Mike Pohjola: 1827


Tänä aamuna, päivälleen 189 vuotta sitten, turkulaiset havahtuivat kammottavimpaan mahdolliseen näkyyn: kolme neljäsosaa heidän kotikaupungistaan, Suomen suurimmasta ja tuolloin ehdottomasti tärkeimmästä kaupungista oli yön aikana palanut ja haihtunut savuna ilmaan.
 Mike Pohjolan tiiliskivimäinen 1827 on ensimmäinen romaani, joka tuosta koko Suomen historiaan vaikuttaneesta tragediasta on kirjoitettu. Pohjola  sukeltaa pelottomasti historian liekkeihin ja palaa takaisin voittajana: vanhan Turun raunioista nouseva, kansallisia ikoneja kumartelematon romaani  on inhimillisyydessään koskettava, mutta ennen kaikkea älykäs, räävitön -  ja hauska.

Pohjola tarttuu pönäkkänä pyristelevään historiaan, kierittelee sen tervassa ja Turun vallasväen hatuista pihistämissään höyhenissä, uittaa sen  kunnolla Aurajoen törkyisessä, löyhkäävässä vedessä ja iskee sen sitten seipään nenään keskelle vanhaa Suurtoria kaiken kansan töllisteltäväksi ja naureskeltavaksi. Leipää ja sirkushuvei, vaik sielu palais! Jos historialliset romaanit tuntuvat sinusta kuivilta ja ikävystyttäviltä, suosittelen tutustumaan Pohjolan romaaniin.

  Tässä teoksessa historia todellakin venyy ja paukkuu. Mutta eikö historialle käy  joka tapauksessa aina juuri näin? Luomme historiamme omien tarpeidemme ja uskomustemme mukaiseksi.  Erilaisilla skenaarioilla voi siis rauhassa leikitellä: syttyikö Aninkaistenmäeltä, Hellmannin talosta alkanut palo vahingossa niin kuin aikakirjat kertovat, vai liittyykö asiaan jotakin sattumaa paljon suurempaa? Kirjailija vapauttaa itsensä aikakirjojen painolastista ja ryhtyy luomaan historiaa uudelleen.

Tähän 'uudelleen luotuun' Turkuun kokoontuu sekalainen joukkio hyvin mielenkiintoista (ja samalla hyvin hullua) väkeä, josta monella tuntuu olevan syynsä tuikata Suomen mahtavin kaupunki palamaan. Kuin huomaamatta ollaan maailmanpolitiikan kuumassa keskiössä: ellei Turkua juuri tänä yönä lähetetä savuna ilmaan, koko maailmanjärjestys on vaarassa! Tulenkarvaiseen ripaskaan kuoleman ja kohtalon kanssa osallistuvat kaikki kynnelle kykenevät, mutta ketkä heistä ovat syyllisiä Turun onnettomuuteen? Nikolai I:n takapirutko vai  Ruotsin uuden kuninkaan Bernadotten lähipiiri, vaiko sittenkin saatanallisiin kabbanaaleihin sortuva Turun arkkipiispa hekumallisine vaimoineen? Ja mitä tekemistä tämän asian kanssa on Turun Akatemian vallankumousmielisillä ylioppilailla?  Meno äityy lopulta niin rajuksi, että lukijan on parasta pitää Förin laidoista tiukasti kiinni ja toivoa parasta...
Taistelun tuoksinassa kohtaamme monia maamme historian 'suurmiehiä', joiden yltä Pohjola pudistaa turhan Glorian: Suomen kulttuurin kivijaloiksi nostamamme henkilöt saavat kerrankin olla ennen muuta ihmisiä, juuri niin yleviä tai paheellisia, pikkusieluisia,  juonikkaita ahneita ja  kateellisia kuin me ihmiset tapaamme olla.

  Jonkinlaista järkeä tarinassa edustavat Karjalasta runonkeruumatkalta juuri palannut Elias Hellman ja palon sytyttäjäksi epäilty Hellmanien piika Maria Vass, jotka rientävät pelastamaan Turkua sillä aikaa kun kaupungin vallasväki suhmuroi keskenään Brinkkalan talossa syksyn kunniaksi järjestetyissä naamiaisissa. Oman värinsä tarinaan tuo säkissä Turkuun kuljetettu runonlaulaja Väinö. Tämä kolmikko ehtii moneen, ja rakkauskin syttyy...

  Teoksen tärkeimmäksi  teemaksi nousee mielestäni kysymys siitä, millaista historiaa haluamme rakentaa ja millaiseen historiaan uskoa? Historiaa ja historiankirjoitusta arvioidessamme onkin syytä muistaa, että rakennamme kumpaakin aina tietoisesti ja hyvin päämäärähakuisesti. Pohjolan teos sohaisee pönäkkää käsitystämme Suomen historiasta ja kysäisee pilke silmäkulmassa: entä jos kaikki olisikin mennyt toisin?

500 sivua ja yksi tulenkatkuinen vuorokausi. Pohjolan tiiliskivimäinen romaani nauratti ja hämmensi  - ja meni päähän kuin häkä. Historiallisten romaanien ja hieman pisteliäänkin kerronnan ystävälle 1827 oli suoranainen namupala, niin että viimeinen sivu tuli vastaan aivan liian äkkiä. Jos minun pitäisi verrata teoksen tunnelmaa johonkin aiemmin lukemaani, nostaisin esiin  Patrick de Wittin Alihovimestari Minorin.

 Romaanista tutut henkilöt seikkailivat myös Pohjolan käsikirjoittamassa hevimusikaalissa 1827 -Infernal Musical, joka  kuului Turun vuoden 2011 kulttuuripääkaupunki -tapahtumiin.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.

Mike Pohjola: 1827
Gummerus 2016

Kommentit

  1. Voi kylläpä kirjoitat niin herkullisesti, että väkisinkin alkaa kiinnostaa! Panin kirjan juuri merkille kirjakaupassa, mutta en edes lukenut takakantta kun ajattelin että odottavien lukulista on jo niin pitkä. Mutta voi, kai tämä täytyy sinne lisätä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V, suosittelen kirjaa syksyn lukulistallesi!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Minä ajattelinkin, että tunnelma oli tuttua ja samoin henkilöt, ja lopussa kerroit, että ne olivat näkemässäni hevimusikaalissa mukana. Myös tuo säkissä kannettu Väinö oli siinä mukana.
    Kirjahan kuulostaa oikein luettavalta teokselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, niinpä! :) Kannattaa tutustua Pohjolan henkilöihin myös kirjallisesti, tässä on jotain huimaa!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!