Asko Sahlberg: Irinan kuolemat


  Taivas oli harmaa ja sen harmaus valui koivujen lomaan ja peitti talon, joka seisoi kumpareella kujan päässä kuin taivaaseen liimattu pahvitalo. Taivas oli talon elottomissa ikkunoissa, taivas makasi talon peltikatolla. Irina pysähtyi harmaan pihan laitaan. Hän päätti mennä sen ylitse ja nousta harmaat portaat koputtaakseen harmaaseen ulko-oveen, mutta hänen jalkansa kieltäytyivät liikkumasta. Hän seisoi paikallaan, vaikka hänen jalkansa olivat matkalla taaksepäin. Hän yritti komentaa jalkojaan, mutta ne eivat totelleet häntä. 
On sota. Helsingin taivaalla isot mustat linnut pudottelevat muniaan vieraaksi muuttuneeseen kaupunkiin. Kauhu ei näy ihmisten silmistä vaan pohjattomiksi aukoiksi muuttuneista suista jotka tahtoisivat huutaa mutta kykenevät vain kuiskaamaan. Paitsi äidin silmät - ne ovat kaksi värisevää pikkulintua.

  Kahdeksanvuotias Irina kulkee sodan raskaan liepeen alla, painajaisessa jossa elämä katkeaa sireenin huutoon ja on juostava viemäriltä ja pimeydeltä ja pelolta haisevaan kellariin piiloon taivasta halkovien lintujen tappavilta munilta. Päivisin Irina liikkuu salaa kodin lähiympäristössä  ja oppii monia asioita, kuten sen että hevosten ja lasten lyöminen on sallittua, koska on sota-aika ja sen, että suomalaiset sotilaat voittavat ryssät pelkillä hampaillaan, puremalla viholliselta kaulan auki. Sitten isä ja äiti päättävät lähettää tyttärensä Ruotsiin turvaan. 
Sota on pian ohi, isä sanoi,  ja sitten sinä saat tulla takaisin kotiin. --- Sano sitten niille ihmisille siellä, että minä lähetän rahaa, isä sanoi. Ja paketissa pannaan tulemaan lisää vaatteita.
Mutta toisin käy. Junamatkalla Haaparantaan Irina kuolee ensimmäisen kerran. Pimeys leviää lapsen elämään kuin syövyttävä happo.
Hän löysi pojan. Valkoinen lakana oli alkanut levittyä pojan ylle. Pojan kasvoissa oli iso reikä, hänen pieni kätensä ojentui kuin halutakseen tarttua Irinan käteen. Poika oli kelvannut enkeleille.  
Asko Sahlbergin tänä syksynä ilmestynyt pienoisromaani suomalaisen sotalapsen kohtalosta oli minulle hyvin ristiriitainen lukukokemus. Koin teoksen niin raskaaksi ja valottomaksi että kirjaa lukiessa tunsin omankin energiatasoni laskevan, aivan kuin osa minua olisi kulkeutunut Irinan mukana ympäriltään kaiken valon ja energian nielevään mustaan aukkoon. Toisaalta Sahlbergin tapa kirjoittaa on niin timanttinen, etten antaisi sekuntiakaan pois niistä hetkistä, jotka kirjan äärellä vietin: mitä useampia päiviä lukukokemusesta on kulunut, sitä kirkkaammaksi sen muisto käy.
Sahlbergin tapa kirjoittaa on - Sahlbergin tapa kirjoittaa. Se on uniikki, iholle tuleva ja aivan varmasti tunnistettava. Tuo tunnistettavuus varmistunee minulle siinä vaiheessa kun tutustun kirjailijan muuhun tuotantoon. Sahlbergin sanavalinnat ja hienot ajatuslöydökset ilahduttavat ja ovat kielellisesti nautinnollisia silloinkin, kuin kerronta kulkee  mustimmissa svääreissään. Tämä rankka ja samalla antoisa lukukokemus johdattaa minut tuota pikaa myös Sahlbergin vanhempaa tuotantoa kohti.

  Teos on kirjoitettu ilahduttavasti täysin lapsen näkökulmasta. Sahlberg ei hiljennä Irinan omaa ääntä koskaan aikuisen tarkkailijan äänenpainoin, ei selitä, täsmennä eikä arvota mitään Irinan sanomaa tai kokemaa. Kirjailija antaa tytön ottaa maailman vastaan omalla tavallaan, antaa hänen tehdä johtopäätöksensä niihin mitenkään puuttumatta ja nostaa esiin lapsen mielelle ominaiset, huikaisevan kirkkaan ymmärryksen ja näkemisen hetket, joista me aikuiset voimme usein enää vain haaveilla. Voiko tämän suurempaa kirjallista huomionosoitusta lapselle ja hänen kokemusmaailmalleen enää antaa?

  Irinan kuolemat on ruotsinsuomalaisen, suomeksi kirjoittavan Asko Sahlberg (s. 1964) neljästoista romaani, joiden lisäksi  hän on kirjoittanut näytelmiä ja suomennoksia. Kirjailija on ollut Finlandia-palkintoehdokkaana kolme kertaa.

  Kuljen Irinan kanssa syvälle, syvälle pimeyteen kunnes vastaamme hiipii sameaa kajoa, joka etäisesti muistuttaa valoa. Katso, täälläkin voi tanssia, Irina kuiskaa.


* Sahlbergin uutuuden on lukenut myös Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja.

* Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

Asko Sahlberg: Irinan kuolemat
Like 2015




Kommentit

  1. Olen lukenut vain yhden Sahlbergin kirjan, alamaailman aihepiiri ei ollut läheisin, mutta pidin kirjailijan tyylistä. Tämän voisin lukea. Lapsen näkökulma on kiinnostava. Tänä syksynä omassa lukemistossa on paljon Keltaista kirjastoa, dekkareita ja fantasiaa. Odotan Murakamin lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, mielenkiinnolla odotan pääseväni Sahlbergin muun tuotannon pariin, ajattelin ottaa lukuun Herodeksen. Se on muistaakseni aikamoinen tiiliskivi, mutta toivon löytäväni sen e-kirjana - juu, löytyi, ihanaa!

      Sahlbergin lapsinäkökulma on koskettava ja ehkäpä juuri sen vuoksikin kirja oli niin raskas luettava.
      Murakami odottaa minullakin, mutta sitä ennen on luettava ja blogattava muutama kirja...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  2. Olen krittinen lapsennäkökulma -kirhjoihin, mutta joskus, joskus ne toimivat suorastaan säkenöivästi. Etsin nyt kirjaa, joka pitäisi kohotetun energiatasoni yllä, eikä veisi sitä;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, Sahlberg onnistuu tässä loistavasti, mutta kuten tuossa Ullalle kerroin, juuri tuo saattoi tehdä lukukokemuksesta raskaamman kuin mitä se olisi ollut silloin, jos kertojaääni olisi ollut aikuisen.

      Jostain kumman syystä tämäkin kirja - loppujen lopuksi - energisoi - ja oli puhdistava kokemus. Kuljettiin totaalisen pimeyden kautta johonkin mitä vieläkin mietin...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  3. Upea kirjoitus, kiitos! Ja hienoa, että löysit Sahlbergin. Timanttinen on juuri oikea sana kuvaamaan hänen kirjallista ilmaisuaan. Mutta juu, hyvän mielen kirjoja ne eivät ole, vaikka mustaa huumoria on usein rutkasti, kuen Göteborg-kirjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, Irinan kuolemat oli aika ihmeellinen lukukokemus sikälikin, että vaikka se oli niin musta, niin kuitenkin se jätti jälkensä puhdistuneen mielen (huomasin tämän muutaman päivän perästä lukukokemuksen jälkeen). kirja kuuluu siihen kategoriaan, jonka vuoksi jätin kirjat taakseni muutamaksi vuodeksi. Silloin en vain jaksanut varsinkaan tätä suomalaista synkkyyttä. Pelkäsin kirjaa aloittaessani reaktioitani, miten minulle kävisi, alkaisinko jälleen hylkiä suomalaista romaanitaidetta, mutta ei. Tämä oli kokonaisuutena hieno kokemus!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Voi, olen ajatellut lukea tämän, mutta en tiedä, ehkä tämä on liian valoton juuri nyt... Niin, en tiedä, tunnustelen, pitelen kirjaa käsissäni, kuuntelen mitä se kuiskaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on valoton, mutta kuten tuossa Arjalle kerroin, kokonaiskokemus kirjasta oli hieno. Mutta jos tuntuu siltä, että nyt ei ole miltei täyden valottomuuden aika, suosittelen odottamaan.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      P.S. Pääsin vastailemaan kommentteihin ja muutoinkin tänne blogistanian puolelle vasta nyt, sillä tietokone on temppuillut muutaman päivän. Nyt on kaikki siltä osin taas kunnossa.

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!