Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä

Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä

Puilla on tunteet. Ne kommunikoivat toistensa ja muiden yhteisöönsä kuuluvien eliölajien kanssa, muodostavat voimakkaita sosiaalisia verkostoja ja ystävyyssuhteita, huolehtivat jälkikasvustaan ja vanhuksistaan ja pyrkivät muutoinkin elämään hyvää, lähipiirinsä huomioon ottavaa elämää.
Näin sanoo saksalainen metsänhoitaja Peter Wohlleben, joka pitkään alalla työskenneltyään alkoi - erinäisten kokemusten jälkeen - nähdä hoitamansa metsät aivan uudessa valossa.

Muutos pakotti minut ottamaan metsänhoidossa huomioon aivan uudenlaisia asioita. Puiden kaataminen ja isoilla metsäkoneilla myllertäminen ei yhtäkkiä olekaan itsestään selvää, jos tietää, että puut aistivat kipua, että niillä on muisti ja että puuvanhemmat elävät yhdessä jälkikasvunsa kanssa. Monitoimikoneilla ei ole enää kahteen vuosikymmeneen ollut asiaa hoitoalueelleni. -- Puut saavat hengähtää ja paljastavat yhä uusia salaisuuksia - etenkin ne rauhaan jätetyt puuryhmät, jotka elävät seudulle perustetuilla suojelualueilla. Lehväkaton alla saa oppia uutta joka päivä. 

Metsänystävälle tällainen puhe on kuin enkelten laulua. Mutta mitä ajatella Wohllebenin tavasta inhimillistää puiden elämää? Kirjaa aloitellessani rationaalinen puoleni pisti kovasti vastaan, ei vähiten siksi, että olen saanut koviin, tieteellisesti todistettuihin faktoihin nojaavan kasvifysiologin koulutuksen.  Ajatus kasvien tunteista hämmentää minua myös toisella  tasolla: emmekö pysty tunnustamaan muiden luontokappaleiden itseisarvoa muutoin kuin inhimillistämisen kautta?  Ehkä tämä on ainoa vaihtoehto tehdäksemme läpimurtoja: lukemisen edetessä nimittäin huomasin, että Wohlleben käyttää tunne-elämän sanastoa ennen muuta lukijoiden houkuttimena ja tekstinsä pehmentäjänä: vaikka tekstin  perusta on tieteessä, Wohlleben karsii siitä (turhan) tieteellisen jargonin ja muuttaa lukukokemuksen elämykselliseksi. Ymmärsin, että saavuttaakseen lukijoita muualtakin kuin biologi- ja luonnonsuojelupiireistä, Wohllebenin täytyikin kirjoittaa kirjansa juuri tällä tavoin. Saksassa Puiden salatusta elämästä  on tullut kirjasensaatio, toivoa sopii että teos saa nostetta myös täällä Suomessa.

 Puiden tunne-elämä on myös toki myös filosofisena kysymyksenä enemmän kuin mielenkiintoinen, sillä se vie meidät pohtimaan vaikeaa ja kiistanalaista kysymystä siitä, kuinka 'tunteet' tai 'tietoisuus' ylipäätään määritellään: kun tietämyksemme ihmisaivojen kemiallisten prosessien yhteydestä tunteiden ja tietoisuuden muotoutumiseen kasvaa, meidän on entistä vaikeampaa rajata tiettyjä 'inhimillisiä' ominaisuuksia vain itseämme koskeviksi. Ei ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun eläinten tunne-elämä 'tunnustettiin'. Moinen havainto heitti eteemme uudenlaisia moraalisia haasteita: miten eläimiin pitäisi suhtautua tämän jälkeen? Mitä tapahtuisikaan, jos yhtäkkiä saisimme tietää myös kasvien olevan tietoisia, tuntevia eliöitä?

    Wohlleben avaa silmämme näkemään puut ja metsän uudessa, yllättävävässäkin valossa.
Puut ovat yksilöitä, sen tiedämme,  mutta samalla ne ovat täydellisessä riippuvuussuhteessa toistensa ja verkostoonsa kuuluvien muiden eliölajien kanssa. Kirjan luettuamme oivallamme, miksi vanhat, rauhassa kasvaneet ja kehittyneet aarniometsät  tai luonnonmukaisesti hoidetut talousmetsät ovat onnellisempia ja terveempiä kuin tehometsätalouden ylläpitämät, yksipuoliset puupellot. Opimme, millä tavoin puut todellakin pitävät huolta toisistaan. Avainasemassa ovat juuret, joita Wohlleben kutsuu puiden aivoiksi. Juuriensa avulla puut voivat muodostaa laajoja, neliökilometrienkin laajuisia verkostoja (WWW, eli Wood Wide Web)  joissa yhtäkään jäsentä ei jätetä heitteille. pienokaisia kasvatetaan joskus kovallakin otteella, vanhuksista pidetään huoli, ystäviä hellitään,vaaroista varoitetaan, tietoja, kustannuksia ja resulsseja jaetaan. Puut ovat sosiaalisuudessaan varsinaisia mallikansalaisia, joista meidän ihmistenkin pitäisi oikeastaan ottaa mallia omaan elämäämme ja yhteiskuntiimme: kaveria ei jätetä.

  Puiden elämä on hidasta. Ne saattavat saavuttaa aikuisuuden (vasta) parinsadan vuoden iässä. Puiden reaktiot ja viestijärjelmät ovat eläimiin nähden äärettömän hitaita, joten ei ole ihme, ettemme kiinnitä puiden viesteihin huomiota: meidän näkökulmastamme puut seistä nököttävät paikallaan vuosikymmestä toiseen, korkeintaan vuodenaikoihin reagoiden. Jos pystyisimme ymmärtämään puiden kieltä, mitä kuulisimme nykyisissä talousmetsissä käyskennellessämme? Täyttyisivätkö lehvästöt tytyväisestä hyrinästä vai tuskaisista avunhuudoista?

Puiden salattu elämä on kaikkien metsän ystävien kirja. Suosittelen kirjaa myös heille, jotka näkevät metsät ennen kaikkea taloudellisena resurssina, muutaman kymmenen vuoden väliajoin parturoitavina puupeltoina.  
Mutta onpa suhteesi metsään sitten millainen hyvänsä: lue tämä kirja. Saatat kokea todellisen yllätyksen!

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.


Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä. Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä 
                            (Das Geheime Leben der Bäume: Was sie fühlen, wie sie kommunizieren - die                                         Entdeckung einer verborgenen Welt, 2015)
Gummerus 2016
Suomentanut Pirkko Roinila
alkuperäiskieli: saksa