Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet

  Ihmisen tarve kokea itsensä täydellisen vapaaksi on luonut uudenlaisen ajattelutavan ja ihmistyypin. Tällainen kelluva ihminen, homo fluctuaris, on joko tahtoen tai tahtomattaan irti kaikesta klassisesta sivistyksestä sekä uskonnosta ja sen merkityksistä. Hän kelluu tiedon valtameressä tyytyväisenä, ajelehtien sattumanvaraisesti tuulten mukana. Hänen tietoisuuttaan hallitsevat populaarikulttuurin sisällöt ja arvot, erilaiset kaupalliset vertaisryhmät ja niin sanottu nopea tieto -- Kaikki mikä lipuu silmien editse, on keskenään samanarvoista. -- Se, mikä on näkyvillä, riittäköön...
Näin synkän kuvan taiteilija Hannu-Pekka Björkman maalaa nykyihmisen henkisestä tilasta vuonna 2011 ilmestyneen Kadonneet askeleet -esseekokoelmansa esipuheessa. Vaikka en allekirjoitakaan aivan kaikkea hänen tässä esittämistään ajatuksista (uskonnottomuus ei ole mielestäni  aina merkki ihmisen arvotyhjiöstä, eikä kaikkea populaarikulttuuria voi suoralta kädeltä leimata merkityksettömäksi hötöksi), hän on oikeassa monessa asiassa: olemme menettämässä kosketuksen menneisyyteemme, sivistykseemme, toisiimme, itseemme ja aikaan. Samalla kun jatkuvasti kehittyvä informaatioteknologia tuo uusia mahdollisuuksia ja vapautta elämäämme, se myös pirstaloittaa sitä, tuo siihen kiireettömyyden sijasta hämmennystä, joka on suurempi kuin koskaan ennen. Kehittyvän teknologian piti säästää aikaamme mutta mihin se häviää? Mihin me aikamme käytämme? Itsemme kehittämiseen vai henkiseen laiskotteluun?  Jälkimmäinen tuntuu ainakin Björkmanin mielestä olevan lähempänä totuutta. Hyvin usein jumitun itsekin netin ääreen; miten helppoa onkaan heittäytyä maailmalta tursuavan hötön vietäväksi. Kutsun jumahtamista  'aivojen lepuuttamiseksi', mutta tuskin aivoni tuollaista lepoa oikeasti kaipaavat.

  Meistä on tulossa henkisesti laiskoja. Kun koko maailma on ulottuvillamme kaiken aikaa, onko ihme, että emme viitsi enää etsiä asioiden syvempiä merkityksiä tai laatia kokonaisnäkemyksiä maailmasta. Kuka enää uskaltaa pysähtyä hetkeen ilman pelkoa siitä, että jotakin todella tärkeää menee ohi.  Aivomme ja sielumme ovat jatkuvassa hälytystilassa, ne huutavat rauhaa ja henkistä ravintoa, mutta ruokimme niitä vain yhä kiihtyvällä informaatiotulvalla ja yhä merkityksettömämmiksi käyvillä tiedon fragmenteilla.

    Sivistys ja taiteen syvä tuntemus auttavat meitä taistelemaan nykymaailmaamme uhkaavaa arvotyhjiötä vastaan, sanoo Björkman. Hän tarjoaa lukijoilleen esimerkkejä siitä, miten itse kukin voi ryhtyä kasaamaan henkistä pääomaa. Kadonneet askeleet -esseekokoelmassaan Björkman kutsuu meidät matkalle menneisyyteen, hiljaisen tiedon ja yhteisten, ihmisyyden yhteisistä lähteistä kumpuavien muistojemme äärelle. Matkaoppaiksemme Björkman on valinnut eri vuosisadoilla eläneitä taiteilijoita ja heidän kuolemattomattomia teoksiaan, joiden syvälliseen ymmärtämiseen Björkman esseissään meitä johdattaa.

  Kun maltamme todella pysähtyä taiteen tai edessämme avautuvan maiseman äärelle, jotakin tärkeää alkaa tapahtua. Parhaimmillaan taide saa meidät havahtumaan kuin unesta: jokin jo kauan sitten unohtunut muisto herää, kirkas valonsäde läpäisee harmaan päivän, maailma ei yhtäkkiä olekaan samanlainen kuin hetki sitten. Voisimme ehkä sulkea älypuhelimemmekin hetkiseksi, katsoa ympärillemme uusin silmin, kauemmas kuin mihin olemme kiireissämme tottuneet. Huomaisimmeko silloin, kuinka kauniisti valo osuu puiden kimmeltäviin runkoihin, kuinka illat ovatkin jo näin valoisia... Kohta on maaliskuu ja kevät...
Elämän kauneus ja rikkaus piiloutuvat ohikiitäviin, huomaamattomiin hetkiin. Niitä hetkiä emme voi ostaa hiiren klikkauksella emmekä rahalla, vaikka latoisimme pöytään miljoonia...

Matthias Grünewald: Issenheimin luostarikirkon siipialttarin toinen näkymä, c.1510. Kuva: wikipedia.org.

Voi, millaisten  taiteilijoiden ja taideteosten pariin Björkman minut tässä teoksessa johdattaakaan: tutustun saksalaiseen renessanssimaalari Matthias Grünewaldiin ja hänen Issenheimin luostarikirkkoon maalaamaansa moniosaiseen, henkeäsalpaavan upeaan siipialttariin, ihailen valon hehkua alankomaalaisen Johannes Vermeerin maalauksissa, hiljennyn Antti Hyryn läpikuultavan kirkkaana sädehtivän sanataiteen edessä...  Björkman  vie lukijansa myös omien lapsuusmuistojensa äärelle, tärkeisiin nuoruusmaisemiin. Sinne, missä hänen oma sielunsa lepää...

   Kadonneet askeleet -teos sisältää kuusi ajattoman kaunista esseetä, joista jokainen oli minulle  elämys. Björkman kirjoittaa taiteen ja maiseman, ajan ja muistojen monista merkityksistä tavalla joka salpaa hengen, hän sukeltaa innostuneesti taiteen historiaan ja avaa kokemiaan taide-elämyksiä niin, että tunnen itse istuvani hänen vierellään teoksia tarkastelemassa. On kuin sukeltaisin maalausten sisään ja hengittäisin sisääni teoksista sädehtivää aineetonta energiaa!

  Unohdan ajan kulumisen, kunnes huomaan että ulkona on alkanut hämärtää. Pian on aika nousta ja sulkea kirja, iltapuuhat odottavat jo. Jään vielä hetkiseksi nauttimaan talvi-illan hiipuvasta valosta...

Johannes Vermeer, c. 1662: Young Woman with a Water Pitcher. Kuva: wikiart.org 
Talven henkäys avautuvasta ikkunasta. Lasin kylmyys sormissa. Vesikannun paino ja kankaan kahina. Ne ovat maalauksessa, mutta myös minussa. Maurice Merleau-Pontya mukaillen, "maalauksessa näkemäni asiat eivät ole siinä vain kuvana ja olemuksena: ne ovat siinä omana itsenään, elävänä katseeni kautta." Ja tuo elollisuus, herääminen, ruumiin aistimukset ja tunne hengen liikkeestä vastustavat kaikki rappiota ja kuolemaa. Ne vahvistavat elämäntunnetta ja taiteen ainoaa todellista merkitystä, Jumalan etsimistä ihmisestä.   

  *Erityiskiitos P.S. Rakastan kirjoja -blogin ihanalle Saralle , joka innosti minua tarttumaan Hannu-Pekka Björkmanin teoksiin! Björkmania on lukenut myös Kirjojen kamarin hurmaava Katja.

 **Björkmania on tulossa blogiin kevään aikana vielä lisääkin, olen varannut hänen Valkoista valoa -teoksensa  pääsiäisen lukemistooni. Myös tämä Kadonneet askeleet sopisivat hyvin tuohon varhaiskevään juhla-aikaan luettavaksi. Suosittelen!

Hannu-Pekka Björkman: Kadonneet askeleet, 2011, 176 s.
Kirjapaja
Teoksen valokuvat: Rax Rinnekangas

Kommentit

  1. Kuulostaa ihanalta! Minulla on juuri tämä teos lainassa. Tarkoituksenani oli (Saran blogiteksteistä innoittamana) lainata Björkmanin uusin, mutta huomasin vasta kotona lainanneenikin sen sijaan tämän. Arviosi perusteella vaikuttaisi kuitenkin olleen hyvä valinta tämäkin :) Kaikki mitä kirjoitat on niin totta. Sen huomaa koulumaailmassakin, että itseään ei viitsitä enää haastaa, kun kaikki löytyy netistä, huomio on enemmän puhelimessa eikä keskittymiskykyä juuri ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, minullakin oli tarkoitus lukea Björkmanin uusin ensin, mutta epähuomiossa päädyin tähän... Eikä sattuma valinnutkaan ollenkaan hullummin, kirja on todella antoisa!

      Kiitoksia kommetistasi :)

      Poista
  2. Ihana sinä ja upea Björkman! Kuljen nyt hieman sinun jalanjäljissäsi, sillä luin juuri Jäniksen jolla on meripihkan väriset silmät ja mitäs minulla onkaan suunnitelmissa lukea pääsiäisenä? Muun muassa tämä Björkmanin kirja! <3

    Olen lukenut Björkmanilta vain Välähdyksiä peilissä, josta en ole vielä ehtinyt blogata, mutta johon ihastuin suuresti. Että maailmassa onkin tällaisia kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, voi, odotan niin postaustasi Jäniksestä! <3

      Ja niin, että maailmassa onkin tällaisia kirjoja, jotka ruokkivat sielua ja sydäntä ja silmää! Kadonneet askeleet onkin ihanista ihanin kirja juuri pääsiäisaikaan luettavaksi!

      Kiitos kommentistasi :) <3

      Poista
  3. Kaisa Reetta, suhtaudun suurella ennakkoluulolla monilahjakkuukssiin, jotka yhtenä hetkenä ovat laulutähtösiä, toisena näyttelijöitä, kolmantena riekkuvat tv-mainoksissa ja mitä vielä...,mutta tämä kuulostaa ihan todelta ja hyvältä. Maailmankuva on kuin Sebaldin, vähän synkähkö ja niin totta!

    "Elämän kauneus ja rikkaus piiloutuvat ohikiitäviin, huomaamattomiin hetkiin. Niitä hetkiä emme voi ostaa hiiren klikkauksella emmekä rahalla, vaikka latoisimme pöytään miljoonia..." Olen vakuuttunut, että vaikka tunnen saavani netissä jotakin, samalla menetän enemmän. Juuri se tietty hetki, jolloin ilta-aurinko osuu lehmustemme runkoihin tietyllä, suorastaan mystisellä tavalla, tai miten akileijan lehtisyerö kantaa sadepisaraa tai miten poimulehti peilaa itseään kastehelmestä, jota lehtensä kantaa tai...Mietimmeköhän vuosien mentyä, että miten ihmeessä some vei meidät pois elämästä. Kauneuskokemus voi tosiaankin aloittaa ihmsen elämässä jotain aivan uutta: Se voi olle herätys! Minulle luonto ja kuvataide ovat melkein yhtä iso juttu kuin kirjat. Tekisi niin mieli antautua...taiteelle.

    Vermeer on kuin lääkettä: Rauhoitun aina kun katselen kuvia hänen maalauksistaan.

    Kiitos tästä hienosta ja ennakkoluulojani kaatavasta jutusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tiedätkö, että juuri tuoota samasta syystä en ole pystynyt tarttumaan esimerkiksi Peter Franzénin teoksiin. Tiedän, että olen tässä aivan kamalan ennakkoluuloinen ja nyt tältä istumalta päätinkin, että minun on pakko murtaa ennakkoasenteeni ja tutustuttava Franzéninkin teksteihin

      Yle Turun alueuutiset .kertoi tänään kyselytutkimuksesta, josta selvisi, että ihmiset pitävät älypuhelintaan työtään ja jopa parisuhdettaan tärkeämpänä! Miten ihmeessä tässä näin kävi... Ehkä elämme jonkinlaista murrosaikaa, jonka jälkeen tilanne toivon mukaan normalisoituu. Tai sitten ei.

      Tietootekniikka antaa aivan valtavan paljon uusia mahdollisuuksia, ainakin minä olen kokeut niin, mutta hyvä renki ottaaa hyvin äkkkiä isännän roolin. Minä olen yrittänyt suitsia omaanetinkäyttöäni siten, että en ole hankkinut itselleni älypuhelinta. Kun tulen nettiin, minun on avattava läppäri. Olen päättänyt, että sen täytyy riittää.

      Ilman kauneuskokemuksia elämä olisi aika kamalaa.. Luonto, kuvataide, kirjat, joskus jopa pelkät mielikuvamatkat.... Tässäkin muuten netti on mainio apuväline!

      Vermeer on uskomaton taituri... Hänen taiteensa säihkyy puhdasta kauneutta! <3

      Kiitos kommentistasi ja ole hyvä! <3






      Poista
    2. Kaisa Reetta, täällä sama juttu FranzéninKIN kanssa;) Jostain syystä kirjakevättulva uhkaa jälleen ihanasti, joten nyt en ehkä voisi ottaa lukuun mitään, mitä en ole jo tilannut tai saanut. Joku kohtalo sitten näyttää, mitä eteen tulee, sillä kollaan aika paljon erilaisilla kirjatoreilla...

      Olin tyttöpäivää viettämässä ma parhaan ystäväni kanssa ja hän, ns. alan ihminen (terapiaa yms.) sanoi minulle, että 'et sinä Leena somea jätä, etkä blogia ennen kuin sulla on kotona sekä Reima että uusi koiruus.' Ennen siis vain luuin paljon, nyt sitten siitä kirjoitankinkin ja sitten on face kiihtynyt, vaikka en ythään siellä viihdy ja kuvien ottaminen vie aikaa etc, Ja blogivastavuoroisuus tietysti. Olisipa kiva nähdä, mitä tästä ajattelee itse vuosien päästä...

      No sepä tässä onkin: Mieheni on täysin ällistynyt, että minä, joka kerta kerran jälkeen kiletäydyin edes sähköpostia opettelemasta, olen nyt tässä pisteessä. Ja jos kone uhkaa kaatua, kuten kävi vähän aikaa sitten, se on just kuin sadun tipulla kun taivas putoaa alas. Kylläpä tuli Lumieheen vauhtia, sillä se juttu oli hänen uusien piuhojensa syy: Muutin alakerran vierasmakkariin ja...Seuraavana päivänä kaikki oli hoidettu kuntoon, niin että myös minun koneeni selvisi uusista nopeuksista;)

      Minähän katson nykyään paljon taidetta netissä. Pinterestistä löytää myös vaikka mitä. Joka matkalata, ihan sama mikä kieli, ostan taidekirjoja, sillä taide ei kysy kieltä, ei rotua, ei kansallisuutta, se on universaalia.

      Vermeer on taikaa <3

      Kiitos <3

      Poista
    3. Leena, kirjakevät tuntuu tosi hyvältä, minullekin on taas tulossa lukuun jotain ihan uutta -venäläistä Shishkinin Neidonhius. Odotan lukukokemuksesta hienoa...

      Hei, nettihän on mitä mainioin kapistus! Siis ihan oikeasti on, minä olen sitä mieltä.. Mitä mainioin keino avartaa omaa maailmaansa, kunhan se pysyy lapasessa.. Jatkuvaa tasapainoilua tämä on, tai sellaisen opettelua.

      Hyvä, että nettiyhteyongelma on nyt poissa päiväjärjestyksestäsi! <3

      Pinterest on ihana, vietän aikaa siellä joskus vähän liikaakin... Sieltä löytyy myös ihanaa inspiraatiota koruiluun! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  4. Leena Lumi vei lähes sanat suustani, mutta hän osaa pukea ne moninkertaisesti kauniimmin ja selvemmin kuin mitä itse olisin kertonut. Siis itse nautin hiljaa täällä kotonani mieheni maalaamista tauluista valon voiman äärellä katsellen ja kuvitellen. Lapsena en osannut arvostaa isäni maalaamia tauluja, mutta nyt katson kunnioittaen ja ihaillen suurenmoisen kauniita maalauksia,
    Nautin suunnattomasti luonnon helmassa kulkemista ja olen todella kiitollinen, että on näkevät silmät sillä niin paljon on kaikkialla kaunista kun vain katsoo sillä mielellä ja silmillä. Rauhaa ja rakkautta toivoisin maailmalle sen syviä tyrskyjä väistymään voimaa uskoa ja lämpöä parempaan tulevaan meille kaikille. Jotta saisimme kiitollisin mielein kulkea kohti maaliskuun valoisuutta kohtaamaan sekä ihailtavaksemme talviunilta nousevia kevätkukkia ja myöhemmin kesän ja lintujen laulut ja kuunnella sadepisaroiden ripsivää ääntä saaden maat viheriöimään ja kukat kasvamaan ja linnut kylpemään<3

    Kaunista kevättä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkka, olen monesti ihaillut blogissasi miehesi upeita maalauksia. Hän on todella taitava!

      Ja niin, onneksi meillä on kauneutta ympärillämme, ilman sitä...Minne joutuisimmekaan... Sinun blogisi muuten huokuu kauneutta! <3

      Kiitos ihanasta, ihanasta kommentistasi! Toivotaan maailmalle paljon rakkautta, kauneutta ja hyvyyttä.... <3

      Poista
  5. Björkmanin kirjoitukset ovat aina jotenkin mielenkiintoisia ja koskettavia.
    Tämä kirja oli kyllä elämys, olet tavoittanut hyvin kirjan fiiliksen, tätä kirjaa luin viime kesänä riippukiikussa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. akissfromthepast, Björkman oli kyllä todella ihana uusi kirjailijatuttavuus... Riippukiikku ja Björkmanin teokset, kuulostaapa aika onnistuneelta yhtälöltä! <3

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  6. Oi sinä hurmaava Kaisa Reetta <3 Tämä Björkman odottelee minunkin kevätlukemistossani, joten hetken mietin tohdinko tulla lukemaan kirjoitustasi, joka arvatenkin taas ihanasti henkisi lukemaasi... Päätin että kyllä: nämä ihanat Björkman-tuulet puhaltelevat täällä nyt niin lempeinä ja pehmeinä ja hellivinä, eikä etukäteistuntumien vahvistuminen taida Björkmanin kohdalla haitata... Oi niin, onneksi tulin! Kirjoituksesi on taas niin ihanaa henkeä tulvillaan! Sieluhoitoa, kyllä <3

    Tämä nykymaailma on niin kovin kiivas ja kiireinen ja runsas... On helppo unohtua pinnallisiin hattaroihin. Ja netti ON ihmissyöppö, mutta toisaalta - niin kuin olen ihanaksi ihmeekseni huomannut! - siinä saattaa olla olla myös suurta syvyyttä... Niin kuin vaikkapa sinun kirjoituksissasi <3 Ehkäpä voimme täälläkin valita, minkä äärelle aikamme kanssa unohdumme ja mikä on itsellemme hyvä ja oikea tapa maailman tarjoamia mahdollisuuksia käyttää.

    Ja oi, tuo jälkimmäinen sitaatti talven henkäyksestä ja Jumalasta ja taiteesta ja ihmisestä... Tiedän entistä varmemmin, että luvassa on ihanaa luettavaa! Kiitos sinulle hengettäreni <3

    PS. Minullakaan ei ole älypuhelinta... Melkein kaipaan lankapuhelinta, mutta pakko myöntää että pidän tekstiviesteistä - niiden kanssa saa toisinaan olla vaikka vähän hidas ;)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Björkman-tuulet puhaltavat! <3

      Hänellä on kyllä aivan uskomaton kyky nähdä ympärillään kauneutta ja saada tuo kauneus sädehtimään myös sanallisessa muodossa. Miellyin erityisesti niihin esseisiin, joissa hän kertoo omasta lapsuudestaan Kannonkoskella kauniin joen rantamilla.

      Niin totta: netti aiheuttaa pahimmassa tapauksessa riippuvvuutta, mutta voi parhaassa tapauksessa tarjota roppakaupalla positiivisia asioita. Kyse on - juuri niin kuin sanot - omista valinnoista. Minä tunnen saaneeni netin kautta todella paljon hyvää. Esimerkkinä tämä kirjablogiyhteisö, joka antaa elämääni joka päivä uusia ajatuksia ja iloa...

      Minusta tuntuu Katja että sinä tulet rakastumaan tähän kirjaan! On ihan semmoinen intuitio nyt <3

      Tekstiviesteistä pidän minäkin... Enkä aio ottaa älypuhelinta harkintaan ainakaan ihan vielä. Tablettiakaan en omista. Tästä syystä myös blogivierailuni sujuvat keskimääräistä hidastempoisemmin: minun täytyy aina 'asettua' tähän pöydän ääreen, jos haluan kirjautua nettiin, sillä jostain syystä tykkään pitää koneen aina yhdessä ja samassa paikassa...

      Poista
  7. Voi Kaisa Reetta!!! ♥ Kun huomasin, että olit kirjoittanut tästä kirjasta, en ensin uskaltanut edes tulla lukemaan... :) Mutta sitten tulin, totta kai, ja voi miten ihanasti olet kirjoittanutkaan. ♥ Olet selvästi käynyt Kadonneiden askeleiden kanssa siellä missä minäkin, ja se jokin on niin kaunis ja ihana paikka, ettei sille ole helppoa edes löytää sanoja. Sinä olet löytänyt, mutta sen kyllä arvasinkin. ♥

    Tämä nykyaika on monessa niin omanlaistaan. Huomaan ahdistuvani koko ajan enemmän ja enemmän kaikesta hektisyydestä, virikkeiden yltäkylläisyydestä, ja siitä, että pitäisi olla kaiken aikaa saavutettavissa. Oikeasti kaipaan lankapuhelimia ja vanhanaikaisia kirjeitä, vaikka totta kai myönnän että onhan siinä oma hienoutensa, että kaikki on nykyisin niin helppoa ja nopeaa. Vähän liiankin helppoa ja nopeaa. Huomaan hakeutuvani jatkuvasti enemmän ja enemmän taiteen ja sen kautta saavuttamani rauhan pariin, ja valikoinkin mielellään sellaista verkkaisempaa: esimerkiksi eilen kävin lähikirkossani katsomassa ja kuuntelemassa hienon ääni-installaation, ja tänään katsomassa huikean mustavalkoisen elokuvan, joka sijoittuu 1960-luvun Puolaan. Kummastakin päällimmäiseksi tunteeksi jäi rauha. Kaunis, puhdas, hyväätekevä rauha.

    Sitä samaa ihminen saavuttaa lukemalla Hannu-Pekka Björkmanin tekstejä. Olen huomannut viime aikoina ajattelevani niitä päivittäin, ja usein ohimennessäni silitän rakkaudella kirjojen kansia. Palaan mielessäni kirjojen tunnelmiin ja ajatuksiin, kuuntelen klassista musiikkia ja rauhoitun. Välillä myös luen uudelleen katkelmia kirjoista. Niillä on niin ihmeellisen suuri hyväätekevä vaikutus. Ja olen nyt niin onnellinen, että sinä olet kokenut sen saman. Niin kovin onnellinen. ♥ ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Sara, minä olen onnellinen siitä, että sain sinulta 'herätyksen' tarttua Hannu-Pekka Björkmanin teoksiin, sydämellinen kiitos sinulle! ♥

      Vanhanaikaiset kirjeet - oih! Milloinkahan lienen saanut viimeisen oikean, postin kautta lähetetyn, käsinkirjoitetun kirjeen - ja mikä vielä tärkeämpää- milloin lähetin itse sellaisen... On siitä aikaa.

      Nykytekniikka ei edesauta rauhaa, ellei ihminen itse pidä sen säilymisestä huolta. Vaikka alkuperäisenä ajatuksena lienee ollutkin helpottaa teknisten apuvälineiden avulla ihmisten elämää, jokin meni pieleen. Tekniikkaa pitäisi oppia oikeasti 'hallitsemaan', muuten käy niin, että olemmekin yhtäkkiä orjan asemassa. Tätä pitäisi harjoitella jo koulussa ja jo aiemmin.

      Rauhoittumista täytyy harrastaa aktiivisesti. Sen olen myös minä huomannut: itse me pitkälti olemme vastuussa siitä, millaisia päivistämme muodostuu. Kyse on aina valinnasta. Tässä, niin kuin monessa muussakin asiassa. Minä en tulisi toimeen ilman hetkiä luonnossa (kaupungeistakin sitä hyvällä tahdolla vielä löytyy!), klassista musiikkia, kuvataidetta (kaupungin hyviä puolia: näyttelyt ovat äärellään)...

      Sara, olen hyvin onnellinen jos tekstistäni huokuu jotakin siitä, mitä koin Björkmania lukiessani. Odotan jo innolla seuraavia valonhetkiä hänen muiden teostensa parissa!

      Kiitokset kauniista kommentistasi,Sara! ♥

      Poista
  8. Kadonneet askeleet on viisas kirja, ja kirjoitat siitä niin kauniisti ja ajatuksella! Tähän ketjuun tulleet kommentitkin herättivät minussa monia ajatuksia, joten kiitos teille kaikille tähän aiemmin kommentoineille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, Kadonneet askeleet tulevat kaikumaan korvisani vielä kauan lukukokemuksen jälkeenkin.
      Todella, todella viisas kirja!

      Kiitos kommentistasi :)

      <3

      Poista
  9. Jumituin heti kirjoituksesi ensimmäiseen sitaattiin ja aloin keskustella Björkmanin kanssa. Oikeastaan haluaisin sanoa, että uskonto on ihmiselle terveellistä. No, tätä tietysti pitäisi selittää aika paljonkin, mutta tyydyttäköön nyt vaan siihen puoleen, että uskon, että on ihmiselle hyväksi, jos hän kokee olevan jotakin häntä suurempaa. Onkohan Björkman matkalla munkiksi?

    Toisaalta sitten: onko tuo sitaatin teksti kuitenkin elitististä? Pitää olla tiettyä sivistystä ja kokemusta, että ajattelee noin. Kaikkien ihmisten ei kuitenkaan ole mahdollista nauttia taiteesta ja hankkia sivistystä, koska elämän eläminen vie kaiken energian. Hmm. Ja olen kyllä samaa mieltä kanssasi siitä, että populaarikulttuuri ei välttämättä ole mitenkään alempiarvoista kuin ns. korkeakulttuuri. Tuo erottelukin on aika vastenmielinen.

    En nyt tiedä, mitä tässä yritän sanoa, mutta ainakin sen, että kirjoituksesi herätti paljon ajatuksia. Se, mitä Björkmanin teosten suhteen etukäteen hieman pelkään on, että tulenko kokemaan ne näennäiselämänviisaina? Se on laji, jota en kestä ollenkaan (esim. Paulo Coelho on mulle myrkkyä).

    Oletko muuten nähnyt elokuvaa Tyttö ja helmikorvakoru? Se on minusta aivan upea, salakavalan syvästi liikuttava. Kiitos taas hienosta kirjoituksesta. Kyllä vaan olet hyvä houkuttelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minun oli pakko ottaa juuri tuo sitaatti tekstini alkuun, sillä se tuntui määrittelevän (ainakin lukemiseni alussa), sen, miten lukemaani suhtauduin. Sitaatti ON jonkin verran elitistinen, eikö totta?

      Esipuheen aikana syntynyt ennakkokäsitykseni kirjoittajan elitistisyydestä kuitenkin alkoi himmetä sitä enemmän, mitä pidemmälle kirjassa pääsin.
      Björkman on kaukana Paolo Coelhosta. Hän keskittyy näkemäänsä, kokemaansa ja lukemaansa ja kertoo taiteesta ja kirjallisuudesta varsin maanläheisesti, ilman coelhomaista höttöä. Itse asiassa hän sukeltaa taideteosten sisään miltei pedanttisella tarkkuudella, esimerkiksi Issenheimin siipialttaria hän kuvaa todella yksityiskohtaisesti, tutkielmanomaisesti...

      Hänen omat lapsuus- ja nuoruusmuistonsa ovat mielestäni kirjan parasta antia, näissä jaksoissa hän tuntuu vapautuvan, pääsevän lopullisesti irti esipuheensa kaiuista...

      Mutta sivistys - mitä se sitten todellisuudessa on - siitä voitaisiin keskustella varmasti ikuisesti eikä päästäisi puusta pitkään..Ehkä se on tietoisuutta ympäristöstä, menneisyydestä, omasta paikasta maailmankaikkeudessa. Ehkä syvän sivistyksen tuntee myös tietystä kokonaisnäkemyksestä ja suhteellisuudentajusta...
      Sivistystä -sitä todellista - tuskin saavuttaa ilman että pyrkii asettamaan kokemuksiaan 'sielun tasolle', itselle ymmärrettävään muotoon.

      Tyttö ja helmikorvakoru on minulle tuttu sekä leffana että kirjana. Pidin kirjasta enemmän :)

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  10. Tämä - ja Björkmanin kirjat ylipäätään - kuulostavat varsin hurmaavilta ja phuttelevilta kirjoilta. Pistetään korvan taakse. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, Björkmanin ajatuksiin taiteesta ja elämästä muutenkin kannattaa kyllä tutustua! Kadonneet askeleet on ehdottoman lempeä, ajatuksia herättävä ja inspiroiva kirja!

      Kiitos kommentistasi :)

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!