23.11.2018

Yukio Mishima: Aaltojen pauhu


'Japanilainen syksyni' päättyy Yokio Mishiman Aaltojen pauhuun.

Aallot vievät meidät luonnonkauniille Uta-jimalle, laulujen saarelle, jolla kirjan tapahtuma-aikoihin, 1950-luvulla, asuu vain noin tuhatneljäsataa asukasta. Saarelaiset elävät täällä vaatimatonta elämää ilman mukavuuksia tai ylellisyyksiä. Meri eristää heidät muusta maailmasta ja antaa heille elannon: miehet kalastavat ympäri vuoden ja naiset sukeltavat meren pohjalta helmisimpukoita...

Täällä asuu nuori kalastajapoika Shinji yhdessä äitinsä ja nuoremman veljensä kanssa. Shinji on luonteeltaan ja käytökseltään moitteeton, mutta niin hiljainen ja syrjäänvetäytyvä, että ihmiset luulevat häntä hivenen heikkolahjaiseksi. Ahkeruuteen ja kovaan työntekoon tottunut poika on saanut pestin suurelta kalastusalukselta - ja vielä pitkän työpäivän jälkeen hän muistaa käydä tervehtimässä eräänlaisena suojelijanaan toiminutta majakanvartijaa ja tämän vaimoa - tuomisinaan pari tuoretta kalaa ja ystävällisiä sanoja...

Shinjin elämä järkkyy - rakastumiseen. Hatsue ilmestyy hänen eteensä rannalla kuin unikuva, mistään tällaisesta hän ei ole koskaan haaveillut, ei vaikka hän mitä ilmeisimmin on jo aikuisuuden kynnyksellä. Mishima kirjoittaa nuorukaisen täydellisen viattomaksi - niin ajatuksiltaa kuin teoiltaan, ja hänen heräilevä rakkautensa häilyy tarinan yllä puhtaana kuin aamuauringon kultaama meriusva...

Mishiman kauniissa kertomuksessa on mukana aimo annos kätkettyä moraliteettia: Meren takaisen maailma - suurkaupungit houkutuksineen ja vaaroineen - eivät Shinjiä ole tavoittaneet, hän kun ei ole saanut vaikutteita edes elokuvista,  joita täytyisi mennä katsomaan mantereen puolelle. Täällä lapset ja nuoret saavat kasvaa ilman ulkopuolelta tulevia vahingollisia vaikutteita- mutta toisaalta: nuorten miesten kerhossa, missä Shinji käy, kuiskutellaan kyllä asiasta jos toisestakin.

Seitinhieno rakkauskertomus saa realistisia - ja jopa tummia - juonteita siinä vaiheessa, kun tieto Shinjin ja Hatsuen orastavasta suhteesta leviää saarelaisten tietoon. Näyttämölle astuu mustasukkaisuutta ja kilpakosija, ja mikä pahinta, Hatsuen isä on jo valinnut tyttärensä tulevan puolison, eikä köyhällä kalastajapojalla ole tässä naimakaupassa osaa eikä arpaa. Tilanne on epätoivoinen, mutta sitten puhuvat meren jumalat...



Mishima ammentaa romaaninsa voiman luonnosta - meri on tarinassa voimakas, miltei henkilöitynyt elementti. Saarelaiset ovat riippuvaisia merestään - ja sen suosiollisuudesta. Se eristää heidät, mutta suojaa heitä samalla muun maailman turmeltuneisuudelta. Rivien väleistä on helppo lukea, että  saarelaisten 'viaton turmeltumattomuus' edustaa Mishimalle hyvää ja tavoittelemisen arvoista elämänmuotoa, ja samalla jotakin sellaista, mikä on teoksen kirjoittamisen aikaan kuitenkin jo suurelta osin menetetty.
Kirjailija kuvaa luontoa ja sen kanssa harmoniassa eläviä ihmisiä tavattoman kauniisti, jopa romanttisin sanakääntein. Aaltojen pauhu on Mishiman ylistyslaulu tuolle menneisyyden menetetylle maailmalle.

Teoksen luettuani tutustuin Yukio Mishiman elämänvaiheisiin - ja hämmästyin. Kirjailijan kohtalo soveltuisi sellaisenaan traagisen, yllätyskäänteitä sisältävän romaanin aiheeksi.
Mishima ihaili Japanin keisarillista menneisyyttä ja samurai-perinteitä - ja koki  Yhdysvaltojen (toisen maailmansodan jälkeisen) miehityksen suoranaisena häpeänä maalleen. Näitä aiheita hän käsitteli monissa  loisteliaissa kirjoissaan - ja hänen nimensä näkyi pian myös Nobel-veikkausten listoilla. Vuonna 1960 palkinto tuli Japaniin, mutta se myönnettiin  Mishiman hyvälle ystävälle Yasunari Kawabatatalle. Mishima tiesi 'momentuminsa' olevan ohi, ja hän tunsi  'kirjallisen tähtensä' olevan jo himmenemässä. Kirjailijuus sai jäädä...

Seuraavaksi tapahtuikin jotakin odottamatonta: Mishima perusti oman, sadasta nuoresta opiskelijapojasta koostuvan armeijan, harjoitti heidän kanssaan vanhoja samuraitaitoja - ja marssi 25.11.1970 armeijan päämajaan tavoitteenaan tehdä vallankaappaus - vallasta luopuneen keisarin puolesta.
Yritys päättyi tragediaan. Mishima vetosi sotilaisiin tunteikkaalla puheella, pyysi heitä liittymään vallankaappaukseen, mutta huonostihan siinä hänen omalle pienelle armeijalleen kävi. Mishima itse toimi samurai-sotilaan ihanteiden mukaisesti ja suoritti siitä paikasta harakirin (joka ei sekään sujunut aivan niin kuin piti...)

Että tällaisiinkin elämänpolkuihin voi törmätä kirjailijoiden elämäkertatietoja metsästäessään... Mietin, haluanko (tai ylipäätään pitäisikö minun) kertoa Mishiman omasta elämästä hänen kirjallista tuotantoaan esitellessäni, ja tulin siihen tulokseen, että miksipä en sitä tekisi.
Aatojen pauhu oli ensimmäinen  Mishimalta lukemani romaani - ja tämän yhden kokemuksen perusteella en vielä tiedä, mitä lukemastani ajattelisin. Kolme suomennosta ( Kultainen temppeli, Juhlan jälkeen ja Kunnia on katkera juoma) odottelee lukijaansa ja ne ilmestyvät tänne blogiinkin aikanaan.
 Aaltojen soitto on hieno, pintatapahtumiltaan jopa pehmeäsävyinen romaani. On mielenkiintoista nähdä, jatkuuko sama linja noissa kolmessa mainitsemassani...

* Mishiman elämäkertatietojen  lähteenä olen käyttänyt Helsingin sanomissa 8.10.2011 ilmestynyttä Ville Similän juttua Yksi Nobel ja kolme itsemurhaa. 

***
Tähän päättyy blogini 'Japanilainen syksy'. Kirjoitan lukukokemuksistani vielä erillisen koostepostauksen, mutta sitä ennen tuon blogiin muutaman Finlandia-ehdokkaan...


Yukio Mishima: Aaltojen pauhu (Shiosai, 1954)
Otava 1960
Suomentanut Irmeli Nykänen
Suomennos on tehty kirjan englanninkielisen käännöksen The Sounds of Waves pohjalta
Alkuperäiskieli: japani

3 kommenttia:

  1. Kaisa Reetta T lämmin kiitos iloa tuottaneesta japanilaisesta syksystä!
    "Kuin aamuauringon kultaama merenusva..."

    Postauksesi ovat olleet avaavia ja kaunista luettavaa sekä ne ovat innoittaneet japanilaisen kirjallisuuden pariin, kuten Longhurstin Japanismin parhaat ja eilispäivän lukunautinto Eväsojan melkein Geisha sekä tulevalla listalla oleva Wabi ja sabi Mietiskelykirja. Mainiota alkavaa viikkoa & adventtiaikaa:)

    VastaaPoista
  2. Takkutukka, ole hyvä ja kiitokset kauniista sanoistasi! <3

    Tuo Longhurstin kirja minun täytyy ehdottomasti saada käsiini Ja Eväsojan uutuutta odottelen myös innolla!

    <3

    VastaaPoista
  3. Excellent post.

    One thing I have noticed about certain sites is that, even though they have tons of content, the site looks great and the headlines are eye catching is that the material is simply filler. It’s downright unreadable. You can forget it 6 seconds after you read it. Not the case with your post though, really enjoyed it reading it and it held my attention all the way through! Keep it up.

    Read my Latest Post

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!