Juha Itkonen: Palatkaa perhoset

Niin se meni. Niin sen täytyi mennä. Hän epäili itseään jo muutenkin, tuli sitten tänne ja epäili entistä enemmän. Halusi olla joku muu - joku nuorempi, hämmästyttävämpi, juuri tällä hetkellä palvotumpi. Ja niin hän kiusasi perhosensa lentokyvyttömiksi. Väänsi niiden siivet vinoon. Ihmetteli ehkä itsekin mitä helvettiä oikein teki, mutta jatkoi vain, ei kerran aloitettuaan enää osannut lopettaa.

Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän -romaanista tuttujen Suvi Vaahteran alias Summer Maplen ja Antti Salokosken tarina jatkuu. Edellisestä 'kohtaamisestamme' on kulunut kymmenisen vuotta, päähenkilöt ovat nyt vähän päälle nelikymppisiä ja - jos sallittaneen  - ihan yhtä pihalla kuin viimeksi tavatessamme.

  Yhä he haaveilevat - mutta usko perhosiin horjuu:  sellaisiin hetkiin, säveliin ja sanoihin, joilla on todelllista merkitystä ja joilla on yhteys johonkin suurempaan - kokemuksiin, jotka tekevät elämästä merkityksellistä ja syvää.  Itkosen pohtii  uudessa romaanissaan viime vuosien arvotyhjiöitä ja merkityksellisyyksien inflaatiota, sitä, millaista on elää maailmassa jossa entistä nopeammat syövät hitaat, jossa pinnallisuutta hehkuttava some-kulttuuri määrää tahdin ja missä julkisuushakuisuus ja ahneus  korvaavat aidon kiinnostuksen ja intohimon tehdä niitä asioita, jotka ehkä tuottaisivat tekijöilleen onnea. Antti ja Suvikin lankeavat loveen - vaan pelastuvatko he lopulliselta tuholta, se jääköön arvoitukseksi.

 Tämä kaikki asettaa etenkin Suville kovia paineita. Keski-ikäistyvä laulaja ja lauluntekijä on taiteellisesti kypsynyt ja voisi elää hyvinkin parasta luomiskauttaan, mutta suosio alkaa vääjäätämättömästi hiipua, vaikka vientiä vielä rittääkin. Suvista on kehkeytynyt todellinen taiteilija, joka joutuu samaan aikaan kipuilemaan musiikkibisneksen järjettömien vaatimusten ja äitiyden haasteiden kanssa. Tilanne riistäytyy hallitsemattomaksi - ja Suvi ryhtyy 'tappamaan perhosiaan'.

Samaan aikaan Antti tappaa omia perhosiaan Suomessa. Hän on pakottautunut hautaamaan unelmansa ja vaihtanut ne espoolaiseen, keskiluokkaistakin keskiluokkaisempaan todellisuuteen. Silti menneisyys ei jätä rauhaan: Suvi on yhä hänen elämänsä keskus, se aurinko, jonka ympärille kaikki miltei pakkomielteisesti kiertyy. Kuin salamana tulee se hetki, jolloin Antti päättää uhrata piilottelemansa menneisyyden julkisuuden alttarille. Yhtäkkiä tämä perheellinen, keski-ikäinen  historianopettaja Espoosta onkin maailmankuulun rock-laulajan ex, jonka julkisuushimolle sopii vähän nauraakin. Mutta kyllä: irtiotto tämä on, vaikka vähän pieleen meneekin. Lopulta Antin tie käy Yhdysvaltoihin, missä hän ryhtyy kirjoittamaan kirjaa nuoruutensa rock-idoleista. Ja nyt parimme tiet risteävät uudelleen...

Itkosen kerronta on tässä uutuudessa - jos mahdollista -vielä hiotumpaa kuin Antakaa minun rakastaa enemmän -romaanissa. En malta olla tässä mainitsematta, että loppuun saakka hiottu tyyli ja kirjailijan tekninen taitavuus eivät mielestäni vähennä  tarinan uskottavuutta vähäisimmässäkään määrin, toisin kuin Arla Kanerva Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan arvostelussa (ilm.14.4.) - asiaa kunnolla edes perustelematta - väittää.

  Romaanin kertojaääninä toimivat jälleen Antti ja Suvin äiti Leena, joista jälkimmäinen saa nyt aiempaa enemmän tilaa: kuusikymppinen Leena ajatuksineen ja henkilökohtaisine kipupisteineen nousee tässä teoksessa miltei yhtä mielenkiintoiseksi hahmoksi kuin kirjan pääpari.

  Erään henkilön omaa ääntä kaipailin kovasti näitä Itkosen sisarteoksia lukiessani. Toiveeni toteutui miltei kahdeksansadan luetun sivun jälkeen. Tuo hetki oli erityisen hieno. Tämänkaltaiset tyylidetaljit kertovat Itkosen ovelasta ja herkkävaistoisesta draamantajusta.


Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.

Muualla blogeissa: Kuplia by Emilia S.,  Suomi lukee /Krista ja Täysien sivujen nautinto.


Juha Itkonen: Palatkaa perhoset 
Otava 2016