Leena Krohn: Hotel Sapiens

Leena Krohnin lukeminen on ollut minulle aina yhtä virkistävää, yllätyksellistä - ja jollain lailla myös hyvin ylellistä. Tuo viimeinen määritelmä vaatii ehkä pientä avaamista: Krohnin tapa luoda sanataidetta on niin uniikki, että koen pääseväni hänen seurassaan osalliseksi  jostakin hyvin ainutlaatuisesta ja jäljittelemättömästä, premium-luokan lukukokemuksesta.

Krohn kuvittaa maailmaamme ja tulevaisuuttamme dystopian keinoin. Eteemme avautuu skenaarioita, jossa olemme maalanneet itsemme nurkkaan, menettäneet 'herruutemme' omalle luomuksellemme, tekoälylle, jolle villeissä unelmissamme olimme varanneet hyvän rengin pestin, mutta josta loppujen lopuksi tuleekin sitten se äärettömän huono isäntä.

Hotel Sapiens - teoksessakin eletään tällaista 'inhimillisyyden jälkeistä' aikaa. Yksinäiseen, sankkojen sumupilvien saartamaan hotelliin on kerääntynyt kirjava joukko ihmisiä, jotka saattavat olla lajissaan viimeisiä...Sapiensin taustatarina peittyy sumuun, aika (ja sen myötä historia) ovat menettäneet merkityksensä.  Tämä novellikokoelmaa muistuttava pieni suuri romaani tutustuttaa meidät omituiseen yhteisöön, ihmisiin, jotka tuntuvat elävän enää vain muistoilleen. Kalliisti vaalitun menneisyyden ja nykyhetken väliin jää maailmaa muuttanut tapahtuma, josta Krohn kertoo kuitenkin hyvin niukasti, kuin sivulauseessa.

Tekoäly, joka on oppinut ohjelmoimaan itse itseään ja jatkamaan omaa evoluutiotaan tasoille, joita ei ole enää mahdollista ennustaa, hallitsee hotellia ja sen asukkaita pitkämielisen kaitsijan tavoin. Ihminen on tässä systeemissä pelkkä tuottamaton kuluerä, joten mieleen nousee kysymys: mikäli koneet ovat jo voittaneet taistelun maailman herruudesta, miksi Hotel Sapiensin asukkaita vielä näin hoidetaan? Mitä koneet asukkailta tahtovat?  Tarkkailevatko ne heitä oppiakseen ihmisiltä vielä jotakin? Sitä, kuinka ohjelmoida koneelle sielu ja mieli, yksilöllinen ajattelu, tunteet?
Mutta tarvitaanko moisia ominaisuuksia enää mihinkään, jos olemassaolo tiivistyy tehokkuuden maksimointiin.

Mitä meille jää, kun elämämme, tunteemme ja tietoisuutemme käyvät tarpeettomiksi, kun 'evoluutio' hyppää kylmästi ylitsemme ja siirtyy tasoille joita emme kaikessa viisaudessammekaan pysty hallitsemaan? Mikä on ihmisen arvo koneiden hallitsemassa maailmassa? Millaisesta tulevaisuudesta haaveilemme?

Mitä yhteistä voi olla pilvellä ja kellolla  - minun katsettani lukuun ottamatta?  Toinen on syntynyt, toinen tehty, toinen on kaaosta, toinen järjestystä. Mutta kummatkaan eivät ole vapaita, sillä ne eivät voi valita mitään. Toinen on kaaoksen vanki, toinen järjestyksen. Minun vapauteni on minun epätäydellisyydessäni. Minä olen kellon ja pilven, ajan ja ikuisuuden lehtolapsi. 

Leena Krohn: Hotel Sapiens 
Teos 2013