Kari Hukkila: Tuhat ja yksi

Kari Hukkilan esseistiikkaa lähenevä romaani Tuhat ja yksi kommentoi  Euroopassa vallitsevaa henkistä ilmapiiriä ja peilaa maanosamme  arvomaailman viimeaikaista muutosta laajempaa historiallista taustaa vasten. Niin, tuntuu kuin olisimme kokeneet tämän ennenkin; kansalliskiihkon ja äärioikeiston nousu, rasismi, populistiset jytkyt, sisäänpäin kääntyneet asenteet ja katseet... Olisimmeko voineet kuvitella itseämme tähän tilanteeseen vielä  vaikkapa kaksikymmentäviisi vuotta sitten, noina ihanina vuosina, jolloin muureja murrettiin, kun vielä uskottiin, että kaikkinainen vastakkainasettelu olisi vihdoinkin päättynyt. Tuntuu kuin olisimme jälleen palaamassa ajassa taaksepäin, taantumassa toisiaan syövien liskojen tasolle...

  Nyt jos koskaan tarvitaan lukukokemuksia, jotka tuovat valoa yhä hämärämmäksi käyvään maailmanmenoon. Yksi viisaista ja kiihkottomista, ehdottomasti tutustumisen arvoisista valonkantajista on Kari Hukkila, joka tuli lukevien ihmisten tietoisuuteen  vuonna 2010 ilmestyneen Kerettiläisesseet -esseekokoelmansa myötä. (Itse en ole teosta lukenut - vielä.) Tuhat ja yksi -romaanin takakannesta saan tietää, että Hukkila on kirjoittanut esseistiikkaa 1980-luvulta lähtien, aiheinaan erityisesti kirjallisuus ja kuvataide, ja että hänen kirjoittamisessaan kulkevat näiden teemojen lisäksi myös filosofinen ajattelu ja vieraat kulttuurit. 

  Tekstienvälisyyttä, filosofointia ja kulttuurisia yhteentörmäyksiä löytyy myös Hukkilan tänä syksynä ilmestyneestä romaanista. Pääsemme seuraamaan kahden akateemisen filosofian hylänneen ystävyksen keskusteluja, joiden aihealueita ei rajaa aika eikä taivas... Miehet ovat tunteneet toisensa Kontulassa vietetystä lapsuudesta lähtien - ja siksipä onkin luonnollista, että Itä-Helsinki ja sen lähiöt ovat läsnä heidän keskusteluissaan, ainakin mielikuvien tasolla.

  Romaani alkaa suomalaisesta metsästä. Tarinan nimettömäksi jäävä minäkertoja on vetäytynyt metsäiseen piilomajaansa kirjoittamaan kannanottoa Euroopan henkisessä ilmapiirissä tapahtuviin muutoksiin Mikä surullisinta, tekstin innoittajana toimii hänen oma, rasistiseen ääriajatteluun sortunut veljensä. Kirjoitussessio kuitenkin keskeytyy kun kertoja saa filosofiystävältään kutsun Roomaan, etsimään erästä paperitonta kenialaista, jonka Mara kertoo löytäneensä joltakin Rooman laitakaupungin kujalta. Kurre (sen nimen tuo kaikin tavoin onneton ihminen on uudelta ystävältään saanut) on lyhyessä ajassa valloittanut Maran elämän ja ajatukset, vaikka suhdetta voisi parhaimmillaankin kuvata molemminpuoliseksi hyväksikäytöksi.

  Etsintäoperaation lomassa on hyvää aikaa keskustella. Puheet kulkeutuvat luontevasti menneisiin filosofeihin ja muihin sanankäytön taitajiin; Maran suureen rakkauteen, filosofi Ludwig Wittgensteiniin ja hänen ajatuksia vangitseviin kärpäspulloihinsa, ruotsinsuomalaiseen runoilija Gunnar Björlingiin ja hänen Helsingin pommituksissa tuhoutuneisiin teksteihinsä, Stalinin vainoissa vankileirille tuomittuun kirjailijaan, Gustaw Herling-Grudzińskiin... Voi, kuinka kaikki toistuukaan: romaania lukiessani tunnen, kuinka  Euroopan katastrofaalinen, kalmanhuuruinen menneisyys herää eloon ja tunkeutuu kuin huomaamatta nykyhetkeen. Näinkö tässä käy, ovathan pelottavat viitteet jo kaikkien nähtävillä: päädymmekö toistamaan sitä, minkä jo luulimme jo haudanneemme. 

Mara, Kurre ja tarinamme kertojaminä (sekä me lukijat, tottakait)  pyörimme historian myllyssä kuin hiekanjyväset, tietämättä mihin lopulta sinkoudumme. Kyynistyminen uhkaa; hyvin helposti sitä tulee miettineeksi, onko meillä enää edes mahdollisuuksia vaikuttaa omaan kohtaloomme...

  Kuinka likeisiä kaikkien kohtalot loppujen lopuksi ovatkaan - niiden, joita vihataan ja niiden, jotka kokevat tulevansa kuulluiksi vain silloin kun nostavat äänensä ja nyrkkinsä toisia vastaan. Pakolaiset, paperittomat, sodan jalkoihin jääneet, merten ja muurien yli yrittäneet, itä-helsinkiläisissä lähiöissä asuvat jytky-uskovat - eivätkö he kaikki ole saman, loppumattoman ja kaiken aikaa muotoaan muuttavan sodan uhreja?  Entäpä me jotka koemme nykyisen tilanteen ahdistavana ja vaarallisena: kaivaudummeko mieluummin omiin poteroihimme sen sijaan että pyrkisimme avoimeen ja rakentavaan keskusteluyhteyteen 'vastapuolella' olevien tahojen kanssa. Tätä jään miettimään Hukkilan upean, ajatuksia avaavan romaanin jälkimainingeissa.

Hukkilan romaanista kertoo myös Tekstiluolan Tuomas.

Kari Hukkila: Tuhat ja yksi 

Teos 2016

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle