Sjón: Valaan suusta

Niin siinä kävi taas että islantilaisen Sjónin (Sigurjón ”Sjón” Birgir Sigurðsson) onnistui kiepahuttaa minut jo toistamiseen pikkusormensa ympäri. Edellisen kerran hän vei minua rusettimutkalle romaanillaan Poika nimeltä Kuukivi (Like, 2013), jonka luin pari vuotta sitten hetken mielijohteesta; tuohon saakka minulle tuntemattomana pysytelleen kirjailijan teoksen nimi houkutteli, ei vähiten siksi että kuukivi sattuu olemaan yksi kauneimmista tietämistäni korukivistä. Vaikka sittemmin kävi tietenkin ilmi että eihän romaanissa kivistä puhuttukaan vaan ihan jostain muusta...

Se oli ihastusta ensi sivuilta. Rakastuin Sjónin uniikkiin tapaan kirjoittaa, siihen millä tavalla hän luo arkitodellisuuden näkyväksi, värittää sen toisista maailmoista ja kaikkeuksista peräisin olevin sävyin niin että lukija näkee kaiken kuin uutena, jollakin erikoisella tavalla kirkastettuna. Vaikka Poika nimeltä Kuukivi oli monin paikoin myös rankka lukukokemus, se jätti jälkeensä unohtumattoman, hyvän muiston.

  Tämä tänä syksynä suomennettu Valaan suusta -romaani sitten vain entisestään syvensi aiempia tunnetilojani. Teos vie lukijansa 1600-luvun alkupuolen Islantiin, vanhan ja uuden ajan mielenkiintoiseen solmukohtaan, jossa ensiaskeliaan ottava nykyaikainen tieteellinen maailmankuva, ikiaikaiset uskomukset ja kristinuskon katoliset ja protestanttiset suuntaukset taistelevat paikasta pohjoisen auringon alla. Eletään epävarmuuden vuosia, noitavainot roihuavat Pohjolassa kiivaimmillaan, uskonsodat eivät ota loppuakseen, väkivalta ja sairaudet korjaavat ihmisiä kuin viljaa. Valistuksen aika on tulossa, mutta vielä eivät airuet soi, eivät ainakaan niin että ne tavallisen kansan korviin saakka kuuluisivat...

 Tähän historian solmukohtaan on sattunut syntymään myös romaanin nimihenkilö, Jónas Pálmason, jolle tiedonhalu ja kertakaikkinen uteliaisuus kaikkea olevaista kohtaan koituu kohtaloksi. Jónasin lisänimi Oppinut kertoo kaiken ja on vallanpitäjille lopulta liikaa: lapsuudestaan lähtien hän on imenyt itseensä tietoa kuin pieni sieni ja pääsee jo hyvin varhaisessa vaiheessa kiertämään kylillä parantajan ja tietäjän roolissa. Jónas on todellinen renessanssi-ihminen, hänessä yhdistyvät lääkäri, luonnontieteilijä, kansanparantaja, runolaulaja, näkijä, filosofi ja taiteilija. Miehen voimakas persoona ja kirkas äly muodostavat valtaapitäville lopulta uhan, josta on päästävä eroon: hänet tuomitaan noituuden harjoittamisesta ja karkotetaan autiolle Gullbjarnareyn saarelle täydelliseen yksinäisyyteen. Rangaistus on uteliaalle, tiedonhaluiselle ja tieteitä seuraavalle Jónasille pahin mahdollinen...

  Autio saari on mielenkiintoisella tavalla kaksijakoinen paikka: Gullbjarnareyllä ei ole mitään ja samaan aikaan siellä on läsnä koko olevaisuus. Kokonaisen maailman löytäminen yhdestä paikasta, kuvaannollisesti yhdestä hiekanjyväsestä, oli minulle yksi tämän romaanin mielenkiintoisimmista ja merkittävimmistä teemoista. Yhteisöstään hyvin julmalla tavalla eristetyksi joutunut Jónas kasaa ylpeytensä rippeet ja ryhtyy  kertaamaan erikoislaatuista elämäänsä, kuuntelijoinaan muutama saarelle eksynyt eläin, ilman haltijat ja alati muotoaan muuttava meri. Todellisuus ja yhä hurjemmiksi käyvät näyt sekoittuvat toisiinsa ja synnyttävät yhä uusia maailmoja, harhakuvitelmiako vain vai näkyjä jostain toisesta maailmasta, vielä tulevasta? Valaan suusta -romaania voi lukea kuvauksena ihmismielen vähittäisestä musertumisesta, mutta kyllä - haluan nähdä Jónasin tarinassa myös muita, syvempiä ja samalla valoisampia, voimaannuttavia tasoja,.

   Kaikki on muutoksessa, kaikki syntyy uudelleen, pienin yksityiskohta toistaa kokonaisuutta niin kuin pieni aalto toistaa korkealla kumottavan kuun kuvajaista. Jónasin saari on kuin muinainen alkujumala Gaia, maan alku, joka synnyttää maailman uudelleen ja uudelleen, ja kaikki tapahtuu nyt ja tässä, silmiemme edessä...

   Luoja sentään, miten hienosti Sjónin teos sitoo yhteen 1600-luvulla vallinneet maailmankäsitykset, erään todellisuudessakin eläneen miehen kohtalokkaan elämäntarinan, uskonnot, filosofian, luontorakkauden, yhtä hyvin kuin vasta vuosisatoja myöhemmin ilmoille putkahtavat kehitysteoriatkin...

Minä heilun ja taivun tuulen mukana kuin ruohonkorsi, jotta se ei pysty kaatamaan minua kumoon... --- Kuuluu ujellusta, kirkumista, hyräilyä, valitusta, itkua ja vihellystä... Kuuluu eläinten ja ihmisten ääniä, kokonaiset kuorot laulavat, kokonaiset laumat huutavat nimeään... Mikä äänitaideteos... Ikään kuin itätuuli kantaisi luokseni kaikki maailman äänet yhtä aikaa ja sekoittaisi surullisimmat yhteen iloisimpien kanssa... --- ... pohjoisessa merestä kohoaa laskuveden aikana pieni saari, jonka läpi kulkee tunneli... Hän avaa suunsa ammolleen, sulloo suunsa täyteen pilviä, tunkee niitä poskiinsa, kurtistaa kulmansa, syöksyy alas saarelle ja asettaa suunsa sen itäpuolelle... Hänen nimensä on Euros... Ja hän puhaltaa... Ja soittaa... Ja puhaltaa...

Majakka maailman laidalla...

         Täällä minä seison jalat tutisten ja kuvittelen olevani melkein suuri...


Romaanista on blogannut myös Kirjasähkökäyrän Mai.


Sjón: Valaan suusta (Rökkurbýsnir- skáldsaga, 2008)
Like 2016
Suomentanut Tuomas Kauko
Alkuperäiskieli: islanti
Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle