Herta Müller: Sydäneläin

Jotkin kirjat pakottavat minut pysähtymään;  kaivautumaan tarinan taakse, kertaamaan historiantietojani, selaamaan karttoja ja lukemaan aiheesta kirjoitettuja artikkeleja, tutustumaan tarkemmin myös kirjailijaan itseensä,  mikäli tunnen, että tekstistä huokuu vahvaa henkilökohtaisuutta.  Herta Müllerin  Ceaușescun diktatuurin aikaiseen Romaniaan sijoittuva Sydäneläin kuuluu tähän kategoriaan, sillä se suorastaan komensi minut taustatöihin...

  Siispä sukelsin vielä kauemmas historiaan, toisen maailmansodan aikaiseen Romaniaan. Luin maan asemasta Natsi-Saksan liittolaisena, ja siitä kuinka kymmenet tuhannet romanian saksalaisvähemmistöön kuuluneet ihmiset joutuivat heti sodan jälkeen karkotetuiksi maasta, useat heistä Siperian pakkotyöleireille, täysin riippumatta siitä, mikä heidän henkilökohtainen suhteensa Natsi-Saksaan oli. Kuuntelin Herta Müllerin haastattelua, joissa hän kertoo lapsuudestaan; millaista on kuulua tuohon vieroksuttuun vähemmistöön, kasvaa SS-joukkoihin kuuluneen isän ja Siperiaan karkoitetun äidin tyttärenä, kantaa mukanaan historian hirvittävää taakkaa. Sydäneläimen minäkertoja, nuori, nimettömäksi jäävä nainen voisi olla Müllerin alter ego, niin paljon heidän kokemusmaailmansa sivuavat toisiaan. Eroavaisuuksiakin löytyy, mutta luin tätä teosta kaikesta huolimatta syvästi elämäkerrallisena.

  Tarinan keskiössä seurataan  minäkertojana toimivan nuoren naisen ja hänen ystäviensä elämää Ceaușescun johtamassa, mielipuolisessa poliisivaltiossa, jossa yksikin varomattomasti lausuttu lause, tai jopa viattoman kansanlaulun hyräileminen saattaa leimata ihmisen valtion ja puolueen viholliseksi. He elävät kuin linnut langalla, peläten jokaista sanaa, katsetta, kuiskausta, seuravaa kuulustelua, kotietsintää, ilmiantoa...  Yhtenä päivänä saatat olla turvassa, seuraavana et ehkä enää.

  Nainen ja hänen ystävänsä kuuluvat kaikki tuohon kovin pieneksi kutistuneeseen saksankieliseen vähemmistöön, jossa ei kuitenkaan tunneta minkäänlaista 'sisäistä solidaarisuutta' . Maan tilanne ruokkii opportunismia, ja sitä harjoitetaan, olipa vaakalaudalla sitten naapurisi ystäväsi, vihollisesi tai sukulaisesi elämä: hyvin harvat kieltäytyvät tarttumasta tilaisuuksiin, kurottamasta kohti parempaa elämää... Juuri näin poliisivaltiot toimivat: ne usuttavat ihmiset toistensa kimppuun lupauksilla jotka kuitenkin seuraavassa hetkessä - ja kuin taikaiskusta - saattavat muuttua kiristykseksi ja uhkailuksi. Ja toiminnan sattumanvaraisuus - se lienee ollut osa kaikkein ovelinta vallankäyttöä.
Mutta tämän tarinan neljällä nuorella on voimaa - he tuntuvat pysyvän uskollisina ystävyydelleen - miten harvinaista se saattoikaan noina vuosina olla...

   Yrityksistäni huolimatta saksalaisvähemmistön asema jäi minulle hiukan epäselväksi: jotkut heistä saivat liikkua rajan yli suhteellisen vapaasti, toiset eivät. Todennäköisesti he saivat osakseen sitä samaa mielivaltaista vallankäyttöä, millä Ceaușescun hallinto kohteli muitakin kansanryhmiä;  lopulta kaikki saivat saman mahdollisuuden kiipimiseen, kunnes...

  Tyttö ja hänen ystävänsä lukevat kiellettyjä kirjoja, hyräilevät kiellettyjä kansanlauluja ja runoja, luovat salakielen, sillä kirjeetkin avataan. Erityiseen syyniin he joutuvat tytön opiskelijatoverin itsemurhan jälkeen. Tarina voittaa makaaberiudessaan hurjimmat dystopiat, paitsi että sen kuvaama maailma on ollut todella olemassa...

Hirttäytynyt Lola erotettiin puolueesta ja korkeakoulusta kaksi päivää myöhemmin kello neljä iltapäivällä suuressa juhlasalissa. Läsnäolijoita oli satapäin. Joku seisoi puhujanpöntössä ja sanoi: Hän petti meidät kaikki, hän ei ansaitse olla meidän maamme opiskelija eikä meidän puolueemme jäsen. Kaikki taputtivat.
Illalla kopperossa joku sanoi: Koska kaikilla oli itku kurkussa, he taputtivat liian pitkään. Kukaan ei uskaltanut lopettaa ensimmäisenä. Jokainen katsoi taputtaessaan toisten käsiä. Jotkut olivat lopettaneet hetkeksi, mutta pelästyivät...

  Kirjalliselta kannalta mielenkiintoisinta tässä romaanissa oli se tapa, jolla Herta Müller kuvaa nuoruutensa maailmaa:  Löysin tekstistä huikeaa surrealismia, joka tuntuu yhtäkkiä järkyttävän osuvalta tavalta kuvata Ceaușescun ajan Romanian kaltaisia yhteiskuntajärjestelmiä. Mitä muuta jää, kun kaikki on pelkkää unenomaisuutta, kun hiljaisuudet painavat ja sanat vääristyvät, menettävät pysyvän olemuksensa ja merkityksensä.
 Totuus  piirtyy esiin hiljaisuuksissa, sivusilmäyksissä, lapsen huomioissa ja ajatuksissa,  kaikkein pienimmissä yksityiskohdissa, sydäneläimen hengityksessä.
Ja ehdottomasti myös mustassa huumorissa, jota ilman ei...

Luulimme jo  päässeemme eurooppalaisista diktatuureista, mutta nyt historian pyörä on jälleen käännähtämässä vaarallisesti taaksepäin. Emmekö opi koskaan mitään? Ja katsokaa mitä tapahtuu Atlantin takana juuri nyt...

Vuoden 2009 Nobelin kirjallisuupalkinnon saanut romaniansaksalainen ja tätä nykyä Saksassa asuva Herta Müller sai minusta tämän lukukokemuksen myötä uuden lukijan.  Viisi hänen kirjoistaan on suomennettu. Sydäneläimen hieno käännöstyö on Raija Jänicken käsialaa.


Kirjasta kertovat myös Leena Lumi, Pienen kirjaston Katri, Luettua -blogin Sanna,

Herta Müller: Sydäneläin (Herztier, 1994)
Tammi 1996
Suomentanut Raija Jänicke
Alkuperäiskieli: saksa