Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Aki Ollikainen: Nälkävuosi, 2012
Kustantaja: Siltala
Pokkaripainos 2013

  'Marja hämmästelee, että sukset ovat jääneet polttamatta puiden puutteesta huolimatta, mutta on siitä nyt kiitollinen. Pieni tuuli nousee ja pyyhkii lunta talon harmaisiin seinähirsiin. Hanki tunkeutuu hitaasti yli kynnyksen, kuin tarkastellen, löytyisikö sisältä mitään syötävää. -- Juho roikkuu äitinsä selässä, Mataleena asettuu suksien kannoille. Sauvat ovat vähän Marjaa pidemmät.Talon ovi jää ammolleen kuin Juhanin suu. Marja kieltää Mataleenaa enää palaamasta sitä sulkemaan. - Niin on armollisempaa.

  On lokakuu vuonna 1867. Kylmä, sateinen kesä ja elokuussa iskeneet hallat ovat tänäkin syksynä vieneet suurimman osan viljasadosta,  peruna ja muut juurikkaat ovat mädäntyneet maahan, talvi tulee aikaisin ja ruokavarat ovat lopussa. Nälkä pakottaa Marjan lapsineen tien päälle kerjuulle. Tietoa tulevasta ei ole, mielessä pyörii vain järjettömältä tuntuva ajatus Helsingin takana odottavasta yltäkylläisestä Pietarista: sinne on päästävä keinolla millä hyvänsä. Marja on päättänyt niin.

   Kulkijat kokevat matkallaan niin hyvyyttä kuin pahuuttakin: väkivaltaa, ahneutta ja - ihmeellistä kyllä . aina löytyy joku, joka kadehtii heikompaansakin. Mutta hyviä uttlöytyy monesta talosta, heitä, jotka antavat vähästään: vesivelliä, pettuleipää, kuivattua kalaakin. Usein tarjolla on pelkkä yösija, mutta sekin riittää. Mutta mitä suurempi ja vauraampi talo oli kyseessä, sen todennäköisemmin kulkijat ajetaan matkoihinsa. Ollikainen piirtää ihmisyydestä esiin jotakin hyvin oleellista: hän  tiputtaa perheen kerjuumatkan varrelle silmänräpäyksen mittaisia hetkiä, jotka muistuttavat meitä siitä, että jokaisella tiellä kulkevalla ryysyläisellä on nimi, identiteetti ja menneisyys. He kaikki ovat tuntevia ihmisiä: yhtäkkinen  ilo saattaa vaikeanakin hetkenä pulpahtaa pintaan kuin salaa, kunnes todellisuus  ja alakulo valtaavat mielen taas Muistot ovat vaarallisia: ilman niitä elämä ja tämä ikuinen kulkeminen ihmisten nurkissa,  lihanpalasesta taisteleminen ja halveksivat katseet olisi helpompi kestää.  ‘Voi jos tietäisitte, jos olisitte tässä itse kahden lapsenne kanssa’ Marja tuntuu huutavan.

  Aki Ollikaisen esikoisteos on herättävä lukukokemus. Sivumäärältään kirja on yhtä ohut kuin nälkävuodet, mutta sisällöltään täyttä rautaa. Se on konstailematon, realistinen kuvaus kauhujen ajan riepottelemista ihmiskohtaloista,  teos, jonka luettuaan on yhtäkkiä ylettömän onnellinen siitä, että on sattunut syntymään tähän maahan vasta rapiat sata vuotta myöhemmin...
 Aiheena 150 vuoden takainen, jo kaukaiselta historialta tuntuvan väestökatastrofin kuvaaminen saattaisi olla vaikea tehtävä  kokeneellekin kirjailijalle, mutta Ollikainen onnistuu tavoitteessaan hyvin: hän tuo ajan ja sen ihmiset lähelle lukijaa, antaa äänen niille maan hiljaisimmille, köyhimmille ja suojattomimmille, jotka nälkävuosista eniten kärsivät. Ja miten hienosti, herkin vedoin hän ihmisiään kuvaa: Marja on viimeiseen hengenvetoon saakka äiti: lapsiaan suojeleva nainen, heikkoudessaankin äärettömän vahva, mutta silti vain ihminen, ihminen...  Ja lapset: Pienistä asioista iloa etsivä nauruherkkä Mataleena ja vakavamielinen Juho joutuvat kohtaamaan elämän realiteetit kovin varhain. Se heijastuu jo heidän olemuksestaan,  alistumisena, kaiken nähdyn hiljaisena hyväksymisenä.

   Ollikainen tuo kertomukseensa vielä lisää syvyyttä suuntaamalla katseensa myös hyväosaisiin, heihin, jotka näkevät köyhälistön etupäässä vain kasvottomana, hallintaa vaativana massana, vaikka poikkeaviakin katsantokantoja löytyy. Senaatissa seurataan suurruhtinaskunnan tilannetta huolestuneena, tietenkin turvallisen välimatkan päästä, takkatulen äärellä likööreitä siemaillen, vaikka täällä kaupungissakin on nähtävillä jo levottomuutta. Helsinkiin kulkeutuvien kerjäläisten määrä kasvaa, olot ovat pian sietämättömät. Vuosien 1867-68 aikana 8 % maan väestöstä kuolee nälkään tai kulkutauteihin. Senaatti yrittää  järjestää kansalaisilleen hätäaputöitä ympäri Suomenniemeä, mutta toimia kuvataan tehottomiksi: palkka on merkityksetön, jos ruokavarannot ovat lopussa. Tilanne muuttuu entistä synkemmäksi, kun viljakuljetukset eivät pääse satamiin Suomenlahden huonon jäätilanteen takia.
 Senaattori Snellman kääntää katseensa epätoivoissaan  kohti tulevaisuutta, rakennemuutosta, jonka ansiosta maan talous ja kansalaisten hyvinvointi eivät olisi enää riippuvaisia pelkästään maasta ja säiden oikutteluista:

  'Ja silti jokin vaimea mutta painokas ääni hänen päässään huomauttaa, että rautatie on kuitenkin edistysaskel tälle hallanpanemalle peltotilkkujen maalle. Se on jotain pysyvää, jonka varaan voi laskea kehityksen kohti teollisuutta ja kapitalismia. -- Tuleehan se inhimilliseltä kannalta liian kalliiksi, Renqvist myötäilee.
- Eikä pelkästään inhimilliseltä kannalta. Emme me voi yksittäisen ihmisen onnea laskea kansakunnan onnen edelle. Mutta ne luottojärjestelyt, ei valtion talous kestä sellaisia.
Senaattori sulkee silmänsä ja huokaa syvään
- Sanokaahan Renqvist, pidättekö Te minua kylmänä ihmisenä?'

  En voi olla näkemättä tässä yhteyttä nykyaikaan. Vaikka nälkävuosien oloja ei suoraan voi verrata tähän hetkeen, jotakin pelottavan samanlaista näissä ajoissa silti on: valtionvelka kasvaa ja köyhimpien kansalaisten elämä kurjistuu. Menoja halutaan leikata ja siten turvata tulevien sukupolvien onni. Se, että leikkaukset kohdentuvat 'maan hiljaisiin' eli vähempiosaisten perheiden lapsiin lapsilisien ja työttömyyskorvausten leikkauksina, on pelottavaa ja hälyttävää. Päättäjien olisi hyvä muistaa, että tulevaisuuden todelliset rakentajat, lapset, elävät tällä hetkellä tärkeintä kehitysvaihettaan. Eikö siis olisi tärkeää tukea heidän kehitystään ja elinolojaan parhaalla mahdollisella tavalla tässä ja nyt? Onko päättäjien helpompaa kurottaa edessä häilyvään tulevaan kuin keskittyä tähän hetkeen?

  Marja aloittaa matkansa kohti Pietaria olosuhteissa, joita on vaikea edes kuvitella. Monilta loppuvat tuolla matkalla voimat, Marjan perheestäkään eivät kaikki selviydy. Silti on yritettävä elää paras mahdollinen elämä: 'Marja nostaa Juhanin käden olaltaan ja asettelee sen miehensä rinnalle. Hän painaa huulensa Juhanin otsalle ja sitten yllättäen huulille, antaa niiden viipyä pitkään, hengittää vielä viimeisen kerran miehensä kanssa samaan tahtiin.' 

 ~~~~~~~~

Tämä esikoiskirja huomattiin: Nälkävuosi pääsi vuoden 2012  Finlandia-palkintoehdokkaaksi, sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja sekä kirjabloggareiden Blogistanian Finlandia-palkinnon. Kirja on kaiken tuon ansainnut. 

Nälkävuotta on luettu myös muun muassa täällä: Amman lukuhetki, Anna minun lukea enemmän,   Luettua elämää, Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua, Kirjainten virrassa,  Mafalala, P.S. Rakastan kirjoja,  Tea with Anna Karenina