Pirjo Hassinen: Parit

Olen tämän syksyn aikana pyrkinyt haalimaan lukulistalleni minulle ennen tuntemattomia kotimaisia kirjailijoita. Yksi heistä on kuopiolaissyntyinen Pirjo Hassinen, jonka tuotannon pariin en ole - todennäköisesti ikuisesti selitystään vaille jäävästä syystä - koskaan etsiytynyt. Valitsin luettavakseni hänen uutuusromaaninsa Parit, jota julkisuudessa on tituleerattu suomalaiseksi vastineeksi Thomas Mannin Buddenbrookit-sukutarinalle.

Ja aikamoinen sukueetos Parit onkin - ja samaan myös varsinainen rakkaudenatlas, sillä edustettuina ovat monenlaiset 'rakkaudenlajit'. Kuljemme läpi omistavan tunteenpalon,  puhtaan ja pyyteettömän rakkauden, symbioottisen lapsi-äitisuhteen,  viha-rakkaussuhteen. Rakkaus ei pysy koskaan paikallaan vaan muuttuu niin kuin tahtoo - ja laajeneekin, niin että se mikä ennen pidettiin pienen piirin sisällä tai jopa täysin piilossa, laajenee syleilemään koko maailmaa...

***

Hassinen vie lukijansa seuraamaan Jyväskylän kermaan kuuluvien Grahnien suvun tarinaa 1930-luvun vuosista nykyaikaan. Teoksen keskushahmoksi nousee kuopiolaissyntyinen, vaatimattomissa oloissa kasvanut Leena, joka tulee vedetyksi Grahnien sukuun hyvin erikoislaatuisen järjestelyn kautta ja josta vuosien myötä kehittyy pitkälle kouluttautuneen, itsenäisen ja vahvan naisen perikuva, asemansa tunteva suvun matriarkka.

Minkälaisia odotuksia Leena asettaa rakkaudelle sen jälkeen kun hänen on sanottava hyvästit loppuvaiheessa olevaa keuhkotautia sairastaneelle äidilleen jo kovin nuorena. Äidin ja tyttären suhde on ollut äärettomän läheinen, miltei symbioottinen: he ovat sinnitelleet elämässä  pitkään kahdestaan, sillä Leenan isä häipyi Amerikkaan ennen kun Leena ehti edes putkahtaa maailmaan äitinsä vatsasta. Mikään ei ole päässyt murtamaan heidän symbioosiaan - mutta juuri ennen lopullisia jäähyväisiä iskee hämmentävä mustasukkaisuus: äiti on alkanut osoittaa odottamatonta kiinnostusta potilastoveriinsa,  kukkia ja katseita ja varmasti paljon muutakin äidille suovaan mieheen, jonka tunkeutuminen tälle pyhälle yksityiselle alueelle, heidän alueelleen, tuntuu Leenasta ehkäpä kuolemaakin pahemmalta. Kuinka kauan vaalitun ideaalin murtuminen vaikuttaa hänen tulevaisuuteensa?

Leena löytää tiensä äidin sisaren Marian ja tämän perheen luo Jyväskylään, kaupunkiin,  joka tuntuu Kuopion jälkeen suurelta metropolilta. Grahnit ovat saavuttaneet aseman, omaisuutta  ja nimen, joiden tulevaisuus on turvattava, mutta Werner-poika, Leenan serkku, ei tahdo asettua hänelle kaavailtuun muottiin. Marian hylkiösisaren tytär saa sukulaisten silmissä nyt arvon arvaamattoman, ja hänestä luodaan suvun pelastava enkeli.

 Millaisen rakkauden Leena olisi itselleen tahtonut, jos olisi saanut vapaasti päättää? Äidin puhtaan ja pyyteettömän rakkauden muisto on vahva - jopa niin vahva, että mietin, onko tuonkaltaisesta rakkaudesta tullut Leenalle ainoa oikea tapa rakastaa. Vai onko kysymyksessä vain kylmän järjen käyttö, asuuko hänen sisällään kenties pieni laskelmoiva opportunisti? Kysymykset kieppuvat houkuttavasti ilmassa ja tartun niihin, sillä  spekulaatioiden rakenteleminen on monesti olennainen osa lukukokemusta. Mutta kyllä, kyllä minä Leenan tapauksessa kallistun sittenkin pyyteettömyyden kannalle...

Myöhempinä vuosinaan Leena seuraa sukunsa ja perheensä teutarointia elämän - ja rakkauden - kaltevalla pinnalla. Poika Olli ei peri äitinsä näkemyksiä rakkaudesta, vaan tekee omat, myöhemmin hyvinkin kipeiksi osoittautuvat valintansa jo hyvin erilaisten periaatteiden pohjalta. Joku viisas voisi tässä kohtaa sanoa, että aikakin on Ollin kohdalla jo toinen.

Kolmannessa sukupolvessa rakkauden ja parisuhteen ideaaliin kietoutuu jälleen uusia, laajempia aspekteja - erityisiä, uusia huolenaiheita: Ollin Aino-tytär päätyy omassa parisuhteessaan miettimään, onko hänellä nykyisessä maailmanajassa oikeutta edes ajatella lastentekoa. Hassinen kartoittaa sukupolvien välistä kuilua tässä todella terävästi: siinä missä lapset olivat aiemmille sukupolville tae elämän jatkumisesta, voi asia näyttäytyä tällä hetkellä lastentekoiässä oleville nuorille aikuisille vallan toisenlaisena: nykynuoret tekevät laskelmia siitä, kuinka lapsi vaikuttaisi heidän hiilijalanjälkiensä suuruuteen ja potevat samalla aitoa huonoa omaatuntoa haaveillessaan omasta lapsesta. Tämänkaltaiset ajatukset tulevat yleistyessään pakostakin muuttamaan (jo tälläkin hetkellä myllerrysten alla olevia) käsityksiämme parisuhteista - ja perheistä.

Pirjo Hassisen kerrontatyyli on ainakin tässä Parit-teoksessa  niin rikas ja jopa sachermaisen täyttävä, että luin kirjan suhteellisen hitaasti, pieninä tuokiokuvina kerrallaan. Suosittelen teosta kaikille täyteläisten sukuromaanien ystäville!


Pirjo Hassinen: Parit
Otava 2018