5.9.2017

Hannu Raittila: Canal Grande

 Hotellin kapeissa kierreportaissa kiroan Venetsian koristeellisen epäkäytännöllisyyden. Vaihtaisin maalarimestarin taidokkaasti marmoroimat seinät ja aistikkaan takorautakaiteen heti asialliseen hissiin, jolla pääsisi alas suoraviivaisesti ja vaivattomasti. A propos asiallisuus: insinöörimme ilmaisi kerran kanavista puhuessamme yksityisen näkemyksensä näistä kaupungin tunnusomaisista kulkuväylistä. Hänen nähdäkseen ne olisi kaikki viisainta täyttää ja asfaltoida!

 Hannu Raittilan mainiossa, vuoden 2001 Finlandia-palkinnon voittaneessa teoksessa suomalainen, asialleen kirkkasotsaisesti omistautunut valtuuskunta lähtee pelastamaan Venetsiaa acqua altalta eli  korkealta vedeltä. Perillä heitä odottaa kuitenkin mitä voittamatomin vastustaja, ylpeä, itsetietoinen kaupunki ja sen asukkaat, tuhatvuotisen kulttuurinsa marinoimat. 

commons.wikimedia.org

Matkasta muodostuu unohtumaton tragikomedia, historian, taiteen, eurooppalaisuuden, surkeiden sattumusten ja kulttuuristen yhteentörmäysten ooppera, jonka libretto ei säästele  ketään eikä mitään. Raittila pistelee, nauraa - ja naurattaa, mutta  lukija aistii karnevaaliräimeen takana myös kirjailijan aidon rakkauden Venetsiaa ja sen historiaa kohtaan.

 Sekalaisesta seurakunnasta koostuvalla asiantuntijaryhmällä on Venetsiaan tullessaan suuret ja idealistiset tavoitteet, joita sekä Unesco, Italian hallinto sekä Euroopan Unioni ovat tukemassa - mutta kaikki ovat unohtaneet suurista suunnitelmistaan jotakin olennaista: Venetsia elää omaa elämäänsä, jonka kulkuun eivät mitkään maailman voimat tunnu vaikuttavan.

  Seitsemän veljeksen Juhania muistuttava insinööri Marrasjärvi, snobahtava kulttuuriasiainneuvos Snell,  juoksutyttö Tuuli, latinantaidoillaan ja triviatiedoillaan itsensä hurmannut historian dosentti Heikkinen, sekä Thomas Mannin Venetsialle lopullisesti antautuva toimittaja Sarapää... Kun yhtälöön lisätään vielä muutama venetsialainen pikkurikollinen, kattojen yllä saunova konsuli, venetsian byrokraatit ja suomalainen lasitaide, on hurmaava sekametelisoppa valmis.
Mainitsen tässä vaiheessa, että jossakin vaiheessa kirjaa mieleeni muistuivat Arto Paasilinnan parhaiden päivien mestariteokset...

Kirjan alussa kaupunki valmistautuu jokatalvisiin tulviin - ja karnevaaliaikaan. Valtuuskunta otetaan avosylin vastaan, heidän suunnitelmiaan kuunnellaan vilpittömän innokkaasti, mutta toimeenpano - kuka haluaisi kiirehtiä kun asioissa voidaan edetä rauhallisemminkin?
Päivät muuttuvat viikoiksi ja viikot kuukausiksi, niin että pian tuntuu kuin he olisivat iän kaiken olleet osa Venetsian hitaasti aaltoilevaa arkea. Se, miten valtuuskunnan jäsenet kohtaloonsa reagoivat, on varsin mielenkiintoista luettavaa. Raittila on piilopsykologi!

Pelastusoperaatioon osallistuvien elämä muuttuu lopulta varsinaiseksi hyggeilyksi pitkine lounaineen, taide-elämyksineen  ja kyllä; varsin järjettömine veneretkineen. Venetsia on hitaan elämän ylistys ja on siitä huolimatta alati liikkeessä ja täynnä toimintaa.  -  Turhaa  ja päämäärätöntäkö? Insinööri Maarrasjäreltä voisimme saada tästä tyhjentävän ja aivan varmastii ärräpäitä tihkuvan vastauksen.

Täällä kaikki on yhtä aikaa aitoa ja näyteltyä, tyyliä ja täydellistä tyylittömyyttä. Jopa Canal Grandea hopeoiva kuutamo on keinotekoinen!  Kun pakkanen ja lumi saapuvat, kun kaupungin sydänvirta jäätyy tämän ikuiselta tuntuvan näytelmän kulissiksi, pääsevät todelliset bakkanaalit alkamaan...


Hannu Raittila: Canal Grande
Wsoy 2001

6 kommenttia:

  1. Minä olen joskus tämän napannut mukaani kirjaston kierrätyshyllystä, mutta lukeminen on vielä antanut odottaa itseään. En ole muutenkaan tainnut lukea mitään Raittilalta, joten olisi varmaan aika korkata. Venetsia kiehtoo minua, vaikken ole siellä koskaan käynyt, enkä tiedä käynkökään. Ainakin se on jotenkin maaginen, outo.

    Mukavaa, kun palasit blogitauoltasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, minäkään en ole lukenut Raittilaa aikaisemmin, mutta nyt kiinnostuin; tykästyin hänen lempeisiin piikkeihinsä :)

      Maaginen, ristiriitainen ja outo - kyllä! Jokin siinä kaupungissa kiehtoo...

      Kiitos kommentistasi - ja kiitokset, oli mukava tulla takaisin <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Mai, sydämellinen kiitos! Tulen kohta katsomaan... <3

      Poista
  3. Tämähän kuulostaa nyt kiinnostavalta! Aikoinaan hankin sen ja luovutin jossakin 50 sivun jälkeen, kun en saanut kiinni oikein mistään. Vika saattoi kyllä olla omassa päässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virpi, kirja on ollut minullakin hyllyssä vaikka kuinka kauan, olen yrittänyt aloitellakin sitä aikoinaan, mutta laihoin tuloksin. Nyt kolahti!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!