7.5.2016

Juha Itkonen: Palatkaa perhoset

Niin se meni. Niin sen täytyi mennä. Hän epäili itseään jo muutenkin, tuli sitten tänne ja epäili entistä enemmän. Halusi olla joku muu - joku nuorempi, hämmästyttävämpi, juuri tällä hetkellä palvotumpi. Ja niin hän kiusasi perhosensa lentokyvyttömiksi. Väänsi niiden siivet vinoon. Ihmetteli ehkä itsekin mitä helvettiä oikein teki, mutta jatkoi vain, ei kerran aloitettuaan enää osannut lopettaa.
Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän -romaanista tuttujen Suvi Vaahteran alias Summer Maplen ja Antti Salokosken tarina jatkuu. Edellisestä 'kohtaamisestamme' on kulunut kymmenisen vuotta, päähenkilöt ovat nyt vähän päälle nelikymppisiä ja - jos sallittaneen  - ihan yhtä pihalla kuin viimeksi tavatessamme.

  Yhä he haaveilevat - mutta usko perhosiin horjuu:  sellaisiin hetkiin, säveliin ja sanoihin, joilla on todelllista merkitystä ja joilla on yhteys johonkin suurempaan - kokemuksiin, jotka tekevät elämästä merkityksellistä ja syvää.  Itkosen pohtii  uudessa romaanissaan viime vuosien arvotyhjiöitä ja merkityksellisyyksien inflaatiota, sitä, millaista on elää maailmassa jossa entistä nopeammat syövät hitaat, jossa pinnallisuutta hehkuttava some-kulttuuri määrää tahdin ja missä julkisuushakuisuus ja ahneus  korvaavat aidon kiinnostuksen ja intohimon tehdä niitä asioita, jotka ehkä tuottaisivat tekijöilleen onnea. Antti ja Suvikin lankeavat loveen - vaan pelastuvatko he lopulliselta tuholta, se jääköön arvoitukseksi.

 Tämä kaikki asettaa etenkin Suville kovia paineita. Keski-ikäistyvä laulaja ja lauluntekijä on taiteellisesti kypsynyt ja voisi elää hyvinkin parasta luomiskauttaan, mutta suosio alkaa vääjäätämättömästi hiipua, vaikka vientiä vielä rittääkin. Suvista on kehkeytynyt todellinen taiteilija, joka joutuu samaan aikaan kipuilemaan musiikkibisneksen järjettömien vaatimusten ja äitiyden haasteiden kanssa. Tilanne riistäytyy hallitsemattomaksi - ja Suvi ryhtyy 'tappamaan perhosiaan'.

Samaan aikaan Antti tappaa omia perhosiaan Suomessa. Hän on pakottautunut hautaamaan unelmansa ja vaihtanut ne espoolaiseen, keskiluokkaistakin keskiluokkaisempaan todellisuuteen. Silti menneisyys ei jätä rauhaan: Suvi on yhä hänen elämänsä keskus, se aurinko, jonka ympärille kaikki miltei pakkomielteisesti kiertyy. Kuin salamana tulee se hetki, jolloin Antti päättää uhrata piilottelemansa menneisyyden julkisuuden alttarille. Yhtäkkiä tämä perheellinen, keski-ikäinen  historianopettaja Espoosta onkin maailmankuulun rock-laulajan ex, jonka julkisuushimolle sopii vähän nauraakin. Mutta kyllä: irtiotto tämä on, vaikka vähän pieleen meneekin. Lopulta Antin tie käy Yhdysvaltoihin, missä hän ryhtyy kirjoittamaan kirjaa nuoruutensa rock-idoleista. Ja nyt parimme tiet risteävät uudelleen...

Itkosen kerronta on tässä uutuudessa - jos mahdollista -vielä hiotumpaa kuin Antakaa minun rakastaa enemmän -romaanissa. En malta olla tässä mainitsematta, että loppuun saakka hiottu tyyli ja kirjailijan tekninen taitavuus eivät mielestäni vähennä  tarinan uskottavuutta vähäisimmässäkään määrin, toisin kuin Arla Kanerva Helsingin Sanomiin kirjoittamassaan arvostelussa (ilm.14.4.) - asiaa kunnolla edes perustelematta - väittää.

  Romaanin kertojaääninä toimivat jälleen Antti ja Suvin äiti Leena, joista jälkimmäinen saa nyt aiempaa enemmän tilaa: kuusikymppinen Leena ajatuksineen ja henkilökohtaisine kipupisteineen nousee tässä teoksessa miltei yhtä mielenkiintoiseksi hahmoksi kuin kirjan pääpari.

  Erään henkilön omaa ääntä kaipailin kovasti näitä Itkosen sisarteoksia lukiessani. Toiveeni toteutui miltei kahdeksansadan luetun sivun jälkeen. Tuo hetki oli erityisen hieno. Tämänkaltaiset tyylidetaljit kertovat Itkosen ovelasta ja herkkävaistoisesta draamantajusta.


Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.

Muualla blogeissa: Kuplia by Emilia S. Suomi lukee /Krista ja Täysien sivujen nautinto.


Juha Itkonen: Palatkaa perhoset 
Otava 2016

9 kommenttia:

  1. Ajattelin lukea tämän, varmasti hyvä kirja. Minusta tässä pinnallisuusjutussa on myös ikälisää, tätä aikuiset ovat selittäneet ennenkin, vaikka some valitettavasti antaa pinnallistamiseen hyvät työkalut ja kattavat kanavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokke, Suosittelen! Jos et ole lukenut Palatkaa perhosten sisarteosta Anna minun rakastaa enemmän, suosittelen sitä alkuun, sillä silloin Palatkaa perhoset avautuu paremmin. Minä ainakin koin niin.

      Some on kaksiteräinen miekka. Pohdin muuten tämän kirjan yhteyteen liitettyä suurta some-markkinointia; olisiko Itkonen laajentanut kirjansa teemoja ikään kuin kokonaistaideteokseksi.. :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. AMRE on luettu, ja katsoin Itkosen haastattelun Arto Nybergissä, enkä yleensä en juurikaan lotkauta korvaa päivälehtien arvioinnista, vaikka useimmin ne ovat oikeaan osuneita. Kaikkien arviot ovat lopulta osin subjektiivisia.

      Poista
  2. Mulla tämä odottaa lukupinossa, ja oikeastaan hesarin jutun jälkeen lukeminen kiinnostaa vain enemmän! Anna minun rakastaa enemmän oli ehdottomasti parhaita lukukokemuksiani aikoinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, toivottelen hyviä hetkiä - minun mielestäni - hienon kirjan parissa.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Sinulla on ollut kyllä loistava lukutilanne, koska luin Anna minun... hieman aiemmin ja se on tuoreessa muistissasi. Minä mietin, että lukisinko sen uudelleen vai aloittaisinko suoraan Perhoset. AMRE on ollut minulle rakas kirja, mutta en ole halunnut palata siihen enää. Siksi mietin tämän jatko-osankin ostamista, mutta olihan se pakko hankkia. Nyt vielä säästelen, odottelen. Hyvältä vaikuttaa!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, joku jossain kertoi, että Palatkaa perhoset toimisi, vaikkei AMREa olisi lukenut. Itse koin vahvasti niin, että sain Palatkaa perhosista enemmän irti, kun luin kirjat peräjälkeen.

      Jos AMRE oli sinulle erityisrakas, on sinun luettava PeePeekin! :) Kirja on oikeastaan tavattoman luonnollinen jatko AMRE:en, sen piti tulla! Näinhän ei aina jatko-osissa käy.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Tästä oli arvio HBL:ssä viikonloppuna ja oli kyllä ihan eri maata kuin Hesarin arvio. Suosittelen lukemaan sen, jos haluat lukea hyvän arvion. Tuon HBL:n arvion ja sinun kirjoituksesi perusteella alan nyt minäkin sopivasti kesän korvalla lämmetä Itkosen uutuudelle. AMRE:a en ole lukenut, mutta se ei tosiaan liene välttämätöntä, vaikka tietysti eri juttu, jos ja kun se on pohjalla. Hieno kirjoitus sinulta jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, täytyy etsiä tuo HBL:n arvio! Tiedätkö, minä sain tästä enemmän irti, kun luin Anna minun rakastaa... ikään kuin pohjustukseksi. Itkonen ei nimittäin selittele tässä historiaa juur lainkaan. Suosittelen kumpaakin.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!