15.10.2016

Antti Tuomainen: Mies joka kuoli


Viime syksynä rakastuin Antti Tuomaisen Kaivokseen. En ollut koskaan ennen lukenut yhtä kaunokirjallista, kerronnaltaan jopa runollisuuteen taipuvaa dekkaria. Tuomaisen taiturimainen ote ja Kaivoksen tyylillinen yllättävyys nostivat hänet heti kotimaisten lempikirjailijoideni joukkoon.

  Tänä syksynä Tuomainen yllättää minut uudelleen. Äskettäin ilmestynyt Mies joka kuoli -teos esittelee lukijoille hiukan erilaisen, aiempaa rennompiotteisen kirjailijan: tunnelma on nyt toinen, kerronnasta löytyy runsain määrin ihanan takapotkuista mustaa huumoria. Meno on tässä uutuudessa niin lentävää ja niin täynnä maukkaita tilanteita ja absurdia toimintaa, että kirjaa on ihan oikeasti vaikea päästää käsistään ennen loppuhuipennusta. Eräs bloggaajakollega on antanut tämänkaltaisille, lukijan heti mukaansa tempaaville kirjoille mainion ja erittäin kuvaavan nimen Lukusukkula. Kun kirja päättyy, sen tahtoisi lukea heti uudelleen tai ainakin saada luettavakseen jotakin samantyylistä, kieli poskessa kirjoitettua...

 Palaako Tuomainen tämän kirjan myötä 'juurilleen', johonkin sellaiseen, jota on nähty jo hänen aiemmassa tuotannossaan vai onko kysymyksessä uusi harppaus hirtehisellä huumorilla höystetyn kerronnan puolelle, kas siinäpä kysymys, johon en vielä vastausta tiedä, mutta josta aion ottaa selvää ihan pikapuoliin: teokset Tappaja toivoakseni (2006), Veljeni vartija (2009) ja Synkkä kuin sydämeni (2013) odottelevat jo lukulaitteella.

  Mies joka kuoli kertoo tarinan keski-ikään ehtineestä sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaasta, joka saa kuulla joutuneensa pitkäaikaisen, pirullisen ovelan myrkytysmurhan uhriksi. Käytännössä Kaunismaan pitäisi jo kuollut, mutta kuin kohtalon oikusta hän sinnittelee yhä elävien kirjoissa. Loppu häämöttää, mutta ennen sitä hänen on selvitettävä monta käytännön asiaa ja tehtävä tilinsä selväksi elämän ja kuoleman kanssa, mutta kaikkein tulisimpana vastaustaan vaatii kysymys: kuka Jaakko Kaunismäen murhasi?

 Mustan huumorin ja kiihkeänä etenevän dekkarimenon lomasta löydän ilokseni paljon myös niitä hiljaisia kauniita hetkiä, joihin rakastuin Kaivoksessa. Tuomainen yhdistelee erilaisia tyylilajeja taiten.

En vilkuile taustapeiliin, lennätän vasenta kättäni auton ikkunasta niin kuin viimeksi lapsena. Aamu on lämmin, käsi kuin siipi, joka hakee ilmaa alleen. Ohjaan rennosti oikealla kädelläni, teen mutkista loivia, painan kaasua lempeästi mutta päättäväisesti.

Minä elän.
Kannattaa kuolla edes kerran nähdäkseen, kuinka kaunis yksi aamu voi olla. 
Kaikki kimeltää, hohtaa. Meren suuri sininen kansi kannattelee pieniä valkoisia veneitä taivaan alla kaikki maa on vihreää, pehmeää vilttiä. 

  On kuin Kaunismaa heräisi elämään vasta sitten, kun kuulee pian kuolevansa. Elämän automaattiohjaus on viimeistään nyt kytkettävä pois päältä, on elettävä oikeasti, on pistettävä kaikki aistit peliin, enää ei ole aikaa odotella. Tapahtuu havahtuminen: missä vaiheessa elämä muuttui suorituskeskeiseksi puurtamiseksi, missä vaiheessa elämän värit vaihtuivat harmaaseen, samana toistuvaan arkeen? Silloinko se tapahtui, kun kumisaappaat vaihtuivat nauhakenkiin, kun männyntuoksuvalmuskalta tuoksuva metsä vaihtui siistiin sisäduuniin firman konttorissa?

  Samaan aikaan kun Jaakko kuulee lääkäriltään huonot uutiset, hänen ympärillään alkaa tapahtua myös muita selittämättömiä asioita. Tällaiseen pyöritykseen hän ei ollut koskaan kuvitellut joutuvansa, ei terveenä, eikä varsinkaan kuolemaansa odottaessaan. Mutta hommat on hoidettava, on selvitettävä kuka on ystävä, kuka vihollinen, keneen voi luottaa, keneen ei. Vaikka henki on höllässä, Jaakko aikoo katsoa korttinsa loppuun, selvitä hengissä siihen saakka, kunnes... Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön, voisi hyvinkin olla tämän romaanin alaotsikko.

Tapahtumien taustalla hyrisee Haminan helteinen kesä ja suomalainen pilvenpehmeä, lämmin merimaisema. Kosto on oleva suloinen, vaan ehtiikö Nemesis paikalle ajoissa ?

Olen elossa.
Jonkun toisen laskuissa minun pitäisi olla kuollut.

Tuomaisen uutta romaania on luettu myös täällä;  Kirsin Book ClubLeena Lumi, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Rakkaudesta kirjoihin.


Antti Tuomainen: Mies joka kuoli
Like 2016
Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.

18 kommenttia:

  1. Tuomaisen tavassa kuljettaa tarinaa on paljon minuakin viehättävää. Kaivos ja Synkkä niin kuin sydämeni veivät mukanaan, ehkä tämäkin sitten kun kirjan käsiini saan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, en voi odottaa jouluun: Noudan tuevala viikolla Synkkä kuin sydämeni. Pidän synkästä ja eniten kauniista melankoliasta, jota Kaivos aivan tulvi.

      Poista
    2. Katja, Tuomainen on ihan uskomattoman hyvä viemään tarinaa. Luen juuri Veljeni vartijaa, joka vaan entisestään vakuuttaa minut Tuomaisen taidoista...

      Kiitos kommentistasi <3

      Leena, mulla on kolme Tuomaista lukulaitteella, mutta just tuo Niin synkkä kuin sydämeni puuttuu (muistaakseni). Täytyy ottaa sekin lukuun. Tuomainen on tämän hetken mielidekkaristini! <3

      Poista
    3. Kaisa Reetta, noudan Tuomaisen huomenna! Hänessä on niin monta, mutta ei mitenkään ylitoiminallisesti, sellaista en jaksaisi. Oih, hänellä on kohta ihailijakaarti<3

      Poista
    4. Leena, mä en fanittanut teininä ketään, nyt on aika ;) Fanitan muutamaa kirjailijaa, mut silleen säädyllisesti :D

      Poista
  2. Kaisa Reetta, tänä kesänä min tuon koin, että elämää alkaa kuin uudelleen ja terävämmin aistia, kun sanotaan, että kuolema kolkuttaa. Nyt kaikki on uutta ja tärkeää, pieninkin asia. Arkikin on kaikkien aistien juhlat!

    Taidan olla jäävi arvostelemaan Antti Tuomaista, sillä hän voisi pyyhkiä minulla pöytää Kaivoksen takia ja koska...,mutta tämän kirjan idea tuossa alussa miehestä, joka saa kuulla kuolevansa on erinomainen, ymmärrän myös mustaa huumoria, mutta muuten olen aika tosikko eli minuun olisi uponnut dramaattisempi lopetus paremmin. Tai sitten melakolisen kaunis kuin Kaivoksessa. Muuten ei mitään miinusta tälle kirjalle. Dekkareissa myös myrkytysjutut ovat erittäin kiinnostavia, mutta miten vähän sellaisia onkaan. Christie aikanaan ja oliko hän Maria Lang ja sitten eräät muut niitä kirjoittivat. Erittäin kiinnostava oli se dekkari, jossa lääkärimies syötti pilaannuttamaansa lihaa vähitellen ja hyvin pienissä erissä vaimolleen, mutta en nyt saa nimeä mieleeni. Muistin, että se oli Wainwrightin Umpikuja, mutta siinä se mies lykkääkin vaimonsa alas kalliolta...

    Jos minä saisin valita Tuomainen sijoittaisi seuraavan kirjansa Krakovaan ja siinä olisi pariskunta 30-vuotishääpäivämatkalla. Miehellä on salarakas ja hän haluaa päästä vaimostaan eroon jollain tosi, tosi kierolla tavalla tavoitellen täydellistä murhaa!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sinä tiedät, mistä Tuomainen kirjoittaa!

      Kaivos oli huikea, ja tämä myös, vaikka tunnelmaltaan niin erilainen.

      Sun täytyy ottaa yhteyttä Tuomaiseen ja ehdottaa! :) Aihe kuulostaa hienolta, just sopivan kierolta hyvään dekkariin! :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. Kaisa Reetta, näin on.

      Kirjoittaakohan hän koskaan samansävyistä: Siitä alan kohta tehdä selkoa.

      Miten minusta tuntuu, että kirjailija Tuomainen lukee näitä kommenttejakin:) Kirjailijat ovat silleen hauskasti uteliaita<3

      Ole hyvä<3

      Poista
    3. Just alan kirjoittaa Veljeni vartijasta, ja taas löytyi uusia sävyjä; tällä kertaa mukana on jotakin, mikä muistutti minua kaurismäkeläisyydestä!

      Onhan se kerrassaan hienoa, jos kirjailijalta liikenee aikaa lukijoiden mietteille :)

      <3

      Poista
    4. Ja minä alan tänään lukeasynkkä niin kuin sydämeni, mutta en tiedä, milloin ehdin sen tuoda blogiini, sillä yhden tietokirjan kuvia olen tässä odotellut ja sitten on kirjamessuilut ja sen jälkeen lähdemme länsirannikolle eli minäkin alan hidastaa bloggailua muun elämän hyväksi♥

      Poista
    5. PS. Kuten huomaat, en ehdi oikolukea: Olen niin pahoillani<3

      Poista
    6. Leena, mä olen niin puusilmä, etten edes huomannut, mitä pitäisi oikolukea :)

      <3 <3

      Poista
  3. En tiennyt yhtään, millainen Tuomainen on, mutta kun kuuntelin haastattelun Turun kirjamessuilla, tiesin että kirja on luettava saman tien ja niin tein. Ihana yllätys! Tiedän että aiemmat teokset ovat hieman erityylisiä, mutta pitää Tuomaista lukea lisää, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V, Tuomainen osaa yllättää! Olen lukenut häneltä tähän mennessä 2,5 kirjaa (yksi on luvun alla) ja olen ihan myyty. Uskomaton dekkaristi meillä!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Sain just luettua Tuomaisen Synkkä kuin sydämeni, ja ehdottomasti menee nyt muutkin Antin teokset lukuun! Yllätyin miten leijuvaa Antin kerronta oli kun takakannessa luki rikosromaani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marko, Tuomaisen kunnianhimoinen ote kirjoittamiseen tekee niin hyvää dekkarigenrelle! Hän on todellinen lahja suomalaiselle rikoskirjallisuudelle (ja kirjallisuudelle muutoinkin)!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Voi rakkaus, Tuomainen vain parantaa kirja kirjalta, vaikka aina löytyy jotain uuttakin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, Tuomainen vaan on niin hyvä :)<3

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!