Luultavasti jokainen japanilaisesta kulttuurista kiinnostunut kirjojen ystävä törmää jossakin vaiheessa yli tuhat vuotta sitten syntyneeseen Genjin tarinaan (Genji monogatari). Suurteos on japanilaisen kirjallisuuden huomattavin klassikko ja samalla yksi maailman ensimmäisistä romaaneista. Tarina kertoo keisarin sivusuhteesta syntyneestä, melkeinpä ylimaallisen kauniista ja älykkäästä pojasta, joka joutuu elämäntiellään kohtaamaan kaikki ne samat ihmisluontoon kuuluvat kiusaukset ja vitsaukset kuin muutkin auringon alla kulkevat - ja saa - ehkäpä luonteensa vuoksi - kannettavakseen vielä monin verroin enemmän murheita kuin he, jotka katsovat häntä kadehtien. Tarina kietoutuu vahvasti tuhat vuotta sitten vallinneen heian-kauden hovielämään, sen arkeen ja juhlaan. Erityinen huomioni kohdistui siihen, kuinka monisäikeisesti hovinaisena työskennellyt Murasaki kertoo tuhat vuotta sitten eläneiden naisten elämästä.
Teos koostuu yli viidestäkymmenestä pitkästä luvusta, joista vain osa on saanut suomennoksensa Genjin tarinan tuhatvuotisjuhlien yhteydessä 1980-luvulla, neljänä erillisenä kirjana. Suomentajana toimi Martti Turunen (nykyiseltä nimeltään Marutei Tsurunen), joka nykyisin tunnetaan japanin ensimmäisenä ulkomaalaistaustaisena poliitikkona.
Itse tutustuin Genjiin nelisen vuotta sitten löytäessäni suomennoksen ensimmäisen osan eräästä antikvariaatista. Kirjoitin tuosta erikoisesta lukukokemuksesta tänne blogiinkin ja päätin vakaasti jatkaa romaanisarjan seuraamista myös jatkossa. Kirsikankukkajuhlan herättämistä ajatuksistani ja pääpiirteitä sen sisällöstä voit lukea tästä linkistä.
Ja hitaita ovat kiireeni: tartuin Genjin tarinan toiseen kirjaan Tuuli männyissä vasta nyt, Japani-teemaviikkojeni yhteydessä. Sen verran on kuitenkin vettä virrannut Aurassa sitten viime näkemän, etten saanut teoksen juonesta kiinni sitten millään: henkilöt ja tapahtumat tuntuivat niin vierailta, että päätin palata vielä kerran tarinan alkuun Kirsikankukkajuhlassa. Uudella lukukerralla huomioni kiinnittyi erityisesti siihen, kuinka hienovaraisesti Murasaki kertoo hovin elämästä, ihmissuhteista ja japanilaiseen kulttuuriin liittyvistä pienistä, mutta sitäkin tärkeämmistä yksityiskohdista. Tarinan päähenkilö, loistavan lahjakas ja sädehtivän kaunis keisarin poika Genji toimi minulle tällä kertaa enemmänkin eräänlaisena tarinaan johdattelijana kuin huomioni keskipisteenä.
Kirsikankukkajuhlassa Genji, keisarin ja hänen rakkaimman jalkavaimonsa poika, on vielä teini-ikäinen ja siksi hänen elämänsä on vielä varsin huoletonta ja suorastaan satumaista: hän on keisarin ja koko hovin suosikki, kuin täydellisen jumaluuden inkarnaatio, joka tuntuu saaneen alkunsa jossakin muualla kuin tässä maailmassa
Mutta tarinan edetessä Genjistä sukeutuu ihminen: hän rakastuu kohtalokkaasti keisarin uuteen (kuolleen äitinsä paikan perineeseen) jalkavaimoon. Koska suhde äitipuolen kanssa on tuhoon tuomittu, Genji ryhtyy hurvittelemaan olan takaa, eikä kohta tiedä, miten pitäisi useat rakastajattarensa erillään (ja tietämättömänä) toisistaan.
Ja mikäs onkaan hurvitellessa: Genji saa keisari-isänsä suosikkina hyvän taloudellisen ja poliittisen aseman - vaikkei jalkavaimon poikana voikaan periä keisarin valtaistuinta. Genji ottaa asemastaan kaiken irti, paistattelee nuoruutensa huolettomuudessa vailla huolenhäivää, vaikka kokee myös sydäntäsärkeviä takaiskuja, usein juurikin noiden edellä mainitsemieni rakkausseikkailujen vuoksi.
Sitä paitsi häntä painaa salaisuus: keisarin vastasyntynyt lapsi on Genjin kaksoiskuva... Yhdennäköisyys on niin selvä, että on vain ajan kysymys, milloin lapsen oikean isän henkilöllisyys paljastuu.
Genjin tarinan toisessa osassa tapaamme aikuistuneen, seestyneen Genjin. Hänen keisari-isänsä on kuollut, valta vaihtunut, ja Genji joutuu jättämään erikoisasemansa poliittisten juonittelujen takia, jopa pakenemaan pääkaupungista. Mutta tilanteet muuttuvat, kuten klassisissa tarinoissa usein käy...
Heian-kaudella (794-1185) elänyt keisarinnan kamarirouva Shikibu Murasaki tiesi mistä kirjoitti olihan hovielämä hänelle tuttuakin tutumpaa. Genjin tarina syntyi hiljalleen, Murasakin ryhtyessä kirjaamaan tarinoita muiden hovinaisten iloksi ja viihdykkeeksi, ja pian tarinat alkoivat kiinnostaa yhä laajempaa lukijakuntaa.
Kirjallinen lahjakkuus kulki mitä ilmeisimmin Murasakin suvussa, sillä hänen isoisänsä, isänsä ja useat veljensä olivat poliittisen uransa ohella kuuluisia ja kiitettyjä tankarunoilijoita. Myös Shikibu sai tutustua runouteen ja musiikkiin, myös kiinalaisiin klassikoihin, joiden lukemista pidettiin naisille sopimattomana, peräti kiellettynä. Se, että tästä sisarussarjasta juuri Shikibu ryhtyi luomaan vapaamittaista kertomakirjallisuutta, ei ole yllätys, sillä tuohon aikaan vapaata mittaa pidettiin etenkin naisille ja lapsille sopivana 'puuhasteluna'. Tämä nainen vei tuon harrastelun kuitenkin uudelle tasolle.
Genjin tarinan edetessä Murasaki erotti faktan ja fiktion yhä kauemmas toisistaan ja siirtyi tyylillisesti kohti mielikuvitukseen pohjautuvaa kertomakirjallisuutta, jonka välityksellä esimerkiksi tunteiden ja ihmisuhteiden kuvaukset saivat uusia muotoja. Tämä oli tuon ajan Japanissa (ja ehkäpä Kiinassakin) ennennäkemätöntä.
Murasaki käytti tuota itse luomaansa kirjallista vapautta tehokkaasti hyväkseen Genjin tarinassa. Voin vain kuvitella, minkälaisen aikalaisvastaanoton hänen teoksensa sai, miten syvästi uusi, vapaa tyyli vaikutti: luulen, että moni lukija, moni hovin ympärillä ja sen vaikutuspiirissä elävä nainen löysi tarinan ihmiskohtaloista henkilökohtaista samaistumispintaa. Kuten aiemmin totesin, en voinut lukiessani välttyä siltä tunteelta, että Murasakin tarkoituksena on ollut kertoa Loistavan Genjin elämäntarinan varjolla erityisesti naisten kohtaloista. Genjin lemmenseikkailujen myötä eteemme avautuu kuva tuhat vuotta sitten eläneiden, pääasiassa parempiin piireihin kuuluvien naisten suljetusta ja tarkoin määritellystä elämästä: kuinka kohdata yhteiskunnan ja suvun asettamat kovat vaatimukset, millaista on rakastaa, vihata, kokea mustasukkaisuutta ja häpeää sääntöjä ja muotoja kunnioittavassa yhteisössä, entä millä tavoin kohdata ikäntymisen ja sairauden tuomat haasteet tällaisten olosuhteiden vallitessa?
Murasakin tarinakokoelma avaa ainutlaatuisen kurkistusaukon tuhannen vuoden takaiseen japanilaiseen kulttuuriin. Länsimaisen kulttuuripiirin edusajana tunsin olevani tässä ympäristössä kuin norsu lasikaupassa: teksti vilisee viittauksia asioihin, jotka eivät minulle avaudu, mutta silti nautin suuresti lukemastani. Teosten lopusta löytyvä, suomentajan laatima selosteosio tuo jonkin verran apua tilanteeseen.
Tunsin, että tämän kulttuuripiirin voima piilee muodossa - ja yksityiskohdissa. Genjin tarinassa runous, kuvataide, tanssi ja laulu kukoistavat, väreillä ja muodoilla on omat, mitä hienovaraisimmin eroteltavat merkityksensä ja viestinsä, olipa kyse sitten taideteoksesta, haikurunojen tai tanssin esitystavasta, keskustelusta, kirjeenvaihdosta, kukkien asettelusta... Taidetta ei välttämättä osaa edes erottaa muusta elämästä erilliseksi ilmiöksi: ne ovat yhtä.
Paradoksi: Muoto antaa rajat - ja vapauttaa. Se, kuinka hyvin ymmärrän muodollisesti rajoitetun viestin todellisen sisällön, riippuu herkkyydestäni, kyvystäni lukea, nähdä ja kuulla.
Suosittelen tätä lukukokemusta kaikille japanilaisesta kulttuurista kiinnostuneille!
Shikibu Murasaki: Genjin tarina 1 & 2: Kirsikankukkajuhla, Tuuli männyissä
Otava 1981 ja 1982
Suomentanut Martti Turunen
Teosten runot suomentanut Kai Nieminen
Alkuperäiskieli: japani
Kirsikankukkajuhlassa Genji, keisarin ja hänen rakkaimman jalkavaimonsa poika, on vielä teini-ikäinen ja siksi hänen elämänsä on vielä varsin huoletonta ja suorastaan satumaista: hän on keisarin ja koko hovin suosikki, kuin täydellisen jumaluuden inkarnaatio, joka tuntuu saaneen alkunsa jossakin muualla kuin tässä maailmassa
Mutta tarinan edetessä Genjistä sukeutuu ihminen: hän rakastuu kohtalokkaasti keisarin uuteen (kuolleen äitinsä paikan perineeseen) jalkavaimoon. Koska suhde äitipuolen kanssa on tuhoon tuomittu, Genji ryhtyy hurvittelemaan olan takaa, eikä kohta tiedä, miten pitäisi useat rakastajattarensa erillään (ja tietämättömänä) toisistaan.
Ja mikäs onkaan hurvitellessa: Genji saa keisari-isänsä suosikkina hyvän taloudellisen ja poliittisen aseman - vaikkei jalkavaimon poikana voikaan periä keisarin valtaistuinta. Genji ottaa asemastaan kaiken irti, paistattelee nuoruutensa huolettomuudessa vailla huolenhäivää, vaikka kokee myös sydäntäsärkeviä takaiskuja, usein juurikin noiden edellä mainitsemieni rakkausseikkailujen vuoksi.
Sitä paitsi häntä painaa salaisuus: keisarin vastasyntynyt lapsi on Genjin kaksoiskuva... Yhdennäköisyys on niin selvä, että on vain ajan kysymys, milloin lapsen oikean isän henkilöllisyys paljastuu.
*
Heian-kaudella (794-1185) elänyt keisarinnan kamarirouva Shikibu Murasaki tiesi mistä kirjoitti olihan hovielämä hänelle tuttuakin tutumpaa. Genjin tarina syntyi hiljalleen, Murasakin ryhtyessä kirjaamaan tarinoita muiden hovinaisten iloksi ja viihdykkeeksi, ja pian tarinat alkoivat kiinnostaa yhä laajempaa lukijakuntaa.
Kirjallinen lahjakkuus kulki mitä ilmeisimmin Murasakin suvussa, sillä hänen isoisänsä, isänsä ja useat veljensä olivat poliittisen uransa ohella kuuluisia ja kiitettyjä tankarunoilijoita. Myös Shikibu sai tutustua runouteen ja musiikkiin, myös kiinalaisiin klassikoihin, joiden lukemista pidettiin naisille sopimattomana, peräti kiellettynä. Se, että tästä sisarussarjasta juuri Shikibu ryhtyi luomaan vapaamittaista kertomakirjallisuutta, ei ole yllätys, sillä tuohon aikaan vapaata mittaa pidettiin etenkin naisille ja lapsille sopivana 'puuhasteluna'. Tämä nainen vei tuon harrastelun kuitenkin uudelle tasolle.
Genjin tarinan edetessä Murasaki erotti faktan ja fiktion yhä kauemmas toisistaan ja siirtyi tyylillisesti kohti mielikuvitukseen pohjautuvaa kertomakirjallisuutta, jonka välityksellä esimerkiksi tunteiden ja ihmisuhteiden kuvaukset saivat uusia muotoja. Tämä oli tuon ajan Japanissa (ja ehkäpä Kiinassakin) ennennäkemätöntä.
Murasaki käytti tuota itse luomaansa kirjallista vapautta tehokkaasti hyväkseen Genjin tarinassa. Voin vain kuvitella, minkälaisen aikalaisvastaanoton hänen teoksensa sai, miten syvästi uusi, vapaa tyyli vaikutti: luulen, että moni lukija, moni hovin ympärillä ja sen vaikutuspiirissä elävä nainen löysi tarinan ihmiskohtaloista henkilökohtaista samaistumispintaa. Kuten aiemmin totesin, en voinut lukiessani välttyä siltä tunteelta, että Murasakin tarkoituksena on ollut kertoa Loistavan Genjin elämäntarinan varjolla erityisesti naisten kohtaloista. Genjin lemmenseikkailujen myötä eteemme avautuu kuva tuhat vuotta sitten eläneiden, pääasiassa parempiin piireihin kuuluvien naisten suljetusta ja tarkoin määritellystä elämästä: kuinka kohdata yhteiskunnan ja suvun asettamat kovat vaatimukset, millaista on rakastaa, vihata, kokea mustasukkaisuutta ja häpeää sääntöjä ja muotoja kunnioittavassa yhteisössä, entä millä tavoin kohdata ikäntymisen ja sairauden tuomat haasteet tällaisten olosuhteiden vallitessa?
Murasakin tarinakokoelma avaa ainutlaatuisen kurkistusaukon tuhannen vuoden takaiseen japanilaiseen kulttuuriin. Länsimaisen kulttuuripiirin edusajana tunsin olevani tässä ympäristössä kuin norsu lasikaupassa: teksti vilisee viittauksia asioihin, jotka eivät minulle avaudu, mutta silti nautin suuresti lukemastani. Teosten lopusta löytyvä, suomentajan laatima selosteosio tuo jonkin verran apua tilanteeseen.
Tunsin, että tämän kulttuuripiirin voima piilee muodossa - ja yksityiskohdissa. Genjin tarinassa runous, kuvataide, tanssi ja laulu kukoistavat, väreillä ja muodoilla on omat, mitä hienovaraisimmin eroteltavat merkityksensä ja viestinsä, olipa kyse sitten taideteoksesta, haikurunojen tai tanssin esitystavasta, keskustelusta, kirjeenvaihdosta, kukkien asettelusta... Taidetta ei välttämättä osaa edes erottaa muusta elämästä erilliseksi ilmiöksi: ne ovat yhtä.
Paradoksi: Muoto antaa rajat - ja vapauttaa. Se, kuinka hyvin ymmärrän muodollisesti rajoitetun viestin todellisen sisällön, riippuu herkkyydestäni, kyvystäni lukea, nähdä ja kuulla.
Suosittelen tätä lukukokemusta kaikille japanilaisesta kulttuurista kiinnostuneille!
Shikibu Murasaki: Genjin tarina 1 & 2: Kirsikankukkajuhla, Tuuli männyissä
Otava 1981 ja 1982
Suomentanut Martti Turunen
Teosten runot suomentanut Kai Nieminen
Alkuperäiskieli: japani
Mä olen suunnitellut tämän lukemista siitä lähtien, kun luin Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. (Vaikka se käsittelikin Murasakin "kilpailijaa"..) En ole vieläkään lukenut...
VastaaPoistaTämä sun Japaniteema on hieno!
Olen lukenut osan kirjoista (Kawabataa, Hiraiden kissavieraan), osan tiedän (kuten tämän ja Ishiguroa olen lukenut paljon mutten Menneen maailman maalaria) ja osa on ihan uusia mulle. Uteliaana odotan jatkuuko Japaniaiheet ja löytyykö lukemistasi kirjoista Kenzaburo Oeta.
Ihanaa syksyä!
Sanna, anteeksi pitkä vastausaika! <3
PoistaMia Kankimäen teos oli huikeaa luettavaa, sekin saapuu tänne blogiin aikanaan, tämän teemajutun loppupuolella...
Kenzaburo Oe on yksi lukemistani: M/T ja kertomus metsän ihmeestä on tulossa!
Kiitos kommentistasi <3
Ja kiitos samoin, ihanaa syksyn jatkoa sinulle, Sanna! <3
Poista