Kate Atkinson: Elämä elämältä

Paljaita oksia, silmuja, lehtiä - maailma kulki Ursulan silmien editse. Hän tarkkaili vuodenaikojen vaihtumista ensimmäistä kertaa. Hän oli syntynyt talvi luissaan, mutta sitten tuli kevään terävä lupaus, silmujen pullistuminen, kesän laiska kuumuus, syksyn muhevuus ja maatuminen. Sen kaiken hän näki kuomun reunojen kehystämänä. Ja päälle päätteeksi jokaisen vuodenajan satunnaiset höysteet: auringon, pilvet, linnut, harhautuneet krikettipallot jotka kaarsivat ääneti yli, sateenkaaren kerran tai pari, sateen useammin kuin olisi ollut mukavaa...

Rauhalliset lukuiltani jatkuivat brittiläisen Kate Atkinsonin huimaavalla ja huumaavalla, viuhkan tavoin lukijan eteen avautuvalla lukuromaanilla Elämä elämältä. Tiesin jo etukäteen teoksen erityisluonteen (kiitos lukuisten teosta ylistävien blogiarvioiden), mutta silti yllätyin siitä, kuinka fantastisesta kirjasta onkaan kysymys: teos on suorastaan luotu pitkiin, nautinnollisiin lukuhetkiin, se on lumovoimainen olematta sokerinen, se on yhtäaikaa rönsyilevä ja jäntevä, viihdyttävä ja ajatuksia herättävä...

Mitä jos saisi mahdollisuuden yrittää yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes viimein onnistuisi? Eikö se olisikin hienoa?

Atkinson johdattaa lukijan Euroopan kohtalonhetkiin, ensimmäisen ja toisen maailmansodan värittämälle 1900-luvulle, aikaan josta on kirjoitettu viime vuosina niin paljon, että aihepiiri tuntuu jo loppuunkalutulta.  Elämä elämältä -teos lähestyy kohdettaan kuitenkin uudenlaisesta näkökulmasta: tutustumme tarinan sankarittareen, englantilaiseen Ursula Toddiin, kuljemme hänen kanssaan läpi Euroopan hullujen vuosien, läpi  Ursulan lukuisten syntymien ja kuolemien, läpi lapsuuden ja nuoruuden kohti aikuisuutta, kunnes...

Olemme siis eräänlaisen 'jälleensyntymiskertomuksen' äärellä. Kirjallinen ratkaisu ei toki ole uusi, mutta tässä tarinassa keskuskenkilö syntyy uudelleen samaan hahmoon, samaan ympäristöön ja vieläpä samana kellonlyömänä eräänä lumimyrskyisenä helmikuun yönä vuonna 1910.  Pienet muutokset tapahtumien ketjuissa (valinnat, joihin Ursula tuskin itse voi vaikuttaa) sysäävät hänen elämänsä yhä uusille reiteille, joita seuratessa tämän erikoisen romaanin alkuasetelma miltei unohtuu; Atkinson ei jää keskusideansa vangiksi vaan kasvattaa tarinastaan jotain suurempaa.

Sillä  Elämä elämältä on ennen kaikkea huikea ajankuvaus, tunnelmaltaan niin autenttinen, että tarinaan uppoaa hujauksessa. Sen lisäksi että Atkinson on taitava perhe-elämän kuvaaja (rakastuin Ursulan kotiväkeen!), hän käyttää kerronnassaan suvereenisti myös yhteiskunnallista laajakulmaa, mutta asettaa katseensa aina yksilön tasolle... Hän kuljettaa meitä ja sankaritartamme Lontoon ja Berliinin kohtalonhetkiin ja Itävallan alpeille, missä historia iskeytyy todenteolla vasten kasvojamme... Syntymä, kuolema, perhe, rakkaus, ystävyys, sodan kauhut ja ne hetket, jotka ovat liian raskaita ihmisen kannettaviksi. Ihmiset ja heidän kohtalonsa tulivat eläviksi ja sujahtivat lopulta ihoni alle. Tämän lukukokemuksen tulen muistamaan kauan...

  Mitä pidemmälle Ursulan elämäntie kulkee, sitä enemmän häneen kertyy hiljaista tietoa; hän aistii ja muistaa jotakin, mitä hänen ei pitäisi. On vain tunne - kuin ilmassa keveänä väräjävä tieto:  olen elänyt tämän ennenkin... Lyhyet, elämääkin voimakkaammat Déjà vu -hetket sitovat tarinaa yhteen ja tuovat siihen vielä yhden kerronnallisen tason lisää.
Vihdoin tuo hiljainen tieto kasvaa tietoisuudeksi, varteenotettavaksi mahdollisuudeksi muuttaa historian kulkua. Onko elämällä ja valinnoilla tarkoitusta? Onko Ursulan maallisen vaelluksen päämääränä ollutkin valmistautua vain yhteen, äärimmäisen ratkaisevaan hetkeen...

  Suhteeni Kate Atkinsoniin on tähän saakka ollut ristiriitainen, jopa torjuva; vuosia sitten yritin lukea paria hänen kirjaansa, (toinen niistä taisi olla Museon kulisseissa) mutta jätin ne kesken. Kirjallinen makuni oli juuri tuohon aikaan todella tiukka, miltei puritaaninen, enkä siitä syystä voinut sietää 'minkäänlaista turhanpäiväistä rönsyilyä'. Luin Kafkaa ja Faulkneria ja ja ja... Onneksi tuo pahin tiukkiskausi meni ohitse kera kiivaimman nuoruuden, suhteeni kirjoihin  muuttui rennommaksi ja lukumakuni laajeni niin, että voin taas hyvällä halulla lukea hyvinkin rönsyileviä, juonivetoisia tarinoita.  Olisipa mielenkiintoista tarttua uudemman kerran niihin Atkinsoneihin, jotka aikoinani heitin (kuvaannollisesti) seinään...


Romaania on luettu blogeissa paljon, tässä muutama: Kirjakaapin kummitus,  Kirsin kirjanurkka, Kujerruksia,  Luetut, lukemattomat, Lumiomena, P.S. Rakastan kirjoja ja Ullan luetut kirjat.

Kate Atkinson: Elämä elämältä (Life After Life, 2013)
Kustantamo S&S 2014
Suomentanut Kaisa Kattelus
Alkuperäiskieli: englanti