26.2.2018

Heidi Köngäs: Sandra

....isovanhempieni paljastetut, totiset kasvot ja koko hetken poikkeuksellinen vakavuus osuu aina suoraan minuun. 
Siinä paljaan taivaan alla otetussa valokuvassa oli heidän haaveensa, heidän toiveensa, heidän elämänsä – kaikki yhdessä valokuvassa, ainoassa, joka heistä on otettu nuorina. Yksi kameran painallus, jonka äänen melkein kuuli, se oli se hetki jolloin he kaikki tulivat näkyviksi.

Heidi Köngäksen vaikuttava Sandra vie lukijansa vuoden 1918 sisällissotaan,  hetkiin, jotka ovat maamme historian kipeimpiä - ja vaietuimpia. Sandrassa tuo menneisyys syöksyy vastaan piinaavan realistisesti,  pidäkkeettömällä voimalla. Kirja antaa puheenvuoron torppareille ja heidän lähipiirilleen: kuinka he selvisivät tuosta kauhistuttavasta keväästä - ja sen jälkeen koittaneista, pitkälti vaietuista kärsimyksistä.
Tämä teos kertoo  tapahtumista, joista meidän on yhä, sadan vuoden jälkeenkin, puhuttava ja joiden syihin ja seurauksiin meidän on palattava. On pysähdyttävä, antauduttava kauhuun ja suruun - on muistettava, jottei mitään tämänkaltaista enää tapahtuisi.

Köngäs avaa menneisyyden polkuja  aikasiirtymien ja näkökulmatekniikan avulla. Tarinan alussa tapaamme ruuhkavuosiaan elävän Klaaran, joka äitinsä kuoleman jälkeen palaa lapsuutensa kesistä tutulle, suvulleen kuuluneelle torpalle, löytää ullakolle unohtuneet valokuvat ja isoäitinsä Sandran  päiväkirjan, pölyn peittämät, ajan kellastamat ja hapertamat.
Pieni päiväkirja on ovi suvun menneisyyteen, siihen osaan historiaa, josta Klaaralla ei tähän saakka ole ollut aavistustakaan.
Kuka Sandra on? Huutolaistyttö, torpparin vaimo, äiti, riuska työihminen, selviytyjä vaikka sielu märkänisi... Sandran tarina lienee monelle lukijalle tuttu myös oman suvun menneisyydestä, jos ei aivan samanlaisena, niin ainakin sitä muistuttavana. Kaikki nuo tuntemamme Sandrat pitivät perheitään ja kotirintamaa pystyssä sotien pauhuissa ja myös vaikeina sotien jälkeisinä aikoina. Noissa tilanteissa ei kyselty vointia tai jaksamista. Selviytyminen oli ainoa vaihtoehto.

Köngäksen sisällissodan siviilikohtaloihin keskittyvä teos kolisuttelee suomalaisten yhteistä muistia raa'an realistisella otteella. Mutta vaikka kerronta on paljaista paljainta, Köngäs kunnioittaa henkilöhahmojaan, kirjoittaa heidät eläviksi ja tunnekirjoltaan  täysiksi ja kokonaisiksi ihmisiksi. Sellaisiksi, joiden viereen tahtoisi istahtaa ja jutella hetkisen niitä näitä kesken kaiken työkiireiden... Tunnistin Sandrassa oman sukuni naisia, tunnistin saman periksiantamattomuuden, elämän jatkuvuuden pakon, uhman...

*
Sandra sai minut vuoroin kyyneliin, vuoroin tunsin palavaa suuttumusta. Koin tämän kirjan äärellä jokseenkin samankaltaista tunnemyllerrystä kuin lukiessani Aki Ollikaisen Nälkävuotta (Siltala 2012). Kansa oli  sisällissodan kynnyksellä kokenut puutetta ja nälkää jo kauan, sukupolvien ajan. Hätä ja puute olivat aivan varmasti omiaan madaltamaan kynnystä kuulla vallankumouksen kutsu houkuttavana vaihtoehtona. Sandran lähipiiri tulee vedetyksi sisällissodan imuun kuitenkin tahtomattaan, mikä lienee ollut tuolloin melko yleinen tapahtumain kulku - sekä punaisten että valkoisten puolella.

Sandran ja hänen sukunsa tarina jää mieleeni yhtenä viime aikojen vaikuttavimmista lukukokemuksista.  Se on vaativa ja nöyristelemätön -  yhtä voimakas kuin kirjan kannessa kohtaamamme naisen katse.
Jäin miettimään kuvan naista: onko hänellä ja tämän tarinan Sandralla jotakin yhteistä?

Sandraa on luettu blogeissa paljon, muun muassa täällä:  Eniten minua kiinnostaa tieKirjan pauloissa,  Kirja vieköön, Leena LumiLuettua elämää, Rakkadesta kirjoihin,  Reader why did I marry him? ja Tuijata.


Heidi Köngäs: Sandra
Otava 2017

12 kommenttia:

  1. Minullekin tämä oli koskettava ja vaikuttava kirja, ja tunnistin oman suvun naisia ja miehiä tapahtumissa. Sandran näkökulma on hienosti valittu, sotaan millään lailla osallistumattoman ja silti sen keskelle joutuneen naisen näkökulma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, tämä oli todella pysäyttävästi kirjoitettu tarina. Sisällissodan tapahtumilla saattaa olla pitkiä - ja aika yllättäviäkin - vaikutuksia sukujen elämänjuoksuun...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Minullekin tämä oli vaikuttava kokemmus,mutta kirjalijana olisin jättänyt Klaaran tarinasta pois. Olisi saatu vieläkin kipeämpi intesiteetti. Lukijana konen vuoden 1918 tapahtumat kipeästi, sillä meillä on taustalla isän vanhempien puolelta täysin jakautunut suku puniaisia ja valkoisia ja äidin suvun puolella valkoisten vahva kaarti aina yhtä tunnettua kenraalia myöten. Köngäs ja kiinnostus historiaan sai tämän lukemaan...Niin totta on, että sisällissota on pahinta, mitä kansakunnalle voi tapahtua. Sen haavat...sukeutuvatko ne oikeasti koskaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä myös ihmettelin Klaaran osuutta tässä, varsinkin kirjan alkupuolella. Varsinkaan hänen näyttelijäkokemuksensa eivät minun mielestäni kuuluneet tarinan kontekstiin lainkaan. Mielipiteeni Klaaran osuudesta kuitenkin muuttui kirjan lopussa, hän kuljetti Sandran tarinaa tähän hetkeen, toimi ikään kuin linkkinä menneisyyden ja nykyhetken välillä.

      Sisällissodan tapahtumat kulkevat myös minun sukuni tarinoissa, sekä äidin että isän puolella.

      On paikkakuntia, joissa sisäällissodan kahtiajaon yhä aistii...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. Kaisa Reetta, ja on nyt myös trendi käyttää aikajaksotuksia, tai kuten sanon aikamatkustamista.

      Meillä liikaa yllttäen kun etäinen isän sukulainen saapui Kanadasta Suomeen niitä yllättäen vuosi vuoden jälkeen etsimään, polkuja: Kuka teki ja mitä? Hän oppi suomen äidiltään ja he olivat lähteet Suomesta kun perheen isoisä oli ammuttu hänen pyydettyään viljaa nälkää näkeville lapsille. Ei muuta ei aina tarvittu, tuokin riitti. Minua ahdisti, sillä paikkakunta on isäni lapsuuden pitäjä ja elin itse siellä leikkivuodet...Niitä on, sen nyt tiedän.

      <3

      Poista
  3. Minä luin tämän kesällä tabletilta, mutta ostin sen jälkeen kirjana. Se on vielä jäänyt lukematta uudestaan ja postaamatta.
    Vahvaa historian kuvausta ja taattua Köngäksen hienoa tyyliä.
    Omilla isovanhemmillani on ollut kipeitä kokemuksia. Mieheni isä (hänellä oli niin vanha isä, että tässä tunnutaan hyppäävän sukupolven yli) kertoi nuorena miehenä piilotelleensa päiväkausia metsässä, niin ettei kumpikaan puoli saisi häntä pakotetuksi joukkoihinsa.
    Kehyskertomus Klaarasta tutkimassa isoäitinsä tarinaa on minusta hieman turha, mutta ei nyt niin huonokaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, Köngäs on vahva, upea kirjoittaja!

      Monenlaisia kohtaloita tuohon vuoteen on varmasti mahtunut. Omassa suvussani sota on aiheuttanut surua...

      Klaara jäi minulle etäiseksi, mutta kuten tuossa yllä Leenallekin kerroin, hänen merkityksensä selveni minulle kirjan lopussa: tarina sai hänen kauttaan ajallista perspektiiviä, ylisukupolvisuutta, niin minä hänen osuutena tässä ymmärsin...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Sandra valottaa sisällissodan kokemusta yhdeltä kannalta, toki hyvin sen tekee. Mutta minulle tässä oli kurjuutta liikaa. Ehkä se liiallisuus täyttyi Sandran synnytyksen kuvauksessa, en tiedä... Klaaran roolikin jäi etäälle. Rutisen ja rutisen, mutta ei vedonnut minuun. Köngästä ihailen syvästi edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, minusta Köngäs on tehnyt mielestäni oikean valinnan kertoessaan kaiken niin peittelemättömästi, ilman pehmennyksiä, sillä tällaista sen on täytynyt olla. Tuo mainitsemasi Sandran synnytyskohtaus on hyvä esimerkki tämän kirjan realismista.

      Erilaiset lukijakokemuksethan vain täydentävät toisiaan, joten rutinat ovat siinä(kin) mielessä tärkeitä! :)

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Sandra kertoo omalta osaltaan naisten historiaa. Minäkin itkin kirjaa lukiessani vuolaasti, eli Köngäs onnistui koskettamaan lukijaa. Silti Dora Dora on minulle ylittämätön Köngäksen kirjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kyllä vaan, Köngäksella on taito tehdä henkilöistään eläviä ja samaistuttavia! Täytyy ottaa tuo Dora Dorakin lukuun, olen pantannut sitä e-kirjahyllyssäni tosi pitkään...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. Elina ja Kaisa Reetta, Dora, Dora on kirjallisuuden kultaa!

      <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!