä osassa ystävämme ovat aikuistuneet ja kohtaavat ympärillään avautuvan todellisuuden uusista, alati vaihtuvista ja muotoaan muuttavista näkökulmista, sillä seuraamme heidän elämäänsä kolmenkympin kieppeiltä aina vanhuuden kynnykselle.<br />
Nyt viimeistään Ferrante lataa kaiken peliin, maalaa tarinaansa räiskyen, värejä ja sävyjä säästelemättä. On kuin kaikki tähän asti tapahtunut olisi ollut pohjustusta, valmistautumista päänäytökseen, sarjan ensimmäisiä osia lainkaan väheksymättä.<br />
<br />
Italiassa on koittanut kuohunnan aika. Poliittinen turbulenssi iskee myös Lenun ja Lilan kotikortteliin, ja jo ennestään väkivaltaisesta ympäristöstä tulee nyt vieläkin turvattomampi ja vaarallisempi. Päiviä värittävät mielenosoitukset, lakot, poliittiset murhat ja terrori. Todellisuus iskee lujaa ja vaikuttaa vahvasti naisten lähipiiriin. Kukaan heistä ole turvassa, eivät edes he, jotka ovat tähän saakka pitäneet korttelia hyppysissään. Valtaa jaetaan uudelleen - ja taas uudelleen: suuret kaatuvat, ja he, joiden äsken luulit kykenevän muuttamaan maailmaa, kääntävän sen oikeille raiteilleen, viruvat pian sellissä korruptiosta tuomittuna.<br />
<br />
Tässä maailmassa he jatkavat elämäänsä, perustavat perheensä, kasvattavat lapsensa, rakastuvat ja eroavat, hullaantuvat, tekevät työnsä, ottavat hurjia sosioekonomisia loikkia, löytävät tiensä valoon -vai löytävätkö sittenkään? Elenasta (Lenusta) tulee kirjailija - suosittu ja arvostettu sellainen. Hän lähtee korttelista, hyvästelee Napolin ja ystävänsä, mutta kuinka sitten käykään...<br />
Elena löytää politiikan, pitkän tien kautta myös feminismin, mutta ei kuitenkaan halua asettua mihinkään valmiiseen ideologiseen muottiin. Hän on luonteeltaan tarkkailija -ja tekee ominaisuudellaan - ja ominaisuudestaan - taidetta.<br />
<br />
Lila sen sijaan ei astu jalallaankaan Napolin ulkopuolelle. Hän pysyttelee uskollisena kurjalle korttelilleen silloinkin, kun jo voisi tehdä elämällään jo mitä ikinä haluaisi - niin taloudellisessa kuin sosiaalisessakin mielessä. Hän on Lila, muuttumaton ja kuitenkin alati muuttuva; luonnonvoima, jota koko hänen lähipiirinsä tuntuu salaa käyttävän inspiraationaan ja voimanlähteenään, älykäs ja manipuloiva noitanainen, yhtä aikaa vaikea, hirvittävä ja hurmaava, nainen joka tuntuu koko ajan olevan uppoamaisillaan, mutta joka pullahtaa vastoinkäymisten jälkeen pintaan kuin korkki. Hän on Se Nainen, jota miehet eniten vihaavat ja eniten jumaloivat, ja jota myös Elena vihaa, pelkää - ja rakastaa. Lilan harteille Ferrante asettaa tarinassaan myös suurimman surun, jonka ihminen saattaa eläissään kohdata. Tragedia muuttaa kahden naisen keskinäitä dynamiikkaa - kuvat ja kulissit särkyvät ja ystävykset näyttäytyvät meille jälleen kerran uudessa valossa....<br />
<br />
Ferrante tutkii Elenan ja Lilan suhdetta tarkalla psykologisella otteella läpi. Naisten elämä kietoutuu yhteen hyvässä ja pahassa, tunteet vellovat, muuttuvat ja muuntuvat syvästä ystävyydestä vihaan, rakkauteen, sääliin, ylenkatseeseen, pelkoon, kateuteen ja epäilyksiin. He ovat pääsemättömissä toisistaan - ja varsinkin Elena tuntuu peilaavan kaikkea kokemaansa ja tekemäänsä Lilan kautta, siitäkin huolimatta, että hänen elämästään löytyvät kaikki 'itsenäisen naisen tunnusmerkit'.<br />
<br />
Lilan aivoitukset jäävät pitkälti salaisuuksiksi. On aivan selvää, että hän tarvitsee ystäväänsä, ehkä enemmän kuin Elena koskaan saa tietää, enemmän kuin Lila pystyy itselleenkään tunnustamaan. Lilan manipuloivat luonteenpiirteet vahvistuvat vuosien myötä, mutta samalla hän haurastuu. Hän on nähnyt ystävänsä kouluttautuvan, nähnyt tämän urakehityksen, sosiaalisen nousun ja menestyksen. Hän on jäänyt paikalleen, mutta ilmassa väreilee tämän tästä kysymys 'mitä jos' - mitä jos Lila olisi saanut samat mahdollisuudet kehittää itseään, kumpi heistä silloin se, josta puhutaan. Sanaakaan näistä asioista ei lausuta, ne vain tunnetaan...<br />
<br />
Ihailen Ferranten taitoa yhdistää tarinansa monet kerrokset ja ainekset yhteen niin, että tuntuu kuin ne reagoisivat keskenään miltei kemiallisesti, muodostaisivat yhdessä jotakin, joka on tuhat kertaa enemmän kuin osiensa summa. Tapahtuma muistuttaa minusta ällistyttävän paljon niin sanottua <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Maillard-reaktio" target="_blank"> Maillard-reaktiota</a>: ainesten alkuperäinen rakenne ja muoto on muuttunut, kuten juuri uunista otetussa kakussa, jonka arkiset lähtöaineet ovat yhdistyneet joksikin osiaan suuremmaksi, kielen mukanaan vieväksi makuelämykseksi.<br />
<br />
Elena Ferranten teokset tatuoituvat lukijansa sydämeen. Onneksi hän jatkaa kirjoittamista.<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
*****</div>
<br />
Napolisarjan muista osista olen kirjoittanut täällä:<br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2017/03/elena-ferrante-loistava-ystavani.html" target="_blank">Loistava ystäväni</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2017/09/elena-ferrante-uuden-nimen-tarina.html" target="_blank">Uuden nimen tarina</a><br />
<br />
** Napolisarjan osista 3 ja 4 kirjoittavat muun muassa: <a href="https://kirjaluotsi.fi/elena-ferrante-kadonneen-lapsen-tarina/" target="_blank">Kirjaluotsi</a>, <a href="https://kirsinbookclub.com/kirjat/elena-ferrante-ne-jotka-lahtevat-ja-ne-jotka-jaavat-napoli-sarjan-3-osa/" target="_blank">Kirsin Book Club</a>, <a href="http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2018/11/elena-ferrante-kadonneen-lapsen-tarina.html" target="_blank">Kulttuuri kukoistaa</a>, <a href="http://leenalumi.blogspot.com/2018/01/elena-ferrante-ne-jotka-lahtevat-ja-ne.html" target="_blank"> Leena Lumi</a>, <a href="http://luettuaelamaa.blogspot.com/2018/03/elena-ferrante-ne-jotka-lahtevat-ja-ne.html" target="_blank">Luettua elämää</a>, <a href="https://luminenomena.blogspot.com/2018/03/elena-ferrante-ne-jotka-lahtevat-ja-ne.html" target="_blank">Lumiomena</a> ja <a href="http://www.mitaluimmekerran.fi/2018/11/elena-ferrante-kadonneen-lapsen-tarina.html" target="_blank">Mitä luimme kerran</a>.<br />
<br />
<br />
<br />
Elena Ferrante: N<i>apolisarja 3-4 :</i><br />
<i>Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät</i> (<i>Storia di chi fugge e di chi resta</i>, 2013)<br />
<i>Kadonneen lapsen tarina (Storia della bambina perduta, 2014)</i><br />
WSOY 2018<br />
Suomentanut Helinä Kangas<br />
Alkuperäiskieli: italia<br />
<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-48845472971425599742019-01-28T19:42:00.001+02:002019-01-29T10:57:33.088+02:00Anna Ekberg: Uskottu nainen<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-s_mKCgDHOh0/XExLhH7ZxpI/AAAAAAAAe6k/-IFLqlJNzFsyJgTNGsHvfrUUt1sV4PTqQCKgBGAs/s1600/anna-ekberg-uskottu-nainen.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1010" data-original-width="1534" height="420" src="https://4.bp.blogspot.com/-s_mKCgDHOh0/XExLhH7ZxpI/AAAAAAAAe6k/-IFLqlJNzFsyJgTNGsHvfrUUt1sV4PTqQCKgBGAs/s640/anna-ekberg-uskottu-nainen.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
<br />
Vuoden ensimmäisenä dekkarina luin juuri suomennetun Anna Ekbergin avioliittotrillerin <i>Uskottu</i> <i>nainen</i>, joka valikoitui lukulistalleni ensi alkuun täysin ulkokirjallisesta syystä, kirjan kauniin ja tyylikkään kansikuvan tähden. Lisäpontta kiinnostuksen heräämiselle antoi se, että Ekberg tulee Tanskasta, maasta, jonka dekkaritarjontaan en ole (ainakaan muistini mukaan) kiinnittänyt moniin vuosiin huomiota.<br />
Tätä postausta kirjoittaessani sain selville, että Anna Ekberg on itseasiassa salanimi, jonka taakse kätkeytyy kaksi tanskalaista huippukirjailijanimeä. Mielenkiintoista!<br />
<br />
Kauniin kääreen alta paljastuu varsin häijy - ja erinomaisesti kirjoitettu - tarina avioliitosta, rakkaudesta, uskottomuudesta, kostosta - ja kuolemasta.<br />
<br />
Ekbergin teos kuuluu siihen dekkarityyppiin, jossa rikos tapahtuu kirjan ensimmäisillä sivuilla, vieläpä tekijän näkökulmasta kerrottuna. ’Kuka sen teki’ -kysymyksen sijaan voimmekin heti alusta asti keskittyä seuraamaan tarinan kehittymistä, syitä jotka johtavat vääjäämättömään lopputulemaan.<br />
Ennen pitkää huomaamme kuitenkin, että se jota ensin luulemme tarinan päätepisteeksi, onkin vain välinäytös, alkusoittoa todelliselle, kylmäävälle ja täydellisen yllättävälle<i> grande finalelle</i>...<br />
<br />
Kaikki alkaa öisestä tekstiviestistä. Olemme Leonoran ja Christianin makuuhuoneessa, puhelin hälyttää suden hetkillä, vain siitä syystä ettei Christian tavoistaan poiketen ole muistanut laittaa kännykkäänsä äänettömälle nukkumaan mennessään. Tapahtuu kämmi, ja hänen rakastajattarensa viestittely herättää heidät molemmat - ja Leonoran epäluulot. Kyllä, kaikki tämä on miltei nolostuttavan kliseistä.<br />
<br />
He ovat olleet naimisissa kaksikymmentä vuotta, ihan onnellisesti, niin he ovat luulleet ja uskotelleet - itselleen ja toisilleen. Eleonora, joka on vuosia sitten luopunut lupaavasta viulistin urastaan perheensä, eritoten heidän vakavasti sairastuneen lapsensa vuoksi, tuntee Christianin suhteen paljastuttua saaneensa tältä iskun vasten kasvoja. Tästä hän ei toivu, ei koskaan.<br />
<br />
Eleonora päättää taistella avioliittonsa puolesta samalla naarastiikerin voimalla jolla hän on vuosia taistellut poikansa elämän puolesta - kuolemaa ja sairautta vastaan. Tälläkään kertaa hän ei antaisi periksi. Hän voittaisi - hinnalla millä hyvänsä, keinoja kaihtamatta. Ja keinoja häneltä ei tulisi puuttumaan.<br />
<br />
<i>Uskottu nainen </i>on sujuvasanaisesti ja taitavasti punottu avioliittotrilleri. Ekberg tiputtelee jännitteitä täynnä olevan tarinansa käänteisiin lukuisia pieniä yksityiskohtia ja sattumia, jotka miltei huomaamattomasti kuljettavat tapahtumia loppuhuipennukseensa.<br />
<br />
Murhaavan trillerin taustalla väikkyvät menneisyyden haamut, mutta myös aivan tavalliset pitkiin suhteisiin - ja niiden päättymiseen - liittyvät kysymykset. Mitä tapahtuu rakkaudelle kun aika kuluu - kun ihmiset ja olosuhteet muuttuvat, kun arki ja sen loputtomat haasteet asettuvat suhteeseen taloksi. Mitä tapahtuu ihmiselle joka huomaa ettei tunnekaan rakastettuaan niin hyvin luuli tuntevansa? Olisiko parempi tietää totuus, laskea pelinappulansa ja tehdä johtopäätöksensä - vai sulkea silmät, elää onnellisessa valheessa elämänsä loppuun saakka?<br />
<br />
Taidanpa ottaa lukuun Ekbergin aiemmin suomennetun <i>Salatun naisen </i>(Minerva Crime, 2018), sillä viidyin tämän kirjan seurassa jopa luvattoman hyvin.<br />
<br />
<br />
Kirjasta lisää täällä: <a href="http://kirjojenkuisketta.blogspot.com/2019/01/anna-ekberg-uskottu-nainen.html" target="_blank">Kirjojen kuisketta</a> ja <a href="http://leenalumi.blogspot.com/2019/01/anna-ekberg-uskottu-nainen.html" target="_blank">Leena Lumi</a>.<br />
<br />
<br />
<br />
Anna Ekberg: <i>Uskottu nainen </i>(<i>Kærlighed for voksne</i>)<br />
Minerva Crime 2019<br />
Suomentanut Katarina Luoma<br />
Alkuperäiskieli: tanska<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-40670992503223253532019-01-26T20:49:00.000+02:002019-01-26T22:18:41.059+02:00Kirjoja, ranskalaista viiniä ja hedelmiä...<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-THN5ISAOaI4/XEyoP3rU7PI/AAAAAAAAe8I/OOLTNE7rA4s6j6EArHkrxWOHc93ai1YwQCLcBGAs/s1600/stilleben-asetelma-kirjat-viiniryp%25C3%25A4leet.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1038" data-original-width="1600" height="414" src="https://1.bp.blogspot.com/-THN5ISAOaI4/XEyoP3rU7PI/AAAAAAAAe8I/OOLTNE7rA4s6j6EArHkrxWOHc93ai1YwQCLcBGAs/s640/stilleben-asetelma-kirjat-viiniryp%25C3%25A4leet.jpg" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div style="text-align: center;">
<i>Antakaa minulle kirjoja, ranskalaista viiniä, hedelmiä, hyvä sää ja hiljaista, ulkoa kantautuvaa soitantoa!</i></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: right;">
Englantilainen runoilija John Keats (1795-1821)</div>
<div style="text-align: right;">
Oma, <i>erittäin</i> vapaa suomennos </div>
<div style="text-align: right;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-NgvgqyZhuao/XEyPnw9hZ9I/AAAAAAAAe7Q/G2u7nKGTAf4abVJeYzrOKN8tCzCqJ3RMwCEwYBhgL/s1600/kirja%2Bja%2Bviiniryp%25C3%25A4leet%2B1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="426" src="https://4.bp.blogspot.com/-NgvgqyZhuao/XEyPnw9hZ9I/AAAAAAAAe7Q/G2u7nKGTAf4abVJeYzrOKN8tCzCqJ3RMwCEwYBhgL/s640/kirja%2Bja%2Bviiniryp%25C3%25A4leet%2B1.jpg" width="640" /></a></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
Toivotan kaikille blogissa pistäytyville hyvää lukusunnuntaita!<br />
<br />
<br /></div>
Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-29845718855249931132019-01-24T15:55:00.003+02:002019-01-24T22:25:15.785+02:00Helena Ruuska: Hugo Simberg. Pirut ja enkelit<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-rXSwoqOfwa4/XEMiTcozhfI/AAAAAAAAe2o/cqBs9p0fm18T6V52SMDZ-JD0MO4jyLQ7ACKgBGAs/s1600/helena-ruuska-hugo-simberg.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1132" data-original-width="1584" height="456" src="https://3.bp.blogspot.com/-rXSwoqOfwa4/XEMiTcozhfI/AAAAAAAAe2o/cqBs9p0fm18T6V52SMDZ-JD0MO4jyLQ7ACKgBGAs/s640/helena-ruuska-hugo-simberg.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Hän tanssi enkelien, kuoleman ja pirujen kanssa - ja onnistui ikuistamaan ylimaalliset näkynsä roihuavalla intensiteetillä, niin että ne tulivat osaksi identiteettiämme ja yhteistä tajuntaamme.<br />
Hän on Hugo Simberg, taiteilija joka jätti pysyvän jäljen suomalaiseen taide- ja kulttuurihistoriaan - mutta ennen kaikkea sydämiimme.<br />
<br />
Tunnemme hänen <i>Haavoittuneen enkelinsä </i> (joka vuonna 2006 äänestettiin suomalaisten rakkaimmaksi tauluksi), tunnemme vahvatunnelmaisen <i>Kuoleman puutarhan, Hallan </i>ja hänen aikoinaan täysin uudenlaista kirkkotaidetta edustaneet freskonsa Tampereen tuomiokirkossa. Mutta entäpä taiteilija itse, kuinka hyvin tunnemme rakkaimpien taideteostemme luojan?<br />
Tunnustan, että henkilönä Simberg on jäänyt ainakin minulle <i>tabula rasaksi,</i> täydellisen tyhjäksi tauluksi.<br />
<br />
Mietin tätä kirjoittaessani, tarvitseeko meidän tietää taiteilijasta - hänen henkilökohtaisesta elämästään ja urastaan - sittenkään mitään voidaksemme nauttia hänen taiteestaan, ymmärtää ja/tai tulkita sitä? Vastaus on ei, ei tietenkään tarvitse, mutta joskus yksityisyyden verhon raottaminen kannattaa. Taiteilijan elämään ja hänen työskentelytapoihinsa tutustuminen herättää mielenkiinnon - ja parhaimmassa tapauksessa tarjoaa mahdollisuuden tulkita ehkäpä hyvinkin tuttua taideteosta täysin uudesta, odottamattomasta vinkkelistä. Siksi rakastan taiteilijaelämäkertoja - ja siksi tartuin myös tähän vastikään ilmestyneeseen Hugo Simberg -kirjaan.<br />
<br />
Helena Ruuska on kirjoittanut rakastetusta taiteilijastamme hyvin seikkaperäisen ja samalla hyvin klassisen elämäkerran. Hän käy läpi Simbergin elämänvaiheet - jäljet, joita Simbergistä on löydettävissä: kirjeitä, aikalaiskuvauksia, jälkipolvien muisteluksia, artikkeleita ja kritiikkejä ja muita Simbergistä kirjoitettuja teoksia...<br />
- ja tietenkin läsnä on myös Simbergin taide, jota on aikojen saatossa tutkittu ja tulkittu hyvinkin erilaisista lähtökohdista käsin. Ruuska esittelee Simbergin teoksia ja niiden saamaa vastaanottoa varsin laveasti - ja tulkitsee niitä myös itse.<br />
<br />
Kirjelähteiden ja aikalaiskuvausten mukaan Simberg oli luonteeltaan voimakkaan dualistinen: hänen herkempi, sisäiseen maailmaan suuntautunut puolensa oli ehkäpä hänen taiteensa ydin ja alkulähde, mutta aiheutti taiteilijalle myös vakavaa masennusta, tunne-elämän myrskyjä, onnettomia rakastumisia ja omiin taiteellisiin kykyihin liittyviä epäilyksiä.<br />
Toinen puoli oli ulospäin suuntautunut, leikkisä, seurallinen ja optimistinen. Hänen taiteensakin tuntui tasapainoilevan näiden kahden vastakkaisiin suuntiin vetävän puolen - tai voimalähteen - varassa: hän totisesti tunsi omat pirunsa ja enkelinsä. On hyvin houkuttelee ajatella, että kumpaakin puolta tarvittiin synnyttämään ilmiö nimeltä Hugo S.<br />
<br />
Ehkäpä Simberg tunsi luontaista viehtymystä juuri symbolismiin, tuohon sisäisiä maailmoja ja mielen syvyyksiä luotaavaan taidemuotoon. Samasta taidesuunnasta imi innoituksensa myös hänen ystävänsä ja tärkein opettajansa Akseli Gallen-Kallela, mutta toisin kuin hän, Simberg ei tuntenut kiinnostusta kansallisromanttiseen ja jokseenkin ylevään karelialismiin; hänen kuvansa tuntuvat kumpuavan jostakin paljon yksityisemmästä ja syvemmästä, ehkäpä omakohtaisesti koetusta.<br />
<br />
Liitän postaukseeni kaksi teosta, jotka erityisellä tavalla puhuttelivat minua tätä kirjaa lukiessani. <i>Kuvatus </i>(1896), joka on yksi Simbergin murtuneista mutta sympaattisista piruparoista, sanotaan eräiden tulkintojen mukaan kuvaavan taiteilijaa itseään. Teos on saattanut syntyä niinä hetkinä, joina masennus vei taiteilijan elämänilon, hetkinä joina hän epäili osaamistaan ja asemaansa suomalaisen taiteen kentällä. Oli totta, että realismin kyllästämä taidemaailmamme vierasti symbolismin kuvakerrontaa - siitäkin huolimatta että ymmärtäjiäkin löytyi. Masennuksiin taipuvainen Simberg saattoi pahimpina kausinaan nähdä itsensä totaalisena luuserina, niljaisella kallionkielekkeellä tasapainoilevana piruparkana, jonka häntäkin on nähtävästi purtu verille (itse tulkitsen tuon pahasti vaurioituneen hännän taiteilijan pensseliksi, joka on kuvaannollisesti telottu kelvottomaksi...).<br />
<br />
Toisinaan Simbergiin masennusjaksot ja muut selittämättömät oireet veivät hänet toipumaan sanatorioihin ja diakonissalaitokselle, mutta sitten oli taas palattava ja tartuttava väreihin...<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://3.bp.blogspot.com/-Hr9CRYj6y3E/XEidO5xiKLI/AAAAAAAAe5w/ltqxzxZHscwQIJC0E8BCdXhWIRiOjoJ-gCLcBGAs/s1600/331px-Hugo_Simberg-kuvatus.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="599" data-original-width="331" height="640" src="https://3.bp.blogspot.com/-Hr9CRYj6y3E/XEidO5xiKLI/AAAAAAAAe5w/ltqxzxZHscwQIJC0E8BCdXhWIRiOjoJ-gCLcBGAs/s640/331px-Hugo_Simberg-kuvatus.jpg" width="352" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hugo Simberg: Kuvatus (1896) Kuvan lähde: Wikimedia Commons)</td></tr>
</tbody></table>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
Toinen teos, vaikuttava<i> Syksy II </i> voi avautua katsojalleen monin eri tavoin. Aikalaiskriitikot kummastelivat ja hylkivät taulua ja sen sisarteosta<a href="https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Simberg,_Syksy_I.jpg" target="_blank"> (Syksy I)</a><br />
Näen teoksessa täydellisen luovuttamisen hetken, joka on samalla täynnä rauhaa ja ylimaallista tyyneyttä...<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://2.bp.blogspot.com/-bStFKFnKaoA/XEidLgFdMsI/AAAAAAAAe5s/AhyUzL-dtSQMuETFaOB_VC_6kvilwbrUQCLcBGAs/s1600/Hugo_Simberg__Syksy_II_%25281895%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="856" data-original-width="1200" height="456" src="https://2.bp.blogspot.com/-bStFKFnKaoA/XEidLgFdMsI/AAAAAAAAe5s/AhyUzL-dtSQMuETFaOB_VC_6kvilwbrUQCLcBGAs/s640/Hugo_Simberg__Syksy_II_%25281895%2529.jpg" width="640" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hugo Simberg: Syksy II (1895) Kuvan lähde: Wikimedia Commons</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Helena Ruuskan kirjan äärellä pääsemme kurkistamaan moniin hetkiin Hugo Simbergin elämässä: tutustumme Hugolle tärkeään lähipiiriin, nautimme kesäpäivistä hänen lapsuudemaisemissaan Viipurin Niemenlautassa, käväisemme ateneumissa (todellakin vain käväisemme, mutta palaamme sinne vuosien kuluttua uudelleen), osallistumme Eurooppaan ja Kaukasukselle suuntautuville opinto-, työ- ja näyttelymatkoille, seuraamme Hugon työskentelyä Tampereen tuomiokirkossa ja Ruovedellä, ystävänsä Gallen-Kallelan luona...<br />
Humallumme elämästä, rakkaudesta ja taiteesta kera Simbergin ja tämän taiteilijatovereiden...<br />
<br />
Vaikka tämä teos antaa Simbergistä ja hänen taiteestaan todella kattavan kuvan, jotakin hänestä jää myös ainakin osittaiseksi arvoitukseksi. Tutkijat puntaroivat yhä esimerkiksi sitä, mikä oli hänen varhaisen kuolemansa perimmäinen syy - ja mistä sairauksista hän kärsi käytännöllisesti katsoen koko aikuisikänsä. Arvioita ja luotettavaa tietoakin asiasta on esitetty, mutta aina on ollut myös heitä, jotka ovat Simberg-tutkimuksissaan ja -kirjoissaan halunneet jättää tietyt asiat käsittelemättä ja niin muodoin yksityisiksi. Tiedetään esimerkiksi, että hänen leskensä Anni Simberg on taiteilijan kuoleman jälkeen polttanut osan kirjeenvaihdosta. Myös Helena Ruuska esittää asiasta oman näkemyksensä.<br />
<br />
Suosittelen tätä runsaalla kuvituksella ja täydellisellä Hugo Simbergin teosluettelolla varustettua elämäkertaa luonnollisesti kaikille suomalaisesta taiteesta ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneille!<br />
<br />
Muualla blogeissa: <a href="http://hemulinkirjahylly.blogspot.com/2018/11/helena-ruuska-hugo-simberg-pirut-ja.html" target="_blank">Hemulin kirjahylly</a>, <a href="http://kirjasta-kirjaan.blogspot.com/2018/10/helena-ruuska-hugo-simberg-pirut-ja.html" target="_blank">Kirjasta kirjaan</a>, <a href="http://muumaaamustikka.blogspot.com/2018/12/helena-ruuska-hugo-simberg-pirut-ja.html" target="_blank">Oma maa mansikka</a> ja <a href="https://tuijata.com/2018/10/02/helena-ruuska-hugo-simberg/" target="_blank">Tuijata. Kulttuuripohdintoja</a>.<br />
<br />
Helena Ruuska: <i>Hugo Simberg. Pirut ja enkelit</i><br />
WSOY 2018Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-23008812952868661262019-01-22T09:00:00.000+02:002019-01-22T09:00:01.672+02:00Sydänkukkia<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-mz5An23Dibc/XEZMQAeUnUI/AAAAAAAAe4A/FKU5zhBMy-cgQ5aELD0cXqFTWOdlZEVQwCLcBGAs/s1600/kukka-fraktaali4.png" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1194" data-original-width="1600" height="476" src="https://4.bp.blogspot.com/-mz5An23Dibc/XEZMQAeUnUI/AAAAAAAAe4A/FKU5zhBMy-cgQ5aELD0cXqFTWOdlZEVQwCLcBGAs/s640/kukka-fraktaali4.png" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
Sydämiin kylvetyt kukat</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
hehkuvat pakkasessakin.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-42601207119890874372019-01-18T19:30:00.000+02:002019-01-18T22:04:32.494+02:00Risto Isomäki: Viiden meren kansa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-XJXWK5JxSpQ/XD3LFjymQ8I/AAAAAAAAeyc/hY_F7wgOa5oTB5nAvwjDV8KWcy_1nzZIACKgBGAs/s1600/isomaki-risto-viiden-meren-kansa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1066" data-original-width="1600" height="426" src="https://2.bp.blogspot.com/-XJXWK5JxSpQ/XD3LFjymQ8I/AAAAAAAAeyc/hY_F7wgOa5oTB5nAvwjDV8KWcy_1nzZIACKgBGAs/s640/isomaki-risto-viiden-meren-kansa.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Millaista väkeä olivatkaan ensimmäiset nykyisen Suomen ja Viron alueita asuttaneet ihmiset? Mistä he tulivat ja miten elivät? Millaiset ilmiöt muokkasivat muinaisten suomalaisten arkea, uskomuksia, kulttuuria ja identiteettiä?<br />
<br />
Näitä kysymyksiä on muassaan pohtinut tuotteliaana tieto- ja romaanikirjailijana sekä tiedetoimittajana tutuksi tullut Risto Isomäki, joka viime syksynä ilmestyneessä episodiromaanissaan vie lukijansa pitkälle aikamatkalle menneisyyteen. Ensimmäinen matkaetappimme löytyy esihistorialliselta kaudelta, seitsemäntuhannen vuoden takaa - ja siunatuksi (tai vähemmän siunatuksi) lopuksi tupsahdamme keskelle pohjoista ristiretkeä. Teoksen aikajänne on siis useamman tuhannen vuoden mittainen.<br />
<br />
Esihistoriallista aikaa Isomäki on käsitellyt viimeksi mielenkiintoisessa ja tiedepiireissä ristiriitaisiakin ajatuksia herättäneessä teoksessaan <i>Miten salpausselät syntyivät (</i>into 2015<i>)</i>, jossa hän esitti uusia ja yllättäviä teorioita Salpausselän reunamuodostelmien alkuperälle. Olisiko Isomäen uusin romaanikin saanut alkusysäyksensä tässä yhteydessä?<br />
<br />
<i>Viiden meren kansa </i> on saanut kehyksensä tieteestä, uusimmista arkeologisista, kielitieteellisistä ja geenivirtoja koskevista tutkimuksista, mutta sen käänteet ovat fiktiota. Tätä seikkaa Isomäki tähdentää teoksen pitkissä jälkisanoissa: <i>Viiden meren kansa</i> ei ole dramatisoitu tietokirja, vaan kaunokirjallinen teos, jossa kirjailija on käyttänyt täydellistä taiteellista vapauttaan. Fiktioaineksen seassa pilkahtelee luonnollisesti pohdintoja myös siitä, miten kaikki <i>on voinut tapahtua</i>. Isomäki tulkitsee uutta tietoa varsin vapaasti - ja ehkä siksikin tahtoo selittää ja tulkintojaan hyvinkin tarkasti noissa edellä mainitsemissani jälkisanoissa.<br />
<br />
Ensimmäisessä tarinassa suuntamme nykyisen Pohjanlahden kainaloon, Yli-Iin Kierikkiin, josta on löydetty noin 7 000-vuoden ikäisen kylän jäänteitä.<br />
Alueen asukkaat ovat hylkeenpyytäjiä, ehkäpä aina Pyreneiltä asti tänne muuttaneiden ihmisten jälkeläisiä. Meri on hyinen, kesäaikaankin täynnä suuria, jäävuorista irronneita jäälohkareita - ja maa elää: kyliä on siirrettävä tämän tästä lähemmäs rantaa, sillä maa kohoaa jääkauden jälkeen kovaa vauhtia. Kyläkulttuuri kukoistaa ja rantaviivaa täplittävät asujaimistot erikoistuvat: kauppaa käydään ja kylien välille solmitaan yhteyksiä myös avioliittojen välityksellä. Tarinoita ja uskomuksia syntyy - ne ovat mitä todennäköisimmin heijastuksia todellisista, ihmisten elämään vaikuttaneista luonnontapahtumista, jopa -mullistuksista...<br />
<br />
Isomäen kirjassa todellakin tapahtuu suuria: tsunamit hukuttavat alleen kokonaisia kyliä, taivaan yli lentää häikäisevän kirkas, leimuava, kuolemanpelkoa levittävä tulipallo, joka saa taivaanrannan leimuamaan ja päivän pimenemään. Jotkut noiden aikojen tapahtumista ovat saattaneet jättää jälkensä maailman mytologiohin: miten houkuttavaa olisikaan ajatella, että tarustoissa kuvatut ylimaallisen kestävät miekat olisi taottu Suomenkin yli lennähtäneen, ja Viron Kaaliin mätkähtäneen meteoriitin törmäyksessä muodostuneesta teräksestä. Isomäki kertoo, että tätä uudenlaista rautaa saatettiin oikeastikin kuljettaa Kaalista pitkienkin matkojen taa - hurjaan hintaan.<br />
<br />
Kaiken myräkän ja myrskyilyn keskellä ihmiset jatkavat elämäänsä, syntyvät, perustavat perheitä, huolehtivat jälkikasvunsa ja koko kylän tulevaisuudesta. Pääsemme hetkiseksi mukaan heidän elämänmenoonsa, istumme hylkeennahkakanootissa säihkyvien jääkiteiden koristamalla merellä, kuljemme tulen korventamalla suolla etsimässä auringon pojan jälkiä, palvomme luonnon voimia suurista kivistä rakennetuissa jätinkirkoissa ja linnavuorilla, kirjaamme sukumme historian pyhien palvontapaikkojen karhikkopuihin. Esi-isien ja luonnon henget ovat läsnä ja usein meno äityy villiksi...<br />
<br />
Kun ristiretkeläiset ja heidän jälkeensä saapuvat uudet valloittajat saapuvat ristein ja verta janoavin miekoin vyötettyinä pohjolan rannoille, kaikki muuttuu. Isomäki kertoo kuolemanretkueiden tempauksista seikkailunhaluisten - ja perin kokemattomien - nuorten miesten näkökulmasta: he ovat todistamassa kirjoihin ja kansiin säilöttyjen 'suurten tarinoiden' aidompaa, inhorealistista ja hyvin rumaa puolta.<br />
Kuin pisteenä iin päälle Isomäki punoo teokseensa oman versionsa Köyliöjärven kansantarusta: mitä tapahtuikaan kun talonpoika Lalli ja Piispa Henrik kohtasivat toisensa Köyliöjärven jäällä?<br />
<br />
<br />
Mainiosta <i>Viiden meren kansasta</i> lisää täällä: <a href="https://annelinkirjoissa.wordpress.com/2018/10/11/risto-isomaki-viiden-meren-kansa/" target="_blank">Annelin kirjoissa</a>, <a href="http://kirjahyllyssablogi.blogspot.com/2018/10/risto-isomaki-viiden-meren-kansa.html" target="_blank">Kirja hyllyssä,</a> <a href="http://kirjasahkokayra.blogspot.com/2019/01/risto-isomaki-viiden-meren-kansa.html" target="_blank">Kirjasähkökäyrä</a>, <a href="http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2018/09/risto-isomaki-viiden-meren-kansa.html" target="_blank">Kulttuuri kukoistaa</a> ja <a href="https://mummomatkalla.blogspot.com/2018/10/risto-isomaki-viiden-meren-kansa-ex.html" target="_blank">Mummo matkalla</a>.<br />
<br />
<br />
Risto Isomäki: <i>Viiden meren kansa</i><br />
into 2018<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-75804665660370048222019-01-14T15:16:00.000+02:002019-01-14T17:30:31.544+02:00Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-HUJftsU4osw/XDn5Cuj84WI/AAAAAAAAexU/C-FhIHtjPTIT-smzmmQacDiHY710a0t2gCKgBGAs/s1600/eeva-turunen-neiti-u-muistelee-niin-sanottua-ihmissuhdeteoriaansa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1011" data-original-width="1600" height="404" src="https://3.bp.blogspot.com/-HUJftsU4osw/XDn5Cuj84WI/AAAAAAAAexU/C-FhIHtjPTIT-smzmmQacDiHY710a0t2gCKgBGAs/s640/eeva-turunen-neiti-u-muistelee-niin-sanottua-ihmissuhdeteoriaansa.jpg" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
Kun viime syksynä, <i>Helsingin Sanomien </i>kirjallisuuspalkintomanöövereiden yhteydessä kuulin pienen otteen Eeva Turusen palkitusta esikoiskirjasta, ihastuin kuulemaani heti ja päätin että <span style="font-size: x-small;">tähän</span> <span style="font-size: x-small;">kirjaan minä vielä tartun.</span> Turusen teksti kuulosti irtonaiselta ja uudelta, samaan aikaan hyvin leikkisältä ja hyvin vakavalta.<br />
<br />
<b>Otin teoksen lukuuni jouluna ja totesin aiemmin kuulemani maistiaisen vieneen minut oikeille jäljille: Neiti U (jne) on hersyvä, havainnoiva, raikas, laidaton, mahdoton, odottamaton, yhtä aikaa riehakas ja herkkä, suomalaisen sanataiteen rajoja rikkova timanttiosuma.</b> Mikä onni, että <i>HS</i> päätti palkita Turusen: <i>Neiti U</i>:n kaltainen kirja ansaitsee kaiken mahdollisen rummutuksen.<br />
<br />
Eeva Turunen (joka muuten on siviiliammatiltaan arkitehti) sanoo kirjoittaneensa teoksensa työnsä ohessa pienissä pätkissä kerrallaan. Teos onkin fragmentaalinen, kuin pienistä erivärisistä rantakivistä tai tiilistä yhteen naputeltu. Tekstissä vilahtelee vanhahtavia lauserakenteita ja sanoja, jotka uusiin konteksteihin liitettyinä luovat teokseen mielenkiintoisen, hyvällä tavalla vinksahtaneen tunnelman.<br />
Teos virtaa minne haluaa ja vielä reilusti yli, niin ettei välimerkkejäkään aina tarvita. Kaikesta tästä ylitsevuotavuudesta huolimatta Turusen lukeminen on helppoa, sillä ilmaa riittää joka suuntaan.<br />
Kokoelma koostuu seitsemästä tekstistä, joista toiset muistuttavat rakenteeltaan runoutta, toiset lähenevät novellimuotoa, mutta eivät lopultakaan asetu mihinkään ennalta määriteltyyn kirjalliseen muottiin.<i> </i><i>Blogillisteknisistä syistä</i> listaan kirjan novellikokoelmien joukkoon.<br />
<br />
Vaikka Turunen kirjoittaa humoristisesti, hän tekee sen 'täydellisen vakavalla naamalla'. Juuri tällainen huumori vetoaa minuun parhaiten. Se on sitä huumorin lajia, joka kaihtaa itsestäänselvyyksiä ja pitää sisällään valtameren syvyisiä merkityksiä - usein myös surua ja tragediaa.<br />
<br />
Tapaamme tämän teoksen sivuilla muiden muassa tulivuoren alla vaeltavan neiti N:n, entisiä heilojaan muistelevan neiti U:n, suhteensa kipupisteissä kahlaavan neiti A.n ja syntymäpäiviään viettävän neitiherran. Neitien olomuoto ja on pelonsekainen ja häilyväinen, mutta kaikista epävarmuuksistaan huolimatta he haluavat haukata maailmasta oman maittavan palasensa.<br />
<br />
Ilmassa on varovaista, juuri ja juuri koossa pysyvää rohkeutta.<br />
<br />
<b>Lukiessani saan neiteihin välittömän kosketuksen. Minkäänlaisia esteitä ei tiellämme ole: kaikki mitä Turunen kirjoittaa, virtaa vapaasti ja suodattamattomana suoraan sieluun. </b><br />
<br />
Rakkaus ja rakastamisen vaikeus ovat kokoelman tärkeitä teemoja, samoin kuin yksinäisyys, toiseuden kokemukset ja erilaiset, jopa fobian puolelle kääntyvät pelot. Tummista aiheistaan huolimatta kokoelma ei raskas, sillä Turunen laittaa pelot ja epävarmuudet linkoukseen - kääntää niitä ympäri ympäri ympäri tuhat kierrosta minuutissa - kunnes ne muuttavat muotoaan, poksahtavat ja hajoavat oman painonsa alle.<br />
<br />
<i> Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa</i> on Eeva Turusen esikoiskirja. Mielenkiinnolla jään seuraamaan minkälaisia kirjallisia liikkeitä hän tulevaisuudessa tekee: jatkuuko kielellinen tutkimusmatka? Mitä on odotettavissa seuraavaksi?<br />
<br />
<br />
Teoksesta lisää muun muassa näissä blogeissa: <a href="http://suketus.blogspot.com/2018/05/eeva-turunen-neiti-u-muistelee-niin.html" target="_blank">Eniten minua kiinnostaa tie</a>, <a href="http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2018/07/eeva-turunen-neiti-u-muistelee-niin.html" target="_blank">Kulttuuri kukoistaa,</a> <a href="http://luettuaelamaa.blogspot.com/2018/07/eeva-turunen-neiti-u-muistelee-niin.html" target="_blank"> Luettua elämää</a>, <a href="https://luminenomena.blogspot.com/2018/03/eeva-turunen-neiti-u-muistelee-niin.html" target="_blank">Lumiomena</a> ja <a href="http://readerwhydidimarryhim.blogspot.com/2018/04/ihmeellista-lumoa-eeva-turunen-neiti-u.html" target="_blank">Reader why did I marry him</a>.<br />
<br />
<br />
Eeva Turunen: <i>Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa</i><br />
Siltala 2018<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-1821141079615821512019-01-10T09:00:00.000+02:002019-01-10T15:13:40.515+02:00Michelle Obama: Minun tarinani<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-PJB97GHH2d0/XDY3stETB1I/AAAAAAAAevo/zKVdBPfSQHQaU2kXva6IrD0yRld0tjBvgCKgBGAs/s1600/michelle-obama-minun-tarinani-taustalla.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1126" data-original-width="1600" height="449" src="https://2.bp.blogspot.com/-PJB97GHH2d0/XDY3stETB1I/AAAAAAAAevo/zKVdBPfSQHQaU2kXva6IrD0yRld0tjBvgCKgBGAs/s640/michelle-obama-minun-tarinani-taustalla.jpg" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
Tulen muistamaan aina erään marraskuisen yön vuonna 2008: Istun television ääressä ja seuraan Yhdysvaltojen presidentinvaalien ääntenlaskentaa - tulos kääntyy lopulta historialliseksi: Barack Obamasta tulee Yhdysvaltojen ensimmäinen mustaihoinen presidentti. Kuulen korvissani Obaman iskulaseen <i>Yes We Can</i>, kyynelehdin hiukan - ja tunnen voimaannuttavaa onnea. Monille yhdysvaltalaisille Obaman valinta merkitsi tietenkin omaa sentimentaalista hetkeäni enemmän: oli lupa odottaa muutosta, todellista ja käänteen tekevää. Vaikka Obaman valtakaudella oli luonnollisesti myös ongelmansa, hän totta totisesti sai aikaan muutoksia, muun muassa paljon puhutut sosiaaliset uudistukset, joita juuri nyt on ryhdytty ajamaan voimallisesti alas.<br />
<br />
Nuo hetket vuosien 2008 ja 2009 vaihteessa olivat toivoa antavia ja taianomaisia, siitäkin huolimatta että Yhdysvallat ja koko muu maailma kärsi jättimäisestä lamasta. Muistan uuden presidenttiparin virkaanastujaiset, muistan hieman jännittyneen virkavalan, heidän yhteisen tanssinsa: muistan ajatelleeni kuinka upean ja suorastaan uljaan roolimallin maailman tytöt ja naiset saivat Barack Obaman vaimosta Michelle Obamasta. Tässä oli First Lady, joka seisoisi miehensä rinnalla, mutta joka olisi samalla itsenäinen, omilla aivoillaan ajatteleva - nainen, jolla oli poliitikon vaimon roolin lisäksi myös oma vahva elämänsä ja oma historiansa.<br />
<br />
Michelle Obaman muistelmateosta on osattu odottaa ja se ilmestyi suomeksikin miltei samaan aikaan kuin rapakon takana. Teos on keikkunut meillä pohjolassakin eniten myytyjen ja eniten lainattujen kirjojen listoilla. Minä otin teoksen lukuuni vähän ennen joulua ja sain kirjan päätökseen vastikään.<br />
Michellen kirjaa oli ilo lukea. Yhdysvaltojen entinen ensimmäinen nainen jakaa lukijoidensa kanssa niin hyvät kuin huonot hetkensä, avaa yksityiselämäänsä ja julkista rooliaan yllättävänkin avoimesti, vaikka tietenkin tiedämme, ettei kaikkea voi paljastaa, jotakin jää aina piiloon ja arvoitukseksi, ja hyvä niin.<br />
<br />
Teoksessaan Michelle muistaa niitä tuhansia ihmisiä, joita hän miehensä virkakaudella tapasi: useat tapaamisista jättävät hänen sydämeensä ikuisen lämmönhehkun, mutta tietenkin joukkoon mahtuu myös negativisia kokemuksia - melkein kaikkea taivaan ja maan väliltä. Hän kiittää perhettään, sukuaan, edellisiä sukupolvia, jotka raivasivat tietä sille, että se, minkä piti olla mahdotonta, kävikin mahdolliseksi. Sydäntä lämmittävä havainto oli myös Michelle uskallus olla terveellä tavalla ylpeä itsestään - omista toimistaan ja saavutuksistaan. Pienenä sivujuonteena minun on pakko sanoa että tällaista asennetta soisi viljeltävän enemmän myös täällä Suomessa: viimeksi tänään satuin kuuntelemaan juttua ravintoloitsija-kokista, joka oli perustanut Helsinkiin erittäin laadukkaan fine dining - ravintolan. Kun tästä laatuasiasta kokille mainittiin, hänen ensimmäiset sanansa olivat: <span style="font-size: x-small;">no, laadukas ja laadukas...</span> Mistä ihmeestä tämä itsensä alentamisen kulttuuri meillä juontaa?<br />
<br />
Tässä muistelmateoksessa kohtaamme naisen, joka on suunnattoman päämäärätietoinen, työteliäs, kunnianhimoinen. Nämä ominaisuudet iskostuivat Michelleen jo lapsena, Chicagossa, South Siden köyhälistöalueella, missä hän syntyi ja kasvoi työtä pelkäämättömien vanhempiensa ainoana tyttärenä. Monen muun afroamerikkalaisen suvun tavoin myös Michellen suku oli siirtynyt aikoinaan etelävaltioista Yhdysvaltojen pohjoisosiin paremman elämän toivossa, mutta kuten suurin osa maan mustasta kansanosasta on saanut tuta, heillä ei sielläkään ollut <i>todellisia</i> mahdollisuuksia koulutukseen, saati kykyjään vastaavaan sosioekonomiseen nousuun. Vielä 1970-luvulla mustien lasten koulutukseen panostaminen oli perin harvinaista South Siden kaltaisissa paikoissa, mutta Michellen ja tämän veljen vanhemmat valitsivat toisin: he tekivät kaikkensa lastensa koulutuksen järjestämiseksi ja loppuun saattamiseksi. Jos vaellamme Michellen sukupuussa vain neljä sukupolvea historiaan, löydämme amerikan häpeällisille juurille: Michellen iso-iso-iso-isoisä Jim Robinson syntyi orjaksi vuonna 1850. Vähän yli sadan vuoden kuluttua hänen jälkeläisensä astelisi valkoiseen taloon. Talon valtiattarena Michelle toimikin voimakkaasti tasa-arvoisemman koulutuksen puolesta. Erityisesti tyttöjen koulutus oli ja on yhä lähellä hänen sydäntään.<br />
<br />
Michelle loisti koulussa, varsinkin kun hän tahmeahkon ja turhauttavan alun jälkeen siirtyi sopivan, älyllistä haastetta tarjoavan opettajan huomaan. Koulutien jälkeen opinnot jatkuivat Princetonissa ja Harvardin oikeustieteellisessä. Michelle klaarasi kovan tason koulutuksen vastoin kaikkia ulkopuolisia odotuksia, ainaiset epäilijät ympärillään: tosiasiassa vain oma lähipiiri uskoi tämän sinnikkään nuoren naisen mahdollisuuksiin. Sen lisäksi, että Michellen täytyi suoriutua opinnoistaan kuten kenen tahansa opiskelijan, hänen piti kaiken aikaa osoittaa olevansa riittävän hyvä ja oikeassa paikassa. Tämänkaltainen tilanne vie ihmiseltä yllättävän paljon voimia, mutta Michelle selvisi päättäväisyytensä ja yhä kohoavan sisunsa ansiosta. Michelle jos kuka tietää, millainen tie mustan amerikkalaisen täytyy kulkea päästäkseen osoittamaan todelliset kykynsä, ollakseen samalla viivalla valkoisten kanssa. Yiopistoaikanaan hän toden totta havaitsi kuuluvansa vähemmistöön, ja tunsi itsensä kuin vieraaksi pääosin valkoisista koostuvan opiskelijajoukon keskellä.<br />
<br />
Mutta Michelle pärjäsi ja pääsi lopulta korkeapalkkaiseen työhön arvostettuun lakiasiaintoimistoon - jälleen yksi lasikatto oli murrettu. Täällä hän kohtasi ensi kertaa myös Havaijilla syntyneen Barackin, joka tuolloin oli vielä oikeustieteen opiskelija - älykkään, rennon, mutta yhtä kaikki kunnianhimoisen nuoren miehen, jonka tulevaisuudensuunnitelmat uinuivat vielä ruususen untaan - mutta olivat varmasti jo kehittymässä...<br />
<br />
Seurustelunsa alussa he tuskin tiesivät, minne heidän yhteinen tiensä johtaisi. Noina vuosina Michellelle tapahtui myös jonkinlainen ammatillinen/yhteiskunnallinen herääminen: vaikka hän rakasti korkeapalkkaista huipputyötään, jotakin tuntui silti puuttuvan: harkinnan jälkeen Michelle irtisanoutui lakifirmasta, pestautui voittoa tavoittelematttoman toimijan palkkalistoille ja alkoi tehdä sitä mitä oli rakastanut jo Princeton-vuosinaan: tavoitteena oli auttaa vähemmistöihin kuuluvia nuoria paremman koulutuksen ja mahdollisuuksien äärelle. Palaset alkoivat viimein loksahdella kohdilleen. Samoihin intresseihin oli myös Barack tahollaan suuntautumassa ja pian kuvaan astuisi politiikka. Yhdysvaltojen seuraavan hallitsijaparin tarina oli puhkeamaisillaan kukkaan.<br />
<br />
Michelle kertoo kirjassaan, että Barack ja hän ovat parina varsinaiset Jing ja Jang, ja ehkä siksi niin hyvä yhdistelmä kuin ovat. Rauhallinen Barack tuo hänen elämäänsä rentoutta ja tyyneyttä ja on aina kunnioittanut vaimonsa itsenäisyyttä, halua omaan elämään ja uraan. Barackin poliittinen ura tuli Michellelle yllätyksenä, eikä aivan miellyttävänä sellaisena: hän tiesi, mitä poliitikolta ja poliitikon vaimolta tultaisiin vaatimaan, eikä pelkkä kotona miestään odottelevan vaimon, eräänlaisen sivustakatsojan rooli tuntunut houkuttavalta. Mutta kaikeen voi tottua ja kasvaa, ja niin kävi myös Michellen kohdalla: Barackin noustessa paikallispoliitikasta senaattiin Michelle loi itselleen selviytymisstrategian, joka piti kutinsa myös korkeimmalla tasolla, tiukimmissa mahdollisissa tilanteissa.<br />
<br />
Näistä tilanteista, kamppailuistaan yksityisen ja julkisen elämän kulisseissa Michelle kertoo suorastaan ahmittavan kiinnostavasti: kuinka yhdistää perhe-elämä, parisuhde, omat ammatilliset ambitiot ja korkean tason politiikka sujuvaksi, elettäväksi arjeksi?<br />
Miten kasvattaa lapsista järjellisiä olentoja keskellä mailman suurinta mediasirkusta? Mistä löytää yhteistä aikaa? Miten säilyttää itsenäisyytensä ja sisimpänsä koskemattomana, kun ympärillä kuohuvat poliittiset myrskyt, tai silloin kun yksinkertaisesti haluaisi viheltää pelin poikki edes hetkeksi, mutta ainut mahdollisuus on vain jatkaa? Kun yksityisyys vain - katoaa?<br />
<b><br /></b>
<b>Mikä nainen, mikä tarina, ei ihme, että Obaman elämäkertaa on luettu ja kehuttu niin paljon. Kirja saa myös minulta mitä lämpimimmän lukusuosituksen!</b><br />
<br />
Michellestä lisää muun muassa täällä: <a href="http://ammankirjablogi.blogspot.com/2019/01/michelle-obama-minun-tarinani.html" target="_blank">Amman lukuhetki</a>, <a href="http://hemulinkirjahylly.blogspot.com/2018/12/kuunneltua-michelle-obama-minun-tarinani.html" target="_blank">Hemulin kirjahylly</a>, <a href="https://kirsinbookclub.com/kirjat/michelle-obama-minun-tarinani-iambecoming/" target="_blank">Kirsin kirjanurkka</a>, <a href="http://kulttuurikukoistaa.blogspot.com/2018/12/michelle-obama-minun-tarinani.html" target="_blank">Kulttuuri kukoistaa</a> ja <a href="http://leenalumi.blogspot.com/2018/12/michelle-obama-minun-tarinani.html" target="_blank">Leena Lumi</a>.<br />
<br />
<br />
Michelle Obama:<i> Minun tarinani</i><br />
Otava 2018<br />
Suomentanut Ilkka Rekiaro<br />
Alkuperäiskieli: englanti<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-89781728027632268032019-01-06T15:59:00.002+02:002019-01-06T19:20:41.673+02:00Loppiaisena<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-ROyMD7PKLz4/XDH2IOb9LMI/AAAAAAAAeuk/yDIkYv0f9QEIsKTrRLa33NmLphgDhn1_ACLcBGAs/s1600/turku-kirjastosilta-talvi.gif" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1061" data-original-width="1600" height="424" src="https://3.bp.blogspot.com/-ROyMD7PKLz4/XDH2IOb9LMI/AAAAAAAAeuk/yDIkYv0f9QEIsKTrRLa33NmLphgDhn1_ACLcBGAs/s640/turku-kirjastosilta-talvi.gif" width="640" /></a></div>
<br />
Joulun aika ohitettu,<br />
edessä tammikuun pakkaset, härkäviikot,<br />
arki.<br />
Päivät vievät meitä<br />
tuskin havaittavin askelin<br />
kohti valoa.<br />
<br />
<br />
Ihania arkipäiviä toivotellen kerron, että seuraavaksi blogiin ilmestyvät Michelle Obaman <i>Minun tarinani</i>, Eeva Turusen <i>Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdeteoriaansa,</i> Risto Isomäen <i>Viiden meren kansa, </i>sekä yksi uutuusdekkari.<i> </i>Tarjoilussa siis laaja kattaus hyvää lukemista!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-79135465727195695322019-01-03T17:12:00.002+02:002019-01-05T17:07:45.041+02:00Riikka Pulkkinen: Lasten planeetta<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-OvkxdlmrB5Q/XDDH5CmSn2I/AAAAAAAAet8/K2ZLoQyF5P8tw01jq1bU5POm-Kk_sMZ7gCKgBGAs/s1600/lasten-planeetta.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="425" src="https://1.bp.blogspot.com/-OvkxdlmrB5Q/XDDH5CmSn2I/AAAAAAAAet8/K2ZLoQyF5P8tw01jq1bU5POm-Kk_sMZ7gCKgBGAs/s640/lasten-planeetta.jpg" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
Olen viime aikoina tehnyt lyhyitä tutkimusmatkoja kotimaiseen kirjallisuuteen, paikkaillut kirjallisen karttani lukuisia tunnistamattomaksi jääneitä kohtia. Yksi näistä kotimaisista 'sokeista pisteistäni' on Riikka Pulkkisen tuotanto. Syksyllä ilmestynyt uutuus <i>Lasten planeetta </i>on ensimmäinen Pulkkiselta lukemani teos.<br />
<br />
Lyhyesti muotoiltuna <i>Lasten planeetta </i>on kahdessa aikatasossa vapaahkosti kelluva tarina kolmesta sisaruksesta, yhden avioliiton päättymisestä ja planetaarisesta yksinäisyydestä. Perustarinan alla (ja korkealla sen yläpuolella) risteilee kerroksia, jotka yhtäältä syventävät sitä ja toisaalta luovat sen rinnalle omia erillisiä maailmoitaan.<br />
<br />
Tapaamme Frederikan, joka on tekemässä eroa Henrikistä, aviomiehestään ja pienen höpökkä-pömpsykkä-tyttären isästä. Ero on rauhallisin 'romaaniero', johon olen koskaan törmännyt, sillä <i>niin kaikki kävi: rauhallinen sananvaihto hajotti perheen. </i>Ero on niin sivistynyt, hajuton ja mauton, etten meinaa uskoa lukemaani. Kuin maailma jähmettyisi, liikkeet hidastuisivat ja pehmenisivät, äänet vaikenisivat. Vielä joulun he päättävät olla yhdessä ja tuntevat yhtäkkiä elävänsä kauneinta hetkeään avioparina. Ei riitoja, ei leimahduksia, eikä näkyviä kyyneleitä. jäljellä on vain kaunista haikeutta, hetkiä, joihin aika voisi pysähtyä...<br />
<br />
Tunteet tulevat myöhemmin, ja silloinkin himmennettyinä, pastellinutuisina: Frederika on niitä naisia, jotka itkevät luonnikkaammin sisään- kuin ulospäin.<br />
Hänen surunsa kiertyy, muuntuu ja yhtyy globaaliin maailmantuskaan, saa siitä hyväksyttävämmän ulospääsytiensä. Tiedostavan Vera-ystävän kanssa käydyt filosofiset keskustelut tuovat lukijan lähelle nykypäivän nuoren aikuisen maailmaa. Maailmaa, joka on huolista ja moraalisesta vastuusta raskas, maailmaa, johon pitäisi luottaa, mutta joka heidän kuvitelmissaan kulkee kohti tuhoaan, sitä maailmaa, johon Frederika ja Henrik ovat luoneet uutta elämää, lapsen jonka tulevaisuus määräytyy edellisten sukupolvien tekemien valintojen mukaiseksi.<br />
Tilanne on niin absurdi, että mielen on pakko askarrella pienissä asioissa, tekemisissä ja valinnoissa, jotka tuskin pelastavat maailmaa:<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Varakas länsimaalainen nainen, joka heittää savulohen sekajätteeseen. Sen hävyttömämpää ei ole. Mä sentään aina lajittelen, aina, Vera sanoo. </i></blockquote>
Kaiken sykkyrämykkyrän keskellä Frederika miettii, olisivatko he Henrikin kanssa onnistuneet, jos he olisivat hankkineet kotiin liinavaatekaapin, ja hän olisi täyttänyt sen kauniilla, säihkyvän puhtailla lakanoilla kuten hyvän vaimon ja hyvän äidin kuului aikoinaan tehdä? Olisivatko säihkyvä järjestys ja perinteet tuoneet turvan ja pysyvyyttä? Olisivatko he onnistuneet, jos hän olisi..?<br />
<div style="text-align: center;">
**</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Aika ajoin sukellamme toiseen aikaan, juuri yliopisto-opintonsa aloittaneen Julian maailmaan, joka muistuttaa erehdyttävästi alkuräjähdyksen ensimmäisiä sekunteja, hetkiä, jolloin kaikki on ensin yhtä - ja jo seuraavassa hetkessä hajoavaa, pelottavaa, käsittämätöntä tuusannuuskapuuroa. Julian kaksi sisarta myötäelävät, hakevat sisareleen apua, väsyvät Julian sairauden oikkuihin ja hoitokäytänteiden byrokratiaan, mutta eivät luovuta...<br />
<br />
Kaiken yläpuolella, planetaarisen kauhun tuolla puolen, tapahtumia tarkkailee pieni avaruustarkkailija. Frederika pitää pienen uteliaan ponin suitsittuna, ajatuksen mitan päästä arjestaan ja kutsuu sen luokseen vain iltaisin, sulkeutuu lapsensa kanssa sen huomaan, mutta ei sittenkään päästä ponia aivan irti, sillä hän tietää rajat, joita mieli ei saa ylittää:<br />
Epämääräinen hallinnan menettämisen pelko on <i>Lasten planeetan</i> ydintä - se on kaiken aikaa läsnä, määrittää Frederikan elämää ja juontaa juurensa kaukaa menneisyydestä, päivistä, joihin sukellamme romaanin takaumissa.<br />
<br />
Lasten planeetta on kokonaisuudessaan tyylikäs, tulkinoille avoin romaani. Vain tarinan <i>täydellisesti sulkeutuva </i>loppukohtaus ja pieni kerronnallinen toisteisuus jäi kaihertamaan mieltäni...<br />
<i><br /></i>
<i><br /></i>
<i><br /></i>
Riikka Pulkkinen: <i>Lasten planeetta</i><br />
Otava 2018<br />
<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-75768063134397475872018-12-30T19:15:00.000+02:002019-01-05T17:26:17.566+02:00Menneestä ja tulevasta kirjavuodesta...<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Vuosi vaihtuu, joten on aika tehdä pientä inventaariota - mitä blogissa tapahtui vuonna 2018.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-eArNLfK6q80/WNE8XZJzwQI/AAAAAAAAaY0/yX80keylIX84bSRWURHTOA3nLoVSkYLlQCPcBGAYYCw/s1600/kirjametsa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="613" data-original-width="915" height="428" src="https://1.bp.blogspot.com/-eArNLfK6q80/WNE8XZJzwQI/AAAAAAAAaY0/yX80keylIX84bSRWURHTOA3nLoVSkYLlQCPcBGAYYCw/s640/kirjametsa.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Ensimmäinen juttu, joka tulee mieleeni mennyttä blogivuotta muistellessani, on ehdottomasti tämä: löysin pari vuotta hieman kadoksissa olleen bloggausintoni uudelleen, kiitos erinäisten kokeilujen, jotka ovat tuoneet bloggaamiseeni kipeästi tarvitsemaani vaihtelua. Olen sitä ihmistyyppiä, joka helposti kyllästyy tekemisiinsä ja hamuaa pian jo uusiin tuuliin. Olin tosissani jo lopettelemassa kirjabloggausta, mutta jokin tässä hommassa kiehtoo - niin paljon, että pidin sivua elossa niinä vähemmän innostuneina hetkinäkin.<br />
<br />
Yksi tärkeimmistä inspiraation ja innostuksen tuojista on ollut viime vuonna aloittamani kirjallisten teemaviikkojen -sarja. Vuosi 2018 alkoi <a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/02/taiteilijanaisia-teemaviikkojen.html" target="_blank">Taiteilijanaisten</a> parissa ja pitkän blogikesäloman jälkeen vietin <a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/11/japanilaisen-syksyni-rakkaat-lukumuistot.html" target="_blank">Japanilaista Syksyä</a>.<br />
<br />
Seuraavaksi teemaviikkojen aiheeksi valikoin Latinalaisen Ibero-Amerikan, johon kuuluu yhteensä 21 maata. Tarkoituksenani on valikoida lukulistalleni jokaisesta maasta ainakin yksi kirja, mieluiten tietenkin suomennettuna. Sopivien kirjojen etsiminen ja löytäminen on iso osa koko homman ideaa ja hauskuutta: kirjalista elää ja venyy varmasti koko kevään ajan. Jos haluat suositella minulle tähän teemaan liittyvää kirjallisuutta, otan vinkit ilolla vastaan!<br />
<br />
Blogiin Ibero-Amerikka ilmestynee kesän korvalla. Tämä tarkoittanee sitä, että blogi ei ensi vuonna vietä totuttuun tapaan varsinaista kesälomaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-CXby8DgF6GE/XCjDCicEbyI/AAAAAAAAeqc/GLqhveqMQHYO25tlBR2XZ6MRZLQ5rJhQgCLcBGAs/s1600/krysanteemi-stilleleben%2B2.jpg" imageanchor="1"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1281" height="640" src="https://4.bp.blogspot.com/-CXby8DgF6GE/XCjDCicEbyI/AAAAAAAAeqc/GLqhveqMQHYO25tlBR2XZ6MRZLQ5rJhQgCLcBGAs/s640/krysanteemi-stilleleben%2B2.jpg" width="512" /></a></div>
<br />
Viime keväänä päätin uudistaa bloggaustyyliäni: tarkoitus oli kirjoitella yksittäisten kirja-arvioiden (lue: juttujen) lomaan hiukan laveampia tekstejä kirjallisuudesta ja elämästä yleensä. No, siinähän kävi sitten niin juuri kuin keväällä ennustin: esseemäisten juttujen laadinta on suht vaativaa, etenkin kun kyse olisi julkisesta kirjoittamisesta. Pöytälaatikkotekstit ovat sitten asia erikseen...<br />
En kylläkään aio heittää kirvestä kaivoon tämänkään asian suhteen: blogiin <i>saattaa</i> tulevana vuonna ilmestyä myös omia tekstejäni. Kysymys on loppujen lopuksi uskalluksesta.<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
***</div>
<br />
Tänä vuonna innostuin jälleen myös valokuvaamisesta, kiitos Instagramin, johon tutustuin ensi kertaa vähän paremmin tänä syksynä, hankittuani elämäni ensimmäisen älypuhelimen. En vieläkään ole oikein sinut Instagramin kanssa, käytän sitä pääasiassa kirjablogipostausten linkkaamiseen, eli kirjabloggaus on minulle yhä se 'kuningatarlaji' - some Instagrameineen ja Facebookeineen tulee vielä kaukana bloggauksen perässä. Tätä kirjoittaessani muistin, etten ole päivittänyt blogin Facebook-sivuakaan kuukausiin... Yhdeksi ensi vuoden tavoitteekseni voisinkin kirjata somen paremman haltuunoton!<br />
<br />
Kännykkäkameran innoittamana tartuin pitkästä aikaa myös järjestelmäkameraani. Kuvailujani nähdään tulevana vuonna myös täällä blogissa... Pikkuhiljaa valoistuvat päivät ovat tietenkin valokuvaajan onni ja unelma!<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-u9i9nXW2TKA/XCjxg9Es93I/AAAAAAAAerI/71kiYLdNdu8QwLKjFXe6KyTsXW78u9mEQCLcBGAs/s1600/neilikat-vihre%25C3%25A4.jpg" imageanchor="1"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="426" src="https://2.bp.blogspot.com/-u9i9nXW2TKA/XCjxg9Es93I/AAAAAAAAerI/71kiYLdNdu8QwLKjFXe6KyTsXW78u9mEQCLcBGAs/s640/neilikat-vihre%25C3%25A4.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
<b>Ensi vuonna vietämme myös Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhlavuotta. </b>Tavoitteeni on perehtyä ainakin muutamaan Canthin teokseen.<br />
<br />
Juhlavuoden tienoilla julkaistaan tietenkin myös uutta kirjallisuutta: heti tammikuussa ilmestyy kaksi Minna Maijalan kirjoittamaa ja/tai toimittamaa teosta: <i>Punaiset kengät – Minna Canthista, rakkaudesta ja vallasta </i>(Otava) sekä Canthin tuntemattomampia novelleja sisältävä <i>Minna Canth – Ihmisen kuvia</i> (Gummerus). Myöhemmin keväällä saamme tutustua Suvi Aholan toimittamaan kokoelmaan <i>Mitä Minna Canth todella sanoi? </i>(WSOY).<br />
Ja tietenkin: Minna Rytisalon <i>Rouva C -</i>romaania olen ihan tarkoituksella hillonnut ensi vuoteen!<br />
<br />
Noin muutoin haluan pitää tulevan kirjavuoteni vapaana enemmistä suunnitelmista - toivon saavani lukea monia hyviä, hätkäyttäviä, sydämeen- ja ajatuksiinkäyviä teoksia - ja se käy parhaiten, kun antaa kirjallisten tuulien viedä...<br />
.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-BAF39QZxeUk/XCj5RS4-7AI/AAAAAAAAerU/IPna8vd0TJsQFDs-719-7v8vACivOpgGgCLcBGAs/s1600/krysanteemi-purkissa.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1152" height="640" src="https://1.bp.blogspot.com/-BAF39QZxeUk/XCj5RS4-7AI/AAAAAAAAerU/IPna8vd0TJsQFDs-719-7v8vACivOpgGgCLcBGAs/s640/krysanteemi-purkissa.jpg" width="460" /></a></div>
<br />
Punaisten krysanteemien ja neilikoiden kera toivotan kaikille lukijoilleni ja blogissa muuten vain piipahtaville mitä parhainta uutta vuotta 2019. Olkoon ensi vuosi kaikin tavoin ihana - ja mitä parhaimpien lukukokemusten siivittämä!<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-27583910030515575892018-12-22T21:53:00.000+02:002018-12-23T23:34:04.729+02:00Vuoden lyhimpänä päivänä - ja hyvän joulun toivotus... Kävelin metsässä jänisten jalanjäljissä.<br />
<br />
... Leivoin lakkahillolla ja vuohenjuustolla täytettyjä joulutorttuja<br />
<br />
...Kokeilin kepillä jäätä: kävelyn se jo kestää, joten joululuistelut onnistunevat...<3<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-JtDFjOmhmkQ/XB6BqCKZwaI/AAAAAAAAens/MjpVB9KCCMAil4bDi9TWwVT6b7rw0l3BACLcBGAs/s1600/joulukuvat1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1600" height="640" src="https://4.bp.blogspot.com/-JtDFjOmhmkQ/XB6BqCKZwaI/AAAAAAAAens/MjpVB9KCCMAil4bDi9TWwVT6b7rw0l3BACLcBGAs/s640/joulukuvat1.jpg" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
...Juttelin sisareni kanssa yhdestä lapsuusajan ihanasta kirjasta, jonka opettelimme silloin joskus kannesta kanteen ulkoa...</div>
<div style="-webkit-text-stroke-width: 0px; color: black; font-family: "Times New Roman"; font-size: medium; font-style: normal; font-variant-caps: normal; font-variant-ligatures: normal; font-weight: 400; letter-spacing: normal; margin: 0px; orphans: 2; text-align: start; text-decoration-color: initial; text-decoration-style: initial; text-indent: 0px; text-transform: none; white-space: normal; widows: 2; word-spacing: 0px;">
<br /></div>
... Hankin ainekset jouluillan tiramisuun.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
... Joimme maljat tulevalle valon ajalle!<br />
<br />
... Tiedän, että tuolla jossakin lumipilvien yllä loistaa juuri nyt mitä kaunein täysikuu, eli nyt kannattaa suunnata katse taivaalle: jouluisessa täysikuussa on ihan oma taikansa!<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #45818e; font-size: large;">Toivotan kaikille blogini lukijoille </span></div>
<div style="text-align: center;">
<span style="color: #45818e; font-size: large;">rauhaisaa ja onnellista joulun aikaa! </span></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-R2G136TF7Do/XB6TtloqPoI/AAAAAAAAeoQ/Pggje4W54Wszf5EE9uF7G81DkrUEtAwiACEwYBhgL/s1600/kuusini2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1168" data-original-width="1584" height="468" src="https://2.bp.blogspot.com/-R2G136TF7Do/XB6TtloqPoI/AAAAAAAAeoQ/Pggje4W54Wszf5EE9uF7G81DkrUEtAwiACEwYBhgL/s640/kuusini2.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com10tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-35827592642573586722018-12-21T09:00:00.000+02:002018-12-21T12:38:36.325+02:00Ensilumen lumoa<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-7S9LdoQrUL8/XBv7D9N93LI/AAAAAAAAelw/kcAJSQSKp7wzyzE26YP9jRO0jM_oX3WPACKgBGAs/s1600/tykkylumi-talvi.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1067" height="640" src="https://2.bp.blogspot.com/-7S9LdoQrUL8/XBv7D9N93LI/AAAAAAAAelw/kcAJSQSKp7wzyzE26YP9jRO0jM_oX3WPACKgBGAs/s640/tykkylumi-talvi.jpg" width="425" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<i>"Ulkona pihalla tapahtuu jatkuva luonnonliike, joka on siitä erikoinen, että se luo hiljaisuutta. On vaikea nimittää sitä millään uudella tavalla - se on vain tyyni lumisade. </i><br />
<i>Se tehoo kumminkin nyt kuten monesti ennen, ja minuun, kuten moneen muuhun runoilijaan, tehoo lasin ruutujen läpi tänne sisällekin. Sekä asiallisesti että runollisesti se vaimentaa kaiken melun, tulee tyven ja jollain tavoin lämminkin ruumiissa, sielussa ja mielen katselmuksissa."</i><br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
F. E. Sillanpää: <i>Ensilumen alakuloisuus </i>teoksessa <i>Novellit 2 </i>(Otava, 1961)</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-EtZg4ShJUrc/XBv-HMqE6XI/AAAAAAAAel8/f66209MZrNkmyqxcLMBdonZno7GCF7AegCKgBGAs/s1600/joululyhty.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1083" height="640" src="https://2.bp.blogspot.com/-EtZg4ShJUrc/XBv-HMqE6XI/AAAAAAAAel8/f66209MZrNkmyqxcLMBdonZno7GCF7AegCKgBGAs/s640/joululyhty.jpg" width="432" /></a></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Niin ihanasti se sitten kävi, että saimme valkean joulun tänne eteläänkin, <i>melkein</i> Suomen eteläisimpään kärkeen saakka. Vaikka en osannut enää edes kaivata lunta, vaikka olin valmistautunut tyytyväisin ja iloisin sydämin metsän vihreään jouluun, toi lumi tähän joulunaikaan vielä jotakin ihan erityistä. Taata Sillanpää osasi sanoittaa tunnelmat hyvin: lumi hiljentää, pehmentää, saa ajatukset uusille taajuuksille - haaveileminen ja uusien asioiden suunnitteleminen tuntuu jotenkin helpommalta, valoa riittää pidemmälle iltapäivään, vaikka ei olla edes talvipäivän seisauksessa vielä...</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-0rFu1xy8zv4/VnsxVJLO-eI/AAAAAAAAXmg/ZT2kqUkMbPYcPR0XKgrD1Y6K95i98houwCPcBGAYYCw/s1600/joulutervehdys%2B-.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1133" data-original-width="1468" height="492" src="https://3.bp.blogspot.com/-0rFu1xy8zv4/VnsxVJLO-eI/AAAAAAAAXmg/ZT2kqUkMbPYcPR0XKgrD1Y6K95i98houwCPcBGAYYCw/s640/joulutervehdys%2B-.jpg" width="640" /></a></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Blogijonossa odottaa monen monta kirjaa - tarkoitus oli tuoda tänne tämän vuoden puolella muun muassa Michelle Obamaa, Riikka Pulkkista, Hannu Väisästä, Mirkka Lappalaista, Eeva Turusta ja Sabine Forsblomia... Joulunaluskiireet ja muut intressit yllättivät kuitenkin niin, että kirjajutut pitäisi kirjoitella yöaikaan. Koska rakastan hyviä ja säännöllisiä uniani, päätin siirtää noiden hienojen lukuelämysten esittelyt reilusti ensi vuoden puolelle.</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
Siispä: tästä uuteen vuoteen asti pyhitän postaukset silkalle fiilistelylle. Saatanpa innostua muistelemaan mennyttä lukuvuotta ja katsahtaa hiukan tulevaankin...<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-jQs9ao73NoA/XBwNqR7O0vI/AAAAAAAAems/6sMZA8wmhhsO8YKt0EZwS08yVIzllqMVACLcBGAs/s1600/IMG_4872.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="426" src="https://1.bp.blogspot.com/-jQs9ao73NoA/XBwNqR7O0vI/AAAAAAAAems/6sMZA8wmhhsO8YKt0EZwS08yVIzllqMVACLcBGAs/s640/IMG_4872.JPG" width="640" /></a></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-65616938235585829112018-12-16T09:00:00.000+02:002018-12-16T13:21:48.805+02:00Pirjo Hassinen: Parit<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-vgC4OgOgh2g/XBOM2uFvDRI/AAAAAAAAelM/CyoTR7M2f68a_p8kK1uvuGyk7myBZ3SNwCKgBGAs/s1600/hassinen-parit.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1000" data-original-width="700" height="400" src="https://1.bp.blogspot.com/-vgC4OgOgh2g/XBOM2uFvDRI/AAAAAAAAelM/CyoTR7M2f68a_p8kK1uvuGyk7myBZ3SNwCKgBGAs/s400/hassinen-parit.jpg" width="280" /></a></div>
<br />
Olen tämän syksyn aikana pyrkinyt haalimaan lukulistalleni minulle ennen tuntemattomia kotimaisia kirjailijoita. Yksi heistä on kuopiolaissyntyinen Pirjo Hassinen, jonka tuotannon pariin en ole - todennäköisesti ikuisesti selitystään vaille jäävästä syystä - koskaan etsiytynyt. Valitsin luettavakseni hänen uutuusromaaninsa <i>Parit</i>, jota julkisuudessa on tituleerattu suomalaiseksi vastineeksi Thomas Mannin <i>Buddenbrookit</i>-sukutarinalle.<br />
<br />
Ja aikamoinen sukueetos <i>Parit</i> onkin - ja samaan myös varsinainen rakkaudenatlas, sillä edustettuina ovat monenlaiset 'rakkaudenlajit'. Kuljemme läpi omistavan tunteenpalon, puhtaan ja pyyteettömän rakkauden, symbioottisen lapsi-äitisuhteen, viha-rakkaussuhteen. Rakkaus ei pysy koskaan paikallaan vaan muuttuu niin kuin tahtoo - ja laajeneekin, niin että se mikä ennen pidettiin pienen piirin sisällä tai jopa täysin piilossa, laajenee syleilemään koko maailmaa...<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
***</div>
Hassinen vie lukijansa seuraamaan Jyväskylän kermaan kuuluvien Grahnien suvun tarinaa 1930-luvun vuosista nykyaikaan. Teoksen keskushahmoksi nousee kuopiolaissyntyinen, vaatimattomissa oloissa kasvanut Leena, joka tulee vedetyksi Grahnien sukuun hyvin erikoislaatuisen järjestelyn kautta ja josta vuosien myötä kehittyy pitkälle kouluttautuneen, itsenäisen ja vahvan naisen perikuva, asemansa tunteva suvun matriarkka.<br />
<br />
Minkälaisia odotuksia Leena asettaa rakkaudelle sen jälkeen kun hänen on sanottava hyvästit loppuvaiheessa olevaa keuhkotautia sairastaneelle äidilleen jo kovin nuorena. Äidin ja tyttären suhde on ollut äärettomän läheinen, miltei symbioottinen: he ovat sinnitelleet elämässä pitkään kahdestaan, sillä Leenan isä häipyi Amerikkaan ennen kun Leena ehti edes putkahtaa maailmaan äitinsä vatsasta. Mikään ei ole päässyt murtamaan heidän symbioosiaan - mutta juuri ennen lopullisia jäähyväisiä iskee hämmentävä mustasukkaisuus: äiti on alkanut osoittaa odottamatonta kiinnostusta potilastoveriinsa, kukkia ja katseita ja varmasti paljon muutakin äidille suovaan mieheen, jonka tunkeutuminen tälle pyhälle yksityiselle alueelle, heidän alueelleen, tuntuu Leenasta ehkäpä kuolemaakin pahemmalta. Kuinka kauan vaalitun ideaalin murtuminen vaikuttaa hänen tulevaisuuteensa?<br />
<br />
Leena löytää tiensä äidin sisaren Marian ja tämän perheen luo Jyväskylään, kaupunkiin, joka tuntuu Kuopion jälkeen suurelta metropolilta. Grahnit ovat saavuttaneet aseman, omaisuutta ja nimen, joiden tulevaisuus on turvattava, mutta Werner-poika, Leenan serkku, ei tahdo asettua hänelle kaavailtuun muottiin. Marian hylkiösisaren tytär saa sukulaisten silmissä nyt arvon arvaamattoman, ja hänestä luodaan suvun pelastava enkeli.<br />
<br />
Millaisen rakkauden Leena olisi itselleen tahtonut, jos olisi saanut vapaasti päättää? Äidin puhtaan ja pyyteettömän rakkauden muisto on vahva - jopa niin vahva, että mietin, onko tuonkaltaisesta rakkaudesta tullut Leenalle ainoa <i>oikea</i> tapa rakastaa. Vai onko kysymyksessä vain kylmän järjen käyttö, asuuko hänen sisällään kenties pieni laskelmoiva opportunisti? Kysymykset kieppuvat houkuttavasti ilmassa ja tartun niihin, sillä spekulaatioiden rakenteleminen on monesti olennainen osa lukukokemusta. Mutta kyllä, kyllä minä Leenan tapauksessa kallistun sittenkin pyyteettömyyden kannalle...<br />
<br />
Myöhempinä vuosinaan Leena seuraa sukunsa ja perheensä teutarointia elämän - ja rakkauden - kaltevalla pinnalla. Poika Olli ei peri äitinsä näkemyksiä rakkaudesta, vaan tekee omat, myöhemmin hyvinkin kipeiksi osoittautuvat valintansa jo hyvin erilaisten periaatteiden pohjalta. Joku viisas voisi tässä kohtaa sanoa, että aikakin on Ollin kohdalla jo toinen.<br />
<br />
Kolmannessa sukupolvessa rakkauden ja parisuhteen ideaaliin kietoutuu jälleen uusia, laajempia aspekteja - erityisiä, uusia huolenaiheita: Ollin Aino-tytär päätyy omassa parisuhteessaan miettimään, onko hänellä nykyisessä maailmanajassa oikeutta edes ajatella lastentekoa. Hassinen kartoittaa sukupolvien välistä kuilua tässä todella terävästi: siinä missä lapset olivat aiemmille sukupolville tae elämän jatkumisesta, voi asia näyttäytyä tällä hetkellä lastentekoiässä oleville nuorille aikuisille vallan toisenlaisena: nykynuoret tekevät laskelmia siitä, kuinka lapsi vaikuttaisi heidän hiilijalanjälkiensä suuruuteen ja potevat samalla aitoa huonoa omaatuntoa haaveillessaan omasta lapsesta. Tämänkaltaiset ajatukset tulevat yleistyessään pakostakin muuttamaan (jo tälläkin hetkellä myllerrysten alla olevia) käsityksiämme parisuhteista - ja perheistä.<br />
<br />
Pirjo Hassisen kerrontatyyli on ainakin tässä <i>Parit</i>-teoksessa niin rikas ja jopa sachermaisen täyttävä, että luin kirjan suhteellisen hitaasti, pieninä tuokiokuvina kerrallaan. Suosittelen teosta kaikille täyteläisten sukuromaanien ystäville!<br />
<br />
<br />
Pirjo Hassinen:<i> Parit</i><br />
Otava 2018Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-7662624739496967122018-12-14T09:30:00.000+02:002018-12-17T19:54:24.408+02:00Tommi Kinnunen: Pintti<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-iBGREfbh44c/XBLlWBLDCSI/AAAAAAAAeks/CzNQ5P-OBkA4lGcceCKQyvWvpkUCx7xLgCKgBGAs/s1600/kinnunen_pintti.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1061" height="400" src="https://2.bp.blogspot.com/-iBGREfbh44c/XBLlWBLDCSI/AAAAAAAAeks/CzNQ5P-OBkA4lGcceCKQyvWvpkUCx7xLgCKgBGAs/s400/kinnunen_pintti.jpg" width="265" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div>
Tommi Kinnusen nimeämättömälle lasitehdaspaikkakunnalle ja 1940- 1950-lukujen vaihteeseen sijoittama kertomus luo hyvin tunnistettavan kuvan suomalaisesta lähihistoriasta.</div>
<div>
Ainakin itse olen mieltänyt sodanjälkeisen Suomen juuri tällaiseksi: yhteisölliseksi, mutta samalla nurkkakuntaiseksi, sisäänpäin lämpiäväksi ja erilaisuutta kaihtavaksi.<br />
<br />
Kinnunen tunnetaan taidostaan luoda tarinoihinsa samaistuttavia, ihmisyyden eri puolia heijastavia henkilöhahmoja. Uutuusromaanissaan hän nostaa keskusihmisekseen Jussin, joka näkee ja kokee asiat herkemmin ja painokkaammin kuin muut: tavallisimmat arkikokemuksetkin voivat suistaa hänet raiteiltaan, kohti tuntematonta, pelottavaa pimeyttä. Nykyään Jussin kohdalla puhuttaisiin autismin kirjosta, mutta kirjan viitekehyksessä eli neljäkymmentäluvulla hänet diagnosoidaan vajaamieliseksi. Jussin elämää hankaloittaa myös vaikea epilepsia, joka vielä tuolloin käsitettiin psyykkiseksi sairaudeksi. </div>
<div>
<br />
Jussi on kaikesta huolimatta saanut pieniä työtehtäviä lasitehtaalta, ja siellä työskentelevät myös hänen sisarensa, alati kaikesta huolehtiva Helmi miehineen sekä lasikylään palannut, Helsingissä kyseenalaista mainetta niittänyt Raili. Yksikään heistä ei täytä pienen yhteisön sanattomasti asettamia ja hyväksymiä normeja. Raili vähät välittää siitä mitä hänen menneisyydestään kuiskutellaan - hän on sitä ihmistyyppiä, joka pystyy kääntämään 'maineensa' ja kokemuksensa jopa elämää kannattelevaksi voimavaraksi. Helmi sen sijaan kokee sisarustensa kohtaaman vaietun torjunnan häpeällisenä, elämäänsä rampauttavana kiviriippana. Sisarusten asema ei voi olla vaikuttamatta myös hänen asemaansa tässä pienessä yhteisössä, siitäkin huolimatta, että hän itse on kunnollisuuden ja kunniallisuuden perikuva.<br />
<br />
Mutta sisarusten välinen side on kestävää laatua. Irtiotto suvusta ja vastuusta tuntuisi varsinkin tähän maailmanaikaan täysin mahdottomalta - varsinkin jos on luonteeltaan vastuunkantaja. Jussin, Helmin ja Railin kohdalla tämä tarkoittaa, että yhdessä pysytään myös pahimman mahdollisen tapahduttua...<br />
<br />
<b>Tommi Kinnunen kuvaa sodanjälkeisen Suomen henkistä ilmapiiriä, pienten kyläyhteisöjen dynamiikkaa, perhesuhteita ja toiseuden kokemuksia jälleen kerran hyvin taitavasti. Tarinan edetessä myös vanhan lasikylän arki ja lasinpuhaltajien työ tulevat kuvatuiksi miltei dokumentaristisin ottein. </b><br />
<b>Myös romaanin symboliseksi osoittautuva nimi saa tarinan edetessä kauniin ja mieltä herkistävän selityksensä.</b><br />
<br />
Pintissä eletään uuden ajan kynnyksellä. Sota on sodittu, naiset ovat saaneet ensi kertaa astua lasihytteihin puhaltajan ominaisuudessa, ja nyt he ovat osoittaneet kykynsä ja taitonsa - kuinka he enää tämän jälkeen haluaisivat palata entiseen?<br />
Tapaamme Jussin, Helmin ja Railin muutaman vuoden välein yhteensä kolme kertaa. Näinä vuosina maailma muuttuu rajusti, niin että vanha saa väistyä uuden tieltä. Uuden ajan myötä myös pieni lasikylä joutuu muutosten kouriin. Pian kaikki tämä olisi historiaa.<br />
<br />
Niin ehyt kokonaisuus kuin <i>Pintti</i> kaiken kaikkiaan onkin, ihmettelin, miksi kirjailija on sisällyttänyt kirjaansa pitkähkön, muusta tarinan kontekstista (ainakin minun mielestäni) täysin irrallisen sotakuvauksen. Yritin rakentaa mielessäni jonkinlaista ymmärrettävää yhteyttä tämän melkoisen tunteikkaan sotakuvauksen ja päätarinan välille, mutta en onnistunut. Nytpä kyselenkin, miten te muut <i>Pintin</i> lukeneet koitte tämän?<br />
<br />
<br />
<br />
Tommi Kinnunen: <i>Pintti</i><br />
WSOY 2018<br />
<br />
<br /></div>
Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-74017797844590101042018-12-12T18:11:00.002+02:002018-12-13T01:28:50.911+02:00Lue kuin tuli...<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://3.bp.blogspot.com/-4tAg26ESbGI/XBA8DT300_I/AAAAAAAAekU/5MR397AVgfU2VtpnVPxd_wd9rqOgDVMSACPcBGAYYCw/s1600/vanha-kirja-tulen-%25C3%25A4%25C3%25A4rell%25C3%25A4.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1441" height="640" src="https://3.bp.blogspot.com/-4tAg26ESbGI/XBA8DT300_I/AAAAAAAAekU/5MR397AVgfU2VtpnVPxd_wd9rqOgDVMSACPcBGAYYCw/s640/vanha-kirja-tulen-%25C3%25A4%25C3%25A4rell%25C3%25A4.jpg" width="576" /></a></div>
<br />
<div style="text-align: center;">
<i><span style="font-size: large;">"I read like the flame reads the wood"</span></i></div>
<div style="text-align: center;">
Kirjailija ja lääkäri Alfred Döblin </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Jäin tämän ajatuksen nähdessäni pohtimaan, milloin viimeksi olen lukenut kirjaa yhtä ahnaasti kuin liekki lukee puuta, lukenut kirjoja samalla intohimolla ja palolla kuin syntyjään saksanjuutalainen Alfred Döblin. Minulla on vapaus lukea mitä haluan - milloin haluan. En koskaan voi täysin ymmärtää, millaista on lukea ja kirjoittaa todellisella vaaravyöhykkeellä - jopa kuolemaa uhmaten. </div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Döblinin sanoissa on hänen taustansa takia erityistä voimaa. Tunnemme hänet parhaiten vuonna 1929 ilmestyneestä kirjastaan <i>Berlin Alexanderplatz </i>(suom. 1979, WSOY). Kansallissosialistit laittoivat koko hänen tuotantonsa kiellettyjen kirjojen listalle - ja vuonna 1933 syttyivät kirjaroviot. Döblin pakeni samana vuonna Ranskaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin - ja palasi kotimaahansa vasta vuonna 1988, vuosikymmenten diasporan jälkeen...</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
<i><b>"Luen niin kuin liekki lukee puuta."</b></i></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Koen Döblinin et co. edessä nöyryyttä. Lukijana voin verrata itseäni parhaimmillanikin vain illan tihmeessä sytyttämäni kynttilän lepattavaan liekkiin...<br />
<br />
Lohtua tuo tieto, että pieni liekkikin kykenee puhkaisemaan pimeyteen pienen pienen valoreiän...</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-BM7q8O51MEU/XBEvqQE_RuI/AAAAAAAAekc/cTafyxRT6Zck0fiA5hw_lWnmPYZscIwyACLcBGAs/s1600/kirja-ja-kynttila.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="426" src="https://2.bp.blogspot.com/-BM7q8O51MEU/XBEvqQE_RuI/AAAAAAAAekc/cTafyxRT6Zck0fiA5hw_lWnmPYZscIwyACLcBGAs/s640/kirja-ja-kynttila.jpg" width="640" /></a></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
Sytytetään kynttilöitä tai roihu! </div>
<div style="text-align: center;">
Valaistaan pimeyttä lukemalla! </div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-89871870088223463872018-12-09T20:52:00.002+02:002018-12-10T16:10:30.131+02:00Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-y8blv53mf98/XAq68BtCojI/AAAAAAAAejE/of5riCHZ8VYoepTbjNWIK7tkhpvRXpS2ACKgBGAs/s1600/kortelainen-hyv%25C3%25A4-sara.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1000" data-original-width="663" height="400" src="https://2.bp.blogspot.com/-y8blv53mf98/XAq68BtCojI/AAAAAAAAejE/of5riCHZ8VYoepTbjNWIK7tkhpvRXpS2ACKgBGAs/s400/kortelainen-hyv%25C3%25A4-sara.jpg" width="265" /></a></div>
<br />
Etsiskellessäni mielenkiintoisia teoksia viimetalvisille<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/02/taiteilijanaisia-teemaviikkojen.html" target="_blank"> Taiteilijanaisia-teemaviikoilleni</a>, olisin halunut lisätä luettavieni joukkoon myös jonkin (mieluusti suomalaisesta) naispuolisesta taidemesenaatista kertovan kirjan, mutta etsiskelyni ei tuolloin tuottanut tulosta. Tänä syksynä ilmestynyt Anna Kortelaisen kirjoittama Sara Hildénin elämäkerta oli tästäkin syystä mitä riemastuttavin yllätys ja meni luonnollisesti heti 'tuoreeltaan luettavien teosten listalleni'.<br />
<br />
Varmasti moni suomalainen tunnistaa Sara Hildénin nimen ja on vieraillut hänen nimeään kantavassa taidemuseossa Tampereen Särkänniemessä. Hildén tunnetaan intohimoisena taidemesenaattina, mutta millainen ihminen tuon kuuluisan - ja kansainvälistä arvostusta saaneen nimen taakse kätkeytyy?<br />
<br />
Tämän teoksen sivuilla Anna Kortelainen tutustuttaa meidät naiseen, joka elinaikanaan kätki yksityisimmät ajatuksensa - ja yksityisimmän elämänsä - muulta maailmalta. Kortelainen on käyttänyt kirjansa pohjana erityisesti Sara Hildénin laajaa yksityistä kirjearkistoa, joka koostuu Hildénin vastaanottamista kirjeistä; vain muutama Saran oma kirje on säilynyt jälkipolville, mutta nekin luovat oman tärkeän sävynsä tähän elämäkertaan. Mukana on myös valikoituja poimintoja lehtikirjoituksista sekä laaja kuvakooste Sarasta ja hänen keräämästään taiteesta. Elämäkerran primus motorina on toiminut Sara Hildénin säätiö, joka halusi muistaa Hildéniä laajalla, tarkkoihin arkisto- ja haastattelulähteisiin perustuvalla elämäkertateoksella juuri tänä vuonna, jolloin hänen kuolemastaan on kulunut 25 vuotta.<br />
<br />
Millainen nainen kuuluisan nimen takaa paljastuikaan! Olen tätä juttua kirjoittaessani lukemassa teoksen viimeisiä sivuja, ja tuntuu, että olen näiden muutaman lukupäivän aikana saanut seurata kaikin tavoin erityislaatuisen naisen elämäntarinaa. Mieleeni jää kuva tahtonaisesta, itsenäisestä, lahjomattoman rehellisestä ja älykkäästä ihmisestä, joka rakasti taidetta, työtään ja vapauttaan. Miehiään hän rakasti myös, mutta vapauttaan kuitenkin aina enemmän - vain kerran hän löysi todellisen, (mutta valitettavan kohtalokkaasti päättyneen) rakkauden, jonka vuoksi hän oli valmis luopumaan vapaudestaan...<br />
<br />
Vuonna 1905 syntyneen orvon, taidemaailman suunnannäyttäjäksi kasvaneen torpparintytön tarinassa on mukana ripaus sadunomaisuutta, mutta tie ryysyistä rikkauksiin vaati käytännössä monia vuosia kestävää sinnikästä työtä, omapäisyyttäkin. Sara (joka tuossa vaiheessa oli nimeltään vielä Saara Hilden ilman sukunimen heittomerkkiä) lopetti koulunkäyntinsä lyhyeen ja lähti jo keväällä 1919 Tampereelle etsimään elantoaan - ja onneaan. Tampere oli noina vuosina sisällissodan raunioittama sotaleskien ja sotaorpojen kaupunki. Elämä oli ankeaa, espanjantauti levisi kulon lailla ja asuntopula oli suuri, sillä laajat asuinalueet olivat tuhoutuneet pommituksissa. On suoranainen ihme, miten nopeasti Tampere toipui: jo muutaman vuoden kuluttua kaupungissa virisi uusi, innostunut ilmapiiri. Tampere oli naisten kaupunki ja sopi sellaisena mitä parhaiten muodin ruhtinattaren asemapaikaksi -sillä sellainenkin Sarasta tulevina vuosina sukeutui...<br />
<br />
Monien mutkien ja vaiheiden jälkeen Sara sai harjoittelupaikan tekstiilejä basaarimaisesti myyvästä vaatekaupasta ja muutaman vuoden kuluttua hän siirtyi jo Tampereen pukutehtaalle - ja siitä Puku-Aitan myyjättäreksi, missä roolissa Sara sai jo kulkea ympäri Suomea ja naapurimaissakin täysin itsenäisesti tekemässä hankintoja työnantajalleen. Nuoren naisen toimiminen yksin matkustavana kauppaedustajana oli 1920-luvulla miltei ennenkuulumatonta, mikä omalta osaltaan osoittaa Saran erityislaadun: hänen liikevaistossaan täytyi olla jotakin sisäsyntyistä, koska häneen uskottiin ja luotettiin näin lujasti jo vähän päälle parikymppisenä.<br />
<br />
Kiinnostus muotiin heräsi ja Saran liikevaisto pääsi kehittymään kaikessa rauhassa.<br />
Vaikka hänen ympärillään kuhisi miespuolisia ihailijoita, hän valitsi avioliiton sijaan aina työn - ja vapauden. Rakastajia hänellä silti riitti, ja hän otti heistä kaiken irti - häpeämättä mitään ja samalla vapauttaan varjellen. Kortelainen siteeraa lukuisia Saran rakastajiltaan saamia kirjeitä joista huokuu todellinen tunne ja pohjaton kaipaus - Saran vastaukset, ne jotka ovat jälkipolville säilyneet, ovat hyvin asiallisia, yksitotisiakin.<br />
<br />
Pitkän työuran päässä häämötti oman yrityksen perustaminen, ekslusiiviseen naisten muotiin keskittyvä <i> Hildén. </i>Oman liikkeen pyörittämiseen tarvittavaa auktoriteettia ja bisnesälyä Saralla oli jo omasta takaa, mutta lisävarmuutta tulevaan toivat monet Lotta-järjestössä vietetyt vuodet. Keski-ikäisenä Sara tiesi jo, mitä osasi ja mitä halusi. Eurooppaan suuntautuneilla loma-ja työmatkoillaan Sara imi tietoa ja vaikutteita muodista ja oli ensimmäisten joukossa tuomassa uusinta uutta suomalaisiin vaatekaappeihin. Taideinnostuskin oli jo herännyt - hän oli tehnyt ensimmäiset taidehankintansa ennen sotia, kiitos laajan, taiteilijoista koostuvan ystäväpiirin, johon Sara suhtautui miltei äidillisellä suojelevuudella, auttaen kaikessa, missä vain ikinä kykeni. Mesenointia muistuttava toiminta alkoi siis jo varhaisessa vaiheessa. Apuaan Sara antoi auliisti, sillä hänellä oli sodan aikanakin mahdollisuus välittää hyödykkeitä ja pieniä ylellisyystavaroitakin niitä tarvitseville. Eikä musta pörssikään ollut hänelle vierasta maaperää...<br />
<br />
Muoti ja taide tasapainottivat toisiaan - eivätkä niiden maailmat olekaan niin kaukana toisistaan kuin yleensä ajatellaan. Sitä paitsi Sara oli haka yhdistämään työn ja rakkaan taide'harrastuksensa': Eurooppaan suuntautuvilla matkoillaan hän pyhitti päivänsä muotinäytöksille ja illalla koluttiin taidemuseoita ja gallerioita. Kansainvälisillä taideareenoilla hänen nimensä alettiin pian muistaa: hänet tunnettiin tinkimättömästä, nykytaiteeseen suuntautuvasta taidemaustaan ja kivenkovasta bisnesvaistostaan: tinkiminen saattoi olla Sarallekin uuvuttava kokemus, mutta usein hän sai sen, mitä halusi - sillä hinnalla millä halusi. Venetsian kuuluissa biennaaleissakin hänelle esiteltiin pian vain parasta mahdollista...<br />
<br />
Saattaa olla, että useista rakastajistaan huolimatta Sara antautui todelliselle rakkaudelle vain kerran, avioituessaan 56-vuotiaana 12 vuotta itseään nuoremman taidemaalari Erik Enrothin kanssa. Rakkaus oli kohtalokas, sillä Enrothin alkoholismi pilasi suhteen. Avioeroa seurasi dramaattinen, taidepiirejä kuohuttanut oikeudenkäynti, jossa käsiteltiin Enrothin teosten omistajuutta ja tekijänoikeuksia, ja joka antoi vahvoja suuntaviivoja Suomen nykyisille tekijänoikeustulkinnoille.<br />
<br />
Sara oli taas vapaa - sekä fyysisesti että henkisesti. Vuosien kuluessa hänen ympärilleen muodostui oma 'taiteilijaklaani', jota alettiin kutsua nimellä Saaran pojat. Naistaiteilijoihin hänellä ei koskaan ollut erityisen hyvää suhdetta, ainakaan mesenoinnin saralla. Kun hänen kansainvälisesti arvostettu, pääasiassa Ateneumissa säilytetty taidekokoelmansa kasvoi kasvamistaan, syntyi ajatus omasta taidemuseosta. Tässäkin suhteessa Sara oli edelläkävijänaisia: omaa nimeä kantava museo oli lopullinen silaus Saran uskomattomalle elämätarinalle.<br />
<br />
Sara Hildén kuului (ja kuuluu) niihin ihmisiin, jotka tekevät todellakin sitä, mitä eniten rakastavat. Hän teki työskenteli sekä taiteessa ja vaatebisneksessä intohimoiselle ihmiselle tyypillisesti, suurella sydämellä ja koko sielullaan. Julkisuuden levittämä kuva Sarasta on tähän saakka ollut valitettavan yksipuolinen ja kivenkova, kovempi kuin monen aivan samalla, tinkimättömällä asenteella elävän miehen. Näinhän julkisuus yleensäkin (yhä vieläkin) kohtelee itsenäisiä, älykkäitä tahtonaisia. Yksityiselämässä Sarasta kuoriutui monia kerroksia, sellaisia joita hän ehkä tietoisestikin tahtoi pitää julkisuudelta piilossa.<br />
Tämä kirja kuorii Sarasta noita kerroksia esiin - Kortelainen uskoo saaneensa kirjaansa Saran hyväksynnän - säilyttihän Sara kirjeenvaihtonsa tarkkaan, todennäköisesti tulevia sukupolvia varten - Ja ken tietää, ehkäpä hän toivoi juuri tämän kirjan ilmestyvän ...<br />
<br />
Suosittelen <i>Hyvä Sara! </i>-teosta kaikille taiteen ja vahvojen tarinoiden ystäville!<br />
<br />
<br />
Anna Kortelainen: <i>Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää</i><br />
Gummerus 2018Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-1574407495524285982018-12-05T21:49:00.002+02:002018-12-05T23:15:24.621+02:00Joulukuun dekkaristi: Clare Mackintosh<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-nM0LD5mk9YQ/W8YJyRA4FPI/AAAAAAAAeI8/WiMCZTEpF9gblY40oHLkbKN7f6WlJuN5QCKgBGAs/s1600/kuukauden-dekkaristi%2B1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="426" src="https://4.bp.blogspot.com/-nM0LD5mk9YQ/W8YJyRA4FPI/AAAAAAAAeI8/WiMCZTEpF9gblY40oHLkbKN7f6WlJuN5QCKgBGAs/s640/kuukauden-dekkaristi%2B1.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Blogiani pidempään seuranneille ei liene yllätys, että rakastan dekkareita - ja psykologisia trillereitä.<br />
Erityisen iloinen olen silloin kun löydän dekkaristin, joka 1. luo henkilöistään uskottavia ja mahdollisimman moniulotteisia, 2. on ennalta-arvaamaton, eli kykeneväinen vetämään lukijaansa tarvittaessa kunnolla höplästä (eli mitä kierompi tarina, sitä enemmän nautin) ja 3.osaa kirjoittaa sujuvasti ja kliseettömästi.<br />
<br />
Brittiläinen Clare Mackintoshin ensimmäinen suomennettu teos<i> Annoin sinun mennä</i> oli saanut kirjablogeissa kutkuttavan hyvän vastaanoton, joten odotin kirjalta suht paljon. Oli mielenkiintoista nähdä, miten hyvin Mackintoshin kerrontatapa osuisi omiin lukumieltymyksiini.<br />
<br />
Bloggaajakollegoja kannatti uskoa. Clare Mackintosh kirjoittaa niin taitavasti, että minusta tuli hänen tuotantonsa seuraaja kertaheitolla. Kävi niin sanotut perinteiset, eli aika kului kirjan kanssa huomaamatta, yksi luku johti toiseen ja kolmanteen ja niin edelleen, kunnes tarina vei minut kokonaan... Kun <i>Annoin sinun mennä </i>loppui, en siirtynytkään uuden kirjailijan seuraan niin kuin yleensä teen, vaan otin esiin toisen ja vielä kolmannenkin Mackintoshin.<br />
<br />
Kahdesta ensimmäisestä trilleristään (<i>Annoin sinun mennä</i> ja <i>Minä näen sinut</i>) Mackintosh on pokannut jo useita kansainvälisiä kirjallisuuspalkintoja ja tänä vuonna ilmestynyt (ja heti tuoreeltaan suomennettu) <i>Anna minun olla </i>tuonee taas lisää ihailtavaa hänen 'palkintokaappiinsa'. Ennen kirjailijanuraansa hän ehti toimia kahdentoista vuoden ajan poliisivoimissa (rikostutkijana ja järjestyspoliisina). Siviiliammatin tuoma kokemus ja tietotaito tuovat hänen teoksiinsa aivan erityistä, käsinkosketeltavaa autenttisuutta.<br />
<br />
Vaikka kirjailijalla poliisitaustaa onkin, hänen kirjansa eivät keskity yksinomaan rikostapausten viranomaistutkintoihin, vaan käsittelevät tapauksia paljon laajemmalla perspektiivillä. Pääpaino on uhrien kertomuksissa, tavallisten ihmisten elämäntarinoissa, normaalissa arjessa, jonka (usein sattumanvaraiselta näyttävä) rikos kääntää päälaelleen - elämän piilotetut, vieraat ja synkät sävyt paljastuvat, edessä avautuu tie tuntemattomaan...<br />
<br />
Mackintosh leikittelee taitavasti näkökulmilla - ja juuri tämä seikka tekee hänen teoksistaan niin ennalta-arvaamattomia - ja uudenlaisia. Kun näkökulmaleikittely maustetaan vielä mitä mielikuvituksellisimmilla juonenkäänteillä, on teosten page turner -efekti valmis! Kiivaista käännöksistä huolimatta kirjailija malttaa keskittyä henkilöihinsä ja heidän mielensä liikkeisiin. Teosten <i>ne kaikkein tärkeimmät asiat </i>tapahtuvatkin juuri tarinan henkilöiden sielujen syövereissä - ja yllätys yllätys: lukijan oman pään sisällä.<br />
<br />
Erityispisteitä annan Mackintoshille siitä, että hän ei kirjoita teoksiaan sarjamuotoon. Toki rakastan myös sarjoina eteneviä dekkareita/trillereitä, varsinkin jos sarjan keskushenkilöt (jotka yleensä ovat etsiviä, asianajajia, oikeuslääkäreitä ja niin edelleen) ovat riittävän kiinnostavia ja vetovoimaisia. Mutta Mackintosh uskaltaa tuoda näyttämölle kerta kerran jälkeen aivan uuden porukan, uskaltaa rakentaa jokaisen tarinansa perustuksiaan ja henkilögalleriaansa myöten alusta asti - ja tekee työnsä kaiken lisäksi niin huolella, että kaikki hänen kaikki keskeiset etsivähahmonsa olisivat riittävän vahvoja hahmoja 'vetämään omaa dekkari/trillerisarjaansa'.<br />
<br />
Yksi näistä vahvoista hahmoista on tänä syksynä suomennetun <i>Anna minun olla</i> -teoksen eläkkeelle siirtyvä etsivä Murray Mackenzie.<br />
Sydämeenkäyvän sympaattinen Murray tasapainottelee yksityiselämässään vaimonsa vaikeiden mielenterveysongelmien kanssa ja yrittää samalla keskittyä yhä monimutkaisemmaksi ja vaarallisemmaksi käyvään rikostapaukseen. Hän jaksaa kantaa huolta tarinan nuoresta Annasta ja tämän perheestä, jaksaa kannatella vaimonsa hiipuvaa elämänhalun liekkiä - ja joka ilta kotiin palattuaan hän pelkää kohtaavansa pelottavimman näyn minkä tietää...<br />
Toivoisin, että Myrrayn oma tarina saisi jatkoa Mackintoshin seuraavassa trillerissä, joka ilmestyy Briteissä ensi vuonna.<br />
<br />
En aio tässä postauksessa sukeltaa teosten tapahtumia edes pintapuolisesti, koska tämänkaltaisessa yhteispostauksessa tehtävä olisi melkein mahdoton.<br />
Häntä, joka haluaa lukea kirjoista syvällisiä, yksittäisiin teoksiin paneutuvia arvioita, kehoitan pistäytymään erityisesti Leena Lumin blogissa<a href="http://leenalumi.blogspot.com/2017/01/clare-mackintosh-annoin-sinun-menna.html" target="_blank"> täällä</a><a href="http://leenalumi.blogspot.com/2017/01/clare-mackintosh-annoin-sinun-menna.html" target="_blank">,</a><a href="http://leenalumi.blogspot.com/2018/02/clare-mackintosh-mina-naen-sinut.html" target="_blank"> täällä</a> ja <a href="http://leenalumi.blogspot.com/2018/09/clare-mackintosh-anna-minun-olla.html" target="_blank">täällä</a>. Hänen tekstinsä ovat jo sinällään silkkaa lukunautintoa!<br />
<br />
Kirjat voi lukea missä järjestyksessä vain, mutta henkilökohtaisesti suosittelisin aloittamaan Mackintoshiin tutustumisen joko <i>Annoin sinun mennä</i> - tai <i>Anna minun olla -</i>teoksista, ihan vain siitä syystä, että ne ovat mielestäni tämän kirjakolmikon vahvimmat lukuelämykset.<br />
<br />
<br />
<br />
Clare Mackintosh:<br />
<i>Annoin sinun mennä (I Let You Go, </i>2014<i>)</i><br />
<i>Minä näen sinut (I See You, </i>2016<i>)</i><br />
<i>Anna minun olla (Let me Lie, </i>2018<i>)</i><br />
Gummerus 2017, 2018<br />
Suomentanut Päivi Pouttu-Deliere<br />
Alkuperäiskieli: englanti<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-18500465210308371662018-12-02T08:30:00.000+02:002018-12-02T11:29:10.048+02:00Onnellista adventtiaikaa - ja paljastus eräästä joulunaikaan liittyvästä vanhasta kirjarakkaudestani!<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-kSep6p6XgCg/XALe2BRpteI/AAAAAAAAegg/2crqDIDkGCIYfXVHvsr-beLxZ_pbVjGWwCLcBGAs/s1600/adventtikuva1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="426" src="https://1.bp.blogspot.com/-kSep6p6XgCg/XALe2BRpteI/AAAAAAAAegg/2crqDIDkGCIYfXVHvsr-beLxZ_pbVjGWwCLcBGAs/s640/adventtikuva1.jpg" width="640" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Viime vuonna tähän aikaan pidin kuukauden pituisen blogiloman, mutta nyt bloggaaminen tuntuu pitkästä aikaa niin kivalta, että tänä vuonna en lomille taida luikahtaakaan. </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Joulukuussa tuon blogiin syksyisten teemaviikkojeni aikana lukemiani kirjoja. Mukana on pari tietokirjaa, pari elämäkertaa sekä kotimaisia uutuusromaaneja. Aloitan myös uuden, 'kuukauden dekkaristi' -sarjan, jossa on tarkoitus esitellä kuukausittain minua kiinnostavien ja innostavien rikoskirjailijoiden tuotantoa eräänlaisenä yhteispostauksena. Joulukuun dekkaristi tulee esittelyyn pian, joten olkaahan kuulolla.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Toivottelen kaikille lukijoilleni - ja muuten vain blogissani piipahtaville - onnellista joulun odotusta ja antoisia lukuhetkiä hyvien kirjojen parissa! </div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-eMz6y28AK-I/XAMcdDgChOI/AAAAAAAAehQ/aBKo8MCKr5QByk6l9pEJE33XXup3Ar7GgCEwYBhgL/s1600/seitseman-veljesta-aleksis-kivi-joulukuva.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1600" data-original-width="1316" height="320" src="https://1.bp.blogspot.com/-eMz6y28AK-I/XAMcdDgChOI/AAAAAAAAehQ/aBKo8MCKr5QByk6l9pEJE33XXup3Ar7GgCEwYBhgL/s320/seitseman-veljesta-aleksis-kivi-joulukuva.jpg" width="263" /></a></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Omiin rakkaisiin joulunaluskirjoihini kuuluu - yllätys yllätys - Aleksis Kiven <i>Seisemän veljeksestä</i>. Eilen otin kirjan taas pitkästä aikaa esille ja luin siitä muutaman lyhyen otteen.</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Jostakin syystä veljesten tarinat tuovat minulle aina yhtä lämpimän, jouluisen tunteen, mikä saattaa kyseistä teosta vierastavan korviin kuulostaa hyvinkin oudolta, mutta minkäs teet... Saattaa olla, että olen tutustunut veljessarjaan ensimmäistä kertaa juuri joulun tietämissä. Varsinaisia muistijälkiä minulla ei tästä ensikohtaamisesta ole, joten sen on täytynyt tapahtua hyvinkin varhaisessa lapsuudessani. Seuraavat muistijäljet vievätkin minut mummilan kirjahyllylle, josta löytämääni todella vanhaa <i>Seitsemän veljeksen</i> painosta tavasin jo itse...</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
Mistä kirjoista sinä ammennat itsellesi joulun taikaa?</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: left;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com14tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-65077871009700340732018-12-01T02:48:00.000+02:002019-02-14T17:07:13.577+02:00Japanilaisen syksyni rakkaat lukumuistot<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://1.bp.blogspot.com/-R33H5UiShPk/XAAxNLvQPsI/AAAAAAAAeeQ/RJvrUwpIAUAMUfrWoEhs_IOJGoz8g5p7gCKgBGAs/s1600/japanilainen%2Bsyksy%2B1.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="828" data-original-width="1600" height="330" src="https://1.bp.blogspot.com/-R33H5UiShPk/XAAxNLvQPsI/AAAAAAAAeeQ/RJvrUwpIAUAMUfrWoEhs_IOJGoz8g5p7gCKgBGAs/s640/japanilainen%2Bsyksy%2B1.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Palaan vielä hetkiseksi 'Japanilaisen syksyni' lukumuistoihin.<br />
<br />
Luin tämänkertaisten teemaviikkojeni aikana kuusitoista japanilaista romaania ja kolme suomalaista muistelma/matka/tietokirjaa. Näiden lisäksi luin yhden japanilaissyntyisen kirjailijan kirjoittaman (Japaniin sijoittuvan) romaanin, jonka alkuperäiskieli on englanti. Lukurupeamani oli vasta niin sanottu <i>Hyvä alku, eli</i> tutkimusmatkani aiheen parissa jatkuu... ja jatkuu..<i>.</i><br />
Linkit kaikkiin syksyn kuluessa julkaisemiini juttuihin löytyvät tämän postauksen lopusta.<br />
<br />
Oli kerrassaan hienoa keskittyä oikein ajan kanssa yhden kulttuuripiirin kirjallisuuteen. Löysin monia uusia kirjailijarakkauksia, joita haluan lukea jatkossakin. Näihin kuuluu sekä vanhempia että uudempia sanataitureita.<br />
Uudemman sukupolven kirjoittajat yllättivät minut hyväsydämisellä ja raikkaalla tyylillään. Mainitsen tässä Yoko Ogawan, Takashi Hiraiden, Kaori Ekunin ja Hiromi Kawakamin. Löysin heidän teoksistaan paljon hiljaista elämänviisautta ja voimaa - mutta myös hienovaraista huumoria.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-g3uEOXdl6GA/XAA27k9FHTI/AAAAAAAAefQ/SFxYK53uOEIk2G8EFmT8ikNey9xHUqT1QCKgBGAs/s1600/japanilainen%2Bsyksy%2B3.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="828" data-original-width="1600" height="330" src="https://4.bp.blogspot.com/-g3uEOXdl6GA/XAA27k9FHTI/AAAAAAAAefQ/SFxYK53uOEIk2G8EFmT8ikNey9xHUqT1QCKgBGAs/s640/japanilainen%2Bsyksy%2B3.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Sitten olivat japanilaiset klassikkokirjailijat, Yasunari Kawabata, Jun'ichirō Tanizaki, Sōseki Natsume ja Yukio Mishima... Toiset heistä - kuten esimerkiksi Kawabata - veivät sydämeni heti ensimmäisillä sivuilla, ja toiset - vahvimpana esimerkkinä Tanizaki - herättivät hämmennystä, uteliaisuutta - ja lopulta heidän kirjallista taituruuttaan vain ihaili... Palaan heidän pariinsa vielä monta kertaa, luulen.<br />
<br />
Suuri osa lukemistani klassikoista keskittyi kuvailemaan Japanissa tapahtunutta toisen maailmansodan jälkeistä kulttuurista muutosta ja sen yhteiskunnallisia ja yksilöön kohdistuvia vaikutuksia. Teema on ollut mitä ilmeisimmin kuuma aihe japanilaisessa kirjallisuudessa - erityisesti 1950- 1960-luvuilla. Kun kerronta on perustuksiltaan seesteistä ja vähäeleistä, tuovat vanhan ja uuden maailman, perinteiden ja uusien arvojen yhteentörmäytykset ja ristiriidat teoksiin mielenkiintoista ja virkistävää dynamiikkaa.<br />
<br />
Ja eipäs unohdeta japanilaisen klassikkokirjallisuuden Grand old Ladya Murasaki Shikibua, jonka kirjoittama Genjin tarina tutustutti minut tuhat vuotta sitten vallinneen heian-kauden hovielämään, jonka tavat sekä ihastuttivat että hämmensivät: hovissa rakastettiin estetiikaa, mutta erityisesti naisten elämä oli rajattua ja tiukasti säänneltyä. Romaanisarja, josta olen lukenut nyt kaksi ensimmäistä nidettä, on mitä hienoin kurkistus kaukaiseen Japaniin...<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-8s1UHyHxHdM/XAF3uus23aI/AAAAAAAAefs/p6P9XAVCQlAP7oVb8_2w1PqO13PP1gdjQCKgBGAs/s1600/japanilainen%2Bsyksy%2B2.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="828" data-original-width="1600" height="330" src="https://4.bp.blogspot.com/-8s1UHyHxHdM/XAF3uus23aI/AAAAAAAAefs/p6P9XAVCQlAP7oVb8_2w1PqO13PP1gdjQCKgBGAs/s640/japanilainen%2Bsyksy%2B2.jpg" width="640" /></a></div>
<br />
Tänä syksynä otin luettavakseni myös Mia Kankimäen ja Minna Eväsojan kolme äärimmäisen viehättävää, meidän näkökulmastamme hyvin eksoottiseen kulttuuriin sukeltavaa teosta, jotka toivat aiheeseen aivan omanlaistaan näkökulmaa. Millaista on elää suomalaisena tai ylipäätään ulkomaalaisena Japanissa? Minkälaisina vanhat japanilaiset kirjoitukset ja kulttuuri avautuvat ulkopuoliselle katseelle ja mielelle?<br />
<div style="text-align: center;">
***</div>
<div style="text-align: left;">
Huomasin muuten juuri, että tänä vuonna on kulunut täsmälleen kuusikymmentä vuotta siitä, kun japanilaista romaanitaidetta käännettiin ensi kertaa suomeksi. Ensimmäiseksi sai käännöksensä Yasunari Kawabatan <i>Lumen maa. </i>Japanilainen kirjallisuus koettiin tuossa vaiheessa ehkäpä vielä niin erikoiseksi, eksoottiseksi ja vaikeasti tajuttavaksi, että teoksen suomentaja Yrjö Kivimies sisällytti jälkisanoihinsa selkeät ohjeet siitä, kuinka kirjaa ja kirjailijan kerrontatapaa on paras tulkita: </div>
<blockquote class="tr_bq" style="text-align: left;">
<i>"Jos Lumen maa on jättänyt jonkun lukijan hiukan ymmälle, hänen on paras lukea se uudelleen - ja vähemmän eurooppalaisittain...."</i></blockquote>
Toki nämä jälkisanat käyvät ohjenuoraksi nykylukijallekin...<br />
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
Useat lukemani japanilaiset romaanit on suomennettu teosten englannin- ja/tai saksankielisten versioiden pohjalta. Tällainen käännöstapa oli (ja on osittain yhä) valitettavan yleinen, sillä suomalaisten japaninkielen tuntemus on vähäistä. Nyt trendi näyttää hitaasti kääntyvän. Toivotaan, että japanilaisen kirjallisuuden käännös- ja julkaisutoiminta säilyisi kustantamoiden intresseissä ja ehkä vielä lisääntyisikin nykyisestä. Huomasin nimittäin tänä syksynä, että maassa kirjoitetaan valtavan paljon mielenkiintoista kirjallisuutta, joka valitettavasti jää meillä Euroopassa angloamerikkalaisen tarjonnan jalkoihin. </div>
<div style="text-align: left;">
<br />
<br />
Seuraavat teemaviikkoni suuntautuvat Latinalaiseen Amerikkaan. Juttusarjan aikataulu on tässä vaiheessa kuitenkin vielä täysin auki. Alan koota aiheeseen soveltuvaa kirjallisuutta näillä näkymin ensi kevättalven aikana...<br />
<br />
<b>Linkki blogini muihin teemaviikkoihin:<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/p/teemaviikot.html" target="_blank"> KLIK</a></b></div>
<div style="text-align: left;">
<br />
<br />
Alla lista 'Japanilaisen syksyn' aikana ilmestyneistä kirjajutuista:</div>
<div style="text-align: left;">
<br /></div>
<div style="text-align: left;">
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/09/yasunari-kawabata-lumen-maa.html" target="_blank">Yasunari Kawabata: Lumen maa</a></div>
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/09/junichiro-tanizaki-avain.html" target="_blank">Junichiro Tanizaki: Avain</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/09/kazuo-ishiguro-menneen-maailman-maalari.html" target="_blank">Kazuo Ishiguro: Menneen maailman maalari</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/09/skikibu-murasaki-genjin-tarina-1-ja-2.html" target="_blank">Murasaki Shikibu: Genjin tarina 1 ja 2 /Kirsikankukkajuhla & Tuuli männyissä</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/09/yasunari-kawabata-tuhat-kurkea.html" target="_blank">Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/takashi-hiraide-kissavieras.html" target="_blank">Takashi</a> <a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/takashi-hiraide-kissavieras.html" target="_blank">Hiraide: Kissavieras</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/hiromi-kawakami-sensein-salkku.html" target="_blank">Hiromi</a> <a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/hiromi-kawakami-sensein-salkku.html" target="_blank">Kawakami: Sensein salkku</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/yasunari-kawabata-kioto.html" target="_blank">Yasunari</a> <a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/yasunari-kawabata-kioto.html" target="_blank">Kawabata: Kioto</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/junichiro-tanizaki-unien-silta.html" target="_blank">Jun'ichirō</a> <a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/junichiro-tanizaki-unien-silta.html" target="_blank">Tanizaki: Unien silta</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/soseki-natsume-kokoro.html" target="_blank">Sōseki Natsume: Kokoro</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/kaori-ekuni-blink-blink.html" target="_blank">Kaori</a> <a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/kaori-ekuni-blink-blink.html" target="_blank">Ekuni : Blink blink</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/10/mia-kankimaki-asioita-jotka-saavat.html" target="_blank">Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/11/shusaku-endo-kuiskaus.html" target="_blank">Shusaku Endo: Kuiskaus</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/11/yoko-ogawa-professori-ja-taloudenhoitaja.html" target="_blank">Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/11/haruki-murakami-maailmanloppu-ja-ihmemaa.html" target="_blank">Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/11/minna-evasoja-melkein-geisha-hurmaava.html" target="_blank">Minna Eväsoja: Melkein geisha - Hurmaava ja hullu Japani</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/11/minna-evasoja-shoshin-aloittelijan.html" target="_blank">Minna Eväsoja: Aloittelijan mieli- Japanilaisia ajatuksia ja ajatuksia Japanista</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/11/kenzaburo-oe-mt-ja-kertomus-metsan.html" target="_blank">Kenzaburō Ōe: M/T ja kertomus Metsän ihmeestä</a><br />
<a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/11/yukio-mishima-aaltojen-pauhu.html" target="_blank">Yukio Mishima: Aaltojen pauhu</a><br />
<br />
<br />
<br />Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-1223149150530079043.post-17010046326035814552018-11-28T08:00:00.000+02:002018-11-30T15:11:51.648+02:002018 Finlandia-palkintoehdokkaista. Osa 2<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-k6yjUY4sRHg/W_11Jl-9zwI/AAAAAAAAedM/WX1aIFpYUH8SQ4YPc22mA9KqG8SEDRSQQCLcBGAs/s1600/finlandia2.gif" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1068" data-original-width="1600" height="266" src="https://4.bp.blogspot.com/-k6yjUY4sRHg/W_11Jl-9zwI/AAAAAAAAedM/WX1aIFpYUH8SQ4YPc22mA9KqG8SEDRSQQCLcBGAs/s400/finlandia2.gif" width="400" /></a></div>
<br />
Neljästä ennakkoon lukemastani vuoden 2018 kaunokirjallisuuden Finlandia- palkintoehdokkaasta on tänän vuorossa kaksi: Jari Järvelän Suomen sisällissotaa (hieman uudella tavalla) käsittelevä<i> Kosken kahta puolta </i>ja<i> </i>Pekka Mäkelän <i>Hunan, </i>jonka mukana matkaamme suomalaisten lähetystyöntekijöiden matkassa 1930-luvun lopun Kiinaan.<br />
Mietteeni Olli Jalosen Taivaanpallosta sekä Katja Ketun Rose on poissa -teoksesta löytyvät <a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/11/finlandia-palkintoehdokkaat-2018-osa-1.html" target="_blank">täältä.</a><br />
<br />
<br />
<h3 style="text-align: center;">
Jari Järvelä: Kosken kahta puolta</h3>
<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://2.bp.blogspot.com/-oJj38iO-Mfc/W_wb2SCFpXI/AAAAAAAAebg/3ivzkp4wbFwauEpneTWwCMqTWRdLw2u0gCKgBGAs/s1600/jari-jarvela-kosken-kahta-puolta.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="426" src="https://2.bp.blogspot.com/-oJj38iO-Mfc/W_wb2SCFpXI/AAAAAAAAebg/3ivzkp4wbFwauEpneTWwCMqTWRdLw2u0gCKgBGAs/s640/jari-jarvela-kosken-kahta-puolta.jpg" width="640" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
<div>
<i>Kosken kahta puolta</i> -romaanin keralla lennähdämme vuoden 1918 sisällissodan tunnelmiin kolmen erilaisen näkökulman voimalla...</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tarinan keskushenkilö on 7-vuotias Jari-poika, joka tulee tietoiseksi sisällissodan tapahtumista viettäessään kesälomaa Vammalassa, kahden isoäitinsä, äidinäiti Ainon ja isänäiti Sofian luona. Eletään 1970-puoliväliä, sodasta on kulunut yli 60 vuotta, mutta vanhat vihollisuudet repivät ihmisiä vieläkin erilleen. Jarin mummit asuvat lähekkäin, mutta eivät voi sietää toisiaan.<br />
<br />
Olen ymmärtänyt, että kirja<i> </i>perustuu löyhästi Järvelän omien sukujen tarinoihin, joten tarinan Jarissa saattaa olla siis ainakin pienen hitusen Järvelää itseään, hänen omia lapsuusmuistojaan. Kaikkien muiden kirjassa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.<br />
<div>
<br /></div>
Mummi Ainon vanhemmat ovat olleet punaisten - ja mummi Sofian valkoisten puolella. Naiset, jotka sodan syttyessä ovat olleet pieniä tyttöjä, ovat nähneet (ja ehkä yhä näkevät) vuoden 1918 sodan lapsen näkökulmasta, kumpikin yhtä pelottavana ja traumatisoivana riippumatta siitä, mihin perheeseen ovat sattuneet syntymään. Viholliskuvat ovat hiertyneet sielujen syövereihin kasvatuksen ja kokemusten myötä, eivätkä ole hälvenneet vuosienkaan kuluessa.<br />
<br />
Aino siirtää kokemuksensa katkeileviin, kauhua tulviviin runoihin, Sofia hellii valkokenraalilta ilmiantopalkaksi saamaansa valkoista posliinijoutsenta vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Kumpikin on nähnyt sodan järjettömän tuhovoiman ja katsonut tahollaan kuolemaa silmästä silmään - ja selvinnyt. Henkisten vammojen parantuminen ei sen sijaan ole edes alkanut.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Järvelä tuo tarinaansa vielä yhden, kolmatta sukupolvea edustavan lapsenlapsen näkökulman. Nuoren, turvatuissa oloissa kasvaneelle Jarille sodan tapahtumat ovat yhtä kaukaista todellisuutta kuin japanilaisen kamikaze-lentäjän seikkailut Saburō Sakain romaanissa, jota hän ahmii kesälomalukemisenaan.<br />
<br />
Kun Jari löytää hetekaan kätketyt vanhat runot, mummien menneisyys herää eloon ja lomittuu hänen mielessään osaksi jokapäiväistä elämää ja leikkiä: sodan kauheudet kiinnostavat kuin seikkailutarinat ainakin ja naapurin pihalle muinoin kuoliaaksi ammutusta pojasta tulee hänen mielikuvitusystävänsä, mutta sekunnin kuluttua mielen täyttävät jo seuraavat mielenkiinnon kohteet. Järvelä tavoittaa tässä viehättävällä tavalla pienen Jarin muuttuvaisen ja liikkuvaisen mielen. Lapsi kiinnostuu, ihmettelee, muttei jää kiinni aikuisten maailmaan, semminkin kun mummitkaan eivät tässä tapauksessa onneksi yritä (ainakaan suuremmin) siirtää ajatuksiaan pojanpoikansa pääkoppaan. Toisenlaisiakin tarinoita olen kuullut, niitä, joissa vihanpitoa on siirretty tehokkaasti sukupolvelta toiselle...<br />
<br />
Mutta ne Jarin mummit... He elävät samassa kaupungissa, kosken kahta puolta, eivätkä voi muistojensa ja periaatteidensa vuoksi sietää toisiaan. Heidän välissään on kuin sanattomasta sopimuksesta ylittämättömäksi julistettu Vammaskosken silta, jonka päihin he asemoituvat kuin muinaiset sfinksit, katselevat lapsenlapsensa askellusta sillan toiselle puolelle ja takaisin - ja rakastavat poikaa kumpikin omalla tavallaan, täydestä sydämestään.<br />
Tässä tarinassa Jari-pojasta tulee mummien välille kuin elävä silta, yhteys, jonka välityksellä vanhat kaunat voisivat liudentua. Mutta voiko syvästä, sydänpuuhun kovertuneesta vihasta päästä koskaan eroon - muutoin kuin ajan kuluessa, uusien sukupolvien astuessa puikkoihin?<br />
<br />
<br />
Jari Järvelä: <i>Kosken kahta puolta</i><br />
Tammi 2018<br />
<br />
<br />
<h3 style="text-align: center;">
J. Pekka Mäkelä: Hunan</h3>
</div>
<div>
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://4.bp.blogspot.com/-uqjz8e4EvNM/W_0mlp7CVkI/AAAAAAAAecs/ehNn8oy-_1E3r9WFl2K-gJl2XFq7T5Q0wCKgBGAs/s1600/j-pekka-makela-hunan.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="1067" data-original-width="1600" height="426" src="https://4.bp.blogspot.com/-uqjz8e4EvNM/W_0mlp7CVkI/AAAAAAAAecs/ehNn8oy-_1E3r9WFl2K-gJl2XFq7T5Q0wCKgBGAs/s640/j-pekka-makela-hunan.jpg" width="640" /></a></div>
<div>
<br /></div>
<div>
J. Pekka Mäkelän 1930-luvun lopun ja 1940-luvun alun Kiinaan sijoittuva suurromaani <i>Hunan</i> oli (mitä parhaimmassa merkityksessään) varsinainen matkojen matka! Tämä monikerroksinen ja moniääninen tarina kietoi minut pauloihinsa niin lujasti, että luin tämän yli 550 sivuisen kirjan kahdessa päivässä, eli minun mittakaavallani yhdessä hujauksessa. Lukurupeamastani on kulunut nyt jo jonkin aikaa - ja vieläkin huomaan silloin tällöin liukuvani <i>Hunanin</i> maailmaan, muistelevani sen monituisia ihmiskohtaloita ja tunnelmaa.<br />
<br />
Löydän itseni Kaakkois-Kiinassa sijaitsevasta Hunanin maakunnasta, joka sijaitsee kaukana kaikesta: Shanghaihin on matkaa tuhantisen kilometriä, Pekingiin vielä enemmän. En joutunut taittamaan tätä pitkää matkaa yksin, sillä seurassani on kirjava joukko eurooppalaisia matkantekijöitä, joilla kaikilla on oma syynsä etsiytyä näille Kiinan takamaille...<br />
<br />
Asetuttuani alan tutustua myös Hunanin omaan väkeen - alussa sekoitan heidän (omiin korviini kovin samankaltaisilta kuulostavat) nimensä keskenään, mutta pian nimet ja tarinat asettuvat kohdakkain - ja yhtä äkkiä haluan tehdä yhä läheisempää tuttavuutta monen hunanilaisen kanssa.<br />
<br />
Maa kuohuu. Yhtäältä painetta elämään luo maan kommunistien ja valkoisten keskinäinen nahistelu - ja pian rysähtää kunnolla: vuonna 1937 Japani hyökkää Kiinaan ja alkaa peräti kahdeksan vuotta kestänyt Kiinan-Japanin sota, joka päätyy Amerikkalaisten massiiviseen ydinhyökkäykseen vuonna 1945. Kaukainen Hunan saa olla melko pitkään sotatoimien ulkopuolella, mutta taistelujen kumu lähenee hetki hetkeltä. Samaan aikaan sotaa käydään myös Euroopan puolella ja Kiinassa oleskelevat eurooppalaiset joutuvat nyt pelkäämään paitsi itsensä, myös kauas kotimaihin jääneiden rakkaittensa puolesta.<br />
<br />
(Kiinan-Japanin sotaa käsittelee muuten myös viime keväänä lukemani <a href="https://kaisareetta-t.blogspot.com/2018/04/kazuo-ishiguro-me-orvot.html" target="_blank">Kazuo Ishiguron hieno teos Me orvot</a>, jota suosittelen kaikille Kiinasta ja sen historiasta kiinnostuneille. Näitä kahta kirjaa voisi lukea mieluusti vaikkapa rinnakkain, sillä Ishiguro ja Mattila luovat samaan aikakauteen mielestäni hyvinkin toisiaan täydentävän kombon!)<br />
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
<div style="text-align: center;">
**</div>
<div style="text-align: center;">
<br /></div>
Kuinka monia ihmisiä tämän teoksen sivuilla tapaankaan! Tuntuu, että heitä olisi satoja, sillä vilinää ja äänien kirjoa riittää miltei hengästykseen asti. Mäkelällä pitää tarinan langat hyppysissään niin hyvin, että vaikka tarina hyppelehtiikin, pysyn erinomaisesti mukana menossa. Ensihämmästyksen ja -hämmennyksen jälkeen solahdan Hunanin vilinään kuin olisin ikäni näitä teitä astellut...<br />
<br />
Ensimmäiseksi katseeni osuu suomalaiseen lähetystyöntekijään Helvi Södermaniin, joka taisi olla eräänlainen lähtölaukaus tälle romaanille, nainen on nimittäin J. Pekka Mäkelän oma isotäti ja kummitäti, ja hänen tarinansa on Mäkelälle luonnollisesti tuttuakin tutumpi. Södermanin päiväkirjamerkinnät ja kirjeet tuovat kirjaan vahvaa, käsinkosketeltavaa autenttisuuden tuntua. Helvin kautta tutustumme suomalaisten lähetysasemien ja niissä työtään tekevien ihmisten vaatimattomaan arkeen. Tasapainoilu uskon ja ja epätoivon välillä syö ihmistä, ja työ, jonka moni heistä luuli olevan herätyksen ja jumalan sanan voittokulkua, osoittautuu hyvin arkiseksi (ja vaikeaksi) käytännön puurtamiseksi, johon kiihkeäsydämisinkin jumalan lapsi voi joskus väsyä. Ja saattaa täällä käydä niinkin vaarallisesti, että omat, ehkä fundamentaalisetkin käsitykset uskosta ja uskonnoista heittävätkin äkkiä häränpyllyä.<br />
<br />
Helvin kanssa samalla laivalla Hunaniin matkaa sveitsiläinen Johann Caspar Wolff, josta tarinan edetessä pitäisi kehittyä vastuullinen perheenisä, mutta toisin käy. Levottomana sieluna Wolff kiertää maita ja mantuja 'haastattelumatkoillaan', vakaana aikomuksenaan kirjoittaa kokemuksistaan kirja, mutta tuleeko aikeesta mitään? Samaan aikaan hänen vaimonsa Anneliese happanee kotiinsa kaksoslastensa kanssa - kunnes löytää elämäänsä tarkoituksen...<br />
<br />
Useat Hunanissa vierailevat eurooppalaiset näkevät kiinalaiset sivistymättömänä kansana, yhtenä määrittelemättömänä, kasvottomana joukkiona. Kuinka pitkämielisesti hunanilaiset näihin eurooppalaisiin houkkiin suhtautuvatkaan!<br />
J. Pekka Mäkelä antaa romaanissaan ilahduttavan paljon tilaa kiinalaisten omalle äänelle. Tutustun moneen hunanilaiseen, ja saan monta kertaa muistuttaa itseäni lukevani nyt suurilta osin fiktiivistä tarinaa, niin eläviksi Mäkelä on henkilönsä kirjoittanut.<br />
<br />
Erityisen syvän muistijäljen minuun jättää Liu Chin-Chihin kohtalo: nuori nainen löytyy henkihieverissä japanilaisten sotilaiden suorittaman Nankingin verilöylyn jälkeen kuolleeksi nuijittuun ja paloiteltuun äitiinsä tarrautuneena. Raiskattu ja silvottu, pahoin vammautunut nainen saa turvapaikan suomalaisten lähetystyöntekijöiden huomasta Hunanissa. Tytön kokemukset tuovat tarinaan maagista vivahdetta: hän tuntee entisen - kuolleen - minänsä läsnäolon, samaan aikaan kuin hän itse kokee olevansa pelkkä hengetön, tyhjä kuori... Kysymys on tietenkin mielen nerokkaasta defenssimekanismista, mutta kokemus on tytölle itselleen mitä todellisin.<br />
<br />
Tällaisia olivat päällimmäiset muisteluni tästä upeasta, upeasta teoksesta. Jos tahdot tänä vuonna tehdä erityisen mieleenpainuvan kaukomatkan, tartu tähän kirjaan!<br />
<br />
<br />
J. Pekka Mäkelä: <i>Hunan</i><br />
Like 2018<br />
<br /></div>
Kaisa Reettahttp://www.blogger.com/profile/16729646610081899907noreply@blogger.com2