5.1.2018

Blogi heräilee joululomalta...

Kaikin puolin virkistävä ja tarpeelliseksi osoittautunut joulutauko on ohi, on aika palata blogin pariin...

Aluillaan oleva kirjavuoteni alkaa taiteilijanaisiin keskittyvien teemaviikkojen merkeissä. Mukana on elämäkertoja ja romaaneja, faktaa ja fiktiota. Tarinoiden aikajänne ulottuu 1600-luvulta näihin päiviin.
Tämänkertainen teema oli niin mielenkiintoinen, että olisin voinut jatkaa sen parissa hamaan  kevääseen, mutta en kuitenkaan halunut venyttää viikkoja liian pitkiksi. Aihe on kuitenkin sen verran lähellä sydäntäni, että taidetta tekevät naiset tulevat näkymään blogissa tämän jälkeenkin...

***
Taidepläjäyksen jälkeen keskityn muutaman kirjan voimin vuoteen 1918, sotaan, joka jakoi juuri itsenäistyneen Suomen rajusti kahtia ja joka yhä vieläkin herättää meissä suuria tunteita ja kysymyksiä. Tänä vuonna tuosta ajasta tullaan keskustelemaan paljon, toivottavasti rakentavasti ja ymmärrystä lisäten... Kirjablogeissakin vuosi 1918 tulee näkymään varsin vahvasti, näin ainakin uskon.

***
Saattaa olla, että keväällä blogiin ilmestyy myös toinen teemaviikkokokonaisuus, aihe on vielä tässä vaiheessa auki, mutta pientä värinää tiettyyn suuntaan on jo ilmassa. Siitä lähemmin myöhemmin...


Toivottelen kaikille lukijoilleni:

9 kommenttia:

  1. Kiva kuula, että tulit lomalta takaisin. Tervetuloa :)

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa takaisin♥

    Minä aion vähän olla kuin lastu lainehilla, mutta nyt on kyllä mennyt lujaa trillerien parissa:)

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos <3

      Minä aion keskittyä tänä keväänä myös siihen toiseen harrastukseeni, joten on kiva, että blogijuttuja on nyt vähän varastossakin, ei tarvii mennä niin sanotusti 'kädestä suuhun' -tyyliin, niin kuin yleensä teen.

      Ihanaa olla takaisin :)

      Poista
  3. Onnellista alkanutta vuotta Kaisa Reetta! Taukoilu aika ajoin tekee oikein hyvää. Ja naistaiteilijoissa riittää inspiroitumista, kyllä vain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos <3 Tauko teki terää.

      Taiteilevat naiset veti niin, että olisin voinut viettää heidän seurassaan pidemmänkin ajan... Tämä tietää sitä, että teemaviikkojen kakkososaa pukkaa jossain vaiheessa.

      <3

      Poista
  4. Teemaviikot kuulostavat tosi mielenkiintoisilta! Taiteilijanaisista haluan ehdottomasti kuulla lisää :)

    VastaaPoista
  5. Riikka, he saapuvat blogiini tuota pikaa :)

    Kiitos kommentistasi <3

    VastaaPoista

Lämmin kiitos kommentistasi!