9.9.2016

Pajtim Statovci: Tiranan sydän


He ovat  - ja tulevat aina  olemaan yhdessä...

Sodan runteleman Albanian rauniossa kasvaneet teinipojat Bujar ja Agim päättävät ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä ja valloittaa maailman. He tahtovat unohtaa perheensä, kotinsa, rujon, maailman mahtipontisimmilla ja sotaisimmilla tarinoilla kyllästetyn kotimaansa ja kuoriutua kuin  uudelleen jossakin missä he voisivat olla sitä mitä haluavat ilman sielua näivertävää häpeää ja pelkoa, jossakin missä valmiit, houkuttelevat unelmat odottavat poimijoitaan kuin kypsät, makeana nektarina valuvat hedelmät.

  Agim on heistä kahdesta älykkäämpi, mielikuvitusrikkaampi ja herkempi. Agim pukeutuu sisarensa vaatteisiin, kokoaa pitkät hiuksensa nutturaksi ja kyselee, miksi ihmiset haluavat ehdoin tahdoin takertua jyrkkiin sukupuolirooleihin sen sijaan, että näkisivät itsensä ja toisensa persoonina, kaikista määreistä vapaina. Agim tahtoo luoda nahkansa, olla mitä ikinä haluaa, mutta toteuttaakseen unelmansa hänen on lähdettävä.  Agimin vapaudenkaipuu tarttuu Bujariin; hän hyväksyy ystävänsä ehdoitta, kyseenalaistamatta tämän ajatuksia ja haaveita kertaakaan. Bujar on Agimin peruskallio, hänestä tulee kaksikon rohkeus ja toiminta, jalat, jotka pitävät heidät kummatkin maanpinnalla. Ystävykset  tarvitsevat ja täydentävät toisiaan, nivoutuvat ja sulautuvat yhteen niin tiiviisti, ettei toista voi enää olla ilman toista. Albanian sankaritarujen kaksoiskotka syntyy heissä uudelleen, lihana ja verenä, taivaita kohti kurkottavana lauluna.
Like a Prayer...
Olen juuri lähdössä lentoon, vuoren selästä oranssin taivaan halki, kun pääni hajoaa miljooniksi hiekanjyviksi ja valuu hartioiltani, ja sitten kaularangassani siemen alkaa kukkia, muodostuu pää ja toinen pää kuin kaksi ruusunnuppua, neljä lumenvalkoista silmää, kaksi suuta ja kaksi pitkää kieltä, joilla tunnen kostean maan aaltoilun ja auringon paahteen.
   Bujar ja Agim lähtevät ylittämään Adrianmerta ilman henkilöpapereita, ilman passeja, ilman koulutusta tai kielitaitoa, mukanaan vain unelmansa ja äidinmaidolla sieluun tatuoidut tarinat Albanian muinaisuudesta. Kaksoiskotka lentää taivaan laella, maat vaihtuvat, nimet ja tarinat vaihtuvat, mutta toteutuvatko unelmat koskaan?

  Mitä 'vapaus' merkitsee?  Sitäkö että on vapaa hamuamaan onneaan, vapaa tarttumaan tilaisuuksiin ilman ennakkoon lukkoon lyötyä kohtaloa? Tuohon ajatukseen uskovat lähtiessään myös Bujar ja Agim. Pidämme vapauden, unelmien ja hyvän elämän välistä liittoa miltei itsestäänselvyytenä, mutta useimmille maailman ihmisistä sana vapaus ei kuitenkaan merkitse onnen synonyymiä, vaan jotakin aivan muuta: irrallisuutta, osattomuutta, pakkoa tarttua vihoviimeiseen oljenkorteen. Mitä kotimaansa oloja pakeneva ihminen tekee hyvin teoreettiselle tasolle jäävällä 'vapaudellaan', jos hän ei koskaan löydä laskeutumispaikkaa, sijaa itselleen?

Kaikki muuttuu, kun sinulla on kerrottavanasi hyvä tarina!
Yhtäkkiä mieleeni muistuu Mihail Šiškinin romaani Neidonhius, jossa länsimaalaisia riivaava 'hyvien tarinoiden' nälkä saa yllättävän, miltei oksettavan raadollisen merkityksen: portti onneen saattaa avautua myös 'muukalaisille', jos rajojemme sisään pyrkivä kertoo meille tarpeeksi 'pysäyttävän, itkettävän, sydämeenkäyvän' tarinan. Neidonhiuksessa ilmiö näkyy pakolaiskeskuksen haastatteluissa, Tiranan sydämessä sama toistuu tosi-tv:n laulukilpailussa. Ihmisen arvo on tällöin yhtä suuri kuin hänen tarinansa arvo. Missä vaiheessa me (länsimaalaiset)  muutuimme tällaisiksi kohtaloilla mässäileviksi ihmishirviöiksi?

Pajtim Statovci vei jalat altani vuonna 2014 ilmestyneellä, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaneella esikoisteoksellaan Kissani Jugoslavia. Kirja oli minulle täydellinen kaunokirjallinen elämys ja sai minut näkemään maahamme saapuneiden kosovolaisten kohtalot ja heidän synnyinmaansa lähihistorian uusin silmin. Muistan vieläkin, kuinka voimallinen tuo lukukokemus minulle oli. Siksi odotin tätä tänä syksynä ilmestynyttä uutuutta malttamattomana, hiukan jännittyneenäkin: pystyisikö ensimmäisessä teoksessaan kukkaan puhjennut, suoranaista ylistystä osakseen saanut kirjailija 'pyyhkimään pöydän puhtaaksi', unohtamaan toiseen romaaniinsa kohdistuvat hurjat odotukset ja luomaan rauhassa jotakin uutta... Sittemmin olen saanut tietää, että Statovci kirjoitti Tiranan sydäntä limittäin esikoiskirjansa kanssa.

  Tiranan sydän on erilainen kirja kuin Kissani Jugoslavia ja se on minusta yksinomaan hyvä asia. Jotakin samaa teoksista kuitenkin löytyy: on Statovcin notkea, kertakaikkisen upea kieli, ovat tarinat, jotka matkaavat ihmisten sieluissa toiselle puolelle maapalloa ja takaisin. Ja on symboliikka, joka varsinkin Tiranan sydämessä tuottaa tarinaan hurjia sisäkkäisiä syöksyvirtauksia, sellaisia  jotka saavat lukijan huokailemaan ihastuksesta. Ajatukseni pyörähtävät ympäri vielä senkin jälkeen kun luulin jo tavoittaneeni jotakin, oivaltaneeni jotakin yllättävää ja hämmentävää... Tiranan sydämen kirjalliset ratkaisut ovat uusia ja rohkeita. Lukija kiittää!

Statovci tutkii Balkanin lähihistoriaa, vapaudenkaipuuta ja identiteetin muotoutumiseen liittyviä kysymyksiä raikkaalla otteella, elämäänsä aloittelevan ihmisen näkökulmasta.
Hienovireisen kerronnan taituri lunastaa paikkansa kotimaisten kärkikirjailijoiden joukossa.


Pajtim Statovci: Tiranan sydän
Otava 2016
Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.

19 kommenttia:

  1. Taidamme kaikki lukea kirjaa yhtä eksyksissä. Kirja on hieno ja se jättää niin paljon auki...
    Minusta Kissani Jugoslavia oli upea ja kissat kulkivat siellä täällä jopa asuinkaverina, samoin käärmeet. Tiranan sydän ei mielestäni yltänyt niin hyväksi, mutta siinä oli sitä samaa salaperäisyyttä nyt muutamaa astetta vahvempana asetelmana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ihanasti eksyksissä, kyllä. Statovci on taikuri. En vieläkään ole varma yhdestä asiasta, mutta itse asiassa se, etten tiedä, osoittaa yhden tämän kirjan teemoista niin hienosti toteutetuksi. Valitettavasti en voi tässä paljastaa asiasta tämän enempää, mutta kirjan lukeneet kyllä ymmärtävät.

      Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän ovat vahva pari. Toivottavasti Statovci jatkaa...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Hurjan hieno postaus, Kaisa Reetta, ja miten mahtavasta kirjasta! Statovci yllätti minut positiivisesti, en oikein tiennyt mitä odottaa mutta mitä sitten sainkaan. Näin mahtavan kirjan ja mistä aiheesta. Pyörryksissä luin, lumoutuneena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, Statovcin kirjailijankyvyt ovat ihan huikeat, kyllä!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Kaipa se on tämäkin luettava; luin Kissani Jugoslavian, kun kirjoitit siitä niin innostavasti. Yllätyin siitä, miten se vei täysin mukanaan ja miten tuoreelta se tuntui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, kyllä sinun täytyy Tiranan sydämeen tarttua, varsinkin jos pidit Kissasta. Statovci tuntuu kirjoittavan samalla tavalla kuin toiset hengittävät, niin tuoretta ja huikeaa hänen tekstinsä on...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Sellasta nyt tulin sanomaan, että sun tulokulma Tiranan sydämeen on selkeesti muukalaisuus, kun taas itse painotin suht paljon sukupuolta ja transsukupuolisuutta eli jos sun ja mun tekstit laittais yhteen, niin tulis aika kattava kuvaus Statovcin kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, tulokulmani oli muukalaisuus kyllä. Liitän siihen mielessäni myös Agimin transsukupuolisisuuden, sillä olen siinä käsityksessä, että transihmiset kokevat itsensä muukalaisiksi omassa kehossaan ennen kuin asia korjataan. Ehkä minun olisi tuossa tekstissäni pitänyt painottaa tätä seikkaa enemmän. Nyt innostuin kirjoittamaan hänen ja Bujarin maantieteellisestä muukalaisuudesta (minkä käsitteen sisään nivoutuu tietenkin paljon muutakin kuin vain kodittomuuden tunne).

      Agim on mielestäni kaksinkertainen muukalainen, muukalainen maailmassa ja muukalainen omassa ruumiissaan... Mutta hei, nyt tuli sellainenkin juttu mieleen, että tunsiko hän tosiasiassa olevansa väärässä ruumissa? Muistaakseni hän mainitsi jotakin mahdollisuudesta olla 'sekä että', valita sukupuolensa ikään kuin hetkestä hetkeen uudelleen tai olla valitsematta kumpaakaan. Silloinhan hän olisi vapaa omassa ruumiissaan ja hänen sukupuoleensa kohdistuvat odotukset ja paineet tulisivat yksinomaan hänen ulkopuoleltaan, eli ympäröivästä yhteisöstä...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Nostit tässä hyvin ja konkreettisesti esiin sen tarinankerronnan merkityksen, joka myös minusta on olennainen osa kirjaa - miten tarinoita kerrotaan, miten niitä vastaanotetaan ja käytetään hyödyksi, jos ne ovat tarpeeksi hyviä. Itse pidin juuri tarinaa ja sen käsitettä kirjan kantavana asiana. Hieno romaani on tosiaan kyseessä. http://tekstiluola.blogspot.fi/2016/09/pajtim-statovci-tiranan-sydan.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuomas. Tarinat ovat olleet ihmisille (nykyään ja varmasti kaikkina aikoina) sekä siunaus että vitsaus. Statovci pureutuu tarinoihin kuin ampiainen, hyvin mielenkiintoisella tavalla.

      Kiitokset kommentista ja linkistäsi. Tulen lukemaan!

      Poista
  6. Mua nyt vähän nolostuttaa kun en ole lukenut vielä edes Kissa-kirjaa... Paikkaan aukkoni vielä jonain päivänä :) Ilmeisen hienoja romaaneja tämä tyyppi osaa kirjoittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V, onneksi kirjat odottavat oikeaa hetkeään... Sekä Kissa että Tirana kestävät odottamista, ne ovat jollakin tavoin hyvin ajattomia ja iättömiä kirjoja molemmat.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  7. Tuohan olikin kiinnostava tieto, että tämä on syntynyt limittäin Kissan kanssa. Lukulistalla Tiranan sydän on, toki, mutta milloin, sitä en osaa sanoa. Parempi tietysti olla sanomatta, kun lukusuunnitelmat aina muuttuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, niin. Bongasin tiedon jostain, lieneekö ollut Hesarin haastattelussa...

      Kirjat ovat siitä hyviä, että ne jaksavat odottaa... Tartu tähän sitten kun siltä tuntuu.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  8. Tarinat ovat aina olleet tärkeitä ja uskon, että tulevat olemaankin.

    Kissani Jugoslavia ei herättänyt minussa lukunälkää, mutta sitäkin enemmän kiinnostuin kirjailijasta. Istuin hammaslääkärin odotushuoneessa ja unohdin pelätä, kun luin Suomen Kuvalehdestä juttua Patjimista hänen uusimman kirjansa ollessa keskiössä, mutta Patjimin kuin salaa vieden mieleni. Mikä kiinnostava mies!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Statovci on minun mielestäni ihan huippu kotimainen, ja kyllä, kaiken kaikkiaan hyvin kiinnostava persoona! Ja kuten esimerkkisi osoittaa, taitava viemään ajatukset ihan toisiin maailmoihin! :)

      Kiitos kommentistasi <3


      Poista
  9. Luen kirjaa vasta nyt, siksi tulin tänne vasta nyt. Ei Albaniassa ole ollut sotaa sen jälkeen kuin Suomessakaan. Albanian bunkkerit ja maamiinat johtuivat Hoxhan kommunistisesta paranoidisesta diktaruurista.

    t. jormanen

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!