Juha Mäntylä: Milt

Klubi oli pieni, mutta sen intensiivinen tunnelma oli tehnyt siitä kuuluisan ja jokainen halusi soittaa siellä. Sinne oli vaikea löytää. Se oli keskellä ei-mitään, sen ympärillä oli pieni kylä, kylän ympärillä suo, ja kun tarpeeksi kauas meni, tuli meri vastaan. Ja kun merta seilasi, pääsi New Orleansiin.

Viime syksynä sain kunnian tutustua tähän kuuluisaan klubiin ja sen legendaarisiin jazz-iltoihin kirjassa Audrey, rakkaani. Ihastuin Juha Mäntylän positiiviseen kerrontatyyliin ja kirjoitin teoksen nostattamista ajatuksistani tähän tapaan:

  Minulle jäi tästä pienoisromaanista todella hyvä mieli: kirja on ylistyslaulu jazzille, positiiviselle elämänasenteelle ja ihmisille, jotka kulkevat rohkeasti kohti unelmiaan. Juuri tässä on mielestäni Audrey, rakkaani -teoksen vahvuus: Mäntylä antaa unelmien liitää vapaasti - juuri sinne minne ne haluavat, vaikka sateenkaaren tuolle puolen.

Tänä syksynä Mäntylän ensimmäinen jazzromaani on saanut itsenäisen jatko-osan, joka säihkyy  samaa, tummien sävyjen kirkastamaa positiivista elämänasennetta kuin edeltäjänsäkin. Kirja pulppuaa puhdasta, sadunomaista uskoa elämän ja unelmien voittoon. Jos minulta joskus kysyttäisiin, kuka on Suomen positiivisin kirjailija, valintani osuisi muitta mutkitta Juha Mäntylään. Tällaisia tarinoita tarvittaisiin nykymaailmassa paljon, paljon enemmän. Luojalle kiitos, meillä on J. Mäntylä.

  Miltin mukana matkaamme jälleen Tuorilaan ja  jazzin sykkivään kotikaupunkiin, New Orleansiin. Audrey, rakkaani -teoksesta tuttu, nimettömäksi jäävä tuorilalainen mies kertoo tällä kertaa  trumpetisti Milton Kingin tarinan. Jazz on Miltin elämä.  Hän ei voisi kuvitellakaan itselleen muunlaista kohtaloa kuin seurata muusikoille varattua kivistä, unelmien tähtisateella reunustettua tietä. Miltin  haaveena on päästä soittamaan New Orleans -jazzin pääkadulle, musiikkia kellon ympäri sykkivälle Bourbon Streetille, maailman arvostetuimmille klubeille, maailman parhaiden jazzmuusikoiden rinnalle. Miltin sydän sykkii Ella Fitzgeraldin, Louis Armstrongin, Duke Ellingtonin, Dave Brubeckin tahtiin. Kukapa ei tahtoisi edes kerran elämässään soittaa legendojen kanssa, säihkyä heidän rinnallaan...

   Mutta Miltin arki on kuitenkin jotakin aivan muuta kuin tähtisadetta. Isän vanha, rikkinäinen ja epävireinen trumpetti kainalossaan hän juoksee koe-esiintymisestä toiseen, juuri niin kuin isä Joshuakin teki omana aikanaan, ja saa osakseen vain pään pudistuksia ja myötähäpeää. Legendaarisen  Jazz-loungen omistajatar Lady Summertimekin näyttää Miltille ja hänen kovia kokeneelle trumpetilleen tylysti ovea. Milt putoaa pohjalle, mutta sitten hänen elämäänsä alkaa virrata valoa - hyvin yllättävältä taholta. 
Tässä vaiheessa haluaisin kertoa tarinan kulusta sinulle vaikka ja vallan mitä, mutta parasta lienee, että tartut tähän mainioon pienoisromaaniin itse ja luet jatkon...

  Milt huokuu musiikkia ja todellista musiikkirakkautta. Mäntylän valitsema, jazzin peruskuvioita seuraileva kerrontatyylikin soveltuu jazzromaaniin tietenkin kuin nakutettuna. Kuinka höyhenenkeveästi pääsinkään Miltin seurassa New Orleanssiin ja takaisin, kuinka kevyesti askel lensikään tämän lukukokemuksen jälkeen... Toivon, että tuorilalainen mies jatkaa jazztarinointiaan!

Olisikohan Milt käynyt heittämässä keikkaa myös New Orleansin Bourbon Streetillä sijaitsevalla legedaarisella Preservation Hallilla? Ken tietää... 

Preservation Hall, Bourbon Street, New Orleans.

Muualla blogeissa: Kulttuuri kukoistaa, Krista /Suomi lukee.

Juha Mäntylä: Milt
Reuna 2016

Arvostelukappale. Kiitokset kirjailijalle.