Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa

Kun viime syksynä, Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintomanöövereiden yhteydessä kuulin pienen otteen Eeva Turusen palkitusta esikoiskirjasta, ihastuin kuulemaani heti ja päätin että tähän kirjaan minä vielä tartun. Turusen teksti kuulosti irtonaiselta ja uudelta,  samaan aikaan hyvin leikkisältä ja hyvin vakavalta.

Otin teoksen lukuuni jouluna ja totesin aiemmin kuulemani maistiaisen vieneen minut oikeille jäljille: Neiti U (jne) on hersyvä, havainnoiva,  raikas, laidaton, mahdoton, odottamaton, yhtä aikaa riehakas ja herkkä, suomalaisen sanataiteen rajoja rikkova timanttiosuma. Mikä onni, että HS päätti palkita Turusen:  Neiti U:n kaltainen kirja ansaitsee kaiken mahdollisen rummutuksen.

Eeva Turunen (joka muuten on siviiliammatiltaan arkitehti) sanoo kirjoittaneensa teoksensa työnsä ohessa pienissä pätkissä kerrallaan. Teos onkin fragmentaalinen, kuin pienistä erivärisistä rantakivistä tai tiilistä yhteen naputeltu. Tekstissä vilahtelee vanhahtavia lauserakenteita ja sanoja, jotka uusiin konteksteihin liitettyinä luovat teokseen mielenkiintoisen, hyvällä tavalla vinksahtaneen tunnelman.
Teos virtaa minne haluaa ja vielä reilusti yli, niin ettei välimerkkejäkään aina tarvita. Kaikesta tästä ylitsevuotavuudesta huolimatta Turusen lukeminen on helppoa, sillä ilmaa riittää joka suuntaan.
Kokoelma koostuu seitsemästä tekstistä, joista toiset muistuttavat rakenteeltaan runoutta, toiset lähenevät novellimuotoa, mutta eivät lopultakaan asetu mihinkään ennalta määriteltyyn kirjalliseen muottiin. Blogillisteknisistä syistä listaan kirjan novellikokoelmien joukkoon.

Vaikka Turunen kirjoittaa humoristisesti, hän tekee sen 'täydellisen vakavalla naamalla'. Juuri tällainen huumori vetoaa minuun parhaiten. Se on sitä huumorin lajia, joka kaihtaa itsestäänselvyyksiä ja pitää sisällään valtameren syvyisiä merkityksiä -  usein myös surua ja  tragediaa.

Tapaamme tämän teoksen sivuilla muiden muassa tulivuoren alla vaeltavan neiti N:n, entisiä heilojaan muistelevan neiti U:n, suhteensa kipupisteissä kahlaavan neiti A.n ja syntymäpäiviään viettävän neitiherran. Neitien olomuoto ja on pelonsekainen ja häilyväinen, mutta kaikista epävarmuuksistaan huolimatta he haluavat haukata maailmasta oman maittavan palasensa.

Ilmassa on varovaista, juuri ja juuri koossa pysyvää rohkeutta.

Lukiessani saan neiteihin välittömän kosketuksen. Minkäänlaisia esteitä ei tiellämme ole: kaikki mitä Turunen kirjoittaa, virtaa vapaasti ja suodattamattomana suoraan sieluun. 

Rakkaus ja rakastamisen vaikeus ovat kokoelman tärkeitä teemoja, samoin kuin yksinäisyys, toiseuden kokemukset ja erilaiset, jopa fobian puolelle kääntyvät pelot. Tummista aiheistaan huolimatta kokoelma ei raskas, sillä Turunen laittaa pelot ja epävarmuudet linkoukseen - kääntää niitä ympäri ympäri ympäri tuhat kierrosta minuutissa - kunnes ne muuttavat muotoaan, poksahtavat  ja hajoavat oman painonsa alle.

 Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa on Eeva Turusen esikoiskirja. Mielenkiinnolla jään seuraamaan minkälaisia kirjallisia liikkeitä hän tulevaisuudessa tekee: jatkuuko  kielellinen tutkimusmatka?  Mitä on odotettavissa seuraavaksi?


Teoksesta lisää muun muassa näissä blogeissa: Eniten minua kiinnostaa tie, Kulttuuri kukoistaa,  Luettua elämää, Lumiomena ja Reader why did I marry him.


Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa
Siltala 2018