Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia

Lempikirjailijoihini kuuluvalta Haruki Murakamilta on - hänen lukuisten romaaniensa lisäksi -suomennettu vihdoin myös yksi tuore novellikokoelma, vasta viime vuonna japaniksi ilmestynyt Miehiä ilman naisia.  Murakamin novellisuomennoksia olenkin jo odotellut, sillä  kuulemani mukaan ihailemani romaanitaituri taitaa myös lyhytproosan.

  Kokoelmassa on seitsemän novellia, seitsemän rakkaustarinaa, joissa rakkaus ei vie ihmistä onneen vaan on päinvastoin vain hullua ja tuhoavaa. Tarinoiden teemoiksi nousevat Murakamin muissakin teoksista läsnä olevat yksinäisyyden ja vierauden tunteet, sellaiset sisäisen autiuden kokemukset, jotka saavat ihmisen kyseenalaistamaan  jopa oman olemassaolonsa ja minäkuvansa. Mitä muuta rakkaus voisi ollaakaan kuin pyrkimystä löytää kosketus omaan itseen, pyrkimystä löytää sisäisen ja ulkoisen kaaoksen keskeltä pieni piste johon kiinnittyä, Murakami tuntuu  kysyvän. Mutta rakkaus on huono kiinnittymisalusta, sillä se pettää meidät kerta toisensa jälkeen. Nämä novellit eivät kaunistele: rakkaus on murhaa ja joku kärsii aina.

  Miehiä ilman naisia -kokoelman novelleissa kärsivänä osapuolena ovat (yhtä poikkeusta lukuunottamatta) miehet. Murakamia on arvosteltu siitä että hän käsittelee naishahmojaan usein hyvinkin seksistisesti; uumoilen että tämä kokoelma on omiaan nostamaan nuo syytökset jälleen pintaan. Tällä kertaa huomasin itsekin nostelevani tämän tästä kulmakarvojani, sillä tällä kertaa naiset ovat saaneet perin epäkiitollisen ja epämiellyttävänkin roolituksen: nopealla vilkaisulla heidät voi tuomita itsekkäiksi ja tunteettomiksi rakkauden murhaajattariksi. Lähemmin tarkasteltuna Murakamin naiskuva ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen, ja mikä tärkeintä: hän ei kirjoita naishahmojaan pelkiksi objekteiksi (no, parissa kohtaa taidetaan pistäytyä Murakamin omissa päiväunissa) vaan omaehtoisesti toimiviksi yksilöiksi, olkoonkin, että heidän toimintansa kulminoituu (miehen näkökulmasta katsottuna) itsekkyydeksi.

  Murakami tunkeutuu miehen kärsimysten alkulähteille, eivätkä jäljet suinkaan aina johda naistenhuoneeseen. Nainen saattaa toimia näissä tarinoissa onnettomuuden välikappaleena, mutta tragedian syyt löytyvät jostain syvemmältä. Mies ei tajua, mistä hänen kärsimyksensä johtuvat, hän taistelee demoniensa kanssa, lakastuu lopulta hengiltä ilman naista, johon on kuin ihmeen kaupalla uskaltanut luottaa ja rakastua. Sillä välin nainen pyyhkii pölyt kantapäistään ja suuntaa selviytyjänä kohti uusia seikkailuja. Näin esitettynä asetelma on tietenkin räikeän asenteellinen, mutta tarina ei pääty tähän: tämän jälkeen Murakami nimittäin  ryhtyy kuorimaan miehen tuskaisaa sisintä kuin sipulia, niin että lukijakin jää jännittyneenä seuraamaan tilannetta. Mitä tapahtuu, jos mitään ei löydy, jos jäljelle jäävät pelkät kuoret?

  Löysin tästä novellikokoelmasta monia tuttuja elementtejä,  jotka ovat tähänkin saakka vetäneet minua Haruki Murakamin teosten pariin: rakastan hänen näennäisen yksinkertaista ilmaisuaan, hänen monitahoisuuttaan ja jollakin hyvin erikoisella tavalla intiimiä otettaan, sitä, miten kevyesti hän hypähtää realistisesta kerronnasta henkilöiden sisäisiin avaruuksiin ja takaisin ja miten vaivattomasti hän punoo tarinoihinsa fantasian aineksia. Tästä kokoelmasta fantasiaa löytyy tosin vain pieni hyppysellinen, mutta siellä se tälläkin kertaa häilyy, jossakin unen ja valveen rajamailla.
Osa näistä kiitoksista ja kehuista tulisi eittämättä osoittaa Murakamin suomentajille, muun muassa tämän kokoelman kääntäjälle Juha Myllärille.  Murakamia ovat suomentaneet hänen lisäkseen ainakin Raisa Porrasmaa ja Aleksi Milonoff. Murakamin tyyli on kaikissa suomennoksissa pysynyt mielestäni todella linjakkaana niin, että sen voi vaivatta tunnistaa. Tämä jos mikä osoittaa, kuinka rautaisia ammattilaisia kääntäjämme ovat...

  Miehiä ilman naisia -kokoelman tunnelma on  hyvin murakamimainen, hypnoottinen ja pienistä vastakkainasetteluistaan huolimatta yllättävän seesteinen. Murakami on minulle kuin huumetta: hän on jo aikoja sitten saanut luvan viedä minut tarinoineen minne ikinä huvittaa. Niin, etten minä edes vikise.

Muualla: Bibliofiilin päiväuniaKirja vieköön, Kulttuuri kukoistaa, Mitä luimme kerran ja Mummo matkalla.

Tammen keltainen kirjasto 

Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia (Onna noi inai otokotachi, 2014)
Tammi 2016
Suomentanut Juha Mylläri

Kommentit

  1. Kuulostaa hyvältä luettavalta. Murkamin lukeminen on ylellistä, sillä hänellä on todellakin oma jäljittelemätön, hidas tyylinsä. Kyllähän tähänkin on tartuttava jonain päivänä, toivottavsti pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Murakami on aina ihanaa luettavaa. Onneksi on vielä kaksi vanhempaa suomennosta lukematta, Suri lammasseikkailu sekä Maailmanloppu ja ihmemaa.
      Niin juuri, Murakamin hidas tyyli <3

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  2. Mainiota, että nostit esiin suomentajat, jotka ovat tärkeä osa lukunautintoamme! Kehuihisi yhdyn mielihyvin; Murakamissa on taatusti olllut haastetta, mutta myös kääntämisen riemua...
    Hyvän mielen viikonjatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, suomentajat ovat todellisia valonkantajia!

      Kiitos kommentistasi ja siitä samaa myös sinulle <3

      Poista
  3. Murakamin aivoitukset ovat kyllä luku sinänsä, ikinä ei tiedä mitä hänen päästään ulos tulee :) Niin hulluja aiheita, joista hän kuitenkin saa tarinan aikaiseksi. Olen miettinyt onko tämä tyyli japanilaisille yleisestikin ominaista vai vaan Murakamille. Liian vähän olen lukenut japanilaista kirjallisuutta tietääkseni.

    Viimeinen novelli oli todella kaunis ja koskettava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. riitta, niin.. Minä rakastan Murakamin aivoituksia, koskaan ei todellakaan tiedä, mihin päädytään! :)

      Minäkään en tunne japanilaista kulttuuria niin hyvin, että osaisin sanoa, onko Murakamin tyyli hänen kulttuuritaustastaan lähtevää. Mielenkiintoinen ajatus!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  4. Tämäkin pitää kyllä jossain vaiheessa lukea. Murakami on, vaikka vähän epätasainen, yksi suosikkikirjailijoistani. En ole vielä hankkinut tätä luettavakseni, mutta aikanaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minä olen täysin sokea Murakamin suhteen... Myös hänen epätasaisuuksiensa suhteen :))

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista
  5. Tämä odottaa minulla hyllyssäni, koska aivan kuten sinulle: Murakami on kuin huumetta, luen jokaisen hänen suomennoksensa ja nautin niistä. En aina yhtä paljon, mutta nautin kuitenkin. Mikä kirjailija, mikä ote hänellä onkaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, oi, sinäkin, ihanaa! :)

      Todellakin, mikä kirjailija, mikä ote!!

      Kiitos kommentistasi <3

      Poista

Lähetä kommentti

Lämmin kiitos kommentistasi!