Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili

Tämä postaus liittyy Yleisradion Kirjojen Suomi -projektiin, jossa esitellään yksi kotimainen kaunokirjallinen teos jokaiselta itsenäisyyden vuodelta. Kirjat löytyvät Ylen sivuilta ilmaisina selainversioina. Yhteensä 81 kirjabloggaajaa osallistuu hankkeeseen julkaisemalla blogitekstit mukaan valituista teoksista sitä mukaa kun niitä käsitellään Ylen kanavilla. Uudet jutut löytyvät viikoittain täältä. Tänään on vuorossa vuonna 1926 ilmestynyt kirja, Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili. Kirjan selainversio löytyy täältä. 

Nuoren opettajattaren varaventtiilin toinen painos vuodelta 1926. Antikkalöytö.

Vuosi 1926 vei minut suomalaisen viihdekirjallisuuden historiaan - ja omiin lapsuudenaikaisiin kirjamuistohini. Hilja Valtonen kuuluu itseoikeutetusti  kirjallisuutemme tähtikatraaseen, sillä hänen liki 100 vuotta sitten julkaistuista teoksistaan otetaan yhä uusintapainoksia. Hänen romaanejaan on myös filmatisoitu. Nuoren opettajattaren varaventtiilin elokuvaversio Varaventtiili sai ensi-iltansa vuonna 1942 Valentin Vaalan ohjauksessa. Leffan pääroolissa säteili pirteä Lea Joutseno.

Minä tutustuin Valtosen tuotantoon noin kymmenvuotiaana, etsiskelläni luettavaa mummilan aitan lasiovisesta kirjakaapista. Käteeni osunut kirja taisi olla Vaimoke, jonka elokuvaversion olin jo nähnyt. Mummin kirjakaapin aarretta oli vuosien saatossa luettu niin ahkerasti että sen liitokset repeilivät, mutta se ei ahmimisikäistä kirjaentuatistia haitannut: loman jälkeen oli rynnättävä omaan pieneen sivukirjastoon etsimään lisää Valtosen romaaneja. Sillä kertaa kirjastokassiin sujahtikin Anni Polvan Tiina- ja Merri Vikin Lotta-kirjojen lisäksi jotakin vielä niitäkin ihanampaa. 

Kun sain tietää, että juuri tämä kirja tulisi  blogattavakseni Kirjojen Suomi -projektissa, näin tietynlaisen ympyrän sulkeutuvan: Hilja Valtonen on yksi niistä kirjailijoista, jotka johdattivat minut huomaamattomasti kohti aikuisempaa kirjamakua. Muistelen noina vuosina lukemiani Valtosia ja muita viihderomaaneja suurella rakkaudella ja lämmöllä.

Savon sydämessä Heinävedellä vuonna 1898 syntynyt Hilja Valtonen kirjoitti huikeaan suosioon yltäneitä teoksiaan kansakoulunopettajan toimensa ohella.
Jo hänen esikoisteoksensa Nuoren opettajattaren varaventtiili 'räjäytti potin' ja hyvin pian kirjailijaa alettiinkin  kutsua painosten ruhtinattareksi.

Valtonen toi suomalaiseen viihdekirjallisuuteen uudenlaisen sankaritarhahmon, itsenäisen ja vähän itsepäisen, omillaan toimeen tulevan naisen, joka ei menneiden sukupolvien tapaan jäänyt huokaillen odottamaan valkealla ratsulla saapuvaa pelastajaansa, vaan teki mitä tahtoi ja haastoi siinä sivussa naisiin kohdistuvia stereotypioita, useimmiten nokkelan huumorin keinoin.
Tarinoiden taustalla näkyvät yhteiskunnalliset muutokset ja naisten aseman asteittainen vapautuminen: naimisissa olevat naiset olivat saaneet oikeuden solmia työsopimuksensa itsenäisesti, ilman aviomiehen suostumusta vuonna 1922, mutta täyden oikeustoimikelpoisuuden he saavuttivat vasta seuraavan vuosikymmenen alussa. Sukupuolten väliseen tasa-arvoon oli tämän kirjan ilmestyessä siis vielä todella pitkä matka.

Vaikka Valtosen uuden ajan sankarittaret kapinoivatkin monia ajan tapoja ja moraalikäsityksiä vastaan, he ovat kuitenkin perusolemukseltaan hyvinkin moraalisia hahmoja. Rakkaussuhteita ei tietenkään viety suutelua pidemmälle, eikä päihteiden käyttöä tai muuta 'huonoa elämää' suvaittu. Siveän ja hyvän elämän ihanteet vaikuttivat heissä siis jo sisäänkirjoitettuina. Monessa mielessä he siis olivat ajan ihannekuvaa vastaavia naisia, sillä poikkeuksella vain, että he pirteällä tyylillään uskalsivat jo kyseenalaistaa ainakin joitakin elämäänsä rajoittavia epäkohtia. Valtonen varmasti tunsi harteillaan siviiliammattinsa painon: mitä olisikaan ajateltu opettajattaresta, jonka romaanit olisivat olleet liian rohkeita, tai jotka olisivat kiihottaneet lukijoitaan liian suuriin irtiottoihin. Naisten oikeuksista kiinnostunut kirjailijatar on varmasti käynyt mielessään Jaakobin painia siitä, mitä sopii kirjoittaa ja mitä ei. Intuitioni sanoo, että käsikirjoitusten ensimmäiset versiot ovat olleet lopullisia teoksia rohkeampia...

Valtosen oma opettajaura on mitä ilmeisimmin toiminut hänen esikoisteoksensa inspiraationa. Vaikka kirjan tyyli on viihteellinen, hän käsittelee Nuoren opettajattaren varaventtiilissä aiheita, jotka varmasti ovat olleet hänen aikanaan (ja miksei myöhemminkin) ajankohtaisia ja kipeitäkin: nuoren naisen asema miesvaltaisessa työyhteisössä ei ole ollut helppo, ympäristön asettamista paineista puhumattakaan.

Päiväkirjamuotoon kirjoitettu tarina kertoo reippaasta ja aloitekykyisestä Kuopion tytöstä Liisa Harjusta, joka valmistuttuaan saa opettajantoimen pienestä maalaispitäjästä Pohjanmaan lakeuksilta. Matkalle tarttuu mukaan nuoren sukulaispojan antama läksiäislahja, mustakantinen vihko, johon nuori opettajatar ryhtyy kirjaamaan uuden elämänsä tapahtumia ja tunnelmia. Päiväkirjamerkinnöissään Liisa purkaa sydäntään varsin vapaamuotoisesti ja reippaasti, mikä tekee romaanista viehättävän keveärakenteisen ja ilmavan. (Aikalaisteoksille tyypillinen) paatos puuttuu, ja se saattaakin olla yksi lisäsyy siihen, miksi Valtosen teokset saavuttivat aikanaan niin suuren suosion.

  Kirjan nuori opettajatar tuulettelee omalla raisulla tavallaan pienen paikkakunnan seurapiirejä ja sotkeentuu arkisen työnsä vastapainoksi pariin romanttiseen draamaankin. Valtonen esittää Liisan villikkomaisena ja vapautta rakastavana naisena, mutta tahtoo lopulta kuitenkin kesyttää hänet tyylilajin perinteiden mukaisesti rakkauden ja avioliiton kautta. Tekisi mieleni kysyä, loppuiko Valtosen rohkeus tässä kohtaa. Mietin, millaisen vastaanoton kirja olisi saanut, jos Liisa olisi unohtanut tulevan tohtorinnan pestinsä ja ryhtynyt havittelemaan vaikkapa koulunsa johtajan paikkaa. Tällaiseen revittelyyn aika ei ilmeisesti ollut kypsä. Tai sitten Valtonen yksinkertaisesti vain rakasti perinteisiä onnellisia loppuja kera hääkellojen...
Yhtä kaikki, Valtosen naishahmot olivat omana aikanaan jotakin sellaista, mitä suomalaisessa viihteessä ei oltu aiemmin nähty.
He taitavat olla myös Polvan Tiinoista ja muista uudemmista viihdekirjoista tuttujen villikkojen esiäitejä.

 Valtosen kirjan luettuani mietin, olisiko minun aika ottaa selvää, mitä kotimaisessa, naisille suunnatussa viihdekirjallisuudessa juuri nyt tapahtuu: minkälaista naiskuvaa viime vuosina kirjoitettu (romanttinen) viihde välittää ja kuinka osuvasti se heijastelee naisten asemassa, parisuhteissa ja muualla yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia? Tässä kohtaa tunnustan perehtymättömyyteni ja toivon, että joku nykyviihteestä paremmin perillä oleva lukija valistaisi minua  - vaikkapa tämän postauksen kommenttilaatikossa.

***

Kirjojen Suomi jatkuu Ylen kanavilla ja kirjablogeissa vuoden loppuun saakka.

Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili
Otava 1926