Bea Uusma: Naparetki. Minun rakkaustarinani

Annan posket ovat liekehtivän punaiset. Hän istuu aivan hiljaa. Hänen kyyneleensä valuvat verkalleen. Occa lohduttaa häntä, ja sillä hetkellä he päättävät, yhdessä, että he eivät aio alkaa huolestua ennen kuin on kulunut yksi vuosi. Yksi vuosi, tästä päivästä alkaen.
 Heinäkuussa 1897 kolme tukholmalaista miehenpuolikasta hyppää huippuvuorilla vaaleanpunaisesta silkistä ommeltuun kuumailmapalloon - päämääränään tarunhohtoinen, samaan aikaan luotaantyöntävä ja mieltä kiehtova pohjoisnapa. Tätä päivää he ovat odottaneet kuukausia - selkeää ja kirkasta pohjoisen kesän päivää, jona tuuli vihdoin kääntyisi heille suotuisaksi ja matka voisi alkaa.

  Eletään napa-alueille suuntautuvien tutkimusmatkojen kulta-aikaa. Nordenskiöldin ja Nansenin sankarilliset retket herättävät monissa aikalaisissa seikkailunhalua, jota ei kertakaikkiaan voi vastustaa. Patenttiviraston yli-insinööri Salomon August Andrèe, valokuvaaja Nils Strindberg ja insinööri Knut Frænkel kuuluvat noiden innokkaiden keltanokkien joukkoon: he ovat kokemattomia, ja niin täysin hullaantuneita ajatuksesta päästä ensimmäisinä ihmisinä maailman pohjoisimpaan kolkkaan, että heidän suhteellisuudentajunsa pettää täysin. Matkaan on päästävä vaikka vuotavalla pallolla - niin, hinnalla millä hyvänsä.

Tanskansaarelta tapahtuvaa lähtöä juhlistetaan shampanjalla. Ajatteleeko nuori Strindberg tuona hetkenä Annaa,  Tukholmaan jättämäänsä  morsiantaan - Nilsin taskussa on jäähyväiskirje Annalle, mutta lähdön tohinassa kaikki unohtuu. Mukaan otetut kirjekyyhkyt kujertavat korin kattorakenteisiin rakennetuissa häkeissään. Muuten on täysin hiljaista. Nyt!
Strindberg ei oikein pysty pidättämään kyyneliä. Ja sitten Andrèen ääni katkaisee hiljaisuuden: Köydet irti! Mutta kun köydet isketään poikki, pallo ei nouse ilmaan lainkaan niin kuin on suunniteltu. Sen sijaan kova tuuli nappaa sen ja paiskaa ilmapallotalon ainoaa pytyssä olevaa seinää päin. Pallo törmää rajusti kulmahirteen ennen kuin se viimein nousee kohti taivasta. Andrèen suusta kuullaan viimeiseksi sanat: Mikä helvetti se oli?
Kuvan lähde: aviation-history.com
Mitä heidän mielessään oikeasti liikuu kun pallo nousee - aivan liian korkealle - ja alkaa vaappua hallitsemattomasti kohti pohjoista (he ovat menettäneet vakautta ylläpitävät laahausköydet heti nousussa). He ylittävät viimeisen Huippuvuoriin kuuluvan, nyt kirkkaanvihreästä vedestä nousevan saaren. Tästä eteenpäin edessä on pelkkää aavaa. Strindberg tietää, ettei hänellä ole enää vaihtoehtoja:
Hän nojautuu ulospäin ja heittää rasian. Hän tiputtaa jäähyväiskirjeensä alas, saarelle, josta kukaan ei sitä koskaan löydä.

(Anna on luvannut olla huolestumatta. Minä hyppisin hänen sijassaan seinille...)

Kukaan ei tiedä, missä he ovat. Heistä ei jää varjoa. 
Kuvan lähdethestandardedition.com

  Kolmekymmentäkolme vuotta myöhemmin Andrèen retkikunnan jäännökset löytyvät huippuvuoriin kuuluvalta, ahtojäiden alati saartamalta ja autiolta Kvitøyalta eli valkosaarelta. Löytö on maailmansensaatio: miesten ruumiit pystytään tunnistamaan saarelta löytyneiden todisteiden turvin, niiden joukossa ihmeellisen hyvin jäämeren armottomia sääoloja kestänyt Strindbergin päiväkirja, henkilökohtaisia varusteita ja valokuvia ja jopa kameraan jäänyt filmi, jonka sisältämät kuvat pystytään kehittämään. Strindbergin päiväkirjamerkinnät paljastavat retkikunnan uskomattomien kohtalonhetkien pääsuuntaviivat, mutta yksi arvoitus jää ratkaisemattomaksi: miksi miehet kuolevat Kvitøyalla, vaikka päiväkirjan mukaan heillä on saarella kaikki mitä he tarvitsevat selvitäkseen talven yli; ruokaa kuukausien tarpeeksi, aseet ja patruunoita jääkarhujen kaatamiseen, on spriimuskeitin joka humahtaa käyntiin vielä kolmenkymmenenkolmen vuoden jälkeenkin, eikä lääkevarastokaan ole ehtynyt. Mikä heidät tappoi? Päiväkirjamerkintöjen mukaan miesten odotukset tulevan talven suhteen olivat valoisat. Nils Strindberg ikävöi Annaa ja oli kirjoitellut rakkaalleen lyhyitä  kirjeitä päiväkirjaansa, mutta Kvitøyalle saavuttuaan Nilsin kirjoittelu loppuu. Jotakin merkittävää on tapahtunut...

Annan ja Nilsin rakkaustarina on kirjoitettu teokseen kevyinä, unenomaisina häivähdysinä. Heidän yhteytensä on ollut harvinaisen voimakas, sen kertoo tarinan sydämeenkäypä loppuhuipennus...

Anna Charlier ja Nils Strindberg. kuvan lähde: en.wikipedia.org

Naparetki on vahvasti myös tämän teoksen kirjoittajan Bea Uusman oma tarina. Tarina siitä, mitä tapahtuu, kun pakkasta ja talvea vihaava nainen lumoutuu yli sadan vuoden takaisen naparetkueen kohtalosta niin perusteellisesti, että arvoituksesta tulee hänen intohimonsa ja pakkomielteensä. Kuinka pieni lukutuokio voikaan muuttaa ihmisen elämänkulun! Tuosta hetkestä alkaen Bea viettää tuhansia tunteja kirjastoissa, antikvariaateissa ja museoissa, eikä sekään vielä riitä: lopulta hänen on pakko antautua kylmyydelle, jäälle ja pimeydelle, myrskylle  ja epävarmuudelle, tuskastumiselle ja pirullisille luonnonolosuhteille. Kylmyyttä vihaavan kotikissan on lähdettävä Jäämerelle, sillä todelliselle intohimolle ei sanota ei.

  Kirja vilisee yksityiskohtaista tietoa retkikunnan päiväkirjamerkinnöistä, ruumiinavauspöytäkirjoista, kartoista, suunnitelmista ja silminnäkijähavannoista. Uusma päätyy esittämään myös oma teoriansa siitä, mitä  Kvitøyalla yli sata vuotta sitten tapahtui. Mutta kirjan sydän on  tunteessa: taustalla soi Jäämeren luonto ja se hurmioitunut intohimo, joka yhdistää Bea Uusman Andrèen retkikunnan kohtaloihin syvemmin kuin kirjaa aloittaessani arvasinkaan. Ja siinä soi rakkaus - suurin kaikista.
Keskiviikkoyö. Ei, torstai. Minä en tiedä enää. Minä en pysty enää koskaan nukkumaan. Tässä valossa ei kerta kaikkiaan ala väsyttää. Nyt me peruutamme jälleen. -- Jäänsärkijä hakkaa, jää kääntyy ylös, kolme metriä paksua ja terävän turkoosia. Maailma alkaa ja loppuu tällä laivalla.-- Jos minä kierähtäisin yli laidan, kuluisi tunti ennen kuin saavuttaisin pohjan. Vedessä on 1,6 miinusastetta kylmää.
Kuvittaja ja lääkäri Bea Uusma (s.1966) sai Naparetki-teoksestaan tietokirjallisuuden August-palkinnon vuonna 2013. Pari viikkoa sitten teos nousi kirjablogistien Blogistanian Tieto-voittajaksi. Sen lisäksi, että kirja on antoisa lukukokemus, sitä on myös ihana katsella: sen taitto on monipuolinen ja kaunis ja lukuisat valokuvat tukevat tarinaa mainiosti. (Tämän jutun kuvat olen poiminut internetin uumenista).


* Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.
  



Bea Uusma: Naparetki. Minun rakkaustarinani (Expeditionen. Min kärlekshistoria (2013)
Like, 2015
Suomentanut Petri Stenman
Alkuperäiskieli: ruotsi

Kommentit

  1. Tämä oli ehkä paras kirja mitä luin viime vuonna. Ainakin uutuuskirjoista (niitähän luen melko vähän koko lukemistooni nähden). Ja ehkä mun oma pakkomiellesuosikkikirjailija menee ohi.;) En tiedä kumpi muhun vetosi enemmän, arktisuus vai pakkomielle (tai siis Bea Uusman rakkaustarina), kumpikin aihe vetoaa muhun. Osittain mut on yllättänyt se että tämä on ollut niin suosittu Ruotsissa, Suomessa ja ilmeisesti muuallakin. Onhan tämä tietenkin hyvin tehty, mutta aihepiirinsä takia suosio yllätti (ja ehkä se, että harvoin mun suosikit nousee "kaikkien" suosikeiksi.;)).
    En oikeastaan osaa sanoa tästä mitään, ainakaan järkevää. Lumoava kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanna, Naparetken tarinaan upposi (tai kaksi tarinaahan tässä oikeastaan limittyi, kaksi hullua, miltei pakkomielteistä intohimoa)...

      Uusma on tehnyt kirjan ihanan lähestyttäväksi. On tietopuoli ja sitten tuo huuma joka valtaa! Kirja totta totisesti lumosi lukijansa!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  2. Mä luen tosi paljon, niin vois jatkossa lukee ton kirjan. On tosi hyvä ku täältä saa kirja ehdotuksia. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin heti lukijaksikin. Ois kiva jos tulisit kylään Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkokujalla, kiva jos innostuit ja tervetuloa lukijakseni!

      Piipahdan aamusella luonasi Aurinkokujalla!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  3. Oi, tämä olisi varmasti ihana kirja: Olen niin arktinen tyyppi, että katson kaikki naparetkiohjelmatkin, mitä ikinä tulee. Olen myös lukenut niistä paljon.

    Kiehtova aihe, upea teksti sinulta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, no sittenhä sinun täytyy lisätä Naparetki lukulistallesi! Olen ihan varma, että rakastut kirjaan, varsinkin jos aihe on lähellä sydäntäsi...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Vaikka olenkin talvi-ihminen, joka rakastaa lunta ja pakkasta, seikkailumieleni taitaisi olla liian olematon naparetkiin tai ylipäätään kuumailmapalloiluun :) Mutta tämä teos on kyllä varmasti kiehtova. Mitähän siellä tapahtui...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sama minulla, mutta uhkarohkeiden retkeläisten seikkailuja lukee silti mielellään tällainen wannabe-seikkailijakin (joka ei tietenkään oikeasti uskaltaisi tehdä moisia hurjia irtiottoja). Niin, mitä tapahtui... siitä sinun pitää ottaa selvää ;)

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!