Antti Tuomainen: Veljeni vartija


Hienon Mies joka kuoli -romaanin jälkeen oli aivan pakko tarttua Antti Tuomaisen aikaisempaan tuotantoon. Lukulaitteelta löytyi vuonna 2013 ilmestynyt Veljeni vartija, joka yhä vain syventää rakkauttani Tuomaisen omintakeiseen tapaan kirjoittaa dekkareita. Kuinka sulavasti, luontevasti hän yhdistääkään rikoksen ilmaisunsa runolliseen keveyteen - siinä varmastikin piilee hänen teostensa taika ja voima. Ja sitä paitsi, näen Tuomaisen teokset ennen kaikkea taitavasti kirjoitettuina romaaneina, en niinkään dekkareina...

Tällä kertaa Tuomaisen kerronnassa on lyyrisyyden lisäksi mukana myös jotakin kaurismäkiläistä, sitä niin kovin  suomalaista tapaa kertoa asioita vähillä, lakonisiksi naamioiduilla lauseilla ja hiljaisuuksilla.  Nämä hiljaisuudet - senhän me jos ketkä tiedämme - sulkevat sisäänsä kokonaisia ihmiskohtaloita ja maailmoja - tonnikaupalla sanatonta, sielunpohjia viiltävää tunnetta...

Isoäiti kulki tapaamishuoneeseen kahdeksan tai yhdeksän teräsoven läpi. Aluksi isoäiti laski, mutta ovia tuli aina lisää, ja se kyllästyi, niin kuin aina ennenkin.
Isoisä oli laihtunut. Se oli edelleen jäntevä, jopa lihaksikas, ikäisekseen voimakkaan oloinen, mutta jotain kuihtunutta siinä oli, ja isoäiti näki sen.
Isoäiti epäröi hetken, mutta istui sitten, veti metallijakkaran alleen ja katsoi isoisää silmiin.
Minä otan sen eron nyt, sanoi isoäiti.
Ymmärrän, totesi isoisä.
Ei tämä oikein käy päinsä.
Ei.
Raskasta molemmille.
On.
Haluatko sanoa jotain.
Haluan.
Sano nyt, tämä on viimeinen kerta. Isoisä katsoi isoäitiä silmiin, niin syvälle kuin itkemättä osasi.
Anteeksi, se sanoi.

  Veljeni vartija on tarina isistä ja pojista, rikoksista, kunniasta - ja kaiken yli käyvästä rakkaudesta; teoksessa sivutaan siis pitkälti samoja teemoja kuin viime vuonna ilmestyneessä Kaivoksessa. Tällä kertaa saamme seurata kolmen sukupolvea käsittävän miessarjan varsin möykkelikköistä elämänpolkua, joka kääntyy kohtalon ohjaamana lain nurjalle puolelle, vaikka kaikilla tämän tarinan miehillä, isällä, pojalla ja kahdella pojanpojalla, tuntuisi olevan sydäntä ja kunniantuntoakin vaikka muille jaettavaksi. Aina elämän palikat eivät vain osu kohdilleen niin kuin haluaisi.

Tarinaa kertoo pojanpoika, Klaus, joka pyrkii ottamaan etäisyyttä sukuhistoriaansa: Klaus haluaa elättää itsensä ja kaivopuistolaiseen elämäntyyliin tottuneen vaimonsa 'rehellisenä kiinteistönvälittäjänä', mutta kirkasotsainen pyrkimys kaatuu pomon hämäriin bisneksiin.  Klausin huolellisesti ympärilleen rakentama maailma alkaa murtua  kun hän huomaa avioliittonsakin olleen suurimmaksi osaksi vain liiketoimi. Samaan aikaan hän saa huomata veljensä astuneen 'isäinsä teille'. Klausin on kohdattava elämä uudelleen,, lakattava pakenemasta omaa historiaansa. Ja mikä tärkeintä; hänen on pelastettava veljensä...

Klausin tarinan rinnalla kulkevat hänen isoisänsä ja isänsä groteskit ja samaan aikaan surua tuottavan uskottavat elämäntarinat. Tässä teoksessa ihmiskohtaloita valaisee kuitenkin huikaisevan kirkas optimismi; ihminen voi säilyttää arvonsa ja arvokkuutensa, olivatpa olosuhteet sitten millaiset tahansa. Onko tämänkaltainen ajattelu tosielämässä aina mahdollista, se jää tietenkin lukijan pähkäiltäväksi. Minä tahdon uskoa...


P.S. Kahdensadan blogatun kirjan rajapyykki rikkoutui viime viikolla. Olisi siis  aika järjestää Sata kirjaa -lukija-arvonta. Omavaltaisella päätökselläni siirrän arvonnan joulunalusaikaan...


Antti Tuomainen: Veljeni vartija
Like 2013

Kommentit

  1. Tämä on lukulistallani, sillä Tuomainen on vaan niin mahtava. Oletko muuten lukenut Parantajan? Minäkin luin sen vasta jokin aika sitten myöhäisheräneenä Tuomaiseen, mutta että se oli hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, Tuomainen on niin hieno kirjoittaja. Kohta on ihan pakko taas ottaa lukuun joku hänen aiemmistaan...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Tuomainen on kyllä kova! Suomalaisessa oli ainakin viime viikolla vielä Tuomaisen kaksi vanhempaa kirjaa 12e.

    Kaverilla on kyllä hyvä ja omanlainen tyylinsä kirjoittaa "dekkareita" lyyrisesti. Ja niin kuin Krista tuossa yllä sanoi, Parantaja on hyvä kirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marko, peottaa jo vähä kun olen suitsuttanut Tuomaista niin paljon, mutta kun ei muuta voi... kun se vaan on niin hyvä :) Täytyy etsiä Parantaja, tai olisikohan se jo mulla lukulaitteella... Täytyypä tarkastaa.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Tämä kuulostaa ihan minun kirjaltani. Sain luettua juuri Synkkä niin kuin sydämeni, mutta en tiedä vielä, milloin ehdin siitä kirjoittaa.

    Melankolia ja synkkyys ovat kova sana:)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä on NIIN hyvä!

      Minä taidan pian tarttua taas johonkin Tuomaiseen....

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. Ja minä taidan ottaa tämän sinun lukemasi kirjastosta, sillä jo viitaus Kaivokseen on hottia!

      <3

      Poista
    3. Leena, ota ihmeessä. Viittaus Kaivokseen tulee siitä, että Tuomainen käsittelee kummassakin teoksessa isien ja lasten (poikien) suhdetta, ja kummallakin kerrallla kyse on hyvin kimuranteista jutuista...

      <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!