30.11.2016

Mo Yan: Punainen durra

Kiinalaisen Mo Yanin vahva, värikkäitä ihmiskohtaloita ja elämää, sotaa ja rakkautta vyöryvä sukueepos vie lukijansa 1930-luvun lopulle, aikaan, jolloin Kiinassa käytiin Japanin hyökkäyksestä alkanutta ja yhä brutaalimmaksi käyvää Kiinan-Japanin sotaa.

  Kohtaamme kaksi sukupolvea ja vielä kolmannenkin, sen joka vetäytyy sivustaseuraajaksi ja toimii tarinan kertojana, sen joka päättää lähteä tutkimaan isovanhempiensa ja vanhempiensa vaiheita Koillis-Gaomiin, haluaa palata vielä kerran sinne minne juuret johtavat.
Kolme sukupolvea siis, ja yksi maankuulu viinatislaamo, yksi hulluakin hullumpi  rakkaustarina, yksi kirottu sota ja kaiken taustalla silmänkantamattomiin ulottuvat durrapellot, jotka kasvavat kuin itsestään ja jatkavat olemassaoloaan vielä senkin jälkeen kun... Pellot punaiset kuin syvin rakkaus tai veri, joka noille pelloille aikanaan vuodatetaan.  Väri, joka ennen merkitsi onnea, vaurautta ja voimaa saa tässä tarinassa kokonaan uuden merkityksen...

  Tarinamme alkaa eräästä kohtalokkaasta kohtaamisesta matkalla läpi viiltävälehtisten durrapeltojen... Nuorta, onnelliseen ja helppoon elämään tottunutta Dai Fengliania ollaan kantamassa kohti miehelää, kohti järjestettyä avioliittoa spitaalia sairastavan ja jo haudan partaalla roikkuvan miehen kanssa. Vasta 16-vuotias Dai Fenglian tuntee kulkevansa kohti kuolemaansa itsekin, kunnes kohtalo puuttuu peliin nuoren, villisydämisen Yu Zhan'aon hahmossa. Onni kääntyy, Dai Fenglianin ja tulevan rosvopäällikön ja komentajan Yu Zan'aon elämät kietoutuvat yhteen kuin kypsän durran varret.  Viinatislaamo kokee vallanvaihdoksen, uudet tuulet puhaltavat, uutta elämää syntyy. durrapellot lainehtivat punaista kultaa... Sitten saapuvat japanilaiset.
Ja japanilaisten jälkeen villiintyneet, nälkäiset koirat...

  Kuten kaikki sodat, myös Dai Fenglian ja Yu Zan'aon kohtaama sota on epäinhimillinen, brutaali, kertakaikkisen hohdoton ja turha. Sota muuttaa ihmisen,  se tappaa hänet vaikka ei veisi henkeä. Mo Yanin kerronta kylmää lukijan sisintä: väkivalta iskee kyntensä kaikkialle ja on pian niin rutinoitunutta, että sen vaikutuspiiriin joutunut ihminen  kokee aina jonkinasteisen sisäisen kuoleman. Juuri tämän seikan havaitseminen  hämmensi ja ravisteli minua eniten: mitä tapahtuu ihmiselle, jonka elinympäristössä väkivalta ei enää poikkeus vaan sääntö? Miten paljon maailmassa onkaan heitä, jotka joutuvat syntymään, kasvamaan, elämään ja kuolemaan olosuhteissa, joissa väkivaltaisen kuoleman toistuva näkeminen on vain yksi arjen perusprinsiipeistä... Mo Yan kuorii sodan yltä kaiken  hohdon ja romantiikan eikä nosta yhtäkään henkilöhahmoaan sankarin asemaan. Sota tuottaa vain ja ainoastaan uhreja, ei koskaan kunniaa.

  Hämmentävää on se, kuinka paljon kauneutta ja kontekstiinsa nähden hiukan järkyttävältäkin tuntuvaa huumoria Punaiseen durraan sen sisältyy. Kauneus ja nauru hehkuvat sodan rumuutta vasten lämpiminä ja vahvoina, kuin yksinkertaisin siveltimenvedoin piirrettyinä. Mo Yanin funktionaalinen, satiiritilkkasilla maustettu kerrontatapa ihastutti minua valtavasti samaan aikaan kun podin totista tuskaa romaanin väkivaltakohtauksia lukiessani. Syntyi sisäinen ristiriita, minkä koen pelkästään positiiviseksi merkiksi siitä, että tulen muistamaan lukemani vielä pitkään...

  Vuonna 1955 syntyneen, Nobelilla palkitun Mo Yanin Punainen durra antoi minulle taas uusia, hienoja näkökulmia Kiinan lähihistoriaan ja kulttuuriin, jotka ovat minulle vielä Suuri Tuntemattomuus. Ymmärrys kasvaa pisaroittain, olen kuullut joskus sanottavan ja siihen uskon minäkin.  Punainen durra kuului kirjasyksyni odotetuimpiin, eikä intuitioni pettänyt: vaikka hyppäsin Mo Yanin johdattamana kauas mukavuusalueeni ulkopuolelle, olen onnellinen siitä että uskalsin tarttua teokseen.

  Romaanin takakansi tietää kertoa, että Mo Yan on oikealta nimeltään Guan Moye. Mo Yan on kirjailijan taiteilijanimi, joka tarkoittaa 'älä puhu'. Nimi muistuttaa virallisen Kiinan pyrkimyksistä kontrolloida taiteilijoiden ja yhteiskunnallisten aktivistien ilmaisunvapautta.
Mo Yanilta on suomennettu Punaisen durran lisäksi myös romaanit Seitsemän elämääni (Otava 2013)  Viinamaa (Otava 2014), jotka kumpikin nousevat nyt lukulistalleni.

Toivoisin kovasti, että tämä teos saisi osakseen enemmän blogisavuja.


Mo Yan: Punainen durra (Honggaoliang jiazu, 1987)
Otava 2016
Suomentanut Riina Vuokko
Alkuperäiskieli: kiina
Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle.

8 kommenttia:

  1. Ei kuulosta ihan minunkaan mukavuusalueeltani tämä kirja, mutta mukavuusalueelta on hyvä poistua aika ajoin. Kiinan historia ja kulttuuri kiinnostaa todella paljon, mutta esimerkiksi hullu rakkaus harvoin on minun juttuni. Muitta houkuttelee, ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, mukavuusrajoja on hyvä joskus kolistella, totta...

      Tuo hullu rakkaus on tässä romaanissa käsitelty hyvin 'Mo Yanmaisesti', säästeliäin sanakääntein, ilman ylisanoja. Mutta kun mietin noiden kahden ihmisen rakkaustarinaa, niin kyllä se sanalla sanoen hullu on. Mutta ehdottomasti ilman kuorrutuksia!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Tämä löytyy minun luettavien listalta, mutta jostain syystä vähän epäluuloisin fiiliksin! Nyt luen tosin toista kiinalaista nobelistia, Gao Xingjiania, ja koska aivan yhtä suurella epäluuloja tartuin tähän novellikokoelmaan, ja nyt alun jälkeen jo rakastan, voisin hilata Punaista durraakin korkeammalle lukuvuoroon. :) Tämä maailma vie mukanaan, ja yhtäkkiä siitä haluaakin hurjasti tietää jo lisää. Kiitos hienosta postauksesta, taidan sen inspiroimana naputella kirjan suoraan kirjaston varausjonoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, Gao Xingjiania en ole lukenut, mutta ehdottomasti hänetkin täytyy ottaa lukulistalle, mainintasi olikin hyvä muistutus, kiitokset!

      Kiinan kulttuuri kiehtoo kyllä ja vie mukanaan. Ja varmasti käy myös niin, että mitä enemmän aiheesta lukee, sen vähemmän siitä tajuaa tietävänsä.

      Hienoa jos juttuni innosti sinua tarttumaan tähän tiiliskiveen. Mielenkiinnolla odotan postaustasi tästä. Ilmoittelethan kun se on luettavissa. Olen nykyään kovin harvoin täällä kirjablogistaniassa että jutut saatavat mennä ohi silmieni...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Täysin asiaton kommentti, mutta luen koko ajan "punainen darra". Ehkä siksi, että kirjailijan aiempi romaani oli tosiaan nimeltään Viinamaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisku, asiallinen siltä kannalta, että kyllähän Durrassa viina virtaa! :) En vain tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen seikkaan tässä jutussa. ihmettelen vain, miten heidän päänsä ja maksansa kestivät sen kaiken viinamäärän, darra ei näkynyt vaivaavan ketään...

      Kiitos kommentistasi, tulen lukemaan postauksesi tästä kirjasta mielenkiinnolla <3

      Poista
  4. Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta. Ehkä tuo Viinamaa on jättänyt minut kylmäksi kirjailijaa kohtaan, mutta tässäkin on viinatislaamo. Hm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai kyllä, viinatislaamo on tässäkin ja viinaa juodaan niin kuin muut juovat vettä. Minua kiinnostaa tuo Viinamaa, olen kuullut sen satiirisesta luonteesta ja sellaisesta pidän kovasti...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lämmin kiitos kommentistasi!