10.5.2016

Jukka Lehtonen & Jorma Peiponen: Makrokuvauksen käsikirja


Pienimuotoisen valokuvausharrastukseni myötä valokuvausta käsitteleviä kirjoista on tullut minulle tärkeä tieto- ja inspiraatiolähde. Viime syksynä toin blogiin Lauri Laukkasen  mielenkiintoisen ja innostavan Camp Creative - Luova valokuvaus ja kuvankäsittely -teoksen ja nyt siirrytään pienten kohteiden kuvaukseen: puhutaan pokkareillakin onnistuvasta lähikuvauksesta sekä yleensä järjestelmäkameraa ja erikoisobjektiiveja vaativasta makrokuvauksesta.

Olen aina tykännyt kuvata pieniä kohteita. Lähikuvausta olen harrastanut siitä lähtien kun sain ensimmäisen digipokkarin käyttööni ja nyt, pari vuotta harrastelijatasoisella järjestelmäkameralla harjoiteltuani tekee mieli viedä lähikuvailuja vieläkin pidemmälle. Makro-objektiivin hankkiminen kuuluukin  kesän to do -listalleni. Se, että löysin tämän uuden makro- (ja lähikuvaus)oppaan Docendon kevään uutuusluettelosta, oli todella iloinen yllätys.

Lehtonen ja Peiponen johdattavat lukijansa makrokuvauksen saloihin asiantuntijan varmuudella. Valokuvaaja ja tietokirjailija Jukka Lehtosen ja erityisesti makrokuvaukseen erikoistuneen valokuvaaja Jorma Peiposen jakama tieto on syvällistä ja havainnollisesti esitettyä. Eniten teoksesta saavat mielestäni irti he, jolla  peruskäsitteet ovat jo hallussa. Toki vasta-alkajakin saa käsitteistöstä kiinni pienellä vaivalla.

  Kirjan alussa pysähdytään tutkimaan lähi- ja makrokuvauksen käsitteitä, minkä jälkeen on vuorossa syvällinen laitteistoesittely. Tutustumme  kameroihin, objektiiveihin ja monipuoliseen lisälaitteistovalikoimaan. Hyvä uutinen on, että lähikuvauksen voi aloittaa jo varsin vaatimattomalla panostuksella: järjestelmäkamerakaan ei ole välttämättömyys, sillä nykyaikaisilla kompakti- ja superzoom-kameroillakin pääsee jo hyvään alkuun. Varsinainen makrokuvaus on näillä laitteilla hankalaa. Kirjassa vertaillaan erilaisia kameratyyppejä, objektiiveja ja kuvan suurennussuhteen kasvattamiseksi tarvittavia  lisälaitteita ja  annetaan käytännön tietoa niiden tehokkaasta - ja luovasta - käytöstä.

  Lähi- ja eritoten makrokuvaus asettavat kuvanottotilanteeseen erityisvaatimuksia. Esimerkiksi kameran vakauttaminen ja riittävien valaistusolosuhteiden luominen ovat kuvan onnistumisen kannalta yhtä tärkeitä tekijöitä kuin laitteet ja kuvasäädöt. Tästä teoksesta löytyy asiantuntijoiden neuvoja myös näihin tilanteisiin.

  Seuraavaksi hypähdämme kuvasäätöjen ihmeelliseen maailmaan. Erilaisten kuvamuotojen vertailu, valaistuksen säädöt erityisesti lähi- ja makrokuvaukseen soveltuvine vinkkeineen, syväterävyyden hallinta ja histogrammien tehokas käyttö tulevat tutuiksi.

  Kun säätöasiat ovat hallussa, on aika perehtyä kuvasuunnitteluun ja päästää luovuus valloilleen - ja sehän on tunnetusti vapaimmillaan sillloin kun tietää mitä on tekemässä, eli oman kameran toimintaan kannattaa tutustua kunnolla jotta siitä saisi kaiken mahdollisen hyödyn irti. Lehtonen ja Peiponen neuvovat, kuinka kuvista saa paitsi laadukkaita, myös persoonallisia ja sisältörikkaita. Kuvan sommittelu ja rajaus, säädöt, valon lähde ja suunta, salaman käyttö, apuvalot ja syväterävyyden säätely vaikuttavat kaikki kuvan tunnelmaan. Ja jos intoa riittää, kuvausvälineitä voi myös tuunata oman mielensä mukaan. Kirjasta löytyy niksejä, joiden avulla vanhoista, käytöstä poistetuista lisävarusteista saa oivia apuvermeitä kuvausprojekteihin.

  Lähi- ja makrokuvauksessa kuvauskohteita ja -tapoja  riittää - miltei loputtomiin.  Lehtonen ja Peiponen ovat kummatkin erikoistuneet luontokuvaukseen, mikä näkyy kirjan havainnekuvissa, mutta he käsittelevät teoksessaan  myös muita teemoja. Käsitellyksi tulevat muun muassa luontokuvaus, pienoismallikuvaus, makropanoraama, stereokuvaus, high speed -kuvaus ja kuvankäsittelyvaiheessa tehtävä tarkennuspinoaminen.

  Monipuolinen ja asiantunteva Makrokuvauksen käsikirja tulee olemaan tärkeä osa tämän kesän kameraprojektiani.  Voin suositella teosta lämpimästi kaikille, jotka tutkailevat maailmaa kameran etsimen läpi.

 Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.


Jukka Lehtonen & Jorma Peiponen: Makrokuvauksen käsikirja
Docendo 2016

10 kommenttia:

  1. Tämäpä olisi kiehtova kirja! Makromaailma kiinnostaa paljon. Itse kaipaisin ehkä eniten tietoa valotusajasta ja muustakin kyllä. Parasta lie se, miten tällaiset kirjat innostavat kokeilemaan kaikenlaista itsekin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tästä kirjasta on todellakin hyötyä. Valotuksestakin juttua runsaasti.

      Ehdottoman inspiroiva opus!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Kiitos Kaisa Reetta tästä postauksesta. Olen innostunut kuvaamisesta vastikään ja umpimetsässä tietämättömänä tarvon :) Ehdottomasti pitää etsiä luettavaksi. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. riitta k, samoilla seutuvilla siis tarvotaan - melkein. Umpimetsässä auttaa kartat - ja tämä kirja on mainio sellainen!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Nyt on mielenkiintoinen kirja! Tuohon täytyykin tutustua!!

    Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, ehdottomasti, tämä kirja on upea tapaus!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Tuo olisi kiva kirja! Jorma Peiposen luonnonkuvauskurssi oli ensimmäinen valokuvauskurssi, jolle kansalaisopistossa osallistuin järjestelmäkameran hankittuani. Siellä opin perusasiat järkkärin käytöstä, vaikka juuri luontokuvaus ei vielä silloin ollut tähtäimessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, oi, Peiponen on varmasti hyvä opettaja, tämä kirjakin sen kertoo. Järjestelmällisyys, selkeys ja havainnollisuus kulkevat punaisena lankana läpi teoksen. Samat määreet käyvät ilman muuta myös kirjan toiseen tekijään, Jukka Lehtoseen.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. En löytänyt sähköpostiosoitettasi, joten laitan tämän linkin tähän:
    http://intoetvimma.blogspot.fi/2016/06/dancing-queen.html

    Makrokuvaus on todella haastavaa, ja kaikenlainenkin kuvaus :).Usein epäonnistun surkeasti, mutta tästä Olympia-unikosta tuli aika kiva. Käypä kurkkaamassa. Odotan tätä kirjaa vielä kirjastosta...
    Mukavaa kesäistä viikonloppua Kaisa Reetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiitos linkistä, minäpä käyn katsomassa! Sähköpostiosoitteeni löydät tuosta blogin oikeasta laidasta ylhäältä.

      Kiitos samoin sinulle, ihanaa viikonlopun jatkoa <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!