Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo


Pitkän ja monipuolisen uran tehnyt yhdysvaltalainen Alice Hoffman (s.1952) tunnetaan lukuisista bestseller-listoille yltäneistä romaaneistaan, joissa kerrontaan sekoittuu pieni annos fantasiaa ja maagista realismia.  Suomennettuja teoksia on seitsemän, joukossa muun muassa Aavikon kyyhkyset (2014), Punainen Puutarha (2012) ja Noitasisaret (1995), joista viimeksi mainittu on muokkautunut myös elokuvaksi (suom. Lumotut Sisaret, 1998).

  Tänä syksynä suomeksi ilmestynyt Ihmeellisten asioiden museo on ensimmäinen Hoffmanilta lukemani teos. Kirjailijatar tulee näkymään lukulistoillani myös jatkossa, sillä kirja osoittautui oikein hyväksi lukukokemukseksi: historiallisiin viitekehyksiin asettuva tarina on kiinnostava ja Hoffmanin kerronta rauhoittavan kiireetöntä. Sadunomaiset ainekset, jotka tietämäni mukaan ovat Hoffmanin tavaramerkki, pilkahtelevat tässä romaanissa vain hienoisesti, auringon ensisäteisiin haihtuvana kultapölynä.

  Ihmeellisten asioiden museo vie lukijansa vuoden 1911 New Yorkiin,  ihmeelliseen, unenomaiseen kaupunkiin, jossa rikkaudet ja tulevaisuudenusko asettuvat räikeään vastavaloon aineellisen puutteen ja suoranaisen riiston kanssa. Mutta yksi asia on kaikille newyorkilaisille yhteinen: he haluavat huvitella! Kaupungin sadat huvipuistot, varieteeteatterit ja kauhugalleriat viihdyttävät kansaa, joka ei tunnu koskaan saavan riemunpidosta tarpekseen. Illat ovat vapaiden taiteilijoiden, tivoli- ja varietee-esiintyjien aikaa. Heidän joukossaan on tuhansittain eläviksi ihmeiksi kutsuttuja esiintyjiä: ihmissudet, raajattomat naiset, yhteenkasvaneet veljekset, perhostytöt ja muut, jollakin tavoin epämuodostuneet ihmiset ovat iltojen kassamagneetteja, tähtiä jotka auringon noustessa sammuvat ja katoavat piiloihinsa.

Vanha postikortti Coney Islandin legendaarisimmasta huvipuistosta Dreamlandista. http://collections.mcny.org

  Huvielämän keskuksessa Coney Islandilla elää myös nuori ihmiskala Coralie Sardie. Hänen isänsä, professoriksi itseään tituleeraava mies keräilee kummallisuuksien museoonsa näyttelyesineistöä milloin synnytyssairaaloista, milloin ruumishuoneilta. Räpyläsorminen Coralie on yksi isänsä hämärän museon vetonauloista, mutta lahjakas ja elämännälkäinen tyttö kaipaa vapauteen. Loistonsa päivät ohittanut freak show on taloudellisissa vaikeuksissa, mikä saa professorin tekemään entistä hullumpia ja julmempia suunnitelmia myös Coralien varalle.

  Hudsonjoen tuolla puolen Manhattanilla asuu Stalinin vainoja Ukrainasta Amerikkaan paennut juutalaispoika Eddie Cohen. Nuori kapinallinen kieltäytyy sulautumasta New Yorkin juutalaisyhteisöön, päättää etsiä oman tiensä ja löytää sen valokuvauksen maailmasta. Nuoren kuvaajan silmin pääsemme kurkistamaan sadan vuoden takaiseen New Yorkiin, saamme kiinni sen pysähtymättömättömästä, uutta maailmaa ennakoivasta rytmistä. Jatkuvassa muutoksessa oleva kaupunki näyttäytyy Eddien kameralle riehakkaan ilon välähdyksinä, mutta myös taivasta vasten loimuavana tulimerenä jonka vangiksi jääneiden tehtaantyttöjen katseista kuvastuu enää vain puhdas tietoisuus väistämättömästä; elämä ja kuolema kulkevat New Yorkin katuja käsikkäin.

  Vapaapäivinään Eddie vie meidät kaupungin ympärillä levittäytyvään villiin luontoon, silmänkantamattomiin jatkuville peltoteille ja kesyttömille, valkohäntäpeurojen asuttamille kosteikoille, jotka pikkuhiljaa ovat väistymässä kasvavan kaupungin tieltä. Täällä, Hudsonin asumattomilla rannoilla Eddie kohtaa tähänastisen elämänsä kauneimman näyn, vedenvälkkeisen häivähdyksen olennosta, josta tulee hänen uniensa valtiatar. Eräänä sunnuntaina vaellamme Eddien kanssa aina Coney Islandille saakka ja poikkeamme sattumalta iloisen puheensorinan täyttämään puutarhaan. Coralie ja Eddie tulevat kohtaamaan silmänräpäksen kuluttua:
Vaihtaessaan kameran uutta kuivalevyä Eddie ajatteli Chelsean omenapuita ja Ylä-Manhattanin huikean isoja jalavia. Hän ajatteli venäläistä metsää ja suolantuoksuista, kellansävyistä kosteikkoaluetta, jonka oli ylittänyt aamulla. Maailman kauneus oli ilmennyt hänelle kameran objektiivin läpi, mutta hän ei ollut tiennyt ihmisen voivan näyttää yhtä upealta kuin suo, puu tai rehevä niitty. Maureen seisoi salaatti- ja hernerivien välissä tuijottaen suoraan kameraan ja kätkemättä mitään. Hän ei ollut välittänyt riisua edes esiliinaansa. Hänen kasvonsa olivat kauniit ja runnellut ja täysin vailla teennäisyyttä... 
 Hoffmanin hienossa lukuromaanissa sadan vuoden takainen New York ja kauan sitten ajan virtaan haihtuneet ihmiskohtalot tulevat käsinkosketeltavan lähelle lukijaa. On kuin Hoffman puhdistaisi vuosien himmentämät valokuvat kimmeltäviksi, värikkäiksi näyiksi ajasta, joka katoaisi vain muutaman vuoden kuluttua suureen maailmanpaloon. Ihmeellisten asioiden museo on tribuutti rakkaudelle, menneisyyden New Yorkille ja kaikille niille ainutlaatuisille eläville ihmeille, jotka uhrasivat itsensä ja elämänsä viihdemaailman ahnaalle ja ankaralle alttarille.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

Kirjasta lisää täällä: Ei vain mustaa valkoisella, Eniten minua kiinnostaa tie, Hemulin kirjahyllyKirjapolkuni, Lukuisa ja  Lumiomena -Kirjoja ja haaveilua.

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo (The museum of Extraordinary Things, 2014)
Gummerus 2015
Suomentanut Raimo Salminen
Alkuperäiskieli: englanti

Kommentit

  1. Mä olen lukenut Alice Hoffmanilta Punaisen puutarhan (sitä voisi ehkä sanoa novellikokoelmaksi, tai tarinakokoelmaksi, missä kaikki tarinat kertovat samasta pikku kaupungista ja tarinat etenee ajassa kaupungin perustamisesta kohti nykyaikaa). Suhtauduin siihen ennakolta melko skeptisesti, ajattelin että kaipaan nyt jotain kevyttä ja viihdyttävää ja tämä kirja siihen sopinee. Se kirja voi ihan hyvin olla juuri sitä, mutta mulle se (tai jotkut tarinat siinä) osu johonkin syvemmällekin. Ja se yllätti tosi positiivisesti. Tämäkin kirja saattaa kuulua mielestäni vähän kevyempään ja semmoiseen mitä harvemmin luen (käytit sanaa lukuromaani, joten ehkei ihan liian kevyt?). Mutta aiemman Hoffaman-kokemukseni ja tämän kirjan aiheen (vanhaa sirkusmaailmaa (vai?), räpyläsorminen nainen...) ansioista pistän kyllä nimen muistiin ja saatan hyvinkin lukea joskus kun on sopiva hetki tämmöiselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sanna, tämä voisi olla hyvinkin sulle nyt, jos kaipaat hiukan kevyempää joka ei kuitenkaan ole puhdasta viihdettä, siitä tuo maininta lukuromaanista. Itse viihdyin teoksen parissa, vaikka joskus kerronta hiukan yskähteli (varsinkin tarinan alussa).

      Tarina liikkuu tivolimaailmassa, mutta sisältää monia muitakin aineksia. Hoffman pohtii muun muassa newyorkilaisen työväestön oloja, kaupungin laajenemisen lieveilmiöitä, ulkopuolisuuden kokemuksia ja lasten ja vanhempien välisiä suhteita... Mielestäni kirjasta löytyy monia selaisia 'painoarvoja', joiden tähden luokittelisin sen varsin hyväksi lukuromaaniksi.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  2. Tämä on kirja, johon lukuromaanin paljon kiistelty käsite sopii paremmin kuin hyvin! Minäkin nautin tämän lukemisesta: kaikki on jotenkin niin kohdallaan: juoni (osin höttöisenäkin), tunnelma, miljöö. Kiehtova, aavistuksen hyytävä, mennyttä maailmaa kantava.

    <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!