3.5.2018

Keväisiä blogisuunnitelmia...

Kevät herättää minussa joka vuosi jonkinlaisen irtipäästämisen halun, niin että olo on kuin ammulla kevätlaitumella. Tuo kummallinen keväthuumaus yltää toisinaan blogiin asti, niin että esimerkiksi viime keväänä suljin tämän 'konttuurin' jo toukokuun puolen välin aikoihin. Tällä kertaa kirjoitusintoa riittänee pidemmälle, ainakin juhannukseen saakka...

Kirjablogini täyttää juhannuksen seudulla jo viisi vuotta. Matkaa on tullut taitettua jo sen verran, että  tunnen tarvetta hiukan uudistaa bloggaustapaani niin, että teen siitä entistä vapaamuotoisempaa.  
Yksinkertaisimmillaan muutos saattaa merkitä sitä, että en enää arvioi teksteissäni yksittäisiä teoksia. Juttujen pääpaino on kuitenkin yhä kirjoissa ja kirjallisuudessa.

Mukaan saattaa tulla yllättäviä kirjayhdistelmiä, erilaisia maan ja taivaan väliin mahtuvia ajankohtaisia tai ikuisesti ihmismieltä kaihertaneita aiheita, joita pohdin teksteissäni lukukokemusteni kautta jne jne.
Katsotaan nyt, mitä tästä tulee. Voi käydä niinkin, että palaan entiseen bloggaustyyliin vähän äkkiä...


Toki aion kirjoittaa myös yksittäisistä teoksista niin kuin tähänkin saakka, esimerkiksi seuraava bloggaus tulee käsittelemään erästä hyvin antoisaa ja mielenkiintoista tietokirjaa...

Blogini kolmannet teemaviikot ovat vuorossa kesän mentyä. Suunnitelmissa oli keskittyä tällä kertaa venäläiseen nykykirjallisuuteen, mutta fiilikset eivät nyt vie siihen suuntaan, vaan haluan kesälukemistokseni  jotakin kevyempää. Annan intuition johdattaa minut sopivan teeman äärelle...

Ihanan toukokuun ja hyvien lukuhetkien toivotus! 

14 kommenttia:

  1. Hyvänen aika: Jo viisi vuotta<3 Onnea!

    Ihan hypnoottinen tuo eka kuva...

    Minäkin olen pohtinut tätä bloggaamista siltä kantilta, että kevennän ja kevennän. kun tätä aikani hoen, se onnistuu. Haluun elää ja kokea suvi-illatkin ja yöt ja päivät. Haluan olla irti. Olen ottanut kirjoja tuevaan syksyyn hyvin, hyvin varovasti. Kun bloggaaminen on ollut kuin työtä yli 9 vuotta, on nyt hyvä aika kurkistaa taakse, sitten miettiä omia tuntoja nyt ja jaksamista syksyllä, että onko sitä vielä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos! :)

      Samoin aatoksin siis! Ja vaikka kevennetään blogin suunnalla, kirjat ovat vahvasti läsnä jokaisessa päivässä...

      Sinun blogillasi onkin sitten kohta edessä suuri merkkivuosi, kymmenvuotissynttärit! Uskomaton aika, varsinkin kun miettii, miten paljon tämä homma - perehtynyt, ja paneutunut kirjallisuusbloggaaminen - oikeasti vaatii...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Onnea pian täyteen tulevasta viidestä blogivuodesta!
    Kevät on totta tosiaan uudistumisen aikaa! Itsekin olen pohtinut omaa blogiani ulkoasusta sisällön mahdolliseen laajentamiseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina! :)

      Blogin ulkoasua pitäisi taas piristää, totta!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Minusta on aina mukava lukea blogien muuntautumisaikeista ja -toteutuksista. Omiakin hämäriä ajatuksia siihen suuntaan on, mutta katsotaan nyt, koska maltan muuttaa mitään. Kesätaukoa ehkä pidän lyhyesti tänä vuonna. Sinun teemaviikkojasi odotan kiinnostuneena sitten syksyllä.

    Valoisaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, näitä tällaisia suunnitelmia on aina mukava tehdä. Ja kun ne uskaltaa kirjata blogiin asti ylös, tulee sopivaa painetta toteutukseen -tai ainakin kokeiluun.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Kauniit ja pysähdyttävät kuvat siivittivät ajatuksenkulkuasi; postaus, joka oli iloa lukea.
    Näin se vaan joka vuosi menee, että kuten esiin puskevat kukkain alut ja vehreytyvä luonto, myös omasta pääkopasta pulppuaa uutta ja innostavaa. Mielenkiinnolla jään odottelemaan, mitä kukkaan puhkeaa samalla jo lämpimästi 5-vuotiaasta blogitaipaleesta Sinua näin ennakkoon onnitellen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka! :)

      Näitä ajatuskukkasten siemeniä on ihana kylvää, joku niistä saattaa itää ja kasvaakin, koskaan ei voi tietää, mistä ajatuksesta tulee se seuraava oma 'the juttu' :)

      Kiitos kommentistasi <3





      Poista
  5. Hienoa, että blogisi täyttää viisi vuotta. Onnittelut siitä. Se on jo aika pitkä aika. Kiva että sinulla on uusia blogisuunnitelmia. Ihanat keväiset kuvat! Hyvää alkavaa toukokuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kiitos, ja kiitokset samoin sinulle hyvää toukokuuta ja kesän alkua! <3

      Poista
  6. Ihanat valokuvat ja tuo ensimmäinen on kuten Leena sanoo pysäyttävä!
    Onnittelut tulevasta syntymäpäivästä. Oma blogi täytti maaliskuussa 6v. Äkkiä se tuo aika menee ;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos! :)

      Kuvan sinivuokot kukkivat muutama vuosi sitten Kirkkonummella.

      No niinpä, aika menee kuin siivin!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  7. Onnittelut jo etukäteen, jos satut jäämään lomalle ennen juhannusta.
    Ensimmäinen kuvasi on mystinen, toinen herttainen ja kolmas kesältä tuoksuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta! <3

      Tuo kolmas, Kupittaan puistosta napattu kuva tuo kesän keskelle talveakin...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!