Joulukuun dekkaristi: Clare Mackintosh

Blogiani pidempään seuranneille ei liene yllätys, että rakastan dekkareita  - ja psykologisia trillereitä.
Erityisen iloinen olen silloin kun löydän dekkaristin, joka 1. luo henkilöistään uskottavia ja mahdollisimman moniulotteisia, 2. on ennalta-arvaamaton, eli kykeneväinen vetämään lukijaansa tarvittaessa kunnolla höplästä  (eli mitä kierompi tarina, sitä enemmän nautin) ja 3.osaa kirjoittaa sujuvasti ja kliseettömästi.

 Brittiläinen Clare  Mackintoshin ensimmäinen suomennettu teos Annoin sinun mennä  oli saanut kirjablogeissa kutkuttavan hyvän vastaanoton, joten odotin kirjalta suht paljon. Oli mielenkiintoista nähdä, miten hyvin Mackintoshin kerrontatapa osuisi omiin lukumieltymyksiini.

Bloggaajakollegoja kannatti uskoa. Clare Mackintosh kirjoittaa niin taitavasti, että minusta tuli hänen tuotantonsa seuraaja kertaheitolla. Kävi niin sanotut perinteiset, eli aika kului kirjan kanssa huomaamatta, yksi luku johti toiseen ja kolmanteen ja niin edelleen, kunnes tarina vei minut kokonaan... Kun Annoin sinun mennä loppui, en siirtynytkään uuden kirjailijan seuraan niin kuin yleensä teen, vaan otin esiin toisen  ja vielä kolmannenkin Mackintoshin.

 Kahdesta ensimmäisestä trilleristään (Annoin sinun mennä  ja Minä näen sinut) Mackintosh on pokannut jo useita kansainvälisiä kirjallisuuspalkintoja ja tänä vuonna ilmestynyt (ja heti tuoreeltaan suomennettu) Anna minun olla tuonee taas lisää ihailtavaa hänen  'palkintokaappiinsa'. Ennen kirjailijanuraansa hän ehti toimia kahdentoista vuoden ajan poliisivoimissa (rikostutkijana ja järjestyspoliisina). Siviiliammatin tuoma kokemus ja tietotaito tuovat hänen teoksiinsa aivan erityistä, käsinkosketeltavaa autenttisuutta.

Vaikka kirjailijalla poliisitaustaa onkin, hänen kirjansa eivät keskity yksinomaan rikostapausten viranomaistutkintoihin, vaan käsittelevät tapauksia paljon laajemmalla perspektiivillä. Pääpaino on uhrien kertomuksissa, tavallisten ihmisten elämäntarinoissa, normaalissa arjessa, jonka (usein sattumanvaraiselta näyttävä) rikos kääntää päälaelleen - elämän  piilotetut, vieraat ja synkät sävyt paljastuvat, edessä avautuu tie tuntemattomaan...

Mackintosh leikittelee taitavasti näkökulmilla - ja juuri tämä seikka tekee hänen teoksistaan niin ennalta-arvaamattomia - ja uudenlaisia. Kun näkökulmaleikittely maustetaan vielä mitä mielikuvituksellisimmilla juonenkäänteillä, on teosten  page turner -efekti valmis! Kiivaista käännöksistä huolimatta kirjailija malttaa keskittyä henkilöihinsä ja heidän mielensä liikkeisiin. Teosten ne kaikkein tärkeimmät asiat tapahtuvatkin juuri tarinan henkilöiden sielujen syövereissä - ja yllätys yllätys: lukijan oman pään sisällä.

Erityispisteitä annan Mackintoshille siitä, että hän ei kirjoita teoksiaan sarjamuotoon.  Toki rakastan myös sarjoina eteneviä dekkareita/trillereitä, varsinkin jos sarjan keskushenkilöt (jotka yleensä ovat etsiviä, asianajajia, oikeuslääkäreitä ja niin edelleen) ovat riittävän kiinnostavia ja vetovoimaisia. Mutta Mackintosh uskaltaa tuoda näyttämölle kerta kerran jälkeen aivan uuden porukan, uskaltaa rakentaa jokaisen tarinansa perustuksiaan ja henkilögalleriaansa myöten alusta asti - ja tekee työnsä kaiken lisäksi niin huolella, että kaikki hänen kaikki keskeiset etsivähahmonsa olisivat riittävän vahvoja hahmoja 'vetämään omaa dekkari/trillerisarjaansa'.

Yksi näistä vahvoista hahmoista on  tänä syksynä suomennetun  Anna minun olla -teoksen eläkkeelle siirtyvä etsivä Murray Mackenzie.
Sydämeenkäyvän sympaattinen Murray tasapainottelee yksityiselämässään vaimonsa vaikeiden mielenterveysongelmien kanssa ja yrittää samalla keskittyä yhä monimutkaisemmaksi ja vaarallisemmaksi käyvään rikostapaukseen. Hän jaksaa  kantaa huolta tarinan nuoresta  Annasta ja tämän perheestä, jaksaa kannatella vaimonsa hiipuvaa elämänhalun liekkiä -  ja joka ilta kotiin palattuaan hän pelkää kohtaavansa pelottavimman näyn minkä tietää...
 Toivoisin, että Myrrayn oma tarina saisi jatkoa Mackintoshin seuraavassa trillerissä, joka ilmestyy Briteissä ensi vuonna.

En aio tässä postauksessa sukeltaa teosten tapahtumia edes pintapuolisesti, koska tämänkaltaisessa yhteispostauksessa tehtävä olisi melkein mahdoton.
Häntä, joka haluaa lukea kirjoista syvällisiä, yksittäisiin teoksiin paneutuvia arvioita, kehoitan pistäytymään erityisesti Leena Lumin blogissa täällä, täällä ja täällä. Hänen tekstinsä ovat jo sinällään silkkaa lukunautintoa!

Kirjat voi lukea missä järjestyksessä vain, mutta henkilökohtaisesti suosittelisin aloittamaan Mackintoshiin tutustumisen joko Annoin sinun mennä - tai Anna minun olla -teoksista, ihan vain siitä syystä, että ne ovat mielestäni tämän kirjakolmikon vahvimmat lukuelämykset.



Clare Mackintosh:
Annoin sinun mennä (I Let You Go, 2014)
Minä näen sinut  (I See You, 2016)
Anna minun olla (Let me Lie, 2018)
Gummerus 2017, 2018
Suomentanut Päivi Pouttu-Deliere
Alkuperäiskieli: englanti