Vaikka sanottavaa olisi romaanin verran, keskityn tässä bloggauksessa vain pariin erityisjuttuun, jotka ovat pyörineet mielessä nykyistä maailmanmenoa seuratessa: miten suhtautua joka puolelta tietoisuuteen tunkevaan populismiin ja siitä kumpuaviin vihapuheisiin.
Suunnittelin vastaavani haasteeseen viileän analyyttisesti, mutta kun tekstiä alkaa nyt pulputa, huomaan vanhan tutun tulisieluni heräävän: haluaisin huutaa ääneen, puida nyrkkiä taivaalle, hyppiä tasajalkaa niin että tienoo raikaa: Ei, eivät ole vielä hyveet kuolleet, eivät oikeudenmukaisuus, humaani ihmiskäsitys, ei armeliaisuus eikä rauhantahto. Ne uinuvat - mutta miksi? Ei kai vain ole käynyt niin että me, jotka näitä arvoja ehkäpä vain hiljaa sisimmässämme kannatamme (uskon että meitä ON PALJON!) tahdomme pysyä poissa julkisista arvokeskusteluista. Pidättäydymmekö mielipiteemme ilmaisuista siksi, että keskustelu (olkoon kyse sitten maahanmuutosta, vähemmistöjen oikeuksista, tasa-arvosta tai ympäristön tilasta) on leimattu tarkoitushakuisesti 'ääripäiden ' nokkapokaksi, sellaiseksi johon 'tolkun ihminen' ei halua itseään sotkea?
Tämä on harmillista, sillä nyt on se aika, jolloin mielipiteidemme pitäisi kuulua ja näkyä. Tosiasia on, että vaikenemalla hyväksymme kaiken mitä ympärillämme tapahtuu. (Varoittavia esimerkkejä tällaisesta 'hiljaisesta hyväksynnästä' löytyy Euroopan synkästä lähihistoriastakin).
Siksi on äärimmäisen tärkeää, että me paremmasta ja oikeudenmukaisemmasta maailmasta haaveilevat uskaltaisimme - tietenkin henkilökohtaisten kykyjemme ja voimiemme mukaan - tuoda ajatuksemme näkyville ja kuuluville. Kantaa maailmaan valoa sana ja teko kerrallaan...
Viime aikoina olen miettinyt paljon sitä, miten suhtautua eri puolilla vellovaan vihapuheeseen. Provosoidunko? Vai voisinko yrittää luoda ihmisten välille aitoa keskusteluyhteyttä? Olen itse tullut siihen tulokseen, että keskusteluun pyrkiminen on aina hyvä tavoite, vaikka onnistumisprosentti lähentelisi nollaa. Vanha sanonta 'asiat riitelevät, eivät ihmiset' on minusta käyttökelpoinen ohjenuora tässäkin. Useimmiten tämä tietenkin jää kauniiksi tavoitteeksi mutta yritettävä on, sillä miten muuten voisimme tehdä yhdessä parempaa maailmaa? Eristämällä tiettyjä ihmisryhmiä maailmamme ulkopuolelle, syyllistymme itse siihen, mitä 'suvaitsevina' vastustamme.
Vastatako vihaan vihalla? Provosoituminen on inhimillistä, muttei kovin järkevää, sillä se tuottaa lisää eristäytymistä ja vihaa. Siksi en voi kuin hämmästellä muutamia Suomen älymystöön itsensä lukevien henkilöiden julkisia kannanottoja, jotka pursuavat selkeää vihapuhetta ääriliikkeiden kannattajia kohtaan. Tällainen kirjoittelu ei edistä suvaitsevuuden ja avarakatseisuuden asiaa, eikä luo maailmastamme parempaa vaan sataa kultana erilaisten populististen tahojen syliin.
Kaikkien ihmisten (vaan ei kaikkien aatteiden/ tekojen) hyväksyminen, mielipiteen vapaa, ihmisarvoja kunnioittava ilmaiseminen, erilaisten ajatusmallien takaa löytyvien ilmiöiden tutkiminen, kuunteleminen ja mahdollisimman avoimeen keskusteluyhteyteen pyrkiminen. Siinä idealistiset ohjenuorani siihen, kuinka tehdä maailmasta parempi paikka - kaikille.
Ojennan tämän haasteen kaikille, jotka innostuvat pohtimaan aihetta!
Kiitos Kaisa Reetta hienosta kannanotosta <3
VastaaPoistaTällä hetkellä olen äärimmäisen järkyttynyt kiusaamisilmiön kasvusta, oli se sitten lapsilla, nuorilla tai aikuisilla. Uhriksi voi joutua kuka tahansa päiväkodissa, eskarissa, koulussa, kotona, työpaikalla, yhteiskunnan eri osissa. En voi sanoin kuvata tätä ikävää tunnetta. Mikä tämä ilmiö on?
Kiusaaja, oli se kuinka korkealla vallan kahvassa tahansa, saa hetkessä taakseen kannattajajoukon, ja sitten tehdään ääliömäisiä tekoja ihmisille. Ääliömäisintä on tietysti sodat, jotka nyt leviävät hirvittävää vauhtia. Rahaa on sotimiseen, mutta ihmiset kuolevat nälkään. Järkyttävää ja kauheaa.
Mai, Katja lähetti hienon haasteen. Ellet ole tätä saanut, ojennan haasteen sinulle nyt tällaisella erikoistiedonannolla :)
PoistaKiusaamisilmiö tuntuu kyllä pahalta. Yksikin kiusaamistapaus voi vaikuttaa varsinkin nuorten kohdalla koko tulevaan elämään, puhumattakaan siitä, mitä pitkään jatkuva kiusaaminen saa aikaan.
Maailmanmeno näyttää tätä nykyä niin synkältä, mutta ei lannistuta, Uskotaan ihmisyyteen päivä kerrallaan!
Kiitos kommentistasi <3
Kiintoisia ajatuksia Sinulta kirvoitti Katja, joka oli haasteessaan ydinkysymysten äärellä ja sai omaa kannanottoani miettiessä sormen menemään suuhun sekä kuten totesit tällaisen tulisielun näkemään punaista.
VastaaPoistaOnko meiltä karannut kuuntelemisen jalo taito? Onko avoimen ja rakentavan keskustelun käyminen häipynyt tekniikan mukanaan tuoman "piipittelyn" lyhytsanaisuuden, lyhenteiden ja hymiöiden hurman sekaan? Puhumalla asiat selviävät on totuus, johon haluan edelleen uskoa.
Vihaan vihalla vastaaminen kuten tuo Main esiinnostama vakava kiusaamisen kierrekin, joka leviää kuin renkaat veteen heitetyn kiven ympärillä kumuloivat kaaosta, pahaa oloa ja väkivaltaa. Yksilönä tässä melskeessä on koko lailla hukassa, enkä todella osaa vastata pikkuruisen tytöntyllerön saunan lauteilla leppeissä löylyissä esittämään kysymykseen: "Kuule hei, mihin tämä maailma oikein on menossa??" Mutta, ei hellitetä: pienistä puroista jne., joten jatketaan sinnikkäästi harjoituksia kohti parempaa maailmaa:)
Takkutukka, vaikka tätä aihetta yrittää lähestyä kuinka viileästi tahansa, jossakin vaiheessa tuo tulisielu herää - ja ehkä hyvä niin :)
PoistaTekniikka on tuonut mukanaan paljon hyvää ja paljon huonoa - nyt ovat tapetilla ne huonoimmat jutut, mutta uskon että tekniikka mahdollistaa myös järkevän ja asioita eteenpäin vievän keskustelutyylin. Mutta niin - medianluku- ja tekniikankäyttötaito eivät valitettavasti ole myötäsyntyisiä lahjoja.
Ei hellitetä, ei! Jatketaan pienten purojen avaamista, tulva hellittää kyllä joskus.
Kiitokset kommentistasi <3
Kiitos Kaisa Reetta hienosta vastauksestasi tähän haasteeseen, tiesin että sinulla olisi viisasta sanottavaa <3
VastaaPoistaVaikeneminen on tavallaan hyväksymistä, kyllä. Pientä (ja ehkä myös monin tavoin haurasta) ihmistä auttaa ehkä kuitenkin juuri ajatus siitä, että se pienikin teko voi olla - ja on - tärkeä. Vahvasti uskon, että suurten tekojen ohella maailma tarvitsee myös kaikkia pieniä - ja samalla sitä, että kaikki voivat osallistua talkoisiin juuri omien voimiensa ja kykyjensä mukaan, sillä omalla tavallaan.
Ja kyllä, tuo kysymys tiettyjen mielipiteiden ja ihmisten sulkemisesta oman maailmamme ulkopuolelle on myös hyvin tärkeä. Tärkeää olisi - kovin monessa asiassa - juuri tuo aito keskustelu, jossa osapuolet myös aidosti kuuntelisivat toisiaan. Aika usein ihminen vaan taitaa olla sen oman näkökulmansa vanki, kyvytön ja haluton katsomaan maailmaa toisen silmin. Niin että kyllä, matkaohjeesi kohti parempaa maailmaa ovat mitä parhaimmat: "kaikkien ihmisten (vaan ei kaikkien aatteiden/ tekojen) hyväksyminen" ja aitoon, avoimeen keskusteluun pyrkiminen.
Katja, kiitokset sinulle haasteesta, tähän oli ilo vastata! <3
PoistaKaikki lähtee minun mielestäni liikkeelle pienistä yksittäisistä teoista. Yhteiskunta olemme me kaikki yhdessä ja siinä jokaisella äänellä ja mielipiteellä on voimaa. Ja kukin tavallaan, pienesti tai suuresti...
Jo se, että uskaltaa lausua mielipiteensä, antaa ihmisen omallekin elämälle voimaa ja arvolatausta, perspektiiviäkin. Tähän kai myös vihapuheiden suosio perustuu. Järkevä keskustelu vaatii kuitenkin perusteltujen mielipiteiden muodostamista ja pyrkimystä edes jossain suhteessa ymmärtämään erilaisia mielipiteitä. Poteroituminen on kuitenkin niin yleistä että itkettää...
Ja nyt huomaan jälleen kerran liiteleväni pilvilinnoissa, sillä niinpä: kuinka moni meistä on halukas tutkimaan asioita muutoin kuin omasta näkökulmastaan, sillä tosiasiahan on se, että luemme mediaa ja toisia ihmisiä 'kuin piru raamattua', olemme mestareita poimimaan tietovirrasta 'mentaaliseen koriimme' juuri niitä asioita, jotka parhaiten tukevat omia, ehkäpä pysyvästi lukkoonlyömiämme näkemyksiämme.
Kiitos, Katja! <3