Edmund De Waal: Jänis jolla on meripihkan väriset silmät

Kätketty perintö
  Haluan tietää, kuinka Charles ja hänen rakastajattarensa, huolettomat pariisilaiset, käsittelivät japanilaista esineistöä. Miltä tuntui pidellä ensimmäistä kertaa jotain niin vierasta, ottaa käteensä aivan oudosta materiaalista valmistettu rasia tai malja - tai netsuke - pyöritellä sitä, hakea tuntumaa sen painoon ja tasapainoon, sivellä sormenpäillä kohokuvaa, jossa haikara lentää pilvissä? Olen varma, että koskettamista on kuvattu jossain - jonkun on täytynyt jossain päiväkirjassa tai kirjeessä kertoa, miltä sinä sekunnin murto-osana tuntui, kun hän tarttui esineeseen. Jossain täytyy olla muistijälki heidän käsistään.
  Charlesin muistoja arvuuttelee tässä hänen serkkunsa pojanpojan poika Edmund De Waal, englantilainen keraamikko ja yliopistomies, joka saa tarinan alussa perinnöksi alun perin Charlesille kuuluneen 264 netsuken kokoelman. Japanilaiset miniatyyriveistokset lumoavat De Waalin täydellisesti ja kuin huumattuna hän alkaa selvittää netsukeidensa tarinaa. Pienet, vyöhön tai pussukoiden nyöreihin kiinnitettävät, norsunluusta tai puusta veistetyt, kauniisti patinoituneet minitaideteokset johdattavat De Waalin ja hänen lukijansa huikealle matkalle viime vuosisadan Eurooppaan ja Japaniin, rikkaan ja vaikutusvaltaisen juutalaissuku Ephrussin loisteliaisiin ja sittemmin hyvin raskaisiin vaiheisiin juutalaisvihan uhreina. Mutta netsuket ohjaavat meitä myös kauneuden maailmaan, niihin Pariisin hulluihin, vapautta ja uusia näkemyksiä janoaviin vuosiin, jolloin eurooppalainen taide kukoisti, haki vaikutteita ja uudistui nopeammin kuin ei milloinkaan sitä ennen tai sen jälkeen.

  Suvun tarina alkaa Mustanmeren rannalta Odessasta, mistä vehnäviennillä suuren omaisuuden hankkinut venäjänjuutalainen Ephrussien suku lähti 1870-luvulla valloittamaan  Euroopan metropoleja,  tarkoituksenaan saavuttaa vakaa asema myös pankkimaailmassa. Charles Ephrussi asettui veljineen Pariisiin, sen uudelle ja muodikkaalle asuinalueelle rakennettuun kullalla ja stukkokoristeilla silattuun palatsiin. Ephrussit saivat sekä Pariisissa että Wienissä suhteellisen sivistyneen vastaanoton, mutta antisemitismin tuulet olivat jo nousemassa.

  Charlesilla, veljessarjan nuorimmaisella, oli taipumuksia enemmän taiteellisuuteen kuin liike-elämään ja hänen halunsa vastata taiteiden kutsuun hyväksyttiin myös perheen piirissä. Pariisiin saavuttuaan Charles tunsi päässeensä maanpäälliseen paratiisiin, loistihan kaupungin taide-elämä juuri noina vuosina korkeimmalla liekillään. Nuori mies alkoi koota loisteliaaseen poikamiesasuntoonsa taidekokoelmaa, jonka alkua voisi kuvata kolmella sanalla: Se oli 'hallitsematon' ja 'tyylitön' ja 'sovinnainen'. De Waal hämmentyy, hermostuukin hiukan, eikä tiedä enää miksi on lähtenyt tähän hulluun pojektiin, jäljttämään perintönetsukeidensa tarinaa, jättänyt työnsäkin - ja minkä takia:
En tiedä jaksanko viipyä tämän nuoren miehen ja hänen tarkan taide- ja sisustusmakunsa seurassa edes netsukeiden vuoksi. Hälytyskello soi: connoisseur. Luulee tietävänsä kaiken, liian paljon aivan liian nuorena. Aivan liian rikaskin hän on! 
   De Waalin tutkimusten edetessä tulevan taidemesenaatin ja tulevan Gazette des Beaux Arts -lehden päätoimittajan henkilökuvaan alkaa tulla yllättävää väriä ja lämpöä: nuori mies on alkanut pelkän taiteen haalimisen lisäksi myös tutkia sitä, hyvin perusteellisesti ja intohimoisesti. Pöyhistely jää taka-alalle, hän haluaa oppia! Charles kutsuu tutkimuksiaan vaatimattomasti vagabondeeraamiseksi, kuljeksimiseksi.
Vagabondeerauksessa on kuitenkin juuri oikeanlaista etsimisen iloa, samaa kuin työhönsä upppoutuneessa tutkijassa, jonka ajan taju hämärtyy ja jota ohjaa yhtä paljon oikku kuin päämääräkin. Samalla tavalla minä pöyhin Charlesin elämää jäljittäessäni netsukekokoelman teitä, metsästän marginaaleihin tehtyjä merkintöjä. Kuljeskelen kirjastoihin, selvitän missä hän on käynyt ja miksi. --- Pariisissa seison kesäsateessa hänen vanhan työpaikkansa ulkopuolella rue Favartilla kuin mikäkin taidehistoriaetsivä ja katson, kuka tulee ulos. Kuukausien mittaan huomaan kiinnittäväni kumman paljon huomiota paperilaatuihin. 
  Mikä ihana tutkimisen into ja riemu! Eläköön vapaa kuljeksinta taiteen ja tieteen kentällä, eläköön omistautuminen, eläköön intuitio ja intohimo! Tätä lisää meille Suomeenkin, pyydän!

  Pääsemme Charlesin ja De Waalin mukana kiehtovalle kierrokselle Pariisin museoihin ja parhaimpiin taidegallerioihin, seuraamaan kultakauden taiteilijaelämää työhuoneissa ja taidesalongeissa. Charles rakastui impressionismiin ja tuki taidesuuntaa ostamalla töitä suoraan maalaustelineiltä. Sulavakäytöksinen, komea Charles oli tuttu näky Pariisin suosituimmissa salongeissa, jossa hän tapasi laajaan tuttavapiiriinsä kuuluvia taiteilijoita ja kirjailijoita: Renoir, Monet, Proust...  Yllätyin iloisesti, kun huomasin törmääväni 'tuttuihinkin': Charles Ephrussi oli  Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä  -romaanisarjan päähenkilön, Charles Swannin esikuva. Yhteneväisyys on huomattava. Minulle, joka olen vasta tutustumassa Monsier Swanniin, tämä kirja antoi intoa jatkaa Proustin tuotantoon perehtymistä.

Renoir: Luncheon of Boating Party, 1881
Taustalla Charles Ephrussi silinterihatulla kruunatussa taidemesenaatin univormussa. Tuskin hän oikeasti pukeutui noin keikarimaisesti tällaisiin keveisiin venebileisiin.  Renoirilla oli Charlesiin kaksijakoinen suhde: toisaalta hän arvosti mesenaattiaan, toisaalta arvosteli tämän 'juutalalaisia mieltymyksiä' usein hyvinkin kovin sanoin.  

  Mutta ennen kuin Charles rakastui impressionismiin, tulivat netsuket. Pariisi oli hurahtanut japonismiin: Japanilaisesta kulttuurista vaikutteita saanut tyyli levittäytyi taiteeseen ja sisustukseen, salonkeihin ja budoaareihin... Japanista tuotiin laivalasteittain halvalla ostettuja käsityötaidonnäytteitä, jotka myytiin hyvällä voitolla kaikesta uudesta innostuville pariisilaisille. Lakkarasioita, ruukkuja, leikkikaluiksi miellettäviä koriste-esineitä, eroottisia puupiirroksia, netsukeita... Charleskin innostui, mutta oliko tuo ihme lainkaan:
Intohimoinen kosketus, kädellä aistiminen, hellä ote esineestä, plus caresse. Japonismi ja kosketus olivat viekoittava yhdistelmä Charlesille ja Louiselle (hänen rakastajattarelleen), kuten monelle muullekin...
Claude Monet: la Japonaise, 1876
Mallina toimi Monetin vaimo.

  Seuraan netsukeita Pariisista Wieniin, minne ne kulkeutuvat häälahjoina ja piiloutuvat Emmy Ephrussin pukeutumishuoneeseen. Täällä niitä koskettelevat ja ihastelevat vain lapset. Leikkihetkiä muistelivat myöhemmin Edmund De waalin isoäiti Elisabeth, josta oli tuleva sukua koossa pitävä voima toisen maailmansodan jälkeen, sekä hänen veljensä Ignace, jonka matkassa kallisarvoiset netsuket kulkeutuivat vielä kerran maailman ääriin. Hänellä, Edmundin ihanalla, japanilaistuneella Iggie-enolla on tässä kertomuksessa tärkeä rooli: hän on silta menneen maailman ja nykyisyyden välillä.

  Kaikki kaunis loppuu  aikanaan, sen saivat valitettavasti kokea myös Ephrussit. Paine heitä vastaan alkoi kasvaa sekä Pariisissa että Wienissä, vaikka arki vielä sujuikin.
Vuonna 1899, sinä vuonna, kun netsuket saapuivat Wieniin, saattoi valtakunnan neuvoston jäsen vaatia puheissaan tapporahaa juutalaisen apumisesta. Assimiloituneet juutalaiset suhtautuivat törkeimpiinkin lausuntoihin varovasti. Ajan henkeä oli täällä  moninaisuus ja häilyvyys. Se, mitä aikaisemmat sukupolvet pitivät lujana, onkin das Gleitende, liukuvaa. Ajan henkeä oli muutos itse, se näkyi vain osina ja sirpaleina, melankolisessa ja lyyrisessä... Turvaa ei ole missään. 
  Todellinen pahuus heräili Euroopassa huomaamatta ja vaarallisen hitaasti. Kun tuo pahuus sitten iski täydellä voimallaan, oli pakeneminen monille jo liian myöhäistä. Kolmekymmenluvulta lähtien Ephrussien valtava imperiumi alkoi murtua antisemitismin paineissa ja katosi lopulta miltei kokonaan natsien ryöstelyihin.
Sodan jälkeen perustettu  demokraattinen Itävallan kansantasavalta armahti suurimman osan Gestapon ja SS:n jäsenistä vuoteen 1957 mennessä. Paluu Itävaltaan tuntui näissä olosuhteissa mahdottomalta. Juutalaisilta varastetut taideaarteet katosivat, eikä valtiolla ollut todellista kiinnostusta palauttaa natsien ryöstämää omaisuutta oikeille omistajilleen. Se vähä, mitä  heille takaisin annettiin, annettiin kuin almuna.
Mutta -  suuren ihmeen kautta - netsuket säilyivät ja palasivat takaisin kotiin. Mutta miten se tapahtui, se jääköön tässä salaisuudeksi.

  Mietin tätä kirjaa lukiessani useampaankin kertaan, mikä oli (ja on) antisemitistisen ajattelun lähtökohta, mistä se saa kammottavan käyttövoimansa.  Mitkä tekijät saavat ihmisen vihaamaan jotakin ihmisryhmää niin paljon, että viha lopulta johtaa katastrofaaliseen joukkomurhaan. Ja edelleen: mikä saa ihmisen sulkemaan silmänsä niin, että hänestäkin tulee osa tappokoneistoa, vaikka olisi mielestään vain 'sivustaseuraaja'. Onko kysymys silkasta kateudesta, projektiosta, vieraan pelosta, vaiko ajatuksesta, jossa 'suutarin on pysyttävä lestissään, ja jos muuta yrittää, ei hyvä seuraa...' Olisin viisas, jos tietäisin vastauksen. Nämä ovat asioita, joita en suurin surminkaan tahtoisi ajatella, mutta joita kuitenkin täytyy ajatella, koska antisemitismin henki on nousemassa jälleen. Se elää ja voi näinä päivinä paremmin kuin vuosiin.

  Rakkaat ihmiset, lukekaa Jänis! En ole aikoihin lukenut sukutarinaa tai elämänkertaa, joka olisi näin täysi, näin monikerroksinen, näin ihmeellinen. Jänis jolla on meripihkanväriset silmät on runsaudensarvi, joka ei ehdy yhdellä eikä kahdellakaan lukukerralla. Dramaattisuutensa lisäksi kirja on taiteiden, hitaan elämän, käsityötaidon, vapaan kuljeskelun ja aistimaailman ylistys.  De Waal, joka itsekin tekee töitä käsillään, kosketuksen kautta, on kirjoittanut hyvin aistivoimaisen teoksen. Kirjan luettuani huomaan kiinnittäväni entistä enemmän huomiota tuntoaistiini: miltä esineet tuntuvat, millainen on oma kosketukseni ympäröivään maailmaan...

  Lukukokemus oli niin hieno, että tulen kirjoittamaan kirjasta vielä toisenkin bloggauksen, sillä kosketin tässä jutussa erästä minulle hyvin läheistä aihealuetta vain pintapuolisesti ja siihen haluan vielä palata.
Kaikki alkaa, kun esine otetaan taskusta ja lasketaan pöydälle, kun siitä aletaan kertoa tarinaa. Netsuket alkavat alusta.

  Netsukeiden jäljillä on kulkenut myös Leena Lumi. Kiitos Leena siitä, että suosittelit minulle tätä ihmeellistä kirjaa!

Lisään tähän vielä muutaman muunkin blogin, jossa tätä kirjaa on bloggaukseni jälkeen luettu: Kannesta kanteen,  Luettua elämääLumiomena -Kirjoja ja haaveiluja ja P.S. Rakastan kirjoja.

** Edmund De Waalin kotisivut
** Ephrussien Netsukegalleria


Edmund De Waal: Jänis jolla on meripihkan väriset silmät (The Hare with Amber eyes, A Hidden Inhertance, 2010)
Kustantaja: Schidts & Söderströms, 2013, 341 s.
Suomentanut Virpi Vainikainen
Alkuperäiskieli: englanti
Kirjakauppaostos

Kommentit

  1. Oi! Luin tekstisi nyt vain silmäillen ja huomasin sinun vaikuttuneen tästä. Silmäilyyn on syynsä: aion lukea tämän kirjan hiihtolomalla eli ihan pian. Uskon, että saan lukea jotain hienoa, jotain mieleenpainuvaa.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, et uskokaan, minkä helmen lomallesi valitsit! Uskon, että tulet hengästymään tämän kirjan kanssa, niin ihana se on! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Oih, Kaisa Reetta...<3 Täällä sitä kyynelehditään...Sait kirjasta irti kaiken,kaiken...ja mikä parasta kirjoitit kirjan henkeen. Kiitos <3

    Tämä kirja on koskettanut minua niin paljon, että kun listaan koko blogiaikani parhaat kirjat, de Waalin kirja on ehdottomasti mukana. Kirja kantaa kaikkea mikä kiinnostaa minua ja jos useampi olisi antanut teokselle blogisavuja, miten erään suvun uskomaton tarina olisikaan noussut lentoon. Taide, sukuhistoria, siirtymät, juutalaisuus...

    Olen hyvin paljon lukenut antisemitismistä, mutta myös ihan tutkijoiden kirjoja juutalaisuudesta, joten tunnen juutalaista kulttuuria, Se jotenkin aina koskettaa. Eräs kirja. Geraldine Brooksin Kirjan kansa on myös teos, joka käsittelee taidetta, historiaa ja juutalaisuutta ja sekin tulee olemana TOP20 listallani.

    Olen niin onnellinen, että luit tämän kirjan. Sait sille laajan kaaren, joka sille kuuluu ja löysit siitä helmiä, joista vieläkin saatat löytää jotain uutta! Kiittäen kiitollisena sinun Leena Lumi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä en voi kyllin kiittää sinua siitä että suorastaan patistelit minua tämän kirjan pariin! Kiitos, kiitos, kiitos! <3 <3 <3
      Mitään tällaista en ole ennen lukenut, enkä varmasti hyvin pian tule lukemaankaan. Jänis on kuin uniikki timantti!

      Taide, sukuhistoriat, japani, käsityötaito, intohimoinen suhde asioiden tutkimiseen..Oi, nuo aiheet saavat sydämen sykkimään nopeammin! Ja vielä kun ne oon laitettu kaikki yhdessä näin järkyttävän upeaan paketiin! En tiedä, voiko hyvältä kirjalta enää enempää pyytää...

      Leena, ilo ja kiiitollisuus ovat minun puolellani! Kiitokset ihanasta kommentistasi! <3

      Poista
    2. Minun piti patistella, sillä alan tuntea kirjamakuasi, tai ainakin alan olla jo hyvin likellä oikeaa 'tatsia'. Ole hyvä<3<3<3

      Timantista on kyse!

      Tosiaankin, tällaisen kirja saa sydämen suorastaan river danciin. Siinähän se juttu, onkin, että 'mikä combo!'

      Kaisa Reetta, yhteinen ilo! Ole hyvä, katso mihin aikaan olin lukemassa...<3

      Poista
    3. Leena, hyvä että patistelit! Saa patistella uudestaankin hyvän kirjan sattuessa kohdalle :)

      River dancea jäniksen kanssa! Miten mukava ajatus!

      ja aivan: myöhäiseen hetkeen ehdit paikalle! <3

      Kiitos <3 <3 <3

      Poista
  3. Ihmeellistä! Olen aivan hitusen tutustunut netsukeihin ja haaveillut joskus saavani sellaista koskettaa... että on tällainen kirja taas! Varmasti upea lukunautinto. Luettavien listani ei lainkaan lyhene :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mags, sinun täytyy lukea Jänis! Tulet ihastumaan kirjaan, tiedän sen!

      Netsuket olivat minullekin jo ennestään tuttuja... Nyt, tämän kirjan luettuani mieleni tekisi hankkia sellainen ihan omaksi... Mut ehkei sentään, hurahtaisin vielä samoin kuin kiviin :))

      Poista
  4. Oi Kaisa Reetta, arvelen että tämä on teos, joka minunkin on jonakin hetkenä koettava! Kiitos ihanasta kirjoituksestasi, joka väistämättä käärii lukijansa tämän teoksen lumoihin <3

    Ja niin, on asioita joita on mahdotonta ymmärtää. Kunpa oma aikamme olisi viisaampi, kunpa edes tuleva. On pakko toivoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, eikö olekin jotenkin käsittämätöntä, että näitä ihania kirjoja on tuolla jossain odottamassa vain sitä hetkeä, että tartut niihin. Ja niitä on niin paljon!. Sellaisiakin ihanuuksia, joista et ikinä saa tietää. Jos tuota alkaa miettiä.... oi, parempi kuin ei mieti ;)
      Täytyy vain uskaltaa heittäytyä hyvien kirjatuulten vietäväksi ja uskoa siihen, että ne johdattavat meidät juuri niiden kirjojen luo, joita kunakin hetkenä tarvitsemme.

      Toivo on ainoa mahdollisuutemme.

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  5. Kävin vain kurkkimassa, sillä sain tämän juuri luettua ja olen tästä kovin ihastuksissani ja vaikuttunut. Kuten sinäkin tunnut olevan. Hieno, kaunis ja melankolinen kirja, josta avautuu paljon näköaloja taiteeseen ja historiaan. Kunpa ihmiset löytäisivät tämän helmen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, onpa hyvä, että tämä kirja saa 'palstatilaa', sen se on totisesti ansainnut!

      Toivotaan, että Jänis hyppää vielä monen, monen kirjaystävän lukulistalle!

      Kiitos kommentistasi :)


      Poista
  6. Tuohon pahuuskysymykseen. Suosittelen Wendy Lowerin teosta Hitlerin raivottaret. Luin sen itse vähän aikaa sitten ja se vastasi noihin esittämiisi kysymyksiin enemmän kuin mikään historiantunti ikinä tai mikään mitä olen aiheesta lukenut. Vastaukset eivät ole kauniita ja ne eivät sulje meitä sen joukon ulkopuolelle, joka pahaan ryhtyi.
    Itse kirjoituksesta sitten. Olisin voinut lukea tätä vaikka loputtomiin. Niin monia asioita tuot esiin niin kiehtovasti, että kyllä rupeaa täälläkin vapisuttamaan. Jos nyt olisi tämä kirja hyllyssä, hyökkäisin heti kimppuun. Nuo taidemaailmat ja Pariisi, ah ja voi. Flanöörit. Tämä vaikuttaa teokselta, joka on perieurooppalaista kirjallisuutta tämän sanan parhaassa merkityksessä. Ja vielä tuo yhteys Proustiin. Olen lukenut pari ensimmäistä, mutta pitäisi aloittaa alusta. Ei malta, kun on niin paljon muutakin, mutta usein Kadonnut aika on mielessä, Madeleinen-leivoksen maku kielellä.

    Kirjoitat tästä kirjasta niin viehättävästi, niin lumoavasti, niin taiturimaisesti. Kympin asteikoilla annan 11,5, eikä siinä ole yhtään liikaa. Eikä tämä ole numeropeliä, vaan tapa havainnollistaa, kuinka paljon kirjoituksestasi pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, luin kirjoituksesi Hitlerin raivottarista. Aihe on minulle jotenkin niin herkkä, että en muistaakseni kyennyt edes kommentoimaan hienoa tekstiäsi mitenkään.
      En tiedä, pystynkö lukemaan tuota kirjaa. Tämä aihe aiheuttaa minulle fyysisiä pahan olon tuntemuksia. Niin on ollut siitä asti kuin muistan... Lapsuudesta lähtien. Eikä sittenkään saisi sulkea tältä aiheelta silmiään. Yritän jossakin vaiheessa tutustua Lowerin kirjaan.

      Oli todella jännittävää kohdata Swann tässä kirjassa. Kuin olisi oikeasti kohdannut tuntemansa oikean henkilön. Kirjallisuus voi luoda mieleen ihmeellisiä 'singulariteettejä' :)

      Kiitos kauniista kommentistasi, Omppu! <3

      Poista
  7. Luin kirjoituksesi vain silmän nurkasta, mutta sen ymmärsin, että olit vaikuttunut. Kirja on omalla lukulistalla juuri Leena Lumin ihastuneen hehkutuksen ansiosta, ja nyt se on siellä entistäkin kutsuvampana.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!