Sofi Oksanen: Puhdistus

Äänikirjana

Oli vihdoin minunkin aika tutustua ilmiöön nimeltä Sofi Oksanen.
Latasin Puhdistuksen äänikirjaversion läppärilleni jo viime kesänä, mutta sen kuunteleminen keskeytyi kirjan puolivälissä useiksi kuukausiksi (ei teoksen itsensä tähden vaan omassa arkielämässäni tapahtuneiden yhteensattumien vuoksi). Päätin nyt syksyn tullen kuunnella kirjan alusta alkaen uudelleen. Koska tuosta toisestakin kuuntelukerrasta on vierähtänyt jo pari kolme viikkoa ja koska en kuuntelusessioiden yhteydessä malttanut pysähtyä tekemään yhtäkään muistiinpanoa, koostuu tämänkertainen kirjajuttuni yksinomaan niistä vapaasti mielessä kelluvista ajatuksista ja tunnelmista, jotka kuuntelukokemus jälkeensä jätti.

  Ilmiö nimeltä Sofi Oksanen: onkohan niin, että juuri tuon määritelmän vuoksi olen pyrkinyt välttelemään Oksasen kirjoja. Olen - hyvin lapsekkaasti, kyllä! - ajatellut hänen olevan liian puhuttu, liian suosittu innostuakseni tosissani hänen kirjoistaan, ajatellut että noin suuriin mittaluokkiin nousseessa suosiossa on pakko olla vähintään puolet pelkkää ilmaa, hypetystä ja hysteriaa. Yhä uudelleen saan kuin varkain itseni kiinni tekemästä arvioita asioista, joihin en itse ole tutustunut. Hetkinen hei, minähän pidän itseäni ennakkoluulottomana ja uteliaana lukijana... (juu juu ja hah).

  Jälleen kerran joudun (ilokseni) toteamaan että olin ennakkoluuloineni väärässä: Sofi Oksasen Puhdistus on hieno kirja. Kun sen asettaa omaan kontekstiinsa, oikealle aikaradalleen historian virrassa, se on todella hieno kirja, hypetyksensä ja palkintonsa ansainnut. Oksanen tuntuu osuneen kultasuoneen juuri oikeaan aikaan: Baltian maiden lähihistoria on odottanut, suorastaan huutanut kirjallista ulostuloa. Oksasen tehtävä on ollut vaativa, mutta hän näyttää suoriutuneen siitä loistavasti. Puhdistus tuo eteläisen naapurimme kohtalonvuodet ihollemme riipaisevan kaunistelemattomina. Romaanin eräänä vahvana teemana on naisen asema muuttuvassa ajassa: naisten hyväksikäytön hiljainen hyväksyminen tuntuu olevan systeeminen ilmiö, olipa yhteiskuntajärjestelmä millainen hyvänsä.

  Oksanen avaa Viron historiaa kahden vahvan naishahmon kautta. Iäkäs Aliida Truu ja hänen elämäänsä yllättäen ilmestyvä sisarentytärensä Zara tietävät kumpikin, miltä tuntuu menettää vapautensa ja itsemääräämisoikeutensa;  tietävät, miten maailma makaa silloin kun kun vaihtoehtoja on täsmälleen kaksi: joko tai. Minkälaista on elää olosuhteissa, joita määrittävät pakkovalta, jatkuva pelko ja ahdistus. Miten helppoa silloin onkaan alistua systeemin vaatimuksiin, toimia systeemin parhaaksi, muuttua osaksi koneistoa. Olen törmännyt samaan havaintoon useassa tänä syksynä lukemassani kirjassa: ihminen pystyy tekemään hämmästyttävän suuria kompromisseja selviytyäkseen - tai suojellakseen (jossakin toisessa maailmanajassa itsekkäiksi miellettyjä) pyrkimyksiään.

 Aliiden ja Zaran tarina alkaa vuodesta1992. Viro on itsenäistynyt mutta Aliide pelkää. Hänellä on kommunistimenneisyys joka ennen tuntui tuovan naiselle turvaa, mutta nyt, yhtäkkiä muuttuneessa maailmassa kaikki tuntuukin kääntyneen päälaelleen. Zaran dramaattinen saapuminen suvun kotitilalle sysää Aliiden tilaan, jossa vanhat, huonosti haudatut muistot nousevat hänen tietoisuuteensa entistäkin piinaavampina. Tuossa hänen edessään seisoo hänen sisarentyttärensä, jonka äidin Aliide on jo kauan sitten päättänyt iäksi unohtaa...

Oksasen saattelemana vajoamme Aliiden menneisyyteen, joka on täynnä kaunaa ja kateutta, mutta myös kaipuuta onneen, jota tavoitellessaan hän oli valmis uhraamaan kaiken. Kaunassaan piehtaroivan vanhan naisen teot olisi helppo tuomita, mutta näin ei käy, sillä hän jakaa monien neuvostosysteemin valtaan pakotettujen naisten kohtalon. Kidutuksen, hyväksikäytön ja häpeän jäljet eivät katoa - eivät vuosikymmenissäkään.

  Sekä Aliide että Zara ovat systeemin uhreja. Siinä missä Zara on päättänyt paeta vallankäyttäjiään, Aliide on valinnut maastoutumisen ja systeemiin sulautumisen tien. Kumpikin on oppinut olemaan varpaillaan, valmis kohtaamaan vaaran missä ja milloin vain, reagoimaan mahdollisimman nopeasti kaikkeen hälyyttävään. Aliide yrittää peittää pelkonsa kokemuksen tuomiin rutiineihin, mutta nuori Zara osaa olla vain säikähtynyt kauris ajovaloissa.
Tämä epämääräinen, elämää halvaannuttava varuillaan olemisen tunne nousee mielestäni Puhdistuksen kantavaksi teemaksi, niin yksilöiden kuin kokonaisten kansakuntien tasolla. Voi miten ovelasti vallan systeemit käyttävätkään läpättäviä sydämiämme hyväkseen - aina ja ikuisesti. Ei tarvita kuin pieni epävarmuuden häivähdys ja olemme satimessa.
1992 Länsi-Viro: Pelko palaa illaksi kotiinsa.
Aliide kuuli tutun tömähdyksen ikkunassa mutta oli kuin ei olisi huomannut mitään. Jatkoi muina naisina kahvinjuontiaan. Huljutteli kupin sisältöä kuten hänellä oli tapana, tutki kermapyörrettä kahvin pinnassa, taivutti päätään radion suuntaan ikään kuin sieltä olisi tullut jotain tärkeää. 

Tyttö tietenkin säikähti ääntä heti. Hänen ruumiinsa nytkähti ja silmät pyörähtivät äänen suuntaan. Ripset levisivät siipinä elohiiren alkaessa nykiä vasemmassa kulmassa. Ja hänen äänensä tuskin kuului kun hän kysyi, mikä se oli?
  Takana on kaksikymmentäneljä vapauden vuotta -  ja kauriinsydämet läpättävät taas...

  Sofi Oksanen sai Puhdistus-romaanistaan Finlandia-palkinnon vuonna 2008, Runeberg-palkinnon vuonna 2009, Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2010, sekä seitsemän muuta suomalaista tai kansainvälistä palkintoa.
Puhdistusta on luettu ja siitä on kirjotettu kirjablogeissa niin paljon, että liitän tähän yhteyteen vain Googlen hakulinkin.

Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)
WSOY:n äänikirja, 2010
Lukijat: Annu Valonen ja Taisto Oksanen

Kommentit

  1. Harvoin kommentoin lukukokoemuksiasi, mutta nyt on pakko!
    Olen fanaattinen Sofi-fani ja Puhdistukseni lukenut muutama vuosi sitten " yhdellä imaisulla".
    Tuntuu, että mikään muu kirja ei ole saanut imettyä mukaansa niin voimakkaasti ja halukkaasti kuin juuri Puhdistus:)
    Kiva kuulla, että sinäkin pidit<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eila, minulle tämä oli ihan eka Oksanen ja heti ihastuin. Olen kyllä onnellinen että sain vihdoin tartuttua Puhdistukseen!

      Kiitokset kommentistasi :) <3

      Poista
  2. Olipa kiva kerrata Puhdistusta postauksesi avulla! Kuvaat hienosti, miten varuillaan olemisen tunne lamaannuttaa elämää. Juuri sellainen tunne kirjan naisilla oli päällimmäisenä minunkin mielestäni. Palkintonsa ansainnut teos! Minun täytyy tunnustaa, etten ole muita Oksasia lukenut. Nyt mietin, pitäisikö tarttua Normaan, mutta minulla meinaa olla vähän sama ongelma tuon hypetyksen kanssa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V, kyllä Sofi Oksanen osaa asiansa, eli kirjoittamisen. Norma houkutteli minua juuri kirjakaupassa, mutta annoin olla vielä. Yitän pyydystää arvostelukappaleita pääasiallisesti vähemmän julkisuutta saavista kirjoista, eikä Norma mene siihen kategoriaan. Hypetys voi tappaa innon, niin totta.

      Kiitokset kommentistasi :) <3

      Poista
  3. Ilmiöksi nousemisessa on aina vaaransa, suurta hypetystä osakseen saaneeseen kirjailijaan tai yksittäiseen kirjaan on helppo pettyä kohtuuttomiksi nousseiden odotusten takia. Puhdistus on kuitenkin romaanina sellainen, joka ansaitsee huomiota, eikä näytä siitä kärsineen. Pitäisiköhän itsekin kokeilla äänikirjaa, kerran sellainen oli jo lähdössä automatkoille kaveriksi, mutta vasta kortin saaneena ajattelin keskittyä kuitenkin mieluummin ajamiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjavarkaan tunnustuksia, juurikin niin! Joskus hypetyksen kohteeksi joutuneet kirjailijat suorastaan säälittävät minua, hyvä kirjakin voidaan teilata ihan vain sen takia, etteivät ne älyttömiksi nousevat odotukset täyty. Kun osaisikin sulkea silmänsä kaikenlaiselta ennakkopaukkeelta ja keskittyä asiaan, eli siihen kirjaan - mutta ihmisiähän tässä ollaan.


      Puhdistus toimi äänikirjana hyvin. Nyt huomaankin, etten maininnut asiasta tuossa tekstissä lainkaan -se unohtui! Tässä on kaksi lukijaa, Taisto Oksanen on äänessä vähemmän, joten Annu Valonen on kirjan pääasiallinen lukija. Hän käyttää äänirepertuaariaan tässä aika mielenkintoisella tavalla. tykkäsin!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  4. Puhdistus on kyllä ansainnut kaikki kiitokset, kirja on huikea tarina ja tarina selviytymisestä vaikeissa oloissa.
    Pidin myös elokuvasta paljon. Pitäisikin lukea Puhdistus uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kyllä vaan, Puhdistus on suomalaisen nykykirjallisuuden aatelia! Elokuvaa en ole (vielä) nähnyt, ehkäpä sekin tulee tässä nähdyksi. Norma kiinnostaisi jo, tai ehkä tartun kyyhkysiin...

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  5. Puhdistus on hieno, todella hieno teos. Upeaa, että luit ja pidit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, pidin kirjasta hyvin paljon. Ja jälleen opin jotain myös itsestäni.

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  6. Tuntuu, että Sofi Oksanen on saanut jumalolennon kaltaisen arvostuksen. Puhdistus on The Puhdistus, arvostetuin kirja mitä Suomessa on julkastu kymmeneen vuoteen. Pelkään, että jos luen ja en pdä, se on ''väärä'' mielipide :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henni, no juuri noin minäkin ajattelin. Tahdon kuitenkin uskoa, että tässä kohtaa ei voi olla 'vääriä' mielipiteitä, vain mielipiteitä. Olen yrittänyt opetella itse pois 'kirjamielipiteideni oikeellisuuden' pohtimisesta, vaikka tiukkaa joskus tekee. Naurattaa itseänikin moinen :)

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!