Antti Tuomainen: Parantaja

viimekesäisen dekkariviikon makoisaksi pohjasokeriksi löytyi Antti Tuomaisen kansainvälinen läpimurtoteos, joka sai kotimaassakin erityistunnustuksen kun se ilmestyttyään palkittiin Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnolla.
Parantaja onkin yksi parhaista lukemistani suomalaisista rikosromaaneista, ja siten myös parasta lukemaani Tuomaista: vaikka kirjassa onkin jonkin verran kirjailijan muista teoksista tuttuja aihiota, se on ehkä eniten 'omanlaisensa' sekä kontekstiltään että tunnelmaltaan.

Kyseessä on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia. Ilmastonmuutos on totta, Helsingissä vallitsee miltei täydellinen anarkia, sillä yhteiskuntaa aiemmin koossa pitäneet valtarakenteet ja infrastruktuuri ovat katoamassa, kaupunki lainehtii, vielä pahemmilta tulva-alueilta pakenevat ihmiset täyttävät kaupungin samaan aikaan kun sen alkuperäiset asukkaat pakenevat pohjoiseen, jotkut aina  Norjaan asti, missä hyvän elämän edellytyksiä vielä löydettävissä.

  Kertomus vie meidät Tuomaisen tuotannosta tuttujen kysymysten äärelle. päädymme pohtimaan muun muassa sitä, kuinka pitkälle ihminen voi ja saa mennä puolustaessaan omia - ja myös yleisesti hyvänä pidettyjä - arvoja. Kyse on siis  jälleen kerran moraalista. Tällä kertaa lukijan on kuienkin helppo vallita puolensa, sillä Parantajassa alkusyillä ja seurauksilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Asetelma on absurdiudessaan murheellinen: Helsingin yössä liikkuu hyväosaisia ja heidän perheitään murhaava psykopaatti, joka näin luulee pelastavansa hukkumaisillaan olevan maailman.

Parantaja, pelkkä nimimerkki, otti vastuun murhista. Se ilmoitti kostavansa tavallisten ihmisten puolesta, ilmoitti olevansa tuhoaan kohti kulkevan maailman viimeinen totuuden ääni, sairaan maapallon parantaja. Siksi se oli murhannut teollisuusyrityksen johtajan ja tämän perheen. Ja siksi se tulisi edelleen murhaamaan niitä, joiden väitti vaikuttaneen ilmastonmuutoksen kiihtymiseen. Johanna ilmoitti asiasta poliisille. Poliisi tutki ja teki minkä voi. Surmattuja toimitusjohtajia ja poliitikkoja ja heidän perheitään oli nyt kaikkiaan yhdeksän.

Tuomainen kertoo tarinan ylläolevassa lainauksessa vilahtaneen Johannan miehen, Tapanin,  näkökulmasta. Toimittajana työskentelevän Johannan ja Tapanin suhde on tähän saakka tuntunut olevan vakaalla pohjalla, heidän rauhallinen, sopusointuinen rakkaustarinansa luo Parantajan kylmään ja kovaan maailmaan mielenkiintoista ja tarpeellista konstrastia. Tuomaisen kaunokirjallinen ote lämmittää lukijaa...

Eräänä päivänä kaikki kuitenkin muuttuu; Johanna katoaa ja  jättää jälkeensä vain viimeisen rakastavan viestin. Tästä alkaa Tapanin kilpajuoksu aikaa ja tuntematonta vihollista vastaan...

Kirja saa vahvan lukusuositukseni. Parantaja on kirjahistoriani  ehdottomasti pelottavin (ja eräällä tavalla myös ajankohtaisin) Helsinki-kuvaus!

Tuomaiselta olen lukenut myös:
Veljeni vartija
Tappaja toivoakseni & Synkkä kuin sydämeni
Mies joka kuoli
Kaivos


Antti Tuomainen: Parantaja
Helsinki-kirjat 2010