Yasunari Kawabata: Lumen maa

Luin Yasunari Kawabatan Lumen maan ensimmäisen kerran kolmisen vuotta sitten ja päätin tuolloin palata kirjan pariin vielä toistamiseen kunhan sopiva hetki tulisi. Kawabata kietoi minut pikkusormensa ympäri heti 'ensitapaamisellamme' niin lujasti, että aina kun joku kysyy lempikirjailijoideni tai lempikirjojeni nimiä, muistan mainita hänet ja Lumen maan. Oli siis itsestään selvää, että lukisi teoksen myös Japani-teemaviikkojeni aikana.

Uusi lukukerta muistutti hämmästyttävästi kolmen vuoden takaista. Ihailen yhä, miltei kritiikittömästi, Kawabatan vähäeleistä mutta suunnattoman tehokasta tyyliä kirjoittaa. Humpsahdin teoksen salaperäiseen maailmaan kuin pehmeään, vastasataneeseen lumeen... Päähenkilöiden mielenliikahdukset, vuoristoseudun vuodenajat, raikas, täysin uniikki talventuntu, syksy kultaisine vaahteroineen, hiljaisuus, vuorten sini, himmenevät, illat...Kawabatan hiotut, yksinkertaiset lauseet maadoittavat minut tähän hetkeen. Kawabataa lukiessani en kaipaa mitään muuta.

Tarina itsessään on varsin karu: keski-ikänen, helppoon elämään tottunut mies jättää perheensä Tokioon ja matkustaa yksin hunajaiselle rilluttelureissulle vuoristoseudun kylpylähotelliin. Täällä hän tutustuu Komakoon, nuoreen geishakokelaaseen. Kyse on tietenkin prostituutiosta, sanan selkeimmässä merkityksessä. Tyttö rakastuu, mutta mies huomaa myös Komakon kauniin ystävän. Tunteita herää puolin toisin, enkä ole aina varma niiden aitoudesta - olisiko mukana myös ripaus ylpeyttä ja opportunismia - kuka vedättää ketäkin, jos vedättää... 
Voisimme päätyä brutaaliin kolmiodraamaan, mutta Kawabata tekee kaiken toisin: hän ei revi draamaa auki, vaan  kirjoittaa sen rauhaisasti etenevien, seesteisten riviensä väleihin.

Kolme vuotta sitten kirjoitin teoksesta näin:

" Lumen maa on mitä oivallisin esimerkki ristiriitaisia tunteita herättävästä lukukokemuksesta: kirjan kerronta on aseistariisuvan upeaa (se on herkkävirittitteisyydessään kuin hienoin silkkikudos), mutta on ainakin alkuasetelmaltaan kaikkea muuta kuin viehättävä: kyse on rikkaan, rietasteluun taipuvaisen ukkomiehen ja nuoren, kokemattoman vuoristoseudun tytön suhteesta. Raadollisimmillaan tätä Kawabatan unenomaisin sanakääntein kertomaa tarinaa voisi kutsua epäsuhtaiseksi valtapeliksi, siitäkin huolimatta, että se jonkinlaiseksi rakkauskertomukseksi lopulta kääntyykin. Tässä valtapelissä ei ole voittajia eikä häviäjiä, sillä kumpikin osapuoli käyttää  sumeilematta valtaa toiseen - mies avoimemmin, yhteisönsä yleisesti hyväksymin valtuuksin, ja nainen peitellymmin, ovelaan juonikkuuteen piilotettuna.

  Tarinan raadollisuus korostuu Kawabatan jumalaisen kaunista kerrontaa vasten. Kauneus tihkuu sanoista kirjan sivuille sulavan lumen kaltaisena pisarointina ja  jatkaa matkaansa lukijan sormenpäihin ja niistä edelleen sydämeen asti - viimeistään silloin lukija huomaa, että tuo kauneus on yhtä kylmää kuin kylää ympäröiviä vuoria peittävä, lämpimän ruusunpunaisena hohtava lumi, yhtä jäätävää kuin pakkanen, joka seivästää yön aikana ikkunaan lämpöä ja turvaa hakemaan tulleet perhoset -  aamun tullen ne putoilevat jäätyneestä lasista kuin kuolleet lehdet, siivet vielä heikosti värähtäen."

Ja edelleen:

  " Lukija saa heidän suhteensa kehittymisestä edelleen vain pieniä viitteitä: geishamaskin alta häivähtävä kirkkaapunerva iho, poskille varjoja luovat ripset, aamun valkeneminen ikkunan takana. On mielenkiintoista, miten häveliäästi Kawabata kuvaa miehen ja naisen välistä intiimiä suhdetta, vaikka Japanissa on tietämäni mukaan harrastettu suhteellisen vapaata kerrontaa läpi vuosisatojen. On todennäköistä, että Komako toimii niin sanottuna kylpylägeishana (onsen geisha), joka ammatti ainakin Wikipedian mukaan näyttäisi liittyvän enemmänkin prostituutioon kuin perinteiseen geishakulttuuriin. Raha vaihtaa omistajaa, mutta tunteet ovat läsnä, joskin peitellysti. Komako tuntuu pyörittäneen Shimamuran pikkusormensa ympärille perin naisellisin keinoin: hän kiukuttelee, lähestyy miestä, pakenee taas ja aloittaa teatterinsa heti kohta uudelleen... Mitkä ovat Komakon odotukset tämänkaltaisessa suhteessa? Entä Shimamuran, miehen, jonka tunteista en saanut selvää romaanin kuluessa lainkaan? Jäisivätkö he kummatkin lopulta yksin - vaikka olisivatkin kaksin?

 Lumen maa on niin ristiriitainen, niin kaunis, niin herkkä ja niin luoksepääsemättömän selittämätön kirja, että tulen palaamaan sen pariin vielä uudestaan. Teoksessa ollaan mielestäni japanilaisen sanataiteen ytimessä: teksti on äärimmäisen yksinkertaista, kaunista, runoutta lähestyvää. Kirja on kautta aikojen ensimmäinen suomennettu japanilainen romaani. Ehkäpä tästä syystä teoksen suomentajana toiminut Yrjö Kivimies on katsonut tarpeelliseksi liittää teoksen loppuun saatesanat, jossa hän kertoo japanilaisen ja länsimaisen romaanitaiteen eroista ja tähdentää, että Kawabatan tyyli saattaa jättää lukijan ymmälleen. Silloin hänen on parasta lukea se uudelleen - ja vähemmän eurooppalaisittain."

Tällä lukukerralla huomasin kiinnittäväni enemmän huomiota Komakon ystävään, Yokoon. Mikä oli näiden kahden naisen keskinäisen suhteen ydin? Aistin todellista ystävyyttä, mutta myös julmuutta ja mustasukkaisuutta - Tällä kertaa nuoren Yokon katse lävisti koko tarinan...

***

Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1968 voittaneen Yasunari  Kawabatan japaninkielinen haastattelu on katsottavissa Youtubessa. Kiitos tekstityksen, myös japaninkieltä taitamaton saa siitä jotakin irti. Itse valitsin tekstityskieleksi englannin, sillä suomennos tökki. Haastattelu antaa kirjailijasta hyvin viehättävän kuvan. Suosittelen! 

Yasunari Kawabata: Lumen maa (Yukiguni, 1935–1937)
Tammi 1958
Suomentanut Yrjö Kivimies
Alkuperäiskieli: japani