Katarina Wennstam: Kivisydän

Ensin pieni tunnustus: ruotsalaiset dekkarit eivät ole pitkään aikaan kuuluneet erityiseen lempilukemistooni, sillä sain niistä vuosia sitten yliannostuksen. Alkujaan suurella liekillä palanut (skandi)dekkari-innostukseni lopahti, kun tarinat alkoivat toistaa samaa, pian jo ennalta-arvattavaa kaavaa. Mihin kaikki uniikit kertomukset olivat kadonneet? Missä piileskelivät kaikki intohimoisesti ja kunnianhimoisesti työhönsä suhtautuvat dekkaristit? Kuolivatko he sukupuuttoon sellaisten persoonien kuin Henning Mankellin ja Stieg Larssonin myötä?

  Eivät sentään, sillä olen suureksi ilokseni alkanut viime aikoina löytää uusia ruotsalaisia helmidekkaristeja. Yksi heistä on Katarina Wennstam. jonka tuotantoon hurahdin viime kesänä luettuani hänen uuden dekkarisarjansa avausosan Petturi (Otava 2015).
 Rikostoimittajana työskentelevän Wennstamin kirjallinen tyyli on realistinen ja jäntevä: tarinoissa pohditaan rikosten taustaa, rikoksiin syyllistyvien ihmisten taustoja ja motivaatioita ja kurkistetaan poliisityön ja oikeuslaitoksen kulissien taa: millaista on työskennellä jatkuvan paineen alaisena olosuhteissa, joissa pienetkin muotovirheet ja (ainakin näin maallikon silmissä) muut täysin merkityksettömiltä vaikuttavat seikat saattavat keikauttaa tutkinnan tai sitä seuraavan oikeusprosessin päälaelleen. Syyllisen paljastuminen on Wennstamin kirjoissa marginaalinen (juonen)käänne: tuntuu kuin hän aloittaisi siitä, mihin monet perinteiset dekkarit päättyvät.

 Wennstam ei pelkää aiheitaan: aiemmissa rikosromaaneissaan hän on käsitellyt muun muassa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja maahanmuuttajien ongelmia. Tällä kertaa aiheena on rikoksista pahin, lapseen kohdistuva väkivalta. Teema on ahdistava, mutta Wennstam onnistuu välttämään ylilyönnit: hän kirjoittaa mässäilemättä, herkkää aihetta ja henkilöhahmojaan kunnioittaen, mutta ei kuitenkaan siloittele kertomaansa: se, mikä kirjassa tapahtuu, koskettaa ja itkettää lukijaansa aidosti. Jos Kivisydän saa estettyä yhdenkin lapseen kohdistuvan väkivaltatapauksen,  on teoksen arvo mittaamaton.

  ... sillä tämä tarina voisi olla täyttä totta. Järkyttävän tapahtumasarjan uhri on puolivuotias Gloria-tyttönen, jonka äiti tuo eräänä joulukuun iltana Tukholman Astrid Lindgren -lastensairaalan päivystykseen huolesta hulluna. Äidin kertoman mukaan  tyttö on valahtanut veteläksi kesken tavallisten iltatoimien ja sairaalaan tullessa lakannut jo hengittämästä. Käy ilmi, että sairaalan käytävällä koomaan vaipuva Gloria on vakavasti loukkaantunut. Tapauksen yllä leijuu pahaenteinen hiljaisuus, sillä perheelläkään ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka Glorian vammat ovat syntyneet. Poliisitutkinta aloitetaan välittömästi. Kohtaamme jälleen dekkarisarjan ensimmäisestä osasta tutut rikoskomisario Charlotta Lugnin ja Glorian edunvalvojaksi ryhtyvän asianajaja Shirin Sundinin. Sydäntäsärkevän ja ammatillista kestokykyäkin koettelevan jutun lisäksi he kumpikin joutuvat kohtaamaan tahollaan oman yksityiselämänsä kipupisteet.

Wennstam saa minulta täydet pisteet ja vahvan suosituksen. Olen napsinut myös hänen aikaisempia teoksiaan lukulaitteelleni, oikeaa hetkeään odottelemaan.

Lugn-Sundin -dekkarisarjan aloitusosa Petturi

Kivisydäntä on luettu myös muun muassa näissä blogeissa: Kirja vieköön, Mari A:n kirjablogi  Rakkaudesta kirjoihin ja Ullan luetut kirjat.


Katarina Wennstam: Kivisydän (Stenhjärtät, 2012)
Otava 2016
Suomentanut Anja Meripirtti
Alkuperäiskieli: ruotsi