Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taide-elämykset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taide-elämykset. Näytä kaikki tekstit

25.2.2015

Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet

  Ihmisen tarve kokea itsensä täydellisen vapaaksi on luonut uudenlaisen ajattelutavan ja ihmistyypin. Tällainen kelluva ihminen, homo fluctuaris, on joko tahtoen tai tahtomattaan irti kaikesta klassisesta sivistyksestä sekä uskonnosta ja sen merkityksistä. Hän kelluu tiedon valtameressä tyytyväisenä, ajelehtien sattumanvaraisesti tuulten mukana. Hänen tietoisuuttaan hallitsevat populaarikulttuurin sisällöt ja arvot, erilaiset kaupalliset vertaisryhmät ja niin sanottu nopea tieto -- Kaikki mikä lipuu silmien editse, on keskenään samanarvoista. -- Se, mikä on näkyvillä, riittäköön...
Näin synkän kuvan taiteilija Hannu-Pekka Björkman maalaa nykyihmisen henkisestä tilasta vuonna 2011 ilmestyneen Kadonneet askeleet -esseekokoelmansa esipuheessa. Vaikka en allekirjoitakaan aivan kaikkea hänen tässä esittämistään ajatuksista (uskonnottomuus ei ole mielestäni  aina merkki ihmisen arvotyhjiöstä, eikä kaikkea populaarikulttuuria voi suoralta kädeltä leimata merkityksettömäksi hötöksi), hän on oikeassa monessa asiassa: olemme menettämässä kosketuksen menneisyyteemme, sivistykseemme, toisiimme, itseemme ja aikaan. Samalla kun jatkuvasti kehittyvä informaatioteknologia tuo uusia mahdollisuuksia ja vapautta elämäämme, se myös pirstaloittaa sitä, tuo siihen kiireettömyyden sijasta hämmennystä, joka on suurempi kuin koskaan ennen. Kehittyvän teknologian piti säästää aikaamme mutta mihin se häviää? Mihin me aikamme käytämme? Itsemme kehittämiseen vai henkiseen laiskotteluun?  Jälkimmäinen tuntuu ainakin Björkmanin mielestä olevan lähempänä totuutta. Hyvin usein jumitun itsekin netin ääreen; miten helppoa onkaan heittäytyä maailmalta tursuavan hötön vietäväksi. Kutsun jumahtamista  'aivojen lepuuttamiseksi', mutta tuskin aivoni tuollaista lepoa oikeasti kaipaavat.

  Meistä on tulossa henkisesti laiskoja. Kun koko maailma on ulottuvillamme kaiken aikaa, onko ihme, että emme viitsi enää etsiä asioiden syvempiä merkityksiä tai laatia kokonaisnäkemyksiä maailmasta. Kuka enää uskaltaa pysähtyä hetkeen ilman pelkoa siitä, että jotakin todella tärkeää menee ohi.  Aivomme ja sielumme ovat jatkuvassa hälytystilassa, ne huutavat rauhaa ja henkistä ravintoa, mutta ruokimme niitä vain yhä kiihtyvällä informaatiotulvalla ja yhä merkityksettömämmiksi käyvillä tiedon fragmenteilla.

    Sivistys ja taiteen syvä tuntemus auttavat meitä taistelemaan nykymaailmaamme uhkaavaa arvotyhjiötä vastaan, sanoo Björkman. Hän tarjoaa lukijoilleen esimerkkejä siitä, miten itse kukin voi ryhtyä kasaamaan henkistä pääomaa. Kadonneet askeleet -esseekokoelmassaan Björkman kutsuu meidät matkalle menneisyyteen, hiljaisen tiedon ja yhteisten, ihmisyyden yhteisistä lähteistä kumpuavien muistojemme äärelle. Matkaoppaiksemme Björkman on valinnut eri vuosisadoilla eläneitä taiteilijoita ja heidän kuolemattomattomia teoksiaan, joiden syvälliseen ymmärtämiseen Björkman esseissään meitä johdattaa.

  Kun maltamme todella pysähtyä taiteen tai edessämme avautuvan maiseman äärelle, jotakin tärkeää alkaa tapahtua. Parhaimmillaan taide saa meidät havahtumaan kuin unesta: jokin jo kauan sitten unohtunut muisto herää, kirkas valonsäde läpäisee harmaan päivän, maailma ei yhtäkkiä olekaan samanlainen kuin hetki sitten. Voisimme ehkä sulkea älypuhelimemmekin hetkiseksi, katsoa ympärillemme uusin silmin, kauemmas kuin mihin olemme kiireissämme tottuneet. Huomaisimmeko silloin, kuinka kauniisti valo osuu puiden kimmeltäviin runkoihin, kuinka illat ovatkin jo näin valoisia... Kohta on maaliskuu ja kevät...
Elämän kauneus ja rikkaus piiloutuvat ohikiitäviin, huomaamattomiin hetkiin. Niitä hetkiä emme voi ostaa hiiren klikkauksella emmekä rahalla, vaikka latoisimme pöytään miljoonia...

Matthias Grünewald: Issenheimin luostarikirkon siipialttarin toinen näkymä, c.1510. Kuva: wikipedia.org.

Voi, millaisten  taiteilijoiden ja taideteosten pariin Björkman minut tässä teoksessa johdattaakaan: tutustun saksalaiseen renessanssimaalari Matthias Grünewaldiin ja hänen Issenheimin luostarikirkkoon maalaamaansa moniosaiseen, henkeäsalpaavan upeaan siipialttariin, ihailen valon hehkua alankomaalaisen Johannes Vermeerin maalauksissa, hiljennyn Antti Hyryn läpikuultavan kirkkaana sädehtivän sanataiteen edessä...  Björkman  vie lukijansa myös omien lapsuusmuistojensa äärelle, tärkeisiin nuoruusmaisemiin. Sinne, missä hänen oma sielunsa lepää...

   Kadonneet askeleet -teos sisältää kuusi ajattoman kaunista esseetä, joista jokainen oli minulle  elämys. Björkman kirjoittaa taiteen ja maiseman, ajan ja muistojen monista merkityksistä tavalla joka salpaa hengen, hän sukeltaa innostuneesti taiteen historiaan ja avaa kokemiaan taide-elämyksiä niin, että tunnen itse istuvani hänen vierellään teoksia tarkastelemassa. On kuin sukeltaisin maalausten sisään ja hengittäisin sisääni teoksista sädehtivää aineetonta energiaa!

  Unohdan ajan kulumisen, kunnes huomaan että ulkona on alkanut hämärtää. Pian on aika nousta ja sulkea kirja, iltapuuhat odottavat jo. Jään vielä hetkiseksi nauttimaan talvi-illan hiipuvasta valosta...

Johannes Vermeer, c. 1662: Young Woman with a Water Pitcher. Kuva: wikiart.org 
Talven henkäys avautuvasta ikkunasta. Lasin kylmyys sormissa. Vesikannun paino ja kankaan kahina. Ne ovat maalauksessa, mutta myös minussa. Maurice Merleau-Pontya mukaillen, "maalauksessa näkemäni asiat eivät ole siinä vain kuvana ja olemuksena: ne ovat siinä omana itsenään, elävänä katseeni kautta." Ja tuo elollisuus, herääminen, ruumiin aistimukset ja tunne hengen liikkeestä vastustavat kaikki rappiota ja kuolemaa. Ne vahvistavat elämäntunnetta ja taiteen ainoaa todellista merkitystä, Jumalan etsimistä ihmisestä.   

  *Erityiskiitos P.S. Rakastan kirjoja -blogin ihanalle Saralle , joka innosti minua tarttumaan Hannu-Pekka Björkmanin teoksiin! Björkmania on lukenut myös Kirjojen kamarin hurmaava Katja.

 **Björkmania on tulossa blogiin kevään aikana vielä lisääkin, olen varannut hänen Valkoista valoa -teoksensa  pääsiäisen lukemistooni. Myös tämä Kadonneet askeleet sopisivat hyvin tuohon varhaiskevään juhla-aikaan luettavaksi. Suosittelen!

Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet, 2011, 176 s.
Kirjapaja
Teoksen valokuvat: Rax Rinnekangas