Jouni Kuurne: Mathilda Rotkirch. Taiteilija ja matkailija

Tutkimusretkeni Suomen varhaisimpien naispuolisten taiteilijoiden parissa jatkui, kun melkein onnenkantamoisena törmäsin Jouni Kuurneen kirjoittamaan, kauniskantiseen kirjaan Mathilda Rotkirchin (1813-1842) elämästä ja taiteesta.

Romantiikan ajalla eläneen, kovin nuorena kuolleen Rotkirchin asema taiteemme historiassa on ollut kiistelty ja vahvasti eri aikakausien taidekäsityksiin sidottu. Eläessään ja heti kuolemansa jälkeen häntä arvostettiin, jopa ylistettiin, mutta uudelle vuosisadalle tultaessa mielipiteet kääntyivät päinvastaisiksi: häntä alettiin pitää pikemminkin diletanttina, yläluokkaan kuuluvana harrastelijamaalarina kuin vakavasti otettavana taiteentekijänä ja tutkimuskohteena. Hänen tuotantonsa ei noiden asenteiden vuoksi saanutkaan näkyvyyttä juuri lainkaan, vaan piiloutui pikku hiljaa museoiden kellareihin ja yksityiskotien seinille.

Mathilda Rotkirch: Tyttö vingåkerin pitäjästä. 1837. Teos kuuluu taiteilijan kuuluisimpiin maalauksiin.

Porvoon ja Turun taidemuseoissa vuonna 2002 esillä ollut näyttely esitteli  Mathilda Rotkirchin tuotantoa ensi kertaa laajasti. Samassa yhteydessä julkaistiin tämä kirja, joka Rotkirchin elämäkerran lisäksi sisältää taiteilijan Eurooppaan suuntautuneella matkalla kirjoittaman päiväkirjan sekä täydellisen, kuvitetun teosluettelon.

Se, mikä sai Vaasan hovioikeuden kunnianarvoisan presidentin tyttären haaveilemaan taiteilijanurasta, on jokseenkin hämärän peitossa. Piirustusopinnot toki kuuluivat milteipä jokaisen säätyläistytön kotiopetukseen, ja lisäkipinää taideunelmiin saattoivat tuoda kotona vierailevat muotokuvamaalarit. Ja noita visiteerauksiahan riitti, sillä Carl Fredrik Rotkirchin korkean aseman vuoksi muotokuvia tilattiin sekä julkisiin tiloihin että kodin seinille.  Sekin tiedetään, että Mathildan veli oli taitava piirtäjä, joten synnynnäistä lahjakkuuttakin saattoi oli ilmassa, vaikkei lapsuudenkodissa taiteita liiemmin harrastettukaan.

Mandoliinia soittava enspanjatar, 1830-luvun jälkipuoli.  Kiilakehyksessä merkintä: Kopia, ofullandad, av Mathilda Rotkirchs första arbeten.

Rotkirch sai taiteellisen oppinsa Ruotsissa, kuten muutkin 1800-luvun alkupuolen maalarimme, mutta jäi muiden naispuolisten taiteilijoiden lailla vaille varsinaista ammatillista koulutusta, sillä naisilla ei tuossa vaiheessa ollut minkäänlaista pääsyä miesopiskelijoiden joukkoon, sillä esimerkiksi  alastonmallin piirustus, joka itsestäänselvänä kuului maalarin tutkintoon, oli naisilta kokonaan kielletty. Naisia opetettiin yksityisesti, kuninkaallisen taideakatemian opettajien toimesta, mutta todellinen yhteys taidekenttään jäi aina puolinaiseksi.
Jälleen kerran kohtaamme taiteilijan, jonka lahjakkuus on ollut ilmeinen, mutta joka ei sukuopuolensa vuoksi ole päässyt kehittämään taitojaan miestaiteilijoiden tavoin. Samanlaisia kohtaloita on taiteenhistoriamme täynnä...

Ruotsista palattuaan Rotkirch asettui Turkuun, missä hän alkoi varsin nopeasti saada mainetta taitavana ja ilmeisen haluttuna muotokuvamaalarina. Tuossa vaiheessa, 1830-luvun lopulla, hän olikin Turun ainoa taiteilijaksi tituleerattavissa ollut henkilö, sillä vuonna 1827 tapahtunut Turun palo oli saanut muut taiteilijat pakenemaan kaupungista. Rotkirch saikin varsinainen tuhannen taalan paikan  täyttää turkulaisten vallashenkilöiden taiteelliset toiveet ja tilaukset. Rahaakin vaihdettiin, mikä oli ylhäisönaisten kohdalla varsin harvinaista - yleensähän he eivät työskennelleet ansaintamielessä.

Suosiostaan huolimatta Rotkirch pitkästyi Turussa. Sukulaisten seurassa tehty pitkä kiertomatka halki Euroopan tuntui tuossa vaiheessa varmastikin varsinaiselta taivaanlahjalta. Kyseessä ei ollut opinto- eikä taiteentekomatka, vaikka Rotkirch saikin yli vuoden kestäneeltä matkaltaan myös taiteellisia vaikutteita: reitille osuivat kaikki tärkeimmät kulttuuripääkaupungit taidemuseoineen, teattereineen ja oopperoineen. Mukana kulki tietenkin myös piirustuskansio, johon syntyi nopeasti sommiteltuja luonnoksia niin matkan aikana kohdatuista ihmisistä kuin luonnonnäkymistäkin...

Matkan aikana pitämässään päiväkirjassa Rotkirch kuvaa matkareittejä, matkustavaisten silmien eteen avautuvia pittoreskeja näkymiä, säätilaa, ruokatapoja ja selostuksia kulttuurikokemuksista. Mukana oli tietenkin myös niitä hetkiä, jotka herättivät kirjoittajassa suunnatonta koti-ikävää:

D.27. Reste vi ifrån Milano efter 11. dagars vinstande derstädes; ehuru mycket intresserante der var att se nästan längtade jag ändå att komma derifrån, eller rättäre, att snart hinna se allt; ty atthafva så litet kläder med sig i en så stor stad var svårt, allt höll på att gå sönder och klädn(?) ej ren; jag riktigt skämdes för mig sjelf; äfven bodde jag mycket illa och smutsigt och var grymt plåkad af l(...) hvilket gjorde tiden inom rummen högst otreflig. Humeuret var äfven triste genom den långa tid jag saknat bref ifrån mitt älskade hem, min längtan var ibland så stor att den ej kan beskrifvas...

Kansallismuseon intendentti, tutkija Jouni Kuurne nostaa miltei unohdetun  Mathilda Rotkirchin taiteen viehättävällä ja arvostavalla tavalla esiin. Hän nimittää Rotkirchia selkeästi taiteilijaksi, vaikka tämä ehkä itse pitikin maalaamistaan pikemminkin rakkaana harrastuksena kuin ammattina. Kuurnan sanoin Rotkirch ei ollut ensimmäinen suomalainen 'naistaiteilija', kuten häntä aikanaan tituleerattiin, vaan viimeinen vanhan maailmanjärjestyksen, Ancien régimen taiteilijamme.

Tämä kirjan luettuani etsin käsiini myös Helene Schjerfbeckin läheisiin ystäviin kuuluneen taiteilija, kirjailija Helena Westermarckin kirjan Mathilda Rotkirch, Finlands första målarinna (1926), johon palannen ehkäpä kesälukemisen merkeissä. Tämänkertaisten teemaviikkojen yhteyteen tuo teos ei nimittäin ehdi...

Jutussa näkyvät maalaukset on kuvattu kirjasta.
Kannen maalaus: Mathilda Rotkirchin muotokuva. R.W. Ekmanin öljymaalaus vuodelta 1848


Jouni Kuurne: Mathilda Rotkirch. Taiteilija ja matkailija
Karisto 2002