5.4.2014

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi, 2012
Kustantaja: Siltala
Pokkaripainos 2013

  'Marja hämmästelee, että sukset ovat jääneet polttamatta puiden puutteesta huolimatta, mutta on siitä nyt kiitollinen. Pieni tuuli nousee ja pyyhkii lunta talon harmaisiin seinähirsiin. Hanki tunkeutuu hitaasti yli kynnyksen, kuin tarkastellen, löytyisikö sisältä mitään syötävää. -- Juho roikkuu äitinsä selässä, Mataleena asettuu suksien kannoille. Sauvat ovat vähän Marjaa pidemmät.Talon ovi jää ammolleen kuin Juhanin suu. Marja kieltää Mataleenaa enää palaamasta sitä sulkemaan. - Niin on armollisempaa.

  On lokakuu vuonna 1867. Kylmä, sateinen kesä ja elokuussa iskeneet hallat ovat tänäkin syksynä vieneet suurimman osan viljasadosta,  peruna ja muut juurikkaat ovat mädäntyneet maahan, talvi tulee aikaisin ja ruokavarat ovat lopussa. Nälkä pakottaa Marjan lapsineen tien päälle kerjuulle. Tietoa tulevasta ei ole, mielessä pyörii vain järjettömältä tuntuva ajatus Helsingin takana odottavasta yltäkylläisestä Pietarista: sinne on päästävä keinolla millä hyvänsä. Marja on päättänyt niin.

   Kulkijat kokevat matkallaan niin hyvyyttä kuin pahuuttakin: väkivaltaa, ahneutta ja - ihmeellistä kyllä . aina löytyy joku, joka kadehtii heikompaansakin. Mutta hyviä uttlöytyy monesta talosta, heitä, jotka antavat vähästään: vesivelliä, pettuleipää, kuivattua kalaakin. Usein tarjolla on pelkkä yösija, mutta sekin riittää. Mutta mitä suurempi ja vauraampi talo oli kyseessä, sen todennäköisemmin kulkijat ajetaan matkoihinsa. Ollikainen piirtää ihmisyydestä esiin jotakin hyvin oleellista: hän  tiputtaa perheen kerjuumatkan varrelle silmänräpäyksen mittaisia hetkiä, jotka muistuttavat meitä siitä, että jokaisella tiellä kulkevalla ryysyläisellä on nimi, identiteetti ja menneisyys. He kaikki ovat tuntevia ihmisiä: yhtäkkinen  ilo saattaa vaikeanakin hetkenä pulpahtaa pintaan kuin salaa, kunnes todellisuus  ja alakulo valtaavat mielen taas Muistot ovat vaarallisia: ilman niitä elämä ja tämä ikuinen kulkeminen ihmisten nurkissa,  lihanpalasesta taisteleminen ja halveksivat katseet olisi helpompi kestää.  ‘Voi jos tietäisitte, jos olisitte tässä itse kahden lapsenne kanssa’ Marja tuntuu huutavan.

  Aki Ollikaisen esikoisteos on herättävä lukukokemus. Sivumäärältään kirja on yhtä ohut kuin nälkävuodet, mutta sisällöltään täyttä rautaa. Se on konstailematon, realistinen kuvaus kauhujen ajan riepottelemista ihmiskohtaloista,  teos, jonka luettuaan on yhtäkkiä ylettömän onnellinen siitä, että on sattunut syntymään tähän maahan vasta rapiat sata vuotta myöhemmin...
 Aiheena 150 vuoden takainen, jo kaukaiselta historialta tuntuvan väestökatastrofin kuvaaminen saattaisi olla vaikea tehtävä  kokeneellekin kirjailijalle, mutta Ollikainen onnistuu tavoitteessaan hyvin: hän tuo ajan ja sen ihmiset lähelle lukijaa, antaa äänen niille maan hiljaisimmille, köyhimmille ja suojattomimmille, jotka nälkävuosista eniten kärsivät. Ja miten hienosti, herkin vedoin hän ihmisiään kuvaa: Marja on viimeiseen hengenvetoon saakka äiti: lapsiaan suojeleva nainen, heikkoudessaankin äärettömän vahva, mutta silti vain ihminen, ihminen...  Ja lapset: Pienistä asioista iloa etsivä nauruherkkä Mataleena ja vakavamielinen Juho joutuvat kohtaamaan elämän realiteetit kovin varhain. Se heijastuu jo heidän olemuksestaan,  alistumisena, kaiken nähdyn hiljaisena hyväksymisenä.

   Ollikainen tuo kertomukseensa vielä lisää syvyyttä suuntaamalla katseensa myös hyväosaisiin, heihin, jotka näkevät köyhälistön etupäässä vain kasvottomana, hallintaa vaativana massana, vaikka poikkeaviakin katsantokantoja löytyy. Senaatissa seurataan suurruhtinaskunnan tilannetta huolestuneena, tietenkin turvallisen välimatkan päästä, takkatulen äärellä likööreitä siemaillen, vaikka täällä kaupungissakin on nähtävillä jo levottomuutta. Helsinkiin kulkeutuvien kerjäläisten määrä kasvaa, olot ovat pian sietämättömät. Vuosien 1867-68 aikana 8 % maan väestöstä kuolee nälkään tai kulkutauteihin. Senaatti yrittää  järjestää kansalaisilleen hätäaputöitä ympäri Suomenniemeä, mutta toimia kuvataan tehottomiksi: palkka on merkityksetön, jos ruokavarannot ovat lopussa. Tilanne muuttuu entistä synkemmäksi, kun viljakuljetukset eivät pääse satamiin Suomenlahden huonon jäätilanteen takia.
 Senaattori Snellman kääntää katseensa epätoivoissaan  kohti tulevaisuutta, rakennemuutosta, jonka ansiosta maan talous ja kansalaisten hyvinvointi eivät olisi enää riippuvaisia pelkästään maasta ja säiden oikutteluista:

  'Ja silti jokin vaimea mutta painokas ääni hänen päässään huomauttaa, että rautatie on kuitenkin edistysaskel tälle hallanpanemalle peltotilkkujen maalle. Se on jotain pysyvää, jonka varaan voi laskea kehityksen kohti teollisuutta ja kapitalismia. -- Tuleehan se inhimilliseltä kannalta liian kalliiksi, Renqvist myötäilee.
- Eikä pelkästään inhimilliseltä kannalta. Emme me voi yksittäisen ihmisen onnea laskea kansakunnan onnen edelle. Mutta ne luottojärjestelyt, ei valtion talous kestä sellaisia.
Senaattori sulkee silmänsä ja huokaa syvään
- Sanokaahan Renqvist, pidättekö Te minua kylmänä ihmisenä?
'

  En voi olla näkemättä tässä yhteyttä nykyaikaan. Vaikka nälkävuosien oloja ei suoraan voi verrata tähän hetkeen, jotakin pelottavan samanlaista näissä ajoissa silti on: valtionvelka kasvaa ja köyhimpien kansalaisten elämä kurjistuu. Menoja halutaan leikata ja siten turvata tulevien sukupolvien onni. Se, että leikkaukset kohdentuvat 'maan hiljaisiin' eli vähempiosaisten perheiden lapsiin lapsilisien ja työttömyyskorvausten leikkauksina, on pelottavaa ja hälyttävää. Päättäjien olisi hyvä muistaa, että tulevaisuuden todelliset rakentajat, lapset, elävät tällä hetkellä tärkeintä kehitysvaihettaan. Eikö siis olisi tärkeää tukea heidän kehitystään ja elinolojaan parhaalla mahdollisella tavalla tässä ja nyt? Onko päättäjien helpompaa kurottaa edessä häilyvään tulevaan kuin keskittyä tähän hetkeen?

  Marja aloittaa matkansa kohti Pietaria olosuhteissa, joita on vaikea edes kuvitella. Monilta loppuvat tuolla matkalla voimat, Marjan perheestäkään eivät kaikki selviydy. Silti on yritettävä elää paras mahdollinen elämä: 'Marja nostaa Juhanin käden olaltaan ja asettelee sen miehensä rinnalle. Hän painaa huulensa Juhanin otsalle ja sitten yllättäen huulille, antaa niiden viipyä pitkään, hengittää vielä viimeisen kerran miehensä kanssa samaan tahtiin.' 

 ~~~~~~~~

Tämä esikoiskirja huomattiin: Nälkävuosi pääsi vuoden 2012  Finlandia-palkintoehdokkaaksi, sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja sekä kirjabloggareiden Blogistanian Finlandia-palkinnon. Kirja on kaiken tuon ansainnut. 

Nälkävuotta on luettu myös muun muassa täällä: Amman lukuhetki, Anna minun lukea enemmän,   Luettua elämää, Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua, Kirjainten virrassa,  Mafalala, P.S. Rakastan kirjojaTea with Anna Karenina


20 kommenttia:

  1. Nälkävuosi on todellakin vaikuttava kirja. Ulkoisesti pieni, mutta sisällöltään suuri ja merkittävä. Kirjoituksesi on hyvä ja käsittelet kirjaa monipuolisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, on todella. minulla jäi kirja pari vuotta sitten lukematta. hyvä, että se huuteli minulle nyt. kiitos kommentistasi :)

      Poista
  2. Tämä on varsin luettu kirja, mutta ensimmäistä kertaa minulle selvisi, että kyse on historiallisesta tapahtumasta, joten kirjakin kiinnostaa enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin myös, että tätä on paljon luettu, kun etsiskelin googlella tästä kirjoittaneita blogeja. Kiva, että alkoi kiinnostaa. suosittelen! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  3. Tämä on kyllä hieno! Minun piti lukea kirja kahdesti ennen kuin pystyin bloggaamaan siitä. Puhutteleva, ja kyllä tässä jonkinlaista allegoriaa nykyaikaankin on. Sellainen kirja, joka ei helposti unohdu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. katja, kirja on todella hieno, enkä voinut sanoa tästä poikkiteloista sanaa, vaikka jotkut kielikuvat Ollikaisen käyttämät kielikuvat vähän tökkivät. kokonaisuus ratkaisee.

      Oi, olitko sinäkin blogannut tästä, en nähtävästi ole nähnyt juuri tästä kirjasta tekemääsi juttua.. Etsin blogeja googlettamalla, enkä löytänyt sinua tämän kirjan yhteydestä. Täytyykin tehdä uusi haku ja lisätä blogisi tuohon listaan. Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Tämä oli joskus käsissäni kirjastossa, luin satunnaisen sivun, joka ei sitten innostanut. Täytyy varmasti yrittää uudelleen! Kiitos Kaisa paneutuvista arvioistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mags, Nälkävuosi on tosiaankin sellainen kirja, joka voi aiheuttaa kuvailemasi reaktion. Satunnainen lause tai pidempikin pätkä saattaa aiheuttaa suoranaisen hylkimisreaktion... Vasta kokonaisuus paljastaa kirjan hienouden.
      Kiitos Mags kommentistasi ja ole hyvä :) <3

      Poista
  5. Kirjoitat hienosti hienosta kirjasta! Teos on todella vakuuttava ja tuo esiin yksilöiden kautta historian kauheaa ja vaikeaa ajanjaksoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tämä kirja jää pitkäksi aikaa mieleen. Toi taas uutta perspektiiviä Suomen historiaan! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Tämä on kyllä pysäyttävä teos ja tavoitat sen tunnelman kirjoituksessasi oivallisesti. Minua mietitytti Nälkävuodessa myös sen paikoin lähes brutaalit seksuaaliset ilmaukset/kuvaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, niin, nuo kohtaukset... Alussa, heti prologin jälkeen on se muutaman sivun mittainen jakso, jonka aikana minäkin mietin, että tätäkö tämä nyt tulee olemaan koko kirja mutta onneksi jatkoin lukemista!
      Ja nuo kohtauksetkin loksahtivat paikalleen tarinan edetessä. Elämä oli tuolloin aika brutaalia. Ollikainen kuvaa parempiosaisten suhdetta heikompiin tälläkin tasolla: Seksuaaliset teot heikompia kohtaan olivat yksi vallankäytön muoto ja silkkaa hyväksikäyttöä. Ajattelin, pitäisikö minun mainita tästä osa-alueesta jutussani, mutta se on kokonaisuudesssa kuitenkin niin pieni osanen, että jätin sen tekemättä.
      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  7. Hieno postaus! Tämä kirjan tunnelma on vieläkin mielessä vahvana, vaikka luin sen vuosi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, minäkin tulen muistamaan tämän pienen suuren kirjan hyvin pitkään! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  8. Yksi viime vuosien vaikuttavimmista kirjoista ilman muuta. Kaunis ja karu. Enpäs ollut ajatellutkaan, miten ajankohtainen se tosiaan on. Kirjoitat hienosti hienosta kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, toden totta. yksi hienoimmista, kaikessa brutaaliudessaan ja toivottomuudessaankin. Ollikainen on lötänyt kirjata yllättäviä yhtymäkohtia nykyisyyteen! Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  9. Kaisa Reetta, 150 vuotta on lyhempi aika kuin voisi kuvitellakaan. Aivan säpäsähdin, kun laskin, että isäni isä, joka tosin sai hänet hyvin iäkkäänä nuoren vaimonsa, Amanda -mummoni kanssa, oli syntynyt jo tuolloin. Saman ajan lyhyyden koin yhtenä päivänä, kun äitini alkoi kertoa, kuinka hänen äitinsä, mammani kävi isänsä kanssa usein Valkjrveältä Nikolai II:n Pietarissa. Historia koskettaa...

    Tuntuu, että tämä kirja on luettava ennemmin tai myöhemin. Luin henkeä pidätellen tekstisi, sillä en ollut tästä tainnut vielä yhtäkään lukea! Jotenkin vain kirjoitit niin, että lähdin elämään tuota kaikkea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, 150 vuotta on itse asiassa hurjan lyhyt aika, kun noin ajattelee! Sekin, että äitisi on vieraillut Nikolai II:n Pietarissa, vaikka tuntuu, että niistäkin ajoista on jo ikuisuus!
      Nälkävuosi-romaani oli vaikuttava, brutaali, hyvin realistinen, mutta samaan aikaan herkkä ja koskettava. Tiedän, että jonakin päivänä luet tämän, mutta vedä henkeä kirjan alussa. Siinä lukijaa ei hellitä...
      kiitos kommentistasi :)

      Poista
  10. Oi, kiitos Omppu! :) Kipaisen hakemassa haasteen :)

    VastaaPoista
  11. Voi että. Nälkävuosi on hieno, rankka ja rujonkaunis kirja. Minäkin koin, että kirja kertoi osaltaan myös nykypäivästä...

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!