2.9.2016

Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä

Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä

Puilla on tunteet. Ne kommunikoivat toistensa ja muiden yhteisöönsä kuuluvien eliölajien kanssa, muodostavat voimakkaita sosiaalisia verkostoja ja ystävyyssuhteita, huolehtivat jälkikasvustaan ja vanhuksistaan ja pyrkivät muutoinkin elämään hyvää, lähipiirinsä huomioon ottavaa elämää.
Näin sanoo saksalainen metsänhoitaja Peter Wohlleben, joka pitkään alalla työskenneltyään alkoi - erinäisten kokemusten jälkeen - nähdä hoitamansa metsät aivan uudessa valossa.
Muutos pakotti minut ottamaan metsänhoidossa huomioon aivan uudenlaisia asioita. Puiden kaataminen ja isoilla metsäkoneilla myllertäminen ei yhtäkkiä olekaan itsestään selvää, jos tietää, että puut aistivat kipua, että niillä on muisti ja että puuvanhemmat elävät yhdessä jälkikasvunsa kanssa. Monitoimikoneilla ei ole enää kahteen vuosikymmeneen ollut asiaa hoitoalueelleni. -- Puut saavat hengähtää ja paljastavat yhä uusia salaisuuksia - etenkin ne rauhaan jätetyt puuryhmät, jotka elävät seudulle perustetuilla suojelualueilla. Lehväkaton alla saa oppia uutta joka päivä. 
Metsänystävälle tällainen puhe on kuin enkelten laulua. Mutta mitä ajatella Wohllebenin tavasta inhimillistää puiden elämää? Kirjaa aloitellessani rationaalinen puoleni pisti kovasti vastaan, ei vähiten siksi, että olen saanut koviin, tieteellisesti todistettuihin faktoihin nojaavan kasvifysiologin koulutuksen.  Ajatus kasvien tunteista hämmentää minua myös toisella  tasolla: emmekö pysty tunnustamaan muiden luontokappaleiden itseisarvoa muutoin kuin inhimillistämisen kautta?  Ehkä tämä on ainoa vaihtoehto tehdäksemme läpimurtoja: lukemisen edetessä nimittäin huomasin, että Wohlleben käyttää tunne-elämän sanastoa ennen muuta lukijoiden houkuttimena ja tekstinsä pehmentäjänä: vaikka tekstin  perusta on tieteessä, Wohlleben karsii siitä (turhan) tieteellisen jargonin ja muuttaa lukukokemuksen elämykselliseksi. Ymmärsin, että saavuttaakseen lukijoita muualtakin kuin biologi- ja luonnonsuojelupiireistä, Wohllebenin täytyikin kirjoittaa kirjansa juuri tällä tavoin. Saksassa Puiden salatusta elämästä  on tullut kirjasensaatio, toivoa sopii että teos saa nostetta myös täällä Suomessa.

 Puiden tunne-elämä on myös toki myös filosofisena kysymyksenä enemmän kuin mielenkiintoinen, sillä se vie meidät pohtimaan vaikeaa ja kiistanalaista kysymystä siitä, kuinka 'tunteet' tai 'tietoisuus' ylipäätään määritellään: kun tietämyksemme ihmisaivojen kemiallisten prosessien yhteydestä tunteiden ja tietoisuuden muotoutumiseen kasvaa, meidän on entistä vaikeampaa rajata tiettyjä 'inhimillisiä' ominaisuuksia vain itseämme koskeviksi. Ei ole kovinkaan pitkä aika siitä, kun eläinten tunne-elämä 'tunnustettiin'. Moinen havainto heitti eteemme uudenlaisia moraalisia haasteita: miten eläimiin pitäisi suhtautua tämän jälkeen? Mitä tapahtuisikaan, jos yhtäkkiä saisimme tietää myös kasvien olevan tietoisia, tuntevia eliöitä?

    Wohlleben avaa silmämme näkemään puut ja metsän uudessa, yllättävävässäkin valossa.
Puut ovat yksilöitä, sen tiedämme,  mutta samalla ne ovat täydellisessä riippuvuussuhteessa toistensa ja verkostoonsa kuuluvien muiden eliölajien kanssa. Kirjan luettuamme oivallamme, miksi vanhat, rauhassa kasvaneet ja kehittyneet aarniometsät  tai luonnonmukaisesti hoidetut talousmetsät ovat onnellisempia ja terveempiä kuin tehometsätalouden ylläpitämät, yksipuoliset puupellot. Opimme, millä tavoin puut todellakin pitävät huolta toisistaan. Avainasemassa ovat juuret, joita Wohlleben kutsuu puiden aivoiksi. Juuriensa avulla puut voivat muodostaa laajoja, neliökilometrienkin laajuisia verkostoja (WWW, eli Wood Wide Web)  joissa yhtäkään jäsentä ei jätetä heitteille. pienokaisia kasvatetaan joskus kovallakin otteella, vanhuksista pidetään huoli, ystäviä hellitään,vaaroista varoitetaan, tietoja, kustannuksia ja resulsseja jaetaan. Puut ovat sosiaalisuudessaan varsinaisia mallikansalaisia, joista meidän ihmistenkin pitäisi oikeastaan ottaa mallia omaan elämäämme ja yhteiskuntiimme: kaveria ei jätetä.

  Puiden elämä on hidasta. Ne saattavat saavuttaa aikuisuuden (vasta) parinsadan vuoden iässä. Puiden reaktiot ja viestijärjelmät ovat eläimiin nähden äärettömän hitaita, joten ei ole ihme, ettemme kiinnitä puiden viesteihin huomiota: meidän näkökulmastamme puut seistä nököttävät paikallaan vuosikymmestä toiseen, korkeintaan vuodenaikoihin reagoiden. Jos pystyisimme ymmärtämään puiden kieltä, mitä kuulisimme nykyisissä talousmetsissä käyskennellessämme? Täyttyisivätkö lehvästöt tytyväisestä hyrinästä vai tuskaisista avunhuudoista?

Puiden salattu elämä on kaikkien metsän ystävien kirja. Suosittelen kirjaa myös heille, jotka näkevät metsät ennen kaikkea taloudellisena resurssina, muutaman kymmenen vuoden väliajoin parturoitavina puupeltoina.  
Mutta onpa suhteesi metsään sitten millainen hyvänsä: lue tämä kirja. Saatat kokea todellisen yllätyksen!

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.


Peter Wohlleben: Puiden salattu elämä. Kasvimaailman kuninkaiden tunteista ja viestinnästä 
                            (Das Geheime Leben der Bäume: Was sie fühlen, wie sie kommunizieren - die                                         Entdeckung einer verborgenen Welt, 2015)
Gummerus 2016
Suomentanut Pirkko Roinila
alkuperäiskieli: saksa

15 kommenttia:

  1. "Puut ovat runoja, joita maa kirjoittaa taivaalle. Me kaadamme ne ja muutamme ne paperiksi kertoen siten tyhjyydestämme." - Kahlil Gibran -

    Minä varmaan uskoisin tästä kirjasta kaiken. Koko ikäni puutarhaa pitäneenä ja myös metsää hoitaneena, olen huomannut monenmoista. Selliastakin, joka on vastoiin kaikkea, mitä olen kasviopin puolella lukenut. Eräiden sienten ei pitänyt kasvaa sen ja sen puun likellä, mutta kun se puu onnettomuuden myötä menetettiin, sienet katosivat ja monta, monta muuta tarinaa.

    Sisareni menetti muutama vuosi sitten ystävänsä, mutta ennen kuolemaansa M. antoi siskolleni tammen taimen. Ihan pienen. Seuraavana vuonna se pienokainen tuotti yhden kunnon terhon eli tervehdys M:lta. Minulla on kuvakin siitä pikkutammesta, joka kantaa yhtä terhoa. Tänä vuonna siihen ei tullut terhoja, mutta sehän on niin pienikin, että eihän se ole mahdollista! Se oli kuitenkin.

    Saksa on puiden kannalta ihan eri kuin Suomi. Meillä puu on uhka, jos se on suuri ja kaunis, jos se suojaa kauniisti taloa, jos se muodostaa ihania tunneleita ajotien reunoille, jos se on hiukankin yli 100 vuotta vanha, mikä on Suomessa jo ihme. Yksi Keski-Euroopan ihanuus ovat ikivanhat puut sekä se, miten niitä vaalitaan.

    Kiinnostava kirja, kiehtova teksti sinulta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tiiätkö, minähän olen varsinainen puunhalaaja! :) Mä oikeesti halailen puita, mutta pidetään tämä tieto meidän välisenä ;). Perin ristiriitainen on siis suhteeni kasveihin just tuon koulutukseni takia: toisaalta ajatukset on tässä suhteessa pukattu täyteen tieteellistä faktaa ja sen alla piilee 'mutu -tieto', joka ajaa uskomaan johonkin, 'jota vaan ei vielä ole todistettu'. Minä uskon puiden ja metsän olevan mun ystäviä ihan tietoisella tasolla. Kun menen metsään, tunnen vahvasti, että minut otetaan vastaan ystävänä. Muuten en voi sitä äärettömän vahvaa tunnetta selittää.

      Ihana tarina pikku tammesta, Leena! Tässä kirjassa puhutaan muuten paljon juuri tammista ja niiden elämästä, niistä tunteistakin.

      Saksalaiset ovat puu- ja metsäasioissaan monessa suhteessa meitä edellä, totta!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Huikea postaus kiintoisin ja pysäyttävin kysymyksin; kiitos! Jo kirjailijan nimikin istuu teemaan hyvän elämän puolesta. Seppo Vuokko sivusi samoja teemoja tuoreessa teoksessaan "Latva pilviä piirtää"
    Metsä on minulle tärkeä ja kunnioitettava elementti, eräänlainen pettämätön, turvallinen äidin syli, joten moton "kaveria ei jätetä" myötä toivotan Sinulle lämmintä ja syksyntuoksuista viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, tämmöiset kirjat saavat kyllä ajatusmyllyn jauhamaan, piti ihan toppuutella itseään tätä postausta kirjoitellessa, poistin lopullisesta jutusta pitkät pätkät tekstiä ihan lukijaystävällisyyden vuoks :)

      Metsä on... <3

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Metsää pitää hoitaa sillä se hoitaa vastavuoroisesti meitä. Puiden tunne-elämään sinällään en ota kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, niin totta! Voi jos joskus ymmärtäisimme tuon, ihan päättäjienkin tasolla...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. Voisitko Aino avata enemmän sitä, mitä tarkoitat metsän hoitamisella ja mitä se sinulle pitää sisällään?

      Kiitos.

      Poista
    3. Metsinen, tuo jäi itseänikin vähän mietityttämään Ainon kommentissa; minkälaista metsän hoitoa hän tarkoittaa... Toivottavasti Aino kuulee huhuilun ja vastaa...

      Poista
  4. Vaikuttaa mielenkiintoiselta ja ajatuksia herättävältä kirjalta! Metsät ja puut ovat meille valtavan tärkeitä, muutenkin kuin elinkeinona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V, tämä kirja on valtavan viehättävä lukukokemus. Suosittelen!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. Oi tämä kirja mun piti lukea, mutta sitten unohdin sekä kirjan että kirjoittajan nimen. Nyt taas tiedän, kiitos!:)

      Poista
    3. sanna, ole hyvä, vähän myöhästyneenä vastauksena kommenttiisi :)

      Puiden salattu elämä kannattaa ehdottomasti ottaa lukulistalle!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Tämä on hieno, puhutteleva ja osin taianomainenkin kirja. Olen lukemassa tätä toisen kirjan rinnalla, joten nyt ei vielä enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kyllä, kaikkea tätä kirja on...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  6. Mitkä ovat kirjailijan väiteiden lähteet? Onko hän itse tuota mieltä, vai löytyykö jostain pätevää tutkimustietoa puiden "tunteista"?

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!