Robert Walser: Konttoristi

Aina silloin tällöin jokin lukukokemus saa minussa halun puhjeta spontaaneihin suosionosoituksiin. Mieli täyttyy hykerryttävästä ja ihailunsekaisesta kiitollisuudesta kirjailijaa kohtaan: miten hienoa onkaan kokea kirjailijan kautta - ja hänen rinnallaan - jotakin erityistä, sielua ja sydäntä sykähdyttävää. Näin minulle kävi lukiessani sveitsiläisen modernistin Robert Walserin (1878 -1956) Konttoristia. Kirja ilmestyi Walserin kotimaassa jo vuonna 1908, mutta lukiessa tunnen  kaikkien välillemme laskostuneiden uskomattomien  vuosien pyyhkiytyvän pois; tämän täydellisessä ajattomuudessa kelluvan tarinan voi nimittäin sijoittaa aivan yhtä hyvin nykypäivään kuin sadan (!) vuoden taa.

Konttoristi on Robert Walserin kunnianhimoisin ja rohkein romaani, kertoo teoksen takakannessa tuntemuksistaan kirjailija J.M.Coetzee. Lievetekstin mukaan Walserin omalaatuista tyyliä ovat ihailleet myös muun muassa Franz Kafka ja Robert Musil.
Walser oli tuottelias kirjailija, siitäkin huolimatta että sairaus keskeytti hänen uransa jo varhain. On hyvin ihmeellistä, että tämän lukuisia romaaneja ja novelleja kirjoittaneen taiturin maine vakiintui saksankielisissäkin maissa vasta 1960-luvulla; muualla Euroopassa häntä on luettu vain pienissä piireissä, mutta nyt suunta on kaikeksi onneksi  muuttumassa:  Suomeksi Walserilta on tänä syksynä ilmestyneen  Konttoristi-romaanin lisäksi suomennettu kertomuskokoelma Kävelyretki ja muita kertomuksia (Teos, 2012).

  Walserin tyylissä on kyllä jotakin erityisen uniikkia. Kerronta on hiljaista, miltei tapahtumatonta, mutta  juuri tuo (näennäinen) staattisuus antaakin tilaa muille, syvälle ihmismielen syvyyksiin kurottuville kerronnan  tasoille...
Psykologia oli ottamassa vuosisadan vaihteessa ensiaskeleitaan. Saattoiko kirjailija olla perehtynyt näihin uusiin, varmasti kovin mielenkiintoisiin mielen teorioihin? Ajatus käväisi mielessäni useasti teosta lukiessani...

  Konttoristin perustarina on simppeli. Nuori Joseph Marti pestautuu upeissa alppimaisemissa majailevan keksijä-insinööri-liikemies Carl Toblerin konttoristiksi, avustamaan miehen hullujen ideoiden (muun muassa reklaamikello ja ampuma-automaatti) kehittelyä ja markkinointia. Hyvin pian selviää, että Toblerin yritys on konkurssikypsä. Perheen ylellinen elämäntyyli kartanoineen ja suureellisine juhlineen on rakennettu velkarahalla ja suuruudenhulluudella, mutta kaikista varoitusmerkeistä huolimatta meno jatkuu ennallaan, Tobler ja hänen kopea vaimonsa sulkevat silmänsä tulevalta.  Työt toimistolla vähenevät ja ennen pitkää Josephin ainoaksi tehtäväksi jää isännän velkasotkujen järjesteleminen. Muun ajan hän viettää perheen upeassa puutarhassa kahvitellen talon rouvan kanssa, ja entäs luonto - kuinka ihania retkiä hän täällä tekeekään! Aikaa jää myös monenmoisiin mietteisiin... Upea pesti siis, kyllä kyllä, mutta Joseph ei osaa nauttia tilanteestaan lainkaan.

  Hän ei nimittäin tiedä, miten suhtautuisi itseensä ja elämäänsä. Hän kokee huonoa omaatuntoa, käy jatkuvaa sisäistä, negatiivisesti värittynyttä keskustelua itsensä kanssa ja tarkastelee kaikkia tekemisiään ympäristön näkökulmasta. Siinä, kuinka  hän kaiken aikaa pyrkii ennakoimaan ihmisten reaktioita pystyäkseen käyttäytymään tilanteen edellyttämällä tavalla, on jotakin tavattoman surullista. Walser väläyttää lukijalle kuvia Josephin lapsuudesta, epätasapainoisesta, hermoheikosta äidistä, sisarussarjasta, jotka oppivat myötäilemään äidin jatkuvia mielialan muutoksia... Näin saamme yhden mahdollisen selityksen Josephin tragediaan... Tuo nuori miehemmehän on oikeasti kuin jänis valoissa, pelokas, arka,välillä uhmakas, sitten taas vapiseva, kaikki maailman taakat niskoilleen ottava.

  Josephin käytöksessä on jotakin, jota voisi nykytermein kutsua jopa passiivis-agressiiviseksi käyttäytymiseksi. Mitä muuta ovatkaan nämä  hetket: hiljaisuudet, hetkelliset jurotukset, äänettömät, kylmän ironiset monologit, joissa hän ruotii Toblereita ja heidän valheellista, sisällyksetöntä ja salaisuuksien täyttämää elämänyyliään. Muutaman kerran hän saa äänensäkin kuuluviin (silloinkin asiasta, kyllä), mutta syyllisyys painaa päälle tällaisinakin hetkinä. Walserin ironia - joka tulee esiin juuri noissa Josephin sinne tänne pirskahtelevissa, myrkynkatkuisissa monologeissa  - on hiuksenhienoa, melkein anteeksipyytävää, mutta ah, kyllä: niin osuvaa...

  Mutta suo Walser Josephille myös  hengähdystaukoja. Konttoristin eeppisiin mittasuhteisiin nouseva tluontokuvausjaksot vievät tarinaa uusiin suuntiin ja samalla päästävät nuoren miehen hetkiseksi  pois  oman päänsä sisältä, pois Toblerien talon myrkyttyneestä ilmapiiristä. Taivaisiin kurkoittavat luontokuvaukset seuraavat usein juuri kitkerimpiä ironiajaksoja; minulle tuli tunne, että Walser on tehnyt tämän tietoisesti, sillä juuri tällä tavoin 'aseteltuina'  ne luovat vaikuttavia kontrasteja kerrontaan ja vahvistavat toisiaan...

  Huomasin käsitelleeni Konttoristia tässä jutussa melkeinpä yksinomaan psykologisena romaanina, vaikka teoksesta löytyy monia muitakin mielenkiintoisia tasoja. Niistä kertoo asiantuntevasti ja perin kiinnostavasti teoksen jälkisanat kirjoittanut emeritusprofessori Erkki Vainikkala. Hänen sanansa kannattaisi lukea mielestäni tästä kirjasta melkein ensimmäisinä. .

Konttoristi nousee yhdeksi parhaimmista tänä vuonna lukemistani suomennoksista. Ja niin: tässäpä onkin taas mainio tilaisuus kiittää jälleen yhtä upaa suomentajaamme, Ilona Nykyriä.

Konttoristista kertoo myös Reader why did I marry him -blogin Omppu.


Robert Walser: Konttoristi (Der Gehülfe. Roman, 1908)
Teos 2016.
Suomentanut Ilona Nykyri
Teoksen Baabel-sarja
Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.
Alkuperäiskieli: saksa

Kommentit

  1. Mä kiinnostuin!

    Tykkään tästä blogisi kirjatarjonnasta. En sano, että kaikki olis just "mun kirjoja" (eikä tarvitsekaan olla!), mutta tykkään laajasta kattauksestasi ja väliin ei niin, miten sen nyt sanoisin? tunnettujen/tyypillisten/suosittujen esille tuomisesta.:)

    Hyvää joulua sinulle Kaisa Reetta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna lämmin kiitos, hyvää joulua! <3

      Ihanaa että kiinnostuit Konttoristista! Tämä kirja on muuten taas sellainen, jolle kannattaa antaa aikaa; ainakin minä koin niin... Tiivistä ja täyttävää on Walserin teksti!

      Kiitokset <3 Tykkään lukea hyvin monenlaista, se kaikkein suosituin on jäänyt ainakin tänä vuonna vähemmälle, koska pienet 'kirjakokeilut' on jännittäviä ja usein palkitsevia. Jatkan ensi vuonna samalla linjalla :)

      Kiitos kommentistasi! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!