Antti Tuomainen: Mies joka kuoli

Viime syksynä rakastuin Antti Tuomaisen Kaivokseen. En ollut koskaan ennen lukenut yhtä kaunokirjallista, kerronnaltaan jopa runollisuuteen taipuvaa dekkaria. Tuomaisen taiturimainen ote ja Kaivoksen tyylillinen yllättävyys nostivat hänet heti kotimaisten lempikirjailijoideni joukkoon.

  Tänä syksynä Tuomainen yllättää minut uudelleen. Äskettäin ilmestynyt Mies joka kuoli -teos esittelee lukijoille hiukan erilaisen, aiempaa rennompiotteisen kirjailijan: tunnelma on nyt toinen, kerronnasta löytyy runsain määrin ihanan takapotkuista mustaa huumoria. Meno on tässä uutuudessa niin lentävää ja niin täynnä maukkaita tilanteita ja absurdia toimintaa, että kirjaa on ihan oikeasti vaikea päästää käsistään ennen loppuhuipennusta. Eräs bloggaajakollega on antanut tämänkaltaisille, lukijan heti mukaansa tempaaville kirjoille mainion ja erittäin kuvaavan nimen Lukusukkula. Kun kirja päättyy, sen tahtoisi lukea heti uudelleen tai ainakin saada luettavakseen jotakin samantyylistä, kieli poskessa kirjoitettua...

 Palaako Tuomainen tämän kirjan myötä 'juurilleen', johonkin sellaiseen, jota on nähty jo hänen aiemmassa tuotannossaan vai onko kysymyksessä uusi harppaus hirtehisellä huumorilla höystetyn kerronnan puolelle, kas siinäpä kysymys, johon en vielä vastausta tiedä, mutta josta aion ottaa selvää ihan pikapuoliin: teokset Tappaja toivoakseni (2006), Veljeni vartija (2009) ja Synkkä kuin sydämeni (2013) odottelevat jo lukulaitteella.

  Mies joka kuoli kertoo tarinan keski-ikään ehtineestä sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaasta, joka saa kuulla joutuneensa pitkäaikaisen, pirullisen ovelan myrkytysmurhan uhriksi. Käytännössä Kaunismaan pitäisi jo kuollut, mutta kuin kohtalon oikusta hän sinnittelee yhä elävien kirjoissa. Loppu häämöttää, mutta ennen sitä hänen on selvitettävä monta käytännön asiaa ja tehtävä tilinsä selväksi elämän ja kuoleman kanssa, mutta kaikkein tulisimpana vastaustaan vaatii kysymys: kuka Jaakko Kaunismäen murhasi?

 Mustan huumorin ja kiihkeänä etenevän dekkarimenon lomasta löydän ilokseni paljon myös niitä hiljaisia kauniita hetkiä, joihin rakastuin Kaivoksessa. Tuomainen yhdistelee erilaisia tyylilajeja taiten.

En vilkuile taustapeiliin, lennätän vasenta kättäni auton ikkunasta niin kuin viimeksi lapsena. Aamu on lämmin, käsi kuin siipi, joka hakee ilmaa alleen. Ohjaan rennosti oikealla kädelläni, teen mutkista loivia, painan kaasua lempeästi mutta päättäväisesti.

Minä elän.
Kannattaa kuolla edes kerran nähdäkseen, kuinka kaunis yksi aamu voi olla. 
Kaikki kimeltää, hohtaa. Meren suuri sininen kansi kannattelee pieniä valkoisia veneitä taivaan alla kaikki maa on vihreää, pehmeää vilttiä. 

  On kuin Kaunismaa heräisi elämään vasta sitten, kun kuulee pian kuolevansa. Elämän automaattiohjaus on viimeistään nyt kytkettävä pois päältä, on elettävä oikeasti, on pistettävä kaikki aistit peliin, enää ei ole aikaa odotella. Tapahtuu havahtuminen: missä vaiheessa elämä muuttui suorituskeskeiseksi puurtamiseksi, missä vaiheessa elämän värit vaihtuivat harmaaseen, samana toistuvaan arkeen? Silloinko se tapahtui, kun kumisaappaat vaihtuivat nauhakenkiin, kun männyntuoksuvalmuskalta tuoksuva metsä vaihtui siistiin sisäduuniin firman konttorissa?

  Samaan aikaan kun Jaakko kuulee lääkäriltään huonot uutiset, hänen ympärillään alkaa tapahtua myös muita selittämättömiä asioita. Tällaiseen pyöritykseen hän ei ollut koskaan kuvitellut joutuvansa, ei terveenä, eikä varsinkaan kuolemaansa odottaessaan. Mutta hommat on hoidettava, on selvitettävä kuka on ystävä, kuka vihollinen, keneen voi luottaa, keneen ei. Vaikka henki on höllässä, Jaakko aikoo katsoa korttinsa loppuun, selvitä hengissä siihen saakka, kunnes... Ken leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön, voisi hyvinkin olla tämän romaanin alaotsikko.

Tapahtumien taustalla hyrisee Haminan helteinen kesä ja suomalainen pilvenpehmeä, lämmin merimaisema. Kosto on oleva suloinen, vaan ehtiikö Nemesis paikalle ajoissa ?

Olen elossa.
Jonkun toisen laskuissa minun pitäisi olla kuollut.

Tuomaisen uutta romaania on luettu myös täällä;  Kirsin Book Club, Leena Lumi, Lukutoukan kulttuuriblogi ja Rakkaudesta kirjoihin.


Antti Tuomainen: Mies joka kuoli
Like 2016
Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.