17.1.2018

Riitta Konttinen: Fanny Churberg


"Ja minä - alan ehkä vähitellen todellakin tulla maalariksi - niin merkillistä, että tuskin uskallan sitä uskoa. Minäkö taidemaalari? siinä kuvitelmassa on viehätystä, joka saa minut unohtamaan, että minusta ehkä tulee eräs kurjimpia, jonka kaulaan olisi pitänyt sitoa myllynkivi ja joka pitäisi upottaa proosan syvyyteen. Tuomio, - jota kaikin tavoin koetan välttää, - joko lopettamalla kesken - tai pyrkimällä eteenpäin niin kuin ei vielä kukaan nainen ole pyrkinyt..."

Fanny Churberg (1845-1892) oli 1800-luvun suomalaisen taiteen outolintu, kapinallinen, joka herätti aikalaisissaan ristiriitaisia tunteita niin taiteellaan kuin omalla eksentrisellä olemuksellaankin. Se, että tämä ajan taidepiirejä kohauttanut taiteilija sattui vielä olemaan nainen, teki hänestä vieläkin suuremman ihmetyksen (ja paheksunnan) kohteen. 

Kuka oli tämä omapäinen, kiihkeäluontoinen ekspressionisti, ja millä mandaatilla hän uskalsi asettua vallitsevaa,  harmoniseen ilmaisuun pyrkivää taidekäsitystä vastaan, uskalsi maalata niin kuin tunsi, tavalla, josta aikalaiskäsitysten mukaan puuttui niin kauneudentajua kuin naisellista kosketustakin? Voin vain kuvitella, kuinka vaikeana luonteena Churbergia kaikessa ehdottomuudessaan pidettiin, mitään hän ei tehnyt puolivillaisesti, 'vasemmalla kädellä', vaan vaati kaiken, erityisesti itseltään. 

Fanny Churberg: Kuutamo, harjoitelma. 1878

Fanny Churberg peri originellin, tulisen luonteensa kiivauteen taipuvaiselta lääkäri-isältään, joka jäi elättämään perhettään yksin vaimon kuoltua Fannyn ollessa kaksitoistavuotias. Isän lapsilleen jättämä henkinen perintö oli raskas, ja myöhemmin Fanny yrittikin kaikin tavoin torjua ajatusta suvussa kulkevista mielenterveydellisistä ongelmista, joskus niin kiivaasti, että torjunnan takana saattoi piillä pelko omastakin henkisestä tilasta. 

***
Maalaaminen oli tullut Fannyn elämään kuin varkain ja se nousi vähitellen monien harrastusten joukosta etusijalle. Muutto Helsinkiin oli tärkeä sysäys taiteelliselle tielle, olihan Helsinki (Turun ohella) aina taidekaupunki Suomessa. Piirustuskoulun ovien avauduttua Fanny oli kaksikymmenvuotias nuori nainen. 

Opinnot jatkuivat Düsseldorfissa, jolla 1800-luvun puoliväliin asti oli ollut suorastaan edistyksellinen maine idealistisesti sävyttyneen realismin kehtona. Jo Churbergin aikoina  kaupungin taidepiirejä alettiin muualla Euroopassa pitää taantumuksellisina. Ainoa Düsseldorfin kultakaudelta jotakuinkin hengissä säästynyt maalaustaiteen alue oli maisemamaalaus, johon Fanny Churberg sittemmin erikoistuikin.

Jo Düsseldorfin aika oli Fannylle ristiriitainen: kieltä hyvin osaavana hän tunsi olonsa toisaalta hyvinkin kotoisaksi, mutta kulmikkaasti käyttäytyvää, erikoisesti pukeutunutta nuorta naista kummeksuttiin, eikä hän säästynyt törkeiltä huuteluiltakaan...

Fanny Churberg: Rapakivikallioita. 1871

Kotimaassa Churbergin Düsseldorfilaiselta koulukunnalta vaikutteita saaneeseen maalaustapaan suhtauduttiin äärimmäisen ristiriitaisesti: toisaalta hänen rohkeuttaan ihailtiin, toisaalta töiden sanottiin olevan liian räikeitä ja täysin vailla sitä korkeaa harmoniaa, jota taiteen haluttiin ilmentävän ja jota esimerkiksi A. Edelfeltin sanottiin puhtaimmillaan edustavan.
Churbergin erikoista värien käyttöä kummasteltiin: hän saattoi toisinaan maalata  täysin sekoittamattomilla väreillä ja käytti ajan tyylille vieraita, räikeitä ja toisaalta hyvin raskaiksi miellettyjä sävyjä...
F.Churberg: Talvimaisema 1880

Myös siveltimen käytössään Churberg meni aikalaistensa mielestä liiallisuuksiin. Leveät, paksuja maalikerroksia kankaalle roiskivat siveltimenvedot kertoivat kertakaikkisesta epänaisellisuudesta. Toisaalta monikerroksisten, paakkuisten maalikerrosten rinnalla saattoi samassa teoksessa olla jotakin hyvin kevyesti maalattua. Tällainen ennennäkemätön tyylivaihtelu vaihtelu sekoitti monen kriitikon pään.

Fanny Churbergin oma taidekäsitys oli ihanteellisuuteen ja romanttiseen realismiin nojaava. Toimiessaan aktiivisen taiteilijauransa jälkeen taidekriitikkona, hän kirjoitti kaipaavansa taiteelta sitä ihanteiden kirkastamaa realismin muotoa, jonka myötä löytyisi jälleen se runouden kaikkiin tuuliin hajonnut kultatomu, jota kuihtunut romantiikka nyt itkee. 

Fanny itse eli niin kuin kirjoitti. Hän oli syvästi uskonnollinen, isänmaallinen fennomaani, luonnonromantikko, joka löysi taiteelleen kaikupohjaa etenkin Runebergin tuotannosta. Hän halusi olla leimallisesti suomalainen taiteilija, suomalaisen luonnon kuvaaja. Luonteensa mukaisesti Fanny rakasti vahvoja aiheita, myrskyä, tuulta, ukkosta, luonnon mystiikkaa, vaaraa, Draamaa. Tärkeintä oli Tunne!

Fanny Churberg: Kaski 1872
Churberg lopetti taiteilijanuransa vuonna 1880, ollessaan vasta 35-vuotias, luultavasti todellisen taiteellisen 'läpimurtonsa' kynnyksellä. Äkillisen lopettamispäätöksen syitä on pohdittu pitkään. Yksi todennäköisimmistä syistä lienee Fannyyn kohdistettu nuiva, jopa epäoikeudenmukainen kohtelu, johon syyllistyivät jopa eräät hänelle läheiset miestaiteilijat, siis omat kollegat.Riitta Konttinen arvelee, että taiteilijan taistelu tuulimyllyjä vastaan kesti niin kauan kuin virtaa riitti, sen jälkeen tuli pysähdys.
Aikanaan vetäytymisen syyksi laskettiin myös taiteilijan mielenterveydelliset ongelmat, jotka varmasti moninkertaistuivat hänen persoonaansa ja työhönsä kohdistuvan jatkuvan arvostelun vuoksi. Churberg viettikin lopettamispäätöksensä jälkeiset vuodet muun sanatorioissa ja kylpylöissä - ja toivuttuaan pahimmasta suuntasi energiansa uusiin haasteisiin: Suomen käsityön ystävien johtamiseen sekä taidekritiikkiin.
Tulisieluinen isänmaanystävä ei hiljentynyt vaan kantoi ihanteidensa soihtua nyt uusilla poluilla...

Maalaaminen lienee ollut kuitenkin hänen sydämenlauluaan, sillä puolihuolimattomat huokaukset paljastivat ehkä hänen syvimmät tunteensa:

Silloin minä sentään elin...

Fanny Churberg: Metsänsisusta 1879
 Riitta Konttisen kertakaikkiaan upeaa kirjaa lukiessani mieleeni tuli Eino Leinon runo Se kuitenkin liikkuu, jossa aistin samaa periksiantamattomuutta, taistelutahtoa ja tulta kuin Fanny Churbergin elämässä.

.... Kun vieno joutuu keskeen karkean,
niin useasti karkeampi voittaa.
Ken kuulee ärjyessä ulapan,
jos lapsi lammen heljän ääntä soittaa?
Ja lapsi vaikee. Min’ en vaiennut,
näin monta sortuvan, en sortunut,
ma opin sotalaulut lainehilta
ja tarmon julman taivaan jumalilta,
voin käyttää kalpaani kuin kanneltain,
löin monta iskua ja itse sain:
se kuitenkin liikkuu!

Kirjan on lukenut myös Leena Lumi

Riitta Konttinen: Fanny Churberg
Otava 1994

7 kommenttia:

  1. Fanny Churberg on aina kiinnostava ja kiehtova. Ja Konttisen kirjat pääsevät aina syvälle aiheeseensa. Ihanaa, että toit tämän kirjan blogiisi. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin... Fanny on erityisen kiehtova kaikessa ristiriitaisuudessaan. Konttinen on uskomaton kirjoittaja, hänen kanssaan taidehistoriankin koukerot avautuvat kuin itsestään! oletko sinäkin kirjoittanut tästä blogiisi? Löysin vain Leenan jutun... Käynpä tarkistamassa.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Fanny olikin kirkkaasti fennomaani toisin kuin Ellen Thesleff, joka minusta varsin selekästi vähöt välitti suomalaisuudesta tai sanoisiko suomalaisen kansan sielusta eli aivan toisin kuin Fanny taikka runoilija Eino Leino.

    Konttinen kirjoittaa niin kiehtovasti, että luen hänen kirjojaan kuin lukuromaania. Kunpa, kunpa voisi vielä aloittaa taidehistorian opinnot...Vai haluanko vain nähdä kaikki ne maalaukset, jotka on must nähdä tässä elämässä.

    Olen iloinen, että taidekirjat ovat alkaneet kiinnostaa yhä useampia. Elämänvirrassa on myös aivan unohtumaton.

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, hän oli tulinen fennomaani, kyllä, sitten käsityöpuolellakin!

      Konttinen on armoitettu sanankäyttäjä. Tällä kertaa en tuo häneltä kuin kaksi kirjaa blogiin, mutta nyt jo tekisi mieli tarttua johonkin hänen kirjaansa, mutta ehkä vähän myöhemmin. Taidetta tuli luettua nytaika paljon
      putkeen.. Tällä hetkellä luvussa on kyllä yksi taiteeseen liittyvä opus, Minna Maijalan 'Kultakauden maanalainen vastarinta', joka ainakin näin alkuun vaikuttaa todella mielenkiintoiselta.

      Tuo Elämänvirrassa täytyy etsiä!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
    2. P.S. Hanna Reetta Schreckin teos Ellenistä onkin tulossa seuraavaksi! <3

      Poista
  3. Hieno kirjoitus taas, kovasti nautin teemaviikoistasi <3

    Outolintuja tarvitaan, heillä on - tai olisi - usein paljon annettavaa. Surullista vain on, että heidän potentiaalinsa liian herkästi hautautuu maailman ymmärtämättömyyden alle.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, outolinnut ovat usein niitä tienraivaajia, joiden arvo tulee näkyviin sitten joskus 'myöhemmin', jos tulee...

      Tähän aiheeseen on ollut kyllä todella mielenkiintoista sukeltaa - näin perusteellisesti ja rauhassa...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!