3.11.2017

Mitä kirjablogin tulee olla

Viime viikkoina kirjablogit on vedetty mukaan kirjallisuuskritiikin tilasta käytävään keskusteluun: mikä on blogien merkitys kirjallisuuden kentällä ja miten niihin pitäisi suhtautua? Minkälaisia vaatimuksia blogeille voi tai saa asettaa?

Keskusteluista ja kannanotoista paistaa huoli kirjallisuuskritiikin tilasta; perinteiset ja uudet mediat julkaisevat kirjakritiikkejä entistä vähemmän ja niiden taso on laskenut. Syynä tason vajoamiseen saattaa olla muun muassa se, että kritiikkejä kynäilevät yhä enenevässä määrin (muiden työtehtäviensä ohella) tavalliset kulttuuritoimittajat, eivät niinkään ammattikriitikot, kuten vielä vähän aikaa sitten tapahtui.

Samaan aikaan kun korkeatasoinen sanomalehtikritiikki on vähentynyt, ovat harrastuspohjaiset kirjablogit  kasvattaneet suosiotaan. Kirjallisuuden kentällä blogi-ilmiöön suhtaudutaan ristiriitaisin tuntein: yhtäältä ollaan onnellisia ja tyytyväisiä siitä, että kirjallisuus saa näkyvyyttä, toisaalta ollaan huolissaan bloggareiden usein hyvinkin subjektiivisesta tavasta kirjoittaa lukukokemuksistaan.

Viime aikoina on tullut selvästi ilmi, että erilaiset  kirjallisuuskentällä vaikuttavat tahot ovat ryhtyneet kohdistamaan blogeihin samanlaisia odotuksia kuin ammattikritiikkiin. Blogiyhteisö on tuntenut paineen kasvaneen, eikä tunne ole mukava. Yhteisön sisällä on havahduttu siihen, että alun perin mukava harrastus on vaarassa muuttua ryppyotsaiseksi ja pakonomaiseksi puurtamiseksi.

Pari viikkoa sitten ilmestyneessä Granta-kirjallisuusjulkaisussa kirjailija Riku Korhonen koki pahaa oloa kirjoihinsa kohdistuvan kritiikin vuoksi. Osan tuosta 'kaunokirjallisuudeksi muotoillusta pahasta olostaan' hän levähdytti kirjabloggaajien niskaan. Kirjoitus herätti monenlaisia ajatuksia kaunokirjallisuuden, sananvapauden ja vihapuheen välisistä monimutkaisista ja osin ristiriitaisista suhteista. Noihin mietteisiin palaan ehkä myöhemmin. Nyt nostan ko. tekstistä esiin vain yhden seikan: nimittäin sen, ettei Korhonen selvästikään ymmärrä (tai tahdo ymmärtää) kriitikon ja kirjabloggaajan välistä eroa.

Suomalaisen kritiikin tilasta oli keskusteltu myös Helsingin kirjamessuilla. Arvioinnin kohteena oli ollut siis kirjallisuuskritiikki, mutta se ei ollut estänyt keskusteluun osallistuneita kirjailijoita ja kriitikoita nostamasta esille 'huonosti kirjoitettuja kirjablogijuttuja'.  Jälleen kerran kirjablogeja siis verrattiin ammattimaisesti kirjoitettuun kritiikkiin.
 Kyseistä keskustelua oli paikan päällä seuraamassa esimerkiksi Reader why did I marry him -blogin Omppu joka kirjoitti siitä myös blogissaan.
Asiaa pohtii blogissaan myös Kirjojen Kamari -blogin Katja

En tiedä, miten kirjailijat yleisesti ottaen asiaan suhtautuvat, mutta  ammattikriitikkoihin vertautuminen tuntuu minusta (ja monesta muusta kirjabloggaajasta) todella kummalliselta ja perusteettomalta.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

Miten kirjablogeihin sitten pitäisi suhtautua? Vastaus saattaa löytyä, kun pysähdytään hetkiseksi perusasioiden äärelle. Seuraavassa esitän muutamia itselleni tärkeitä näkökulmia asiaan.  

1. Pääosa kirjabloggareista ei kirjoita kirjajuttujaan ammatikseen.
Useimmille meistä kirjoittaminen on harrastus, joka tuo mukavaa vastapainoa bloggarin siviilityöhön tai muuhun elämään. Blogeja kirjoitetaan usein fiilispohjalta, niin että kokemuksellisuus korostuu. Yhteisöllisyys ja lukukokemusten jakaminen ovat tärkeä osa bloggauksen tuomaa kokonaiselämystä. Kirjoja ja tarinoita rakastetaan (ja joskus vähän vihataankin) aidosti, täydellä sydämellä. Rakkaus kirjoihin näkyy ja sen annetaan reilusti  näkyä.

2. Blogien kirjoitustyylit vaihtelevat.
Meitä on moneksi: fiilistelijöistä analysoijiin, ilon ja herkkyyden kautta kirjoittavista tiukan kriittisiin. Tämä tuo kirja-alalle uskomattoman hienon kirjon erilaisia näkemyksiä. Voisiko tämän parempaa tilannetta enää olla? Blogitekstien ahtaminen  tiukkaan, kritiikeistä tuttuun muottiin olisi enemmänkin takaisku kuin 'suuntausta parempaan'. Toki on olemassa niitäkin blogeja, joissa kaikki tekstit lähestyvät tyyliltään puhdasoppista kritiikkiä, mutta kaikista kirjablogeista ne muodostavat kuitenkin häviävän pienen osan.

3. Kaiken ehtona on vapaus.
Muistutettakoon tässä, että sananvapaus kuuluu kaikille. Jos se kuuluu taiteilijoille, kuuluu se myös taiteesta kirjoittaville ja siitä nauttiville henkilöille.
Kirjabloggaajien kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että meillä on oikeus valita, mistä kirjoitamme, milloin kirjoitamme ja miten kirjoitamme. Ainoat tahot, joille olemme vastuullisia kirjoituksistamme, ovat Suomen laki, lukijamme ja me itse. Edellisten jälkeen koittaa täysi vapaus: emme ole vastuussa teksteistämme kirjailijoille, kustantajille, emmekä millekään muulle ulkopuoliselle taholle. Ainakaan minä en koe olevani vastuussa esimerkiksi kirjailijan mahdollisesta ansionmenetyksestä, jos kirjoitan hänen kirjastaan kriittisesti omaan kirjablogiini (vaatimus ottaa moisia asioita huomioon olisi jo ajatuksena absurdi ja sananvapauden vastainen).

En näe Riku Korhosen Granta-jutun kaltaisia hyökkäyksiä missään suhteessa hedelmällisinä. (Toki ne saattavat tuoda hetkellistä helpotusta kirjoittajalle itselleen, mutta siinä kaikki.) Pahimmassa tapauksessa hyökkäykset johtavat nokitteluun, jossa 'kirjallista vapauttaan' harjoittavan kirjailijan tekstiin vastataan bloggarien puolelta samalla, yhtä oikeutetulla tai oikeuttamattomalla  'kirjallisella vapaudella', minkä jälkeen entisestään 'suivaantunut' kirjailija pistää vielä paremmaksi jne jne jne. Tällä tavalla esitettynä jutusta alkaa tulla esiin myös hyvin surkuhupaisia piirteitä. Uskon kuitenkin että bloggareiden enemmistö jättää tällaiset provokatorisiksi tarkoitetut avautumiset omaan arvoonsa.

Yksi seikka kannattaa kuitenkin muistaa: koska kirjabloggari on vapaa valitsemaan luettavansa, on paljon mahdollista, että kotimainen kirjallisuus jää blogeissa tällaisten tapausten vuoksi aikaisempaa vähemmälle huomiolle.Toivon todella, ettei näin käy.

4. Kirjoittamisen tyylit vaihtelevat myös yksittäisten blogien sisällä. Tässäkin mennään fiilikset edellä. Esimerkiksi itse varaan oikeuden vaihdella blogitekstien tyyliä mieleni mukaan, tunnelmoinnista tiukkaan analyysiin. Toisinaan tekstit saattavat jäädä huitaisuiksi, ja senkin oikeuden itselleni varaan. Erilaiset kokeilut tuovat kirjoittajan arkeen mukavaa vaihtelua, ja niiden osuutta tulen lisäämään jatkossa.

(Teksti jatkuu kuvan jälkeen.)

5. Kun sydän särkyy, eli loukkaantumisista

Kritiikin ja arvostelun sietäminen on yksi menestyksekkään kirjoittamisen perusedellytyksistä. Tämä pätee niin kirjailijoihin, kriitikoihin kuin meihin kirjabloggaajiinkin.
 Kirjailijoiden on tässä yhteydessä hyvä muistaa, että kirjallisuuskritiikit ja kirjablogitekstit kohdistuvat heidän kirjoittamiinsa kirjoihin, eivät heihin itseensä. Tunteiden tuoksinassa tämä saattaa helposti unohtua, suhtautuvathan  kirjailijat teoksiinsa usein kuin lapsiinsa, mikä on sinänsä ymmärrettävää ja aika hellyttävääkin. Mutta aina on muistettava myös tämä: lapset kasvavat ja itsenäistyvät, lentävät maailmaan joka valitettavasti on joskus myös armoton. Kirjat täytyy kirjoittaa niin, että ne voivat itse puolustaa itseään.

Itse pyrin perustelemaan mielipiteeni niin hyvin kuin osaan ja tarkastelemaan lukemaani myös muista kuin omasta näkökulmastani. Tämä ei saa olla kuitenkaan blogikirjoittelun perusedellytys, kiitos sananvapauden.
Tosiasia kuitenkin lienee se, ettei kukaan kirjoittele blogitekstejään ilkeilymielessä. vaan päinvastoin: mikäli esimerkiksi minulla on kirjoista jotakin vähemmän mairittelevaa sanottavaa, mietin sanavalintojani erittäin tarkkaan. Näin tekevät varmasti kaikki muutkin kirjabloggaajat. Olen oman lyhyen blogiurani aikana huomannut rohkaistuneeni ajan myötä myös tällä saralla. Se, että uskaltaa tuoda mielipiteensä rohkeasti esille, vaatii totuttelua ja opettelua.

Lopuksi on todettava, että myös meidän kirjabloggaajien täytyy oppia ottamaan kritiikkiä vastaan,  emmehän mekään kirjoittele juttujamme missään viattomuuden suojaamassa norsunluutornissa. Mutta blogiteksteihin suuntautuvan kritiikin täytyy suhteutua blogien omaan kontekstiin, ei ammattimaiseen kirjallisuuskritiikkiin.

***
Tänäkin päivänä Suomessa ilmestyy kymmeniä blogitekstejä, jotka vievät kirjallisuuden ilosanomaa eteenpäin.Toivon hartaasti, että kirjallisuuskenttä ymmärtäisi kirjablogien arvon ja antaisi meille mahdollisuuden jatkaa harrastustamme kaikessa rauhassa - ja rakkaudessa. Sillä olemmehan me kaikki loppujen lopuksi samalla puolella.




33 kommenttia:

  1. Luin jo aiemmin Reader why did I Marry him Ompun selkeän ja laaja-alaisen postauksen hyvine perusteluineen ja runsaine keskustelevine kommentteineen asiasta, postasin Granta 9:n Tunnustuksia tänään, ja jo sitä lukiessani äimistelin Riku Korhosen "Puhu, viha" - novellin sisältöä, joten asiaan:

    Sinun kirjoittamasi ajatukset avaavat mielestäni erinomaisesti sitä, mistä kirjabloggauksessa on perimmältään ja parhaimmillaan kyse. Etenkin kohta 3. vapaus on tärkeä, ensisijainen lähtökohta, ja se on hyvä pitää mielessä.
    Itse lähden siitä, että bloggaan kirjoittamisen ilosta niistä teoksista, jotka herättävät vastakaikua, tuntemuksia tahi mietteitä. On ilo, jos joku lukija löytää vinkkejä tai parhaassa tapauksessa kokee saavansa teksteistäni jotakin itselleen. Taustalla kaikessa on oma lukuhistoria, elämäntilanne ja kulloinenkin mielenvire plus tietysti koko eläväksi todennettu elämä kaikkinensa. Sokerina pohjalla ovat mahdolliset kommentit ja hedelmälliset sekä hauskatkin keskustelut.

    Relevantti kysymys kuuluu: keneltä tämä on pois? Eiköhän tämä ole kaikille lisää? Ottaen huomioon sen vallisevan tosiseikan, että sekä postaaminen että blogien lukeminen on täysin vapaaehtoista toimintaa... Iloisiin postaamisiin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, kyllä: Omppu kirjoitti aiheesta hyvin.

      Niinpä, jos bloggaajille ryhdytään asettamaan ylimitoitettuja vaatimuksia, siinä häviävät kaikki, sekä kirjailijat että heidän lukijansa. Harrastus pohjautuu ilmaisun vapauteen ja siitä kumpuavaan iloon.

      Oli jotenkin hämmentävää muistuttaa tässä jutussa tämän homman perusasetelmasta; tuli mieleen, että täytyykö näitä juttuja oikein alleviivaamalla kerrata. Nähtävästi täytyy, sillä ne tuntuvat olevan kadoksissa monelta kirjablogien arvostelijalta. Toki meidän täytyy arvostelua sietää, kunhan se tehdään oikeista lähtökohdista.

      Iloisiin postaamisiin! :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Kohtalaisen monista asioista olen samaa mieltä, joten nostan esiin sen josta olen eri mieltä:
    Riku Korhosen Granta-tekstin suhteen ei minusta ole merkitystä onko kyseessä blogi vai ammattikritiikki, kyseessä on julkinen kirjapuhe jonka suhteen pätee yhtäläisesti se että faktuaalisesti epätosia asioita ei ole syytä esittää. Se onko Korhosen (fiktiiviseksi) esitetty reaktiotapa ylipäänsä asiallinen vai ei on toinen kysymys, mutta tuon suhteen ei minusta ole syytä erotella bloggaajia ja kriitikoita.
    (Huonompana pidin sitä, että Korhonen rinnasti bloggaajat anonyymeihin nettihuutelijoihin, sitähän tässä ei olla)

    (Olen myös vähän epäluuloinen "harrastuksen" ja "sananvapauden" argumentteihin kun niitä turhan usein joko käytetään tai tulkitaan väärin)

    Mutta kyllä, tekstilajina blogi on erilainen kuin esim. sanomalehdissä julkaistava kritiikki, joten blogien kritisointi siitä että ne eivät ole samanlaisia kuin ammattikritiikki on, no, absurdia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hdcanis, tästä ollaan kekusteltu myös toisaalla, kiitos antoisasta mielipiteiden vaihdosta!

      Niin, minusta Korhosen kirjoitus liittyy omalta osaltaan siihen, millainen asema kirjablogeille halutaan kritiikin kentällä antaa.

      Korhosen juttuun liittyvät muut seikat täytyy tosiaankin sitten käsitellä erikseen, kun ja jos itse kukin siihen kokee tarvetta. Tässä voisin sanoa sen verran, että sananvapauteensa vedotessaan hänen täytyy ymmärtää myös se, että sananvapaus kuuluu kirjailijoiden ohella myös heidän lukijoilleen - siis myös kirjabloggaajille/kriitikoille.

      Toisin sanoen: jos kirjailija haluaa tosissaan ryhtyä aiheesta kiistelemään, päädytään hyvin nopeasti ratkaisemattomaan pattitilanteeseen, jossa voittajia ei ole.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Kiitos kirjoituksestasi! Sinäpä sen sanoit: meidän bloggaajien on myös pystyttävä ottamaan vastaan kritiikkiä, muttei ole reilua, että meitä verrataan ammattikriitikoihin.

    Blogini on ikään kuin lukupäiväkirjani internetissä: mietin, miltä teoksen lukeminen minusta tuntui, mitä ajatuksia se herätti ja toivon myös pääseväni keskustelemaan lukemastani muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa. Olisi kurjaa, jos joutuisin tekemään tätä pakosta muotilla, joka ei minulle sovi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hande, tämä on erittäin tärkeää; myös tällä puolella on opittava ottamaan kritiikkiä vastaan - varsinkin nyt, kun kirjallisuuskeskustelu on siirtymässä entistä laajemmille (ja ehkäpä myös demokraattisemmille) areenoille.

      Tuota ajatusta tahdoin tässä blogitekstissä tuoda esille, kiitos hienosta luonnehdinnasta, tuo päiväkirjavertaus on ytimekäs!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Koen myös tärkeäksi vapauden kirjoittaa lukukokemuksestani totuudenmukaisesti, sanoa että en kuulunut kohderyhmään tai että kirja oli vain ok-lukukokemus - sen sijaan että sanoisin sen olleen huippuelämys. Koen tämän tärkeäksi lukijoiden luottamuksenkin kannalta. Kaiken voi yrittää sanoa korrektisti, turhia ilkeilemättä ja kirjailijaa mollaamatta.

    Voi jospa tämä vääntö saataisiin lopullisesti käsiteltyä tänä syksynä! Utopiaako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, tuo miitä sanot lukijoiden luottamuksesta, on ensiarvoisen tärkeä asia. Se on yksi niistä johtotähdistä, jotka minäkin haluan pitää näkyvissäni aina. Olemme vastuussa itsellemme ja lukijoillemme. Kunhan lait ja asetukset pysyvät mielessä, muuta ei tarvitakaan.

      Toivotaan parasta. Toisaalta - keskustelua on aina hyvä käydä.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. Voisin lisätä tuohon blogien ja kritiikin suhteeseen palaamiseen, että tämä on ensimmäinen kerta, kun itse osallistun omana bloggaaja-aikanani tähän keskusteluun. Kunnon blogiveteraaneille keskustelu voi olla jo moneen kertaan suljetusta laatikosta aina vain pomppaava riesa, mutta koska blogikenttä on jatkuvassa muutoksessa - uusia tulee ja vanhoja poistuu - keskustelukin varmasti saa tulta kerta toisensa jälkeen. Ja koska blogikenttä muuttuu jatkuvasti, en ole ihan vakuuttunut, että voiko aihe olla koskaan täysin loppuunkäsitelty. Ehkä aiheeseen tulisikin suhtautua eräänlaisena "kausipuheenaiheena", joka nousee aika ajoin esille.

      Poista
    3. Lukijatar, keskustelu voisi minun puolestani olla jatkuvaa, sillä vain sillä tavalla (jos millään) asioihin voi tulla edes hitusen verran selkeyttä ja tervettä järkeä.

      Olen myös tämän muutaman vuoden pituisen blogiurani aikana huomannut keskusteluissa heitettyjen argumenttien saaneen entistä kovempia piirteitä. Ilmiö voi häätää osan keskustelijoista kokonaan pois, sillä kukapa järkevä ihminen nyt ehdoin tahdoin tahtoisi 'kakkaa niskaansa'. Tämä puolestaan voi johtaa keskustelun entistä tiukempaan polarisaatioon...

      Poista
    4. Tuo tekstissä viittaamasi Korhosen teksti on sitä hurjempaa sorttia. Tavallaan voi kyllä hahmottaa tekstin metatason, satiirin ja tekstilajikokeilut - mitä nyt kirjailijalta voi odottaakin - ja niiden osoittamisen ammattikriitikoiden ammattikuvaan. Kriitikoiden vastauksista voi erottaa heidän hyvin tiedostavan nämä metakeskustelulliset ulottuvuudet. Hyvin provosoiva ja aggressiivinen keskustelunavaus, vähintäänkin. Mutta entä bloggariT?

      Näkisin, että tässä on vielä yksi ero bloggarien ja ammattikriitikoiden välillä: ammattikriitikoillan on ammattirooli, mutta bloggarit kirjoittavat (tai ainakin kokevat kirjoittavansa) usein enemmän tai vähemmän itsenään. Hyökkäys tätä bloggarikuvaa kohtaan on aivan eri tavalla persoonallista (puhumattakaan bloggareiden eri lähtökohdista kirjoittaa alun alkaenkaan). Toisaalta bloggareidenkin valinta on tehdä tekstinsä julkisiksi, vaikka ensisijainen tarkoitus olisikin jakaa asioita blogyhteisön kanssa. Todella monimutkainen aihe, ja keskustelua on ehdottomasti tarpeen jatkaa!

      Poista
    5. Lukijatar niin, Korhosen tekstistä voi halutessaan etsiä ja löytää useampiakin 'metatasoja', ja varmasti hän niitä siihen on rakennellutkin (näin ainakin voisi olettaa).

      Häiritsevää on kuitenkin se, että kirjoitus kohdistuu osittain sellaisiin henkilöihin, jotka eivät asemansa puolesta välttämättä tunnista näitä ehkä olemassa olevia metatasoja, koska yhteinen koodisto puuttuu.
      Toisin sanoen nämä henkilöt joutuvat pakostakin jutun herättämän, metatasolla käytävän keskustelun ulkopuolelle. Korostan nyt tässä vielä, että tällöin kysymys on enemmänkin yhteisen sanaston ja käsitteistön kuin ymmärryksen puutteesta.

      Juttuun kohdistuviin kriittisiin kannanottoihin on vastattu sekä kirjailijan itsensä että kustantajan puolelta juuri näihin mainitsemiisi metatasoihin vetoamalla. Tällainen lukijan haastaminen 'älylliseen varjonyrkkeilyyn' on erittäin tehokas tapa puolustaa mitä tahansa asiaa, koska sillä tavoin pallo saadaan heitettyä lukijan päätyyn: pahimmassa tapauksessa tällaisten juttujen kritisoija alkaa epäillä jopa älyään ja ajatteluaan.

      Mitä pidemmälle näitä juttuja miettii, sen selvemmin mieleeni nousee tarina Keisarin uusista vaatteista.

      Poista
    6. Oikein hyvä analyysi tilanteesta. Jotenkin näkyi myös kriitikkojen vastauksissa hyvin päämäärätietoinen vakuuttelu, että mitään ei ollut otettu henkilökohtaisesti. Jos kuitenkin vaikka joku tuntematon lähettelisi sellaista postia heille yksityisesti tai sosiaalisessa mediassa, todennäköisesti he laittaisivat sen (kaiken muun?) vihakirjoittelun piikkiin.

      Keisarin uudet vaatteet on oikein osuva kehys. Sillä kukapa ammattikriitikko nyt menisi sanomaan, että ei ymmärtänyt näitä kaikkia post-postmoderneja, hienostuneita ja mitä ikinä tulkintakonteksteja, kun niihin vielä kirjoittaja julkisesti vetosikin. Eikö, kuten sanoitkin, joku voisi sitten epäillä myös kriitikon kykyä kritiikkiin, jos he eivät tartu kaikkeen tekstiin tekstianalyyttisesta näkökulmasta, oli se lain silmissä mitä tahansa...

      Poista
    7. Lukijatar, mitä enemmän asiaa pyörittelee mielessään, sitä mielenkiintoisempia tasoja siitä alkaa löytyä.

      Yleensä keskustelu kilpistyy (ja päättyy) just näihin 'metatasoväittämiin'. Niiden taaksekin kannattaa kyllä joskus vilkaista.

      Totuusrelativismilla voidaan nykyään selittää mitä vain mustaksi tai valkoiseksi, ihan sen mukaan mitä haluaa.

      Poista
  5. Kiinnostava bloggaus, ja itseäni on jo kauan kiinnostanut tämä seuraava asia eli "kaunokirjallisuuden, sananvapauden ja vihapuheen välisistä monimutkaisista ja osin ristiriitaisista suhteista. Noihin mietteisiin palaan ehkä myöhemmin." Odottelen sitä, mutta on vapaus olla kirjoittamatta sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Deekoo, tuo asia liittyy niin olennaisesti viime aikoina julkisuudessa velloneeseen keskusteluun sananvapaudesta ja sen rajoituksista, etten voi olla pohtimatta asiaa jossakin lähitulevaisuudessa täällä blogissakin, ainakin josakin muodossa.

      Olen ollut asian tiimoilta yhteydessä myös ko. kustantajaan, mutta sieltä tulleet vastaukset eivät ole minua varsinaisesti tyydyttäneet, joten keskustelu jatkuu.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. Tutkiskeli perustuslain selityksiä. Kaikilla on minusta samanlainen oikeus ilmaista mielipiteitä kenenkään ennalta estämättä. Olen lukenut Hesarin artikkelin kirjailijan teoksesta, joka on siis kaiketi tulkittavissa mielipiteeksi.
      Minusta ongelma on tällä hetkellä määritetään ns. vihapuheen rajoja. Perustuslain mukaansitä ei voi ennalta estää. Esim. Kiihotus kansanryhmää vastaan on jo mielipide, asia on määritetty rikoslaissa.

      Poista
    3. Deekoo, niinpä: mielenkiintoisin kysymys tässä on juuri tuo, miten vihapuheen rajat määritellään, ja mitkä asiat tuossa määrittelyssä täytyy ottaa huomioon. Taiteilija saattaa vedota aina sananvapauteensa, mitä asiaa minä henkilökohtaisestikin kannatan, mutta tässä kuljetaan mielenkiintoisella harmaalla vyöhykkeellä.

      Suomen laista löytyy nimike sananvapausrikos, joka kattaa esimerkiksi kunnianloukkaukset. Erikseen on olemassa myös Laki sananvapauden käytöstä joukkoviestinnässä, jossa puhutaan muun muassa julkaisijan vastuusta: Laki velvoittaa nimeämään vastaavan toimittajan, joka vastaa julkaisun sisällöstä kirjoittajan tai muun tekijän ohessa. Jos vastaava toimittaja tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyö valvontavelvollisuutensa siten, että laiminlyönti on omiaan myötävaikuttamaan yleisön saataville toimitetun viestin sisältöön perustuvan rikoksen toteutumiseen, on seurauksena rangaistus.

      Jos joutuisin itse kyseessä olevalla tavalla loukatuksi, lähtisin selvittelemään asiaa oikeusteitse.

      Poista
  6. Pohdin että hankin itselleni tämän. Hikkajn mukaan joku Jokke oli tekstissä mainittu, ilmeisesti ei kovinkaan kiittävässä sävyssä.

    Luin tämän jälkeen bloggaukseni uudestaan eli ne pari bloggausta, jotka olen Korhosen kirjoista kirjoittanut. Emme usko pahaan -kirjaa kehuin aika paljon, googlehaussa tämä oli toisen sivun alalaidassa, klikkejä muutamakymmen. Esikoisteoksesta kirjoitin 9 vuotta julkaisusta. Bloggaus ruotii kirjan sävyä nähdä ongelmia, vaikka olen edelleen tekstin takana muutin tekstin luonnokseksi, kunnes luen Grantan jutun. Teksti ei ole googlen ykkössivulla, eikä se kovinkaan klikattu. Muutin myös toisen korhoskirjan bloggauksen luonnokseksi. Seison mielipiteitteni takana, ja minusta on tärkeää kertoa, miltä kirjan lukeminen tuntuu, mitä ajatuksia se herättää ja Korhonenhan on erinomainen tekstin tuottaja. Myönnän että kehumassanikin kirjassa ihmettelin keskiluokan perheiden elämän tyhjyyttä ja rutinaa, tai miten minä koin tilanteen.
    Palaan mahdollisesti asiaan. Saatan myös poistaa kaikki loputkin tekstitkin. Pidän kritiikistä, joka kohdistuu itseen, enkä taivu mutta en kuitenkaan halua pahoittaa kenenkään mieltä, joten en sitten jatkossa bloggaa kirjoista, joiden kirjoittaja elää keskuudessamme poislukien jo valmiit bloggaukset joita on noin 60ja raakileet joita on muutamakymmen, näistä 80:stä bloggauksesta valtaosa ovat menneeltä vuosituhannelta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, niinhän siellä taidettiin mainita...

      Tällaisten tapausten surullisin ja valitettavin vaikutus on se, että hyökkäyksen kohde alkaa sensuroida itseään. Julkisuudessa käydyssä keskustelussa tästä on saatu monenlaisia esimerkkejä.

      Se, että tällaiseen ilmiöön törmää korkeakirjalliseksi profiloituneessa julkaisussa, on hämmentävää ja huolestuttavaa.

      Mitä taiteen varjolla saa sanoa? Siinä dilemma, jota sopii pohtia. Sopii pohtia myös sitä, onko kirjoittajan asemalla kulttuurin- ja muulla yhteiskunnallisella kentällä vaikutusta siihen, miten hänen tekstiään luetaan. Esimerkiksi tässä nimenomaisessa tapauksessa on kirjoituksen jälkiselitykseksi tarjottu muun muassa 'kirjallisen kontekstin ymmärtämistä'. Entäpä jos saman tekstin olisi kirjoittanut joku julkisuudessa jo valmiiksi ääriajatteluun profiloitunut henkilö? Puhuttaisiinko silloin (esimerkiksi julkaisijan toimesta) tekstin kirjallisesta kontekstista tai 'ilmaisun vapaudesta'? Luultavasti kävisi niin, että toimitus myöntäisi mokansa ja lupaisi olla seuraavalla kerralla tarkempi.

      Voi kysyä, saako Suomessa sanoa mitä vain, jos sanomaan lyödään kirjallisuuden- tai vielä tätäkin auktoritaarisempi 'korkeakirjallisuuden' leima ja vedotaan samalla jonkin määrittelemättömän 'k-o-n-t-e-k-s-t-i-n' olemassaoloon.

      Nämä kysymykset kiinnostavat minua todella, todella paljon.

      Kiitos kommentistasi, Jokke ja tsemppiä blogiuran jatkoon! Muista: koirat haukkuvat, mutta karavaani kulkee!

      Poista
    2. Samat sanat minulta Jokelle: "Koirat haukkuvat, karavaani kulkee!" Jokella ei ole mitään syytä itsesensuuriin.

      Poista
  7. Olen bloggari, joka lukee yleensä vain sitä mistä pitää, joten helppohan sitä on silloin kirjoja kehua. Nyt kun jotkut kustantamot lähettävät yllättäen minulle kirjoja, joita en ole aikonutkaan lukea, on edessä vaikea tilanne. Toisaalta se, että olen saanut kirjan ja se, että tiedän, että en tule pitämään siitä. Lisäksi se, että kiltti tyttö on oppinut tottelemaan ja siis bloggaamaan kirjoista, joista ei pidä ja antamaan sitä arvostelua, mutta se kaikki tulee vain omista lukutottumuksista ja siitä mistä itse henkilökohtaisesti pitää.
    Bloggaaminen on minulle mukava harrastus. Hyvin vähän on tullut negatiivista palautetta. Jos minä kirjoitan, että en pidä uskonnollisista kirjoista, niin siihen tulee muutama vastaus, että pitää juuri siitä uskonnollisesta kirjasta, joten tämä tasapainottaa ja kertoo, että jokaiselle kirjalle on monta mielipidettä. Eikä se ole edes negatiivista palautetta, vaan dialogia. Tietysti dialogia on hyvä käydä välillä hiukan pitempääkin, kuten tämä keskustelu osoittaa, että asia ei jää vaivaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, tuo sinun käytäntösi on hyvä ja selkeä. Kirjoittaa vain niistä kirjoista mistä pitää ja that's it.

      Silloin kun vielä pyysin kustantajilta arvostelukappaleita, sain heiltä myös kirjoja, joita en erikseen ollut pyytänyt. Näiden joukossa oli muun muassa 'toimittamattomia ennakkokappaleita'. Tämä liittyy kustantajien haluun saada kirjojaan esille suunnilleen samaan aikaan tai jo ennen kuin ne ilmestyvät kauppoihin. Tähän tähtäävät ilmeisesti myös kustantajien masinoimat 'blogi-iskut'.

      Kirjablogien käyttäminen osana kustantajien omaa markkinointia on lisääntynyt blogiurani aikana huomattavasti. Kukin bloggaaja tietenkin päättää itse suhtautumisensa ilmiöön. Itse olen päättänyt, etten osallistu tämänkaltaiseen ennakkomarkkinointiin, en ainakaan ilman erillissopimuksia.

      Arvostelukappaleista, joita pyysin vielä vuosi sitten, käsittelin blogissani samalla tavalla kuin itse hankkimiani kirjoja, eli jos kritisoitavaa oli, kritisoin. Koska kuitenkin tiesin jo arvostelukappaletta pyytäessäni, että kyse on laadukkaasta teoksesta, juttuni olivat suht positiivisia.

      Tällä hetkellä en pyydä kustantajilta arvostelukappaleita, koska haluan keskittyä lukemisissani laajemmalle alueelle kuin uunituoreeseen kirjallisuuteen.

      Kaiken kaikkiaan ne pari kolme vuotta, jotka vietin arvostelukappaleiden parissa, sujuivat erittäin malllikkaasti, eli muistot ovat positiivisia. Minun täytyy kuitenkin myöntää, että joinakin hetkinä koin stressiä siitä, ehdinkö kirjoittaa blogiin kaikista tilaamistani kappaleista. Sen tehtävän halusin suorittaa moitteettomasti, koska olin saanut teokset kustantajilta omasta pyynnöstäni. M

      Mai, minulla on palautteista samanlaisia kokemuksia; en muista saaneeni yhtään todella negatiivista kommenttia blogiini. Keskustelua on kyllä käyty, mutta lopulta aina positiivisessa hengessä. Erilaisten mielipiteiden ja näkemysten kuuleminen ja niiden pohtiminen kuuluvat nekin tämän harrastuksen hyviin puoliin.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  8. Hieno teksti, Kaisa Reetta! Tämän aiheen noustua keskusteluun olen lukenut joitain arvioitani kotimaisista kirjoista uudestaan. Kyllä niistä herkkä kirjailija voisi loukkaantuakin, vaikka olen yrittänyt kriittisten kommenttien yhteydessä korostaa, että kyse on vain minun kirjamaustani. Blogi on lukupäiväkirjan ja lukupiirin sekoitus, jonka kautta haen yhteyttä muihin lukijoihin ja haluan keskustella kirjoista. Sanomattakin on selvää, että intoni kotimaisista kirjoista bloggaamiseen on laskenut Korhosen kirjoituksen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina <3

      Tällaisten tapausten pahin skenaario on juuri se, että alamme sensuroida itseämme kirjoittajina. Ja erittäin yvä on, että tämä vaara huomataan, muutoinhan se voisi tapahtua ihan itsestään, vähän niin kuin alitajunnan tasolla. Itse yritän kaikin keinoin pyristellä aivan turhaa itsesensuuria vastaan. Tuntuu että tämä keissi enemmänkin vahvistaa pyrkimystäni vapaaseen ilmaisuun.

      Minusta tekstiensä takana täytyy uskaltaa seisoa. Tämä tarkoittaa tietenkin myös sitä että jutun faktat ovat suht kunnossa ja tarkistettuja. Itse en halua yleensä kirjoittaa kirjailijasta henkilönä, vaan keskittyä hänen teoksiinsa. Minusta tuntuu, että näin toimien vältän monet karikot.

      Mutta kirjailijan tuotokset ovat mielestäni niin sanotusti vapaata riistaa.
      Itse koen olevani suhteellisen maltillinen kirjoittaja, mutta puolustan kuitenkin bloggareiden vapautta käsitellä lukemaansa juuri siten, kun itsestä tuntuu.

      Niinpä, sääli kotimaista kirjallisuutta...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  9. Todella mielenkiintoista keskustelua tämä, mitä nyt käydään. Kyllähän kirjan julkaisemisessa on aina olemassa se vaara, että joku jossain ei tule teoksesta syystä tai toisesta pitämään ja kertoo sen myös maailmalle. Itse en pidä hyssyttelevästä "sano vain jos on hyvää sanottavaa"-tyylistä, koska jos kaikki toimisivat tällä tavoin ei mikään koskaan kehittyisi. Voisin myös kuvitella, että kirjailijalle olisi jopa enemmän hyötyä niistä negatiivissävytteisistä arvioista, koska sitten voisi aina miettiä, onko omassa ilmaisussa jotain, mitä tarvitsisi kehittää. Jos kaikki vaan aina kehuvat, syntyy aika äkkiä kaikkivoipaisuuden kupla.

    On myös jotenkin hassua vaatia kirjablogeilta ammattimaista otetta kirja-arvioihin. Eikös tämä tarkoita sitä, että asiaan pitäisi silloin myös olla jollain lailla kouluttautunut? Tarvitseeko kirjabloggaaja siis humanistisia opintoja, jotta saa sanoa kirjallisuudesta mielipiteensä? Riittääkö pari kurssia vai pitäisikö olla maisteri? Ainakaan oma alani ei valmista sujuvaan suomen kielen käyttöön tai tekstintuottoon oikeastaan mitenkään. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä ammattikritiikki edes sisältää. Pitäisikö minun olla siis blogisfäärissä kirjallisuudesta ihan hiljaa, koska minulla ei ole asiaan pätevyyttä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riikka niinpä, näitä samoja kysymmyksiä varmasti moni bloggaaja miettii tällä hetkellä.

      Kyllä: keskustelu on ollut kiivasta - ja samalla erittäin hyvää tekevää.
      Kirjablogien asema kirjallisuuskentällä tätä nykyä monessa mielessä epäselvä. Siksikin tämä keskustelu on ollut ja on erittäin terveellistä ja hyödyllistä. Toivotaan, että keskustelu jatkuu tämän purskahduksen jälkeenkin - yhtä elävänä ja monipuolisena.

      Se, että kirjabloggaajilla on taustanaan monenlaisia elämänkokemuksia ja erilaisia koulutustaustoja, on mielestäni yksi kirjablogien suurimmista vahvuuksista ja palvelee myös lukijakuntaa. Laajan kirjon merkitys pitäisi tajuta myös niissä piireissä, jotka haluaisivat bloggaajien alistuvan johonkin määrittelemättömään 'ruotuun'.

      Mitä pidemälle tätä keskustelua seuraan, sen syvemmin rakastun vapaaseen asemaani kirjabloggaajana ja sen tiukemmin haluan pitää vapaudestani kiinni.

      Eläköön vapaus! :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  10. Kaisa Reetta, kävin lukemassa kirjoituksesi jo eilen, ja oli tarkoitus palata paremmalla ajalla kommentoimaan. Kävi sitten kuitenkin niin, että juutuin ryöpsäyttämään aiheesta omankin kirjoituksen - kiitos siis inspiraatiosta :)

    Tämä on tosiaan vähän vaikea ja kinkkinen aihe, vaikka samalla aika älytönkin etenkin niiltä osin, joissa kirjabloggaajalta "vaaditaan" esim. tiettyjen kriteerien täyttämistä. Tottakai myös bloggaajan täytyy julkisena kirjoittajana tiettyä kritiikkiäkin sietää, mutta jotenkin ei vaan mene yksinkertaiseen päähäni, että blogikirjoitusten pitäisi olla esimerkiksi tietynlaisia tai -tasoisia.

    Tuosta Korhosen jutusta en ole perillä ollenkaan - enkä tietysti paljon mistään muustakaan, kunhan nyt taas vaan mutuhuttuilen - mutta juu, on kyllä ikävää, jos bloggaajat eivät enää tohdi kirjoittaa omalla tavallaan. Itse olen valinnut sen sellaisen minulle sopivan myönteisen linjan ja sen, etten kirjoita kirjoista, joista en pidä, mutta en suinkaan pidä sitä ainoana oikeana kirjabloggaamisen tapana. Monenkirjavuus ja vapaus (toki kanssaihmistä ja siten myös sitä kirjailijaa kunnioittaen) on kirjablogien rikkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, onpa hyvä että osallistut keskusteluun, tulen lukemaan tekstisi heti tämän jälkeen.

      Eikö ole ihmeellistä, mihin meitä halutaan tunkea, vapaita ihmisiä ;)

      Kritiikkiä on siedettävä puolin ja toisin. Siinä olet täysin oikeassa.
      Sekin on selvää, että mitä enemmän kirjablogit saavat osakseen näkyvyyttä, sitä enemmän tulemme saamaan myös kritiikkiä, tämä on luonnollista.

      Minusta tuntuu, että olemme jonkinlaisessa välitilassa nyt. Emme ole ehkä vielä tottuneet uuteen rooliimme kirjallisuuden kentällä. Kasvukipuja varmasti koetaan - sekä kirjablogimaailman sisällä että ulkopuolella.

      Tärkeintä olisi minun mielestäni jatkaa valitsemallaan linjalla, ulkopuolisten vaatimusten liikoja häiritsemättä. Tietysti näitä äänenpainoja on myös kuunneltava, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Ja keskustelu eri osapuolten välillä on aina hyvästä.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  11. Hieno teksti, Kaisa Reetta!

    Minä tiivistän niin, että jokainen tehköön omannäköistään blogia. Kirjabloggaajat ovat jo kirjotuskyvyiltään/taidoiltaan niin heterogeeninen joukko, että emme ole samasta muotista. Mutta hyvin monet meistä kirjoittavat harrastuspohjalta, näin otaksun edelleen. Kuten Mai ja myös Tuomas on sanonut, lukevansa vain hyviä kirjoja, niin teen minäkin. Siis niitä, joita itse pitää hyvinä. Ja jokainen ei varmasti ajattele itseään kriitikkona, vaikka kirjabloggaajien vaikutusvalta on selvästi kasvanut. Itse aion edelleen olla suorassa kontaktissa lukijoihini, jotka ovat minulle kirjojen jälkeen toiseksi tärkein asia kirjabloggaamisessa. Vastaan aina, olen ystävällinen, kiinnostunut ja vastaan jopa jatkoviesteihin s-postilla. Osasta on tullut ystäviä. Edelleen sanoisin uudelle bloggaajalle, että ole vain oma itsesi ja älä vastaile kommentoijille kärkkäänä ja tietävänä. Lukija voi tietää po. kirjasta paljon enemmän kuin sinä itse, tai hänen mielipiteensä ei ainakaan ole huonompi kuin omasi, jos ei aina välttämättä parempikaan. Kun on oma itsensä, eikä pisteliästi snobbaile, säilyttää likeisimmän kontaktipinnan lukijoihinsa. He vievät aikaasi, mutta heiltä saa myös paljon: Lukijataivaan!

    Nyt on menossa välitila, siinä olet oikeassa. Satun juuri siinä saumassa olemaan enemmän kiinni muussa kuin bloggaamisessa, mutta roikun kiinni silti vaikka kynnet verillä, sillä tähdistä ja kirjoista ei saa ikinä irrottaa otettaan!!!

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olipa ihanaa että tulit kommentoimaan :)

      Minä allekirjoitan täysin tuon mitä sanot bloggaamisen tärkeysjärjestyksestä: kirjallisuus ja blogin lukijat. Muut seikat tulevat kaukana perässä.

      Ja myös tuon vuorovaikutusasian: se, että joku kirjoittaa kommentin blogiin, on myös minulle aina suuri asia ja sitä tehden haluan myös vastata kommentteihin: vaikka osaan siviilissä olla melkoisen kipakka ja räiskähteleväkin, se ei koskaan saa näkyä kommenttivastauksissani. Lukijakommentit tuovat minulle (ja myös muille blogissani pistäytyville) aivan uutta näkökulmaa käsittelyssä olleeseen kirjaan ja laajemminkin koko kirjallisuuden kenttään.

      Tähdet ja kirjat, kirjat ja tähdet... :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. Kaisa Reetta, on ollut vähän kaikenlaista...Yritän parhaani koko ajan. Sinä jos kuka olet paras esimerkki hyvästä blogivuorovaikutussuhteesta, sillä ehdit kommentoida harkinnalla ja persoonallisesti kanssabloggaajatkin! Hekin ovat lukijoita!

      Vastaat aina omnaoloisenasi, kivasti, mutta jotain uuttakin tarjoten ja välillä voimme sitten eksyä vaikka magnoliapoluille, jos emme muuta keksi:) Meillähän on sitten sama: En ole siviilissä niin kesy, miltä voin vaikuttaa blogissani. Käytän harkintaa, kuten sinäkin. On niin kiinnostavaa käsitellä jonkun lukijan kanssa lukukokemustamme kirjasta, joka on sama, mutta kokemus voi olla vallan erikin. Tai sitten käy niin, että lukija hoksaa jotain, mitä minä en tajunnut ja myönnän heti, että näin minulle kävi Ian McEwanin Rannalla -kirjan kanssa.

      Tähdet ja kirjat, kirjat ja tähdet...♥

      Ole hyvä♥♥

      Poista
    3. Leena, sinun tyylisi hoitaa näitä kirjablogivuorovaikussuhteita on ollut alusta lähtien mulle eräänlaisena ohjenuorana, jota olen koettanut seurata parhaan taitoni mukaan - kiitos siitä <3

      Ian McEwan! Arvaa kuinka monta kertaa minun on pitänyt ottaa hänet lukuun! Tänä syksynä luen kyllä häneltä jotain :)

      Tähtiä, kirjoja ja magnoliapolkuja! <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!