Mihail Šiškin: Kaunokirjoituksia

Venäläissyntyisen, tätä nykyä Sveitsissä asuvan Mihail Šiškinin edellinen suomennos Neidonhius nousi viime vuonna lukemieni ulkomaisten romaanien kärkipaikalle. Teos oli haastava  ja samalla täydellinen, unohtumaton lukukokemus.
Odotin Šiškinin tänä syksynä suomennettua kirjoituskokoelmaa sielu innosta (ja vähän pelostakin) väristen: minkälaiseen Odysseiaan Šiškin minut Kaunokirjoituksillaan johdattaisi...

  1961 syntynyt Šiškin on eittämättä yksi kiitetyimmistä ja tunnetuimmista venäläisistä nykykirjailijoista. Hän on valloittanut lukevien ihmisten sydämiä maailmalla - ja parin viime vuoden aikana myös täällä Suomessa: Šiškinin vierailu viime vuoden Helsinki Lit -festivaaleilla  esitteli meille vaatimattoman ja itsenäisesti ajattelevan kirjailijan, joka kantaa selässään Pegasoksen siipiä...   Linkin takaa löytyvässä keskustelussa Šiškin kertaa ajatuksiaan  Venäjän nykytilanteesta ja historiasta, ja pohtii sellaisenkin ihmeellisen ilmiön kuin  'venäläisen sielun' olemusta.

  Yhdeksän kirjoituksen Kaunokirjoituksia-kokoelma sisältää sekä novelleja että esseitä. Useammin kuin kerran kategoriat menevät myös ihanasti sekaisin, eli  Šiškin vapauttaa itsensä ja tekstinsä (ymmärrykseni mukaan hänelle hyvin luonteenomaisesti)  kaikenlaiselta lokeroinnilta ja kategorisoinnilta.
Tekstin vapaus ja kokeilevuus tulivat hänen kohdallaan tutuiksi jo Neidonhiuksessa, mutta tällä kertaa lukukokemus sujuvampi, jopa niin että aluksi hämmennyin: olenko sivuuttamassa nyt juuri jotakin tärkeää, jotain mitä en nyt vain huomaa? Tästä syystä lupasin itselleni palata kokoelmaan vielä uudemman kerran, sillä toisinaan käy niin, että luettavan todellinen sisältö avautuu vasta uusintakierroksilla ja ajan kanssa.

  Lukukokemuksesta uhkasi siis tulla edellistä Šiškiniäni lempeämpi, seestyneempi... Nautin hänen tekstistään niin kuin nautitaan helteisen iltapäivän huumaavasta tunnelmasta. Ja sitten - kaikeksi onneksi ja autuudeksi -  juuri kun olen vajoamaisillani venäläisen sielunmaiseman loputtomiin, autioihin ja aavoihin syvyyksiin, tulee käänne, tulee herätys: tekstiin kätketyt terävät oivallukset sivaltavat ilmaa kuin salamat...

  Useissa kirjoituksissaan Šiškin muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan Moskovassa, palaa sukunsa historiaan ja omiin elämänvaiheisiinsa: mikä teki tästä nuoresta, ehdan neuvostokasvatuksen saaneesta opettajaäidin pojasta kirjailija Mihail Šiškinin? Millaista on elää ja kasvaa kahden todellisuuden välillä, oppia elämään puolielämää uskonsa ja ajatustensa vastaisesti? Mikä veti nuoren miehen ajatuksia toiseen suuntaan?
He opettivat meille valhetta johon eivät itse uskoneet, koska rakastivat meitä ja halusivat meidän selviytyvän. He tietenkin pelkäsivät sanovansa vääriä sanoja, mutta vielä enemmän kuin omasta puolestaan he pelkäsivät meidän puolestamme. Maassahan käytiin kuolemanvakavaa ottelua sanoilla. Oli käytettävä oikeita sanoja ja vältettävä vääriä. Kukaan ei ollut vetänyt rajaa niiden välille, mutta jokainen tunsi sisimmässään sen rajan...
Sanoihin ja kieleen Šiškinillä on erityislaatuinen, ristiriitainenkin suhde. Kieli on ollut hänen vihollisensa, ystävänsä ja rakastettunsa, se on kaikki mitä on ja vielä enemmän. Kieli voi yhtä hyvin erottaa kuin yhdistää meitä,  Šiškin sanoo, ja voi kuinka oikeassa hän onkaan... Miten voi sanoittaa asioita, joille ei sanoja löydy? Entä miten käy, kun sanojen merkitys katoaa, kun muoto voittaa sisällön ja ymmärryksen?

 Jotta kieli eläisi, sen ja käyttäjän välisen suhteen täytyy olla jatkuvassa käymistilassa, Šiškin tuntuu ajattelevan. Kirjailijan lähtö Sveitsiin muuttaa tuota suhdetta jopa niin radikaalisti että kirjoittamistyön perustuksetkin kolisevat: Venäjällä aloitettu romaani on purettava osiin ja rakennettava uudelleen, samalla tavoin kun suhde äidinkieleen on rakennettava uudelleen. Šiškin avaa kirjoitusprosesseihinsa liittyviä teemoja mielenkiintoisesti ja hämmentävän avomielisesti. On ihanaa ja lohdullista havaita, että kirjoittaminen on hänenlaiselleen mestarikirjoittajallekin jatkuvaa itsensä testaamista, epäilemistä, rajojen ylittämistä, etsimistä - ja löytämistä...

  Kokoelman aiheet liikkuvat vapaasti ajassa ja paikassa. Seuraamme Šiškiniä lapsuudesta aikuisuuteen, äiti Venäjältä maailmalle ja takaisin. Fakta, omaelämäkerrallisuus ja fiktio vuorottelevat, henkilöt ja aikakaudet vaihtuvat: Sveitsin (pilvisen) tähtitaivaan alta siirrymme  1800-luvun lopun Venäjälle, missä nuori nainen riutuu aatteen palon ja rakkauden välillä, kohtaamme kohtalon runteleman oikeuden kirjurin, joka pakenee todellisuutta kirjainten kauneuteen... Seuraavassa hetkessä hyppäämmekin jälleen nuoren Šiškinin olkapäälle seuraamaan hänen vaivihkaista heräämistään  kirjailijuuteen, siihen paljaaseen, itsenäiseen ja järjestelmistä vapaaksi pyristelevään kokemisen ja näkemisen tilaan, josta me hänet parhaiten tunnemme...
Kiitos, tämä matka oli ilo.

Suuret kiitokset myös teoksen suomentajalle, upealle ja armoitetulle sanataiturille Vappu Orloville. Olet helmi!
Ja kaikki sulautuu yhdeksi kokonaisuudeksi: niin tampillinen takki kuin Bobby Clarken hampaaton hymy, niin Robert Walserin lumihanki kuin se hajonnut bussi nro 77, joka kerran ei päässyt Dorogomilovskajalle asti, niin että me päädyimme talsimaan lätäköissä. Ja minä, joka nyt näpytän läppärilläni näitä sanoja. Ja se joka lukee nyt tätä riviä...

Mihail Šiškin: Kaunokirjoituksia 
WSOY 2016
Suomentanut Vappu Orlov
Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen esittely mielenkiintoisesta kirjasta...minua on aina kiinnostanut tuo venäläinen ajatusmaailma jo neuvostoaikana ja murroksen kokeneiden ja sopeutuneiden venäjäaikaan, vaikka onkohan noissa ajoissa kovinkaan paljon eroa lopulta...

    Edellisen postaukset korut ovat valtavan upeita!

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipellon Saila, Venäjä ja venäläisyys kiinnostaa, blogiin on - ehkä - vielä tänä syksynä tulossa lisääkin venäläistä kirjallisuutta.

      Mutta Siskin on vielä enemmän, hän on kosmopoliitti, kaikin mahdollisin tavoin; ja silti hänessä voi aistia tuon 'venäläisen sielun', joka on niin mahdottoman vaikeasti määriteltävissä...

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Hah ha, mulla on usein venäläistä kirjallisuutta lukiessa fiilis, että olenko sivuuttamassa nyt juuri jotakin tärkeää.;) Tuntuu, että niissä on yleensä niin paljon viitteitä muuhun kirjallisuuten, mitä en aina tunne ja kulttuurisia viitteitä mitä en tunnista. Mutta kovasti aina yritän.:)

    Mä tykkäsin tän kirjan teksteistä toisista enemmänja toisista vähemmän, yhdestä yllättävän vähän. Mutta voin sanoa sanoin kuin sinä: tämä matka oli ilo.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, älä muuta sano; minä, joka olen lukenut aivan liian vähän venäläistä kirjallisuutta, tunnen sen edessä itseni ihan juntiksi ja pieneksi (ja ihme kyllä, silloinkin nautin lukemastani!:)) Eli lisää, lisää venäläistä on luettava...

      Teoksen intertekstuaalista sain jonkin verran vihiä Vappu Orlovin mainioista jälkisanoista ja muutakin mielenkiintoista ja novellien teemoja avaavaa sieltä poimin. Mutta kaikki ei vielä ammentunut, joten uusintalukuun tämä menee.

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  3. Taisit juuri lisätä lukulistalleni uuden kirjan - kiitos, melkein en malta odottaa... Minulla on kyllä se Neidonhiuskin yhä lukematta, mutta ehkäpä aloitankin tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihanaa! Minä aloittaisin Shiskinin lukemisen tästä kirjasta!

      Teoksessa kirjailija avaa pikkuisen myös Neidonhiuksen kirjoitusprosessia, mikä oli sekin mielenkiintoista....

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!