17.8.2016

Yiyun Li: Yksinäisyyttä kallimpaa


Kiinalaissyntyisen Yiyun Lin Yksinäisyyttä Kalliimpaa sai minut jälleen kerran havahtumaan siihen surulliseen tosiasiaan, ettemme me ihmiset varmasti koskaan tule  täysin ymmärtämään toisiamme. Empatia ja usein ne valitettavan hatariksi jäävät yrityksemme päästä lähelle toisen ihmisen sisintä kuuluvat olennaisena  osana ihmisyyteen, mutta kykymme irrottautua omista ajatusmalleistamme ja asenteistamme, katsoa asioita oikeasti toisin silmin, on silti tavattoman rajallinen. Tästä seuraa, että elämän kestävästä yritteliäisyydestämme huolimatta jotain jää aina puuttumaan ja huomaamme jääneemme sisimmässämme yksin - kuin toistensa ohitse tuikkiviksi tähdiksi äänettömällä taivaalla...

  Yiyun Lin kuvaa tätä ihmisen eksistentiaalista yksinäisyyttä riipaisevan tarkasti. Tarina kertoo neljästä kiinalaisesta nuoresta, joiden elämät risteävät kuin sattumalta 1980-luvun lopun Pekingissä. Taivaallisen aukion verilöylystä on kulunut vain muutama kuukausi, ja kaupunkilaiset yrittävät elää arkeaan niin kuin parhaiten taitavat. 1960-luvun kulttuurivallankumouksen vaietut muistot varjostavat kaikkien tarinan neljän nuoren elämää. Yksinäisyydestä kumpuava hurja halu saada olemiselleen ja ajatuksilleen oikeutusta ja kaikupohjaa on eräs tämän romaanin kantavista teemoista. Usein tuo halu on piilotettu näkymättömiin, mutta sen kumu kuuluu romaanin jokaiselta sivulta.

Parikymppinen Shaoai on lähipiiristään ainoa, joka avoimesti vastustaa Kiinan nykyhallintoa ja osallistuu verilöylyksi muuttuneeseen opiskelijamielenosoitukseen Pekingin keskustassa. Löyhähkön ystäväpiirin kolme muuta nuorta ovat teini-ikäiset koulutoverit Boyang ja Moran, sekä kahden katolisen tädin tiukasti kasvattama, itseensä sulkeutunut Ruyu, joka saapuu Pekingiin kouluun, toteuttamaan tätien hänelle kaavaileman, tähtikirkkaan tulevaisuusvision ensimmäistä vaihetta.
Tarina saa miltei irrationaalisen käänteen, kun Shaoai yllättäen myrkytetään. Hän ei kuole, vaan vammautuu vakavasti. Syyllistä ei kovistakaan yrityksistä saada selville, epäilysten varjot jäävät varjostamaan monen ihmisen elämää ja yhteys Boyangin, Moranin ja Ruyun välillä katkeaa. Elämä, joka tuntui jo aiemminkin häilyvältä kuin hämähäkin verkko, on saanut käänteen, josta ei voi enää toipua. Hiljaisuus laskeutuu näyttämölle.

  Houkutus yrittää ymmärtää näiden neljän nuoren ihmisen ajatuksia on suuri, mutta lukiessani käsitän, että joskus olisi osattava vain kuunnella ja ottaa tarina vastaan tulkintoja tekemättä (ja se jos mikä on minulle vaikeaa). Silti toistelen mielessäni tyhmiä kysymyksiä: millaista on elää ja kasvaa 1900-luvun lopun Kiinassa, keskellä suuria taloudellisia ja poliittisia myllerryksiä, keskellä hiljaisuuteen pakotettua epävarmuutta. Miltä tuntuu kätkeä pelkonsa ja ottaa vastaan uusi uljas maailma niin kuin kaikki olisi kohdallaan? Vastauksia en saa, sillä he piiloutuvat minulta taitavasti.  Alkuvaiheessa etenkin Ruyu, mutta myöhemmin myös Boyang ja Moran tekevät minulle sanalla sanoen ärsyttävän henkisen katoamistempun. Miksi nämä ihmiset eivät avaudu minulle, kyselen melkein voipuneena ja sitten, taas kovin stereotyyppisesti, sorrun ajatukseen, että  kätkeytyminenhän nyt kuuluu itämaiseen kulttuuriperintöön. Ei ei ei!
Mutta niin vain on, että tämän tarinan sisälläkin heitä yritetään kovasti ymmärtää ja tulkita. Hiljaisuus ja salaperäisyys synnyttävät suorastaan hallitsemattomia tulkintojen ryöppyjä. Minusta tuntuu, että he taitavat itse jopa salaisesti nauttia tilanteesta...

Vuosia myöhemmin tapaamme heidät jälleen. Boyang on jäänyt Pekingiin ja tekee uraa taloudellisessa nousukiidossa. Hänestä on tullut opportunismiin taipuvainen, keski-ikäinen mies, jonka elämän keskeiseksi, joskin kovin haileaksi ilonaiheeksi on noussut pintaliitoon rakastuneiden nuorten naisten ylläpitäminen. Ruyu ja Moran ovat muuttaneet Yhdysvaltoihin, ja ovat hekin - täkäläisistä sosiaalisista verkostoistaan huolimatta - henkisesti hyvin eristäytyneitä. Kaikki kolme ovat jumittuneet historiaansa, hetkeen, joka lopullisesti tuntui määrittävän heidän elämänsä suuntaviivat ja jolle he tahtomattaan uhraavat loppuelämänsä. Kysymys kuuluukin, haluavatko he tehdä tilinsä selviksi menneisyytensä kanssa.

Yiyun Lin romaani jätti minut mielenkiintoisen, erittäin hyvää tekevän hämmennyksen valtaan. Samalla kun luin tarinaa Kiinan kameleonttimaisesta lähihistoriasta, sain eteeni peilin, joka pakottaa minut tutkimaan oman ymmärrykseni ja tulkintojeni perusteita. Li  upottaa kerrontaansa teräviä huomioita paitsi kiinalaisesta kulttuurista, myös minulle niin tutuista länsimaalaisista asenteista. En voinut olla hymyilemättä Ruyun ja Moranin amerikkalaisten ystävien, aviomiesten ja rakastajien miltei pakonomaiselle innokkuudelle ymmärtää ja tulkita kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa, sillä tunnistan tuon suuren ymmärtämisen halun myös itsessäni. Suoraviivaiset, omien käsitystemme ja arvojemme värittämät tulkinnat osoittautuvat usein vain niin hellyttävän (ja hävettävän) naiiveiksi. Silti ymmärrykseen on hyvä pyrkiä ja siinä samalla huomata - ja hyväksyä - omat rajansa: tämän parempaan eivät rahkeet tällä kertaa riitä... Samalla tajuaa entistä selvemmin sen, että vain tieto auttaa kirkastamaan asenteita ja ymmärrystä.

Yiyun Li muutti Kiinasta Yhdysvaltoihin 26-vuotiaana, tarkoituksenaan suorittaa immunologian tohtorin tutkintoa Iowan yliopistoon. Kirjoittaminen veti kuitenkin lapsesta saakka kirjoja rakastanutta Litä vastustamattomasti puoleensa. Lukemattomia kirjallisuuspalkintoja napsinut  Li asuu nykyään Kaliforniassa miehensä ja kahden lapsensa kanssa, opettaa yliopistossa ja kirjoittaa - jumalaisen hyvin, jos minulta kysytään.  Yksinäisyyttä kalliimpaa on hänen kolmas suomennettu teoksensa. Novellikokoelma Kultapoika, smaragdityttö (Tammi 2012), ja romaani Kulkurit (Tammi 2013) hyppäsivät lukulistalleni tältä istumalta, sillä haluan lukea lisää tätä ajatusteni suloista hämmentäjää.

Muualla: Kirjojen keskellä, Kingiä, kahvia ja empatiaa, Kulttuuri kukoistaa,  Lukutoukan kulttuuriblogiTuijata. Kulttuuripohdintoja ja Ullan luetut kirjat.

Tammen Keltainen kirjasto blogissani

Yiyun Li: Yksinäisyyttä kallimpaa (Kinder Than Solitude, 2014)
Tammi, 2015
Suomentanut Helene Bützow
Alkuperäiskieli: englanti

6 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän sen ilmestymisen aikoihin ja tykkäsin kyllä kirjasta. Omat hienoutensa tässä oli, vaikken kirjaan ihan rakastunutkaan. Silti aion ehdottomasti lukea Kulkurit kunhan tulee sopiva hetki!

    http://kristankirjat.blogspot.com/2015/03/kirja-joka-vaatii-lukijan-itselleen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, Kulkurit on ehdottomasti luettava!

      Kiitos linkistä! n löytänyt sitä kun etsiskelin tästä blogiteksejä Googlella. Lisään linkin...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Ihan parasta lukea, miten voimakkaasti tämä kirja sinuun vaikutti. Teemat ovat hyvin kiinnostuvia, varsinkin tuo heiluttamasi "eksistentialismikortti." Laitan muistiin. Loistava kirjoitus sinulta kaikkinensa, kuten sinulla yleensäkin ei sen puoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, suunnattomassa uteliaisuudessani (jota tuossa jutussanikin vähän irvailen) tartuin tähän kirjaan. Hyvä että tartuin, löysin taas uuden kirjailijan, jota lähteä seurailemaan.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Hieno kirjoitus sinulta <3 Yksin oot sinä ihminen, yksin kaiken keskellä aina vain...Minulla olisi tähän paljonkin sanottavaa, mutta minäkin vaikenen. Omertan laki. Taistelen muilla kentillä ja ne ovat Kiinan ihmis- ja eläinoikeudet, etenkin koirien. Kiina voi kyllä näyttää toistakin kuvaa ja sitä mieheni sai riittämiin liikematkoilla meren rannoilla sijaitevissa kaupungeissa. Mutta se kaikki oli kuin jotain kulissia...

    Henkinen katoamistemppu voi olla myös pakon sanelema juttu, kuten se usein epädemokraattisissa maissa on. Tässäkin kohtaa olisi kiva tietää tositosi!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, joskus tunnistan tuon yksinäisyyden myös itsessäni - onneksi vain hyvin harvoin ja häivähdyksenomaisesti... Mutta tuttua on.

      Kiina on kameleontti, joka taiitaa piiloutumisen taidon. Luin juuri erään Kiinasta poismuuttaneen naisen haastattelun (oliskohan ollut Hesarissa vai missä, en muista) jossa hän kertoi, ettei ikinä tunnista kotimaataan siellä käydessään. Muutokset ovat niin nopeita ja valtavia. Tästä vois vetää sellaisen karvahattumaisen johtopäätöksen, ettei Kiinaa voi ikinä ymmärtää...

      Totta, henkinen katoamistemppu toimii mielen suojana...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!